Lisää kissajuttuja

Etteikö mulla enää ole muuta kerrottavaa kuin kissajuttuja?? No ei nyt just.... tai no, siellä dementiaa sairastavien vanhusten Botnia-kodissa meillä oli oikein mukava parituntinen. Vanhukset on sitten mukavia. Jumpattiin, tunnistettiin puiden oksia ja kuvista marjoja. Juotiin pullakahvit ja laulettiin vanhoja lauluja. Ja miten he lauloivat ja nauttivat. Oli hienoa olla heidän kanssaan.

Niin, lähdin eilen iltapäivällä kotoa ja latasin kissoille ruokaa tarpeeksi. Käväisin kuitenkin tänään aamupäivällä kotona ennen Botnia-kodille menoa lisäämään ruokaa kissoille. Mutta huomasin, ettei ruokaa ollut kovin paljon hävinnyt eikä kumpaakaan kissaa näkynyt. Lähdin sitten seurakuntaan naisten iltapäivään ja tulin kotiin kuuden aikoihin eikä ruoka ollut vähentynyt juuri lainkaan. Mitä kummaa on tapahtunut? Missä kissat ovat? Vein nopeasti tavarat sisälle ja lähdin etsiskelemään. Huutelin kissoja ja kohta Rappe tuli naukuen ja aivan kuin hädissään mua vastaan. Sehän ei koskaan tule kutsusta, vaan pelkää ihmisiä. Heti arvasin, että jotain on pielessä. Ja kas, tuli mieleen, mitä Munni sanoi ennen lähtöään. Hain äkkiä kellarin avaimen ja kun lähestyin kellarin ovea Umaa huudelleen, kuulin hätäistä naukumista jostain. Avasin kellarin oven ja siellähän Uma oli - ollut kait vuorokauden.

Munni oli nimittäin nähnyt molemmat kissat kerran kellarin perällä olevien superlonpatjojen päällä ja varoitti mua siitä ja ihan kädestä pitäen neuvoi, miten mun pitää varovasti mennä ja kiertää niiden taakse, kun kellari on täynnä tavaraa.... ja mä sille nauroin, että kait mä nyt aikauinen ihminen osaan..... no tässä se taas nähtiin. Munnin tuuraaja oli ilmeisesti ollut kellarissa ja Uma mennyt silloin sinne. Kun Uma tuli, niin Rappe kiersi äitiään ja hieroi itseään sitä vasten. Oli raukka saanut olla ilman äidin lämpöä niin kauan. Nyt Iinaa itkettää.... mutta ei hätää, kaikki on nyt hyvin.

Enkeleitä, onko heitä?

Siis onko?

Munni lähti tänään Ruåttinmaalle. Tästä yli Uumajaan ja siitä alas Sollefteåån ja huomenaamulla ainakin 700 km etelään Finspångiin pojan 40-vuotisjuhliin. Minä en päässyt mukaan koulun takia. Töistä ehkä olisin voinut järjestää, vaikka vaikeaa sekin olisi ollut, kun on paljon töitä ja vain kolme työpäivää viikossa. Takaisin Munni tulee vasta tiistaina. Eli kuusi yksinäistä yötä :(

Ja sit Munni osti mulle sellaisen vekottimen, joka kuuman ilman avulla irroittelee maalit. Mullahan on ne isoisän ja -äidin huonekalut, jotka pitää putsata. Ja minä, kun luulin, että vain kuumaa ilmaa puhalletaan ja sillä sipuli. Kun kattelin pakkausta tarkemmin, huomasin, että kyllä ne maalit pitää irrottaa lastalla...höh... luulis niiden keksineen parempia vekottimia. Saa nähdä kokeilenko huomenna vai teenkö koulutehtäviä.

Kissat voi hyvin ja talo on maalattu punaiseksi ja nurkkalaudat on valkoiset. Vielä kattohuopa puuttuu. Rapidokaan ei enää juokse karkuun, kun me tullaan ulos, mutta ei silti lähelle tule. Iina kävi tuomassa mut koulusta kotiin, kun auto on Munnilla ja kutsui ulkona Umaa ja kissa tuli heti. Tunsi oikean emäntänsä äänen.

Menen perjantai-iltana hoitamaan välipojan tytärtä ja olen siellä yötä. Lauantaina järjestämme vanhustyön kurssin puitteissa toimintahetken Botnia-kodilla, joka on dementiavanhusten hoitokoti. Ja ensi viikollahan sitten alkaa se kauan odotettu harjoittelujakso ja koulusta on tauko aina 18.11. saakka :) Montakohan kertaa olen senkin jo kertonut....

Tämä tällä kertaa.....koettakaahan pärjäillä

"Ainoastaan sydämellä näkee hyvin.
Tärkeimpiä asioita ei näe silmillä." sanoi kettu
Pikku Prinssi, Antoine de Saint-Exupery

Kissatalo

Munni-puuseppä tekaisi tänään kissoille uuden talon. Kattokaapas kuinka hieno siitä tuli



Paksu styroksi joka puolella, seinissä, lattiassa ja katossa. Katto on irroitettava. Ja huomatkaapas nuo oven karmien koverrukset..... kyllä kissojen kelpaa. Alla on Iinan antama peite ja mä vein vielä fleecen pehmikkeeksi.

Rappe on kyllä kasvamassa isoksi pojaksi, kun kulkee omilla teillään. Luulin jo aamulla, että on joutunut ketun kynsiin, kun en löytänyt sitä mistään. Kuljin koko tontin ympäri ja kuvittelin jo laiturille mennessäni kuulleeni pientä vinkunaa. Loppuviimeksi toteisin sen tulevan linnuista :). Rappe ei anna ottaa itseään kiinni, ei siis tarvi hellyyttä toisin kuin Uma. Jahtaa äitiään ja kiusaa tätä. Juteltiin Iinan kanssa ja todettiin, että kyseessä voi olla myös se, että Uma yrittää vieroittaa Rappea syömästä rintaa.
No eiköhän luonto noita asioita järjestele ihan ittekseen. Ruoka kyllä tuntuu kissoille maittavan.

En ole jaksanut yhtään opiskella enkä tehdä mitään muutakaan. Pölypallot kasvaa nurkissa ja sänky ollut koko päivän petaamatta - ei muuten kyllä ole ollenkaan tavallista meillä. Johtunee siitä, että Munni petaa arkisin ja mulle se homma lankeaa viikonloppuisin. Hyi mua.....mutta pakko joskus vain laiskotella. Ei ne pallot sieltä nurkista mihinkään karkaa... ja pitäähän sitä sänkyä tuulettaa joskus :)

Nyt meen nukkumaan, Munni jo siellä loikoilee...

Kissamainen juttu

No niin siinä sitten kävi, että meillä on nyt kaksi kissaa..... Uma ja Rapido eli Rappe. Iina muutti Vaasaan M:nsä kanssa eikä kerrostaloon voi ottaa kissoja, jotka ovat tottunet ulkoelämään. Eilen nämä tuotiin talonsa kanssa...



Kieltämättä suloisia otuksia. Tosin Rappe on hieman arka eikä anna ottaa itseään kiinni. Uma taas on tosi hellyyden kipeä. Mutta arvatkaapa onko vaikeaa olla avaamatta ovea, kun Uma nousee ulko-oven vieressä olevaa ikkunaa vasten ja naukuu avaamaan ovea. Aivan siinä sydän menee sykkyrälle. Mutta sisään en voi ottaa, kun astmani pahenisi siitä.

Minä kyllä en voi ajatellakaan, että kissat olisivat talvella ukona. Niiden ruokakinhan jäätyy. Saas nähdä minkälainen ratkaisu asiaan keksitään. Täytynee aluksi ainakin ottaa tuohon pikkueteiseen yöksi ja sitten etsiä uutta asuinpaikkaa. Eli HUOM..HUOM..! kuka haluaa kissan?

Niin ja lupasin sen pihlajapuun kuvan, tässä tulee



Mun parvekkeen koristeet ovat hieman nuutuneet, mutta poistellaan vain kuivia lehtiä ja jätetään marjat kaunistamaan parveketta. Olen kyllästynyt niihin iänikuisiin kanerviin.

On tosi väsynyt olo, takana kolme 12-tuntista päivää. Ei sitä oikein tahdo tällä ikää enää jaksaa. Joskus mietin olenko ihan täysjärkinen, kun tälleen itteäni rasitan. Toisaalta se antaa kuitenkin tosi paljon. Ja mitä sitten puuhaisin, ellen opiskelisi? No sekin aika tullee jossain vaiheessa. Illalla taas kouluun ja ensi viikko vielä, sitten alkaa harjoittelu.

Munni lähti puolukoita poimimaan, se tietää soseen keittoa. No, se menee nopeasti ja Munni lupasi tehdä sen..... taidan kuitenkin änkeytyä itse sinne kattilan ääreen.

MUISTA! KISSOJA TARJOLLA.....

p.s. vakuutusyhtiöltä tuli sittenkin korvaus siitä mun sairaalakäynnistä. En kyllä sitä uskonut eli sain 294,35 euroa, sen verran maksoi siis kurkkututkimus...

Ja sitten ei naureta...

Ostin perjantaina ihanan vaaleanpunaisen poolopuseron. Maanantaiaamuna tietenkin se piti laittaa päälle. Munni oli lähtenyt jo kuuden jälkeen matkaan kohteena Valamon luostari. No, minä jouduin itse keittämään puuron ja teen, petaamaan petin ja kaikki hänelle luonnollisesti kuuluvat tehtävät, joten meinas tulla vähän kiire. Puuron päälle päätin laittaa mansikka-mustikkaseosta. Jottei pusero likaantuisi, laitoin essun päälle... käytän usein essua, kokeile sinäkin - ja hyvin meni sokerin lisääminen marjoihin, samoin puuron syönti. Mutta eipäs mitään, kun ryhdyin tyhjentämään homehtunutta mustaviinimarjasosetta astiasta, niin sitä roiskahti hihalle.......apua......enkä voinut puseroa enää vaihtaa., sillä tukka oli kammattu ja aika kortilla - olin jo normaalista aikataulusta myöhässä. Ei muuta kuin Fairya hihaan ja kraanan alle. Ja viedessäni sitä kurjaa sosetta vessanpyttyyn huomasin sosetta roiskuneen myös eteisen matolle. Kääk.... Munni kyllä riemastuu, kun tulee kotiin. Ja mä lähdin märällä puseron hihalla töihin. Nyt pusero on koneessa, saa nähdä tuleeko puhdasta. Viime viikolla likasin toisen vaaleanpunaisen neulepuseroni, kun syötin pikkuiselle mustikkasosetta. Se ei kaikki lähtenyt pois ja siksi piti ostaa uusi samanvärinen. Oliskohan tää sitä, että mun pitäisi jo luopua vaaleanpunaisesta?? Mä en halua.....

Täällä yksikseni istuskelen eikä Munni edes vastaa puhelimeen. Mitähän mahtaa puuhata niiden munkkien kanssa?

No, laitetaan nyt yksi kuva. Terassin edessä oleva pihlaja on niin kauniisti marjoja täynnä, että haluan ilahduttaa juuri sinua tällä kuvalla

Sori...jäit ilman kuvaa, tuli tällainen teksti
Näyttää siltä että tietokanta on mennyt rikki. Sivusto palaa kuntoon kuhan ylläpitokin huomaa asian.

Lisään kuvan ensi kerralla. Hyvää yötä Jeesus myötä....

Tavallista arkea.....

Katottiin just Polttouhrien toinen osa. On se hirveää, miten yksi mies sai sadat muut tekemään aivan hirveitä asioita toisille ihmisille - juutalaisille, mustalaisille, vammaisille ynnä muille hänen mielestään ei-toivotuille ihmisille. Vanha sanonta "ihminen on ihmiselle susi" on tässä kyllä käynyt toteen.

Munni käväisi taas rakentamassa eläinsuojaa ja nyt se on jo hyvässä mallissa. Pikkumies jokelteli ja nauroi välillä ihan ääneen ja taisi isoäiti edesauttaa sylivauvan syntymistä :). Isotyttö oli hieman huonossa kunnossa - mahatautia. Toivottavasti menee pian ohi. Miniä tarjosi tosi maukasta ruokaa taas mmmm.... Käväistiin tulomatkalla kattomassa välipojan pihan tasauksen edistymistä. Hieno tulee. Prinsessa oli just herännyt nukkumasta, mutta käväisi kuitenkin isun sylissä. Taisi kuitenkin iskän syli olla lämpimämpi :)

Jaa-a huomenna tavataan kaikki sisarukset Aselissa, kun mamikin on maisemissa. Kunpa pian löytyisi se ostaja.....
Laittelin parvekelaatikkoihin pihlajanmarjaoksia. Kaunista tuli, kunhan vain eivät rastaat tule syömään. Kävivät yhtenä syksynä - yksi pöläys vain ja  kaikki pihlajat lähietäisyydellä oli täysin ilman marjoja. No tästä tekstistä nyt näkee, ettei oikein tahdo olla mitään, mitä kirjoitta. Kas, kun ei enää tapahdu mitään... on vain tasaista arkea, mutta hyvä niin......taidan lähteä taas karviaispuskaan.

Kilipukkeja ja karviaisia

Vietettiin eilen iltapäivää ja alkuiltaa esikoisen perheen luona. Munni autteli esikoista eläintensuojan rakentamisessa. Saa nähdä mahtuvatko kaikki kolme lammasta ja kolme kilipukkia sinne talveksi - eiköhän. Mutta eivät eläimet siihen lopu, lisäksi on ISO koira ja pieni koira ja muutama kissa - noin kymmenen - tai ei kai sentään, mutta aika monta. Ihan mukavaa ja lapset tykkää.

Pikkumies oli yhtä hymyä valveilla ollessaan ja iso tyttö oli kasvanut niiiiin kovasti eikä ollut enää yhtään pienen tytön pyöreyttä. Keskipojan tytär oli yökylässä lauantaina ja meillä oli oikein mukavaa. Tämäkin neiti on kasvanut kovasti ja kohta hänestäkin tulee isosisko. Lastenlapset sen kuin lisääntyy..... sehän on isulle/isoäidille tosi mukavaa.

Niin siitä eläinsuojan rakentamisesta. Yksi kilipukeista, Allan, touhusi tosi kovasti mukana kaikessa, mitä miehet teki ja tykkäs varsinkin Munnista. Kiipesi tikkaitakin, kun Munni kattoparruja naulasi. Tässä kuva alkajaisiksi....



Eikös olekin viehättävä, jos nyt miepuolisesta kilipukista niin voi sanoa. Mutta mä ainakin rakastuin Allaniin ensi näkemältä. Toiset vuohet on valkoisia, mutta tämä yksilö on aivan hurmaava.

Tässä Allan pukkii Munnia takapuoleen



Kolmella lampaalla on esikoisen mukaan vain yhdet yhteiset aivot. No, eiväthän lampaat mitään viisauden pesiä taida olla.

Arvatkaapas mitä, jos jaksan vuoden ja kuukauden painia tuon opiskelun kanssa, niin olen valmis.... huhhuhh....mutta paljon virtaa vettä Kyrönjoessa ennen sitä. Lokakuun alussa alkaa harjoittelu ja kestää marraskuun 18. päivään. Pääsin sosiaalivirastoon ja saan tehdä harjoittelun kahtena eläkepäivänä viikossa eli torstaisin ja perjantaisin. - Mahdoinkohan jo kirjoittaa tästä - no jos, niin kertaus on opintojenkin äiti :)
Onneksi on tämä harjoittelujakso, viime syksy oli niin rasittava, että hyvä, kun hengissä selvisi.

Vain on Ulpun puolaimet torilla. Me kun käytiin viikko sitten välipojan luona, niin prinsessan kanssa käväistiin tien toisella puolella ja kymmenessä minuutissa kerättiin sangollinen puolukoita. Ja niitä jäi vielä paljon eikä ole hirvikärpäsiä riesana. Kun tulin tänään koulusta keitin ne petolahtelaisen reseptin mukaan, jossa puolukat survotaan (tehosekoittimella) ja pikku tippa kattilan pohjalle vettä ja noin puolet marjoista sinne ja kiehautetaan. Lisätään sokeri ja sekoitetaan toiseen puoliskoon kylmiä marjoja. Tämä sose maistuu koko talven melkein tuoreelta puolukkasoseelta. Reseptiä saa vapaasti käyttää.

Olis taas Lissulle karviaisia, mutta taitaa puska tyhjentyä siihen mennessä, kun tuutte käymään. Soitin pikkuveljelle ja lupasivat tarvita. Mulla on vielä viime kesäistä hilloa jääkaapissa - kuka haluaa? Kerro, niin tuon.....

No hyvänen aika sentään....

jos Ulpun taantuminen näissä tietokoneasioissa on tästä kiinni, eikun jatketaan. :) Ja mukavaahan tämä on, kun vain sais ajan riittämään. Vaikka eipä kait sitä muillakaan ole enempää kuin 24 tuntia vuorokaudessa - tai no ruokatunti päälle.

Kirjoitin harjoitteluraportin ja tänään oli opettajan kanssa loppukeskustelu. Lupasi laittaa 11 pistettä pistepussiini. Jee...jee...ja sit arvatkaapa mitä? Keväällä ei ollut hajuakaan, miten ihmeessä pystyn suorittamaan tämän syksyn 8 viikon harjoittelujakson sosiaalialan hallinnosta. Eipä muuta, kun vanhan tutkintoni pohjalta anomaan hyväksilukua ja sainkin 11 pisteestä kuusi hyväksi. Ja tänään selvisi, että mulla on harjoittelupaikka sosiaalivirastossa toimeentulotuen puolella ja saan tehdä sen eläkepäivinäni eli torstaisin ja perjantaisin ja kuulkaa vielä, miten ihmeellisesti kaikki on järjestynyt. Ehdin juuri suorittaa näinä päivinä sen harjoittelujakson aikana ne puuttuvat viisi pistettä. Eikö olekin ihmeellistä. Koko tämä mun opiskeluaikani on ollut niin ihmeellistä palojen loksahtelemista paikoilleen juuri oikeaan aikaan. Ilmeisesti mun ei tarvi huolehtia keväänkään harjoittelusta. Jos on tarpeen, niin sekin sitten vain järjestyy.

Nyt saatte kuvan kaikkein tavanomaisimmasta juutalaisen naineen naisen päähineestä, kas tässä


Ja sitten tavallinen juutalainen perhe kävelyllä 30 asteen helteessä...


Miehet kyllä näyttivät siellä ottavan kiitettävästi osaa lasten hoitoon ja perhe tuntui näyttelevän tosi tärkeää osaa heidän elämässään.

Tässä Baruch päivälevolla vanhainkodin ulko-oven edessä


Mulla on mehumaija hellalla, keitän tässä samalla mustaviinimarjamehua, kun se ei ole täällä itsestään pulloihin juossut. Vielä on karviaispensas pullollaan ja yksi punainen viinimarjapensas puolillaan. Niin ja kun oltiin Nellylässä, niin kahmaistiin yhtäkkiä sangollinen puolukoita. Ne täytynee keittää soseeksi huomenna. Tuo Munni on niin kova syömään puolukkahilloa.

Tänään kirjoitettiin myös juttua Shalom-lehteen meidän yhteyshenkilön pyynnöstä. Ja Tuula-ystävä pyysi tv-haastattelua. Han tekee niitä sekä tänne paikallistelevisioon että TV7:lle. Mikäpäs siinä, voihan sitä noin hienosta kokemuksesta lähteä kertomaan hieman laajemmallekin kuulijakunnalle.

Niin ja tyttäreni on muuttamassa avokkinsa kanssa Vaasaan..jee..jee... se on ihan mukavaa. Voi yksi juttu vielä. Olen saanut mun isoisän ja isoäidin kotoa pöydän ka kaksi tuolia. Pöytä on pieni ja siinä on laatikko ja tuolit ovat puisia nojatuoleja, joissa on pehmustettu istuiosa. Nyt ei muuta kuin maaleja niistä poistamaan ja uudet kankaat istuimiin. Voi, mä rakastan vanhoja huonekaluja ja näillä on vielä niin valtava tunnearvo, kun muistan ne niin kaukaan, kun yleensä jotain muistan. Tulkaa sitten kattoon niitä....

p.s. Pakko lisätä vielä yksi kuva. Juutalaisen naisen jalkavarusteet 30 asteen helteellä



Sukat on ainakin 40 denieriä.....

Normaaliin elämään paluu

 Jaa-a mitäs sitä enää osaa kirjoittaa, kun ei tapahdu mitään erikoista. Töihin paluu sujui ongelmitta, vaikka eka päivänä en ehtinyt käydä edes kaikkia tulleita meilejä läpi. Munni joutui myös antibioottikuurille, vielä ei tiedetä, mikä tautimme aiheutti. Ehkä huomenna tulee mun labravastaukset.

Sunnuntaina oltiin 2-vuotissynttäreillä ja juhlakalu oli niin tohinassa, ettei oikein tiennyt, minne päin olisi juossut ja mitä pakettia aukonut. Ostettiin lasten turvaistuinkin autoon, niin voidaan kuskailla pikkuisia helpommin. Nuorempi 2-vuotiaista on tulossa lauantaina yökylään isun ja Munnin luo.

Kuopuskin on aikeissa muuttaa maalta kaupunkiin. Ihan mukava saada hänet hieman lähemmäksi.

Katsotaan nyt jatkossa tuleeko enää mitään mielenkiintoista kirjoitettavaa. Mutta mukavaa tämä on ollut - kirjoittaminen meinaan.....

p.s. pari tuntia myöhemmin. Siirsin just matkalla ottamamme valokuvat koneelle ja katsoin ne läpi. Voiihhh...mun tuli ikävä..... tähän saakka ei ole oikein tuntunut miltään. Vain kuin oltais tultu jostain kylästä, mutta kun katselin niitä kuvia ja muistelin paikkoja ja ihmisiä, niiiiin.....nyyhhh....pitää varmaan mennä pian uudelleen käymään. :)