18. hääpäivä

Tänään tulee 18 vuotta siitä, kun sanoimme Matin kanssa tahtovamme elää toistemme kanssa kuolemaan saakka, kunnioittaa toisiamme ja tahtovamme myös rakastaa toisiamme. Sitä menemme juhlimaan ostamalla mulle talvitakki ja sitten syömään....

Hautajaiset ja laptop

Oltiin Markun hautajaisissa tänään. Oli kaikesta huolimatta valoisat hautajaiset. Olen monta kertaa aikaisemminkin miettinyt, mitä haluaisin hautajaisissani esitettävän ja nyt päätin kirjoittaa ihan muistion omaisille, että tietävät, minkälaiset hautajaiset itselleni haluaisin. Mietin jo valmiiksi mitä kukkia arkulle ja musiikkiakin. Aivan ehdottomasti haluan alkumusiikiksi Albinonin Adagion.  Se soitettiin tänäänin. Muistan kuulleeni sen ihka eka kerran Turussa asuntomessuilla jossain ihme tilassa. Se vain jäi heti mieleen ja kosketti sisintä. Paljon myöhemmin vasta sain tietää, mikä teos on kyseessä.

Sitten seuraavaan asiaan. Nyt sitten on hankittu ihka ikioma läppäri. Ja uskokaa tai älkää, mutta olen aivan itse "koonnut" sen ja ottanut käyttöön. Asensin langattoman wlan-verkkopäätteen (kai se on sen niminen) oikein ja pientä apua (eli kaksi kaveria puhelien päässä) käyttäen voin nyt käyttää myös tätä läppäriä langattomasti kotiverkossa ja tietenkin muuallakin. Kirjoitan tätäkin uudella koneella. Hyvä minä! Olen ylpeä itestäni, mä osasin! Niin ja kytkin langattoman hiirenkin tähän apparaattiin..

Tää näppäimistö ei nyt kyllä ole kaikkein paras. Kirjoitan ilmeisesti liian nopeasti, sillä jotkut kirjaimet jää pois ja jotkut tulee kaksi kertaa. Tarttee kait hieman opetella.

Huomenna meillä on 18-vuotishääpäivä ja mennään ulos syömään. Jospa käytäis uudessa Kantarelliksessa tutkailemassa osaavatko tehdä ruokaa.

Sunnuntaina lähden Inkooseen Liia-ystävän luo ja Lohjalle Tuulaakin tapaamaan. Niin ja se pääasia. Menen Lohjalla permanenttiin. Joo, usko tai älä.

Sitten loppiaisen jälkeen alkaakin dieetti. Pitää saada viis kiloa painoa alas. Kuka tulee mukaan? Sain Liisa-siskolta ohjeet. Kattellaan, miten toimii.

Nyt pukkaan tämän nettiin. Hyvää vuodenvaihdetta kaikille blogini ja myös naamakirjan (tää ilmestyy sielläkin) lukijoille. Ja siunattua vuotta 2010!

Lumihommia ja joulutoivotuksia

Tein tuossa äsken ihan vapaaehtoisesti ja omasta halusta lumitöitä. Oli aivan mahtavaa. Hiljainen hämärä - mitä nyt ohiajavat autot aina välillä rikkoivat hiljaisuuden. Pieni pakkanen ja kevyt lumi.

Kaikki jouluvalmistelut on tehty. Tapanina tulevat lasten perheet meille ja keräännytään tuonne leirikeskuksen puolelle syömään ja nauttimaan toistemme seurasta. Aattona menemme välipojan luo.

Rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille blogini lukijoille tämän kolmen vuoden takaisen Posion Lapiosalmessa otetun kuvan myötä

Joulumännyn etsintää

Munni oli luvannut hankkia työkaverilleen metsästä joulumännyn. No, minä reippaana tyttönä ajattelin lyödä kaksi Mu...eiku kärpästä yhdellä iskulla. Eli laittauduin mukaan. Mulla kun ei ole pitkävartisia saappaita, joilla olisi mukava saapastella lumisessa metsässä, kekseliäänä tyttönä sitaisin vanhanaikaisella karvanarulla toppahousujen puntit nilkkureiden varsien päältä lujasti kiinni. Ja hyvin toimi. Eikös ne lappalaisetkin silleen sido kenkänsä. Tosin käyttävät hienompaa sidettä.

Rämmittiin metsässä sellaiset kolme varttia löytämättä yhtä ainutta kelvollista mäntyä. Ei tosin kuustakaan, vaikkei sitä etsitty. Mutta jos olis etsitty. Vielä kierrettiin Lepikon tontti ilman tulosta. Munni joutui siis soittamaan toimeksiantajalleen, ettei mäntyä löytynyt.

Me ei enää laiteta kuusta, kun on niin pienet tilat. Terassilla on valaistu sellainen ollut jo joulukuun alusta saakka. Munni laittoi siihen tavalliset ulkokynttilät ja minä myöhemmin ostin valohupun. Nyt on kuusi tosi kaunis. Tässä kuva ensilumen jäljiltä

kyllä sitä lunta tulikin paljon yhdessä yössä.

Nyt on meri jo jäässä, vaikka virta yrittääkin saada itselleen tilaa edes hieman. Kymmenisen senttiä on jään paksuus laiturin päässä, sen Munni kävi selvittämässä.

Huomenna teen joulun kalaeturuuat ja sitten tiistaina viedään poikien perheille kaikki joulun herkut, joita olen väsäillyt tässä pari viikkoa. Vuorossa on siis huomenna joulusilli ja valkosipuli-graavisiika niin ja konjakkisinappi, jos saan tänään jostain konjakkia. Tai sitten haetaan huomenna pitkäripaisesta pikkupullo.

 

Joutsentanssi - tai sitten ei

Olipahan erikoinen näytelmä tänä aamuna. Aamiaiseni oli jo kadonnut sinne, minne pitääkin ja yritin paneutua sudokun saloihin, kun Munni tuli touhulla sisään ja ryhtyi kiskomaan toppatakkia päälleen. Minä siinä ihmettelemään, että minne sitä nyt tuollaisella hädällä ollaan menossa. Tuskin sai Munni sanotuksi muuta kuin joutsenet....minä ihmettelemään, että mitä nyt niistä. Ainahan niitä tuossa syksyllä parveillee. Mutta ovatko jäätyneet tuonne laiturin reunaan, Munni hädissään ja syöksyi ulos.

Hetken vielä sudokua ihmeteltyäni, hiippailin minäkin ikkunaan. Ja siellähän se näytelmä olikin. Viisi joutsenta jonossa, tummahöyheninen poikanen etunenässä mennä möyhelsivät eteenpäin. Näytti siltä kuin jonossa toisena ollut joutsen olisi aina ottanut kaulallaan vauhtia ja tönäissyt tummaa joutsenta eteenpäin. Tumman liikkuminen näytti todella vaivalloiselta. Hänkin otti vauhtia kaulalla, painoi sen sitten alas ja työnsi eteenpäin ja näin matka jatkui hitaasti.

Minullakin alkoi mielenkiinto herätä ja kiskaisin vihreän untuvatakkini päälle, sitaisin kaulahuivin kaulaan, painoin uuden ruudullisen, ison lippikseni vaaleanruskeille vielä unen jäljiltä kampaamattomille hiuksilleni. Lopuksi sieppasin pikkuisen digitaalisen kamerani taskuuni - niin ja käsineet vielä käteen - ja kiiruhdin ulos. Päästyäni laiturille saakka oli joutsenten tanssi edennyt jo hyvän matkaa. Siinä vielä viimeisiä kumarruksia ja eteenpäin kiskomisia katsellen huomasin kauempana olevan sulaa. Sinnehän ne yrittivät, sillä rannan vesi oli jäätynyt jo muutaman kymmenen metrin matkalta. Mittari näyttääkin pakkasta jo sellaiset 15 astetta.

Selvisi sekin, etteivät joutsenet toisiaan tönineet eteenpäin, vaan tumma joutsen oli pantu etummaiseksi rikkomaan jäätä, että kaikki pääsisivät turvaan. Etsiskelin jo eläinsuojeluyhdistyksenkin sivuja netistä, jos näyttää siltä, etteivät joutsenet ymmärrä lähteä lentelemään lämpöisempiin oloihin.

Olipahan erikoinen jännitysnäytelmä tälle aamulle. Sinne olisivat jäätyneet kokonaan, ellei Munni olisi ryhtynyt hätistelemään niitä liikkeelle.

Ja nyt hampaita pesemään ja sitten viimeisiä joulujuttuja etsiskelemään Vaasan kaupunkiin.

p.s. en saanut enää kuvaa joutsenista, olivat liian kaukana. Kamerani on nääs niitä amatöörien juttuja ja niin vietävän hidaskin. Pitäisiköhän kirjoittaa pukille ja pyytää parempaakameraa?

Koivuhalkoja

Tänään olen kantanut kaksi lavaa pilkottuja koivuklapeja sisään Lepikon saunamajan puuvarastoon. Hyvä minä! Näin paljon niitä oli

Huom! siinä on kaksi riviä.

Isäntä sen kun puhui puhelimessa ja autoa peseskeli. No eipähän tarvinnu lähteä lenkille.

Joululeivontaa

Porkkanainen joululeipä näyttää armon vuonna 2009 tältä

Ja joulupulla tältä

näitä leivoin neljä

sisältä näyttää tältä

arvaas vaan oliko hyvää....naminami...

Leipää ja hammasta

Aamu alkoi loistavasti hyvin nukutun yön jälkeen. Eilisestä mahataudista vain muistot jäljellä. Ei kun vääntämään leipää uudella reseptillä. Välissä vähän kudottiin, mutta enpä kerrokaan mitä, kun joulun alla ei saa olla utelias

Leivistä tuli komeat ja korkeat ja koska mun oli pian lähdettävä kaupunkiin hoitamaan Kallea siksi ajaksi, kun äitinsä on naprapaatilla, päätin syödä vain nopeasti siivun lämmintä leipää. Parin kolmen nautinnollisen haukkauksen jälkeen tuntui jotain kummallista hampaissa. Lähtikö pala vai mitä se oli - leipähän on pumpulinpehmeää. Siihen jäi se syöminen, sillä asiaa tutkittuani huomasin yhden paikatun poskihampaan haljenneen. Siinä se sisäpuolinen hampaanpuolikas roikkui ikenen varassa. Onneksi Sepänkylän hammashoitolasta yleensä saa akuuttiajan nopeasti ja mullekin järjestyi jo puoli kolmelta. Mian puolen tunnin naprapaattiaika oli puoli kaksi, joten arvelin ehtiväni hyvin.

Kalle nukkui autossa ja minä siinä istuskelin häntä ihaillen. Kyllä lapset ja lastenlapset on maailman kauneimpia. Mia tekstasi viittä vaille kaksi, että hän istuu vielä odotushuoneessa. Mulle tuli hätä. Soitin hammashoitolan tädille, joka ei ole niitä maailman ystävällisimpiä asiakaspalvelijoita ja kerroin hankalan tilanteeni ja kysyin voisiko aikaa mitenkään siirtää. No ei tietenkään, sillä se on päivän viimeinen aika. Eikä mitään muuta! Mulla ajatus vipatti sinne tänne, ketä nyt pyytäisin apuun. Mian äiti on töissä ja isän puhelinnumeroa mulla ei ole ja hänkin lienee töissä ja Iina on Hesassa eikä Matilla ole autoa, kun se on mulla. Kääk....mitä mä teen? No hädässä ystävä tutaan. Soitin siskoLiisalle ja hän heti avuliaana lupasi tulla hätiin. Samassa Kalle heräsi ja rupesi itkemään. Vaikka yritin miten lohduttaa ja ottaa syliin ja mennä ulos ja kaupassakin käymään, ei itku vain lakannut.

Tekstasin Mialle, miten jouduin toimimaan ja samassa Liisa tulikin. Pyysin häntä puhumaan Kallelle ruotsia ja niin he menivät autoon sylikkäin istumaan ja minä Sepänkylään. Ja tietenkin siellä oli lääkärit aikojen suhteen jäljessä, joten pääsin sisään vasta 20-15 vailla kolme. Eli jos vähänkään asiakaspalvelija olisi halunnut olla avuksi, hän olisi voinut kertia sen, kun tiesi tilanteeni. No, Kalle oli lakannut itkemästä, kun Liisa lauloi hänelle. Onneksi! Harmitti kyllä niin vietävästi.

Hammaslääkäri oli nuori, nätti nainen, joka oli tosi tehokas ja hyvä. Hän kertoi, että ellei voi paikata, täytynee hammas poistaa. Hän puudutti ensin eikä se tuntunut melkein ollenkaan. Pala oli aika iso, kiilamainen ja oheni ikenettä kohti eikä onneksi ollut hermo paljastunut. Lääkäri sanoi, että sen kyllä voi paikata ja katsotaan sitten, miten se kestää. Oli ilo seurata hammashoitajan ja lääkärin yhteistyötä, se sujui niin hienosti. Ja lääkäri työskenteli varmoin ja tehokkain ottein. Oli tosi turvallinen olo, vaikka en minä koskaan ole hammaslääkäriä pelännyt.

Tämä oli jo toinen hammasvaurio mulle tänä syksynä. Aikaisemmin lohkesi hampaasta ennen ekaa poskihammasta päästä pala, mutta se korjattiin vain hiomalla. Mitenkähän sitä sais itelleen uudet ehot hampaat? Ihan omat sellaiset. Luin jostain, että Amerikoissa on pystytty kasvattamaan hampaita. Mahtaiskohan tuosta tulla apu mullekin jatkossa?

Nellyllä on menossa roolileikit ja kaikki ovat saaneet häneltä uuden identiteetin. Iskä on kuningas kolmonen. Kun iskä kysyi, kuka on ykkönen, Nelly vastasi, että Munni. Mamma on kuningatar jä hän itse prinsessa. Isu on kuulemma enkeli. Munni jo tänä aamuna hersytteli mun moitteille, että hän onkin kuningas ykkönen ja minä vain enkeli. Täytynee totutella tähän uuteen rooliin.

Yökylää ja muuta mukavaa

Katseltiin just jälleen kerran Tuntematon sotilas Edvin Laineen versiona. Aina se on yhtä koskettava ja herättää joka kerta erilaisia ajatuksia. Ei ole ihme, että miehet ja rintamalla olleet naisetkin saivat elinikäisiä sielun vammoja noissa kauheissa koettelemuksissa.

Hieman iloisempiakin asioita on tapahtunut. Nelly 3 v 2 kk ja Hannes 10 kk olivat meillä yön ja kaksi päivää hoidossa. Kovaa meininkiä se pakkaa olla tuo vauvan hoitaminen. Kun ei uskalla hetkeksikään jättää valvomatta. Poika toimii nopeasti kuin ajatus ja kun ei vielä ole ymmärrystä kehittynyt tuohon pieneen ikän, täytyy aikuisen toimia ymmärryksenä. Minä hoitelin pääasiassa Hanskia ja Munni leikki Nellyn kanssa. Kyllä heillä olikin monia eri leikkejä. Muistipelissä Nelly oli lyömätön, Munni sai vain muutaman parin, kun Nelly kahmi melkein kaikki. Hyvä Nelly!

Eka ilta meni hieman itkeskelyksi Hanneksella. Piti loppujen lopuksi nukuttaa kärryihin ja siitä sitten nostin yöunille retkisänkyyn. Nelly nukkui "Munnin välissä" ja minä jossain vaiheessa tovin valvottuani käännyin jalkopäähän nukkumaan.

Mukava näin omat lapset jo kasvattaneena seuraita noita lastenlapsia ja miten eri luonteisia he ovat. Omien lasten kasvaessa elämä oli niin kiireistä, ettei sitä kait ehtinyt kiinnittää huomiota moniin sellaisiin asioihin, joita nyt noissa pikkuisissa katselen. Kaikki neljä ovat omia, ihani persooniaan.

Jaa-a, tälle viikolle ei ole kalenteriin merkitty YHTÄÄN mitään. Hihhei....saan tehdä mitä haluan. Saas nähdä, mitä vielä keksin. Mutta joulun allahan ei saa olla utelias, joten en kerro enempää. Jotain kivaa kuitenkin - niin ainakin itse uskon.

Iina oli meidän srk:n hienossa lastenjuhlassa reportterina ja aikoo kirjoittaa ekan freelancer-juttunsa siitä. Tosi hieno idea järjestää lapsille itsenäisyyspäivän juhlat pöytiin tarjoiluineen.

Hyvää joulun odotusta kaikille lukijoille!

p.s. Tein muuten eka kerran lanttu- ja porkkanalaatikot valmiista kaupasta ostetusta soseesta. Ja tuli aivan yhtä hyviä kuin alusta alkaen ite tehtynä ja paljon helpommalla. Toki käytin voita ja 38 %:sta kermaa...kaikki maun tähden

Ruåttinmatkaa ja muuttoa

Käväistiin opiskelukavereiden kanssa Uumajassa opintomatkalla. Torstaiaamuna starttarsi RG Linen "upea" laiva Vaasasta kohti Holmsundia, josta bussi vei meidät Uumajaan hotelli Winniin. Ihan kelpo hotelli. Ainut huono puoli oli tosi ruma taulu, jossa miehen kasvot naamallaan moposilmäsuojat. Otin taulun seinältä ja laitoin nurinpäin kirjoituspöydälle. Myöhemmin kuulin muidenkin maun olleen samansuuntainen, yksi oli jopa laittanut taulun sängyn alle. No, muuten ihan hyvä hotelli. Minä en muuten vieläkään tiedä, missä se hotelli sijaitsi, vaikka se oli ihan keskustassa. Oli se sen verran kummallisessa paikassa.

Uumaja oli kumman hiljainen sekä iltapäivällä että perjantaina aamupäivällä. Mutta, kun kello tuli kolme, oli yhtäkkiä ihmisiä aivan joka paikassa. Torstai-iltana käytiin syömässä kiinalaisessa, jossa oli korttiautomaatti rikki, joten saimme maksaa euroilla suhteessa 1 euro = 10 kruunua. Ruoka menetteli, muttei ollut lainkaan kiinalaisen makuista. Jopa soijakastike oli mautonta.

Toisin oli The Bishops Arms -pubissa, jossa pienellä porukalla söimme perjantaina. Pub oli täysin englantilaistyylinen, tosi kodikas ja viehättävä vanhalla tavalla. Tällaiset annokset pistimme poskeemme

ja hyvää oli - myös riittävästi.

Matkan kohokohta oli vierailu poliisilaitoksella sosiaalipäivystyksessä, jossa ryhmänohjaajamme tytär työskentelee. Sanoinkin, että jos olisin nuorempi, niin juuri tuollaista työtä haluaisin tehdä.

Eilen sitten Iina muutti serkkunsa Linnéan kanssa yksiin - viidenteen kerrokseen. Minä lupauduin auttamaan, mutta kantamaan en suostunut. Järjestelimme Sanniksen kanssa tavaroita kaappeihin. Aamulla kävin pesemässä lattiat. Oli muuten törkeät. Pesin olohuoneen lattian kolmeen kertaan eikä se vieläkään tullut puhtaaksi. Vanha, huokoinen muovimatto, johon oli imeytynyt kaikenlaisia jälkiä. Olisi pitänyt ehtiä konttia se harjan kanssa ja sitten vahata. No muut lattiat pesin kertaan tai pariin ja olin aivan hikimärkä. Ja sitten kiireellä kampaajalle, jonne tulin aina henkin hapatuksissa ja punaisena. Ihan hävetti. Noora, joka opiskelee kampaajaksi, leikkasi hiukseni ja hyvin sen tekikin. Hyvä kampaaja tulee vielä. Tosin en pääse tykkäämään siitämikäsenytonkaan suoristusrauta tai sellainen (multa katoaa nykyään ihan tavallisetkin sanat saati sitten vähän uudemmat). Illalla kävin saunassa ja tutut paplarit päähän ja niin tuli oman mielen mukainen tukka.

Lopuksi vielä kuva kaveruksista, jotka lämmittävät toisiaan.

Tehdään mekin samoin!

p.s. en kotiutunut niihin uusiin silmälaseihini millään. Hiippailin optikolle ja kerroin sen. Niin valitsin uudet pokat ja sain ne takuuseen. Hitsi, mikä hieno juttu. Ehkä jatkossa näytän uudetkin lasini blogissani.

Nyt se on sitten tehty

Niin mikäkö? No esitetty opinnäytetyö tietenkin. Mua jännitti eilen ja tänä aamuna ihan hirvittävästi. Aamupäivällä tarkensin vielä PowerPoint-esitystäni ja tulostin ties monennenko kerran muistiinpanosivut. Siirsin esityksen kahdelle tikulle varmuuden vuoksi, jos toinen ei toimisi että sellaista luottamista.

Kun toiseksi viimeistä työtä opponoitiin (mun oli siis viimeinen), hoksasin, että olisin voinut pyytää jonkun läheisen tulemaan kuuntelemaan, kun Munni ei päässyt työtilanteensa vuoksi. No, nopeasti tekstaria Ulpulle, joka erinäisten viestittämisien jälkeen innosta vikisten lupasi tulla.

Mua ei sitten enää jännittänyt yhtään ja esitys meni tosi hyvin. Mielestäni kaikki tärkeät asiat tulivat hyvin kerrotuiksi enkä unohtanut mitään. Tosin olihan mulla ne muistiinpanosivut mukana. Opponoijaltakin tuli kehuja, mutta myös kritiikkiä asioista, joista olin jo maininnut näille läheisille. Eli tutkimusmenetelmiä olisi pitänyt kuvata tarkemmin ja vieraskielinen aineisto puuttui. Yritin yhtä ruåttinkielistä kirjaa lukea, mutta en saanut mielestäni siitä oikeaa asiaa irti, joten päätin riskeerata ja jättää kokonaan pois vieraat kielet.

Jälkeenpäin yksi ryhmätoveri tuli kiittämään ja sanoi, että aivan kuin olisi ollut luennolla ja muutama muukin kävi kiittämässä hyvästä esityksestä. Eli ilmeisesti olin sitten osannut kertoa oikeita asioita asiasta, joka ei läheskään kaikille ole tuttu. Työni nimenä on Omaishoitajan jaksaminen. Haastattelin siihen neljää mustasaarelaista omaishoitajaa. Mielenkiintoinen aihe ja opin paljon.

Huomenna vielä opponointi ja sen jälkeen käyn huuhtomassa koulun pölyt uimahallin veteen. No, tosin sitten on vielä puoli yhdeltä se kyspyysnäyte eli aineen kirjoitus opinnäytetyön aiheesta.

Oih, jos olisin tiennyt tämän työn määrän, en kyllä olisi opiskelemaan lähtenyt. Toisaalta sehän on vain hyvä, kun ei tiedä huomista, kun ne huomisen voimatkin tulee vasta huomenna.

Hyvää yötä Jeesus myötä, eikä unohdeta lähetystyötä!

Kihlajaispäivällinen

15.11. tuli 18 vuotta siitä, kun matkustettiin Iinan kanssa Ruåttiin yllätysvierailulle tulevan ukkomiehen luo. Ja sitten mentiin kihlakauppaan. Iina istui auton takapenkillä, kun pujotimme Matin kanssa kihlat toistemme sormiin.

Tottakai täytyi myös tyttären olla mukana myös näillä päivällisillä.

Ruokaa oli riittävästi, ei nyt mitään erikoisen hyvää, mutta ihan ok, kuten sanoimme tarjoilijalle.

Onko mörköjä olemassa?

Valmistautumassa seuraamaan opinnäytetöiden esityksiä. Kummallista, että mua jännittää, mahassa pirraa, vaikkei ole mun vuoro tänään.

Mutta nätti pitää yrittää olla, vai onko se mörkö?

Mitähän elefanttipojat sanoivat, kun elefanttitytöt kiipesivät tukat kiharalla vuoren rinnettä ylöspäin? Tietenkin: "Ahaa, tytöt ovat menossa opinnäytetöitä seuraamaan."

Äääää...

kukaan ei tykkää musta, ei paljon kommentteja. Iinalla on paljon enemmän. En oo kateellinen. En tiedä viittiskö kirjoittaakaan.

No olkoon. Lauantai-iltapäivä on alkanut. Munni laittaa kohta Iinan auton moottorilämmityksen päälle, kun lähden tästä pikkuhiljaa Petolahteen. Ilta kuluu Cajsan ja Kallen kanssa - no taitaa se Munnikin tulla myöhemmin kuoroon mukaan. Varmaankin edessä on mukava ilta, kunhan hieman taas totumme toisiimme. Voihan olla, että välipoika tulee Nellyn ja Hanneksen kanssa piipahtamaan. Hyvä, että esikoinen ja vaimonsa pääsevät kaksistaan iltaa viettämään.

Ensi viikolla on sitten vihdoinkin sen opinnäytetyön tutkailu. Sain tänään työn, jota tulen viikon päästä opponoimaan ja lukaisin sen nopeasti läpi. Totesin samalla, että se on paljon "tieteellisempi" kuin omani. Saas nähdä pääsenkö edes läpi. Minä en osaa olla teoreettinen enkä varsinkaan tieteellinen. Olen ehkä aivan liiankin humaani. Mutta humanisti en tahdo olla - tai siis silleen, että kaikki tulee suvaita ja hyväksyä. Rajat täytyy olla. Niin minun Raamattuni opettaa.

No joo, en mä osaa tämän enempää tätä analysoida. Mutta ette arvaa, miten olen palellut siitä lähtien, kun otin sen nöf-nöf-piikin. Johtuneeko siitä, en tiedä. Mutta nytkin mulla on normaalivaatteiden päällä fleecejakku ja villasukat jalassa. Ja koko ajan sisällä pitää olla ylimääräinen vaatekerros, muuten en tarkene. Maanantaina tulee kaksi viikkoa rokotuksesta eli silloin kait sitten pitäisi olla se vastustuskyky muodostunut.

Kirjoittelin jo tuonne naamakirjaan eilisestä teatterimatkasta. Oltiin katsomassa Porissa Viulunsoittaja katolla -musikaalia. Se kertoo pienestä juutalaisesta kylästä Venäjällä joskus 1900-luvun alussa. Esitys oli tosi hyvä. Kaikki näyttelijät oli hyviä, mutta varsinkin pääsosan Tevje-maitomiehen esittäjä oli fantastinen. Musiikki on upeaa ja ryhmätanssiesitykset oli hienoja. Lavastus oli yksinkertainen, mutta tosi hyvä. Minä mikään ammattiarvostelija ole, mutta näin kansannaisen näkökulmasta katsoen tosi hyvä esitys. Harmitti, ettei Munni päässyt mukaan - oli työkiireitä. Voisinpa ajatella vieväni hänet sinne ja katsovani esityksen uudelleen.

Pikkuveli oli tämän matkan järjestänyt. Hän on kyllä eläkkeellä, mutta ajelee tilausajoja, kun ammattinsa on autonkuljettaja. http://www.chartersaarela.fi/index/ Meitä oli 11 henkilöä veli mukaan luettuna. Esityksen jälkeen käytiin vielä syömässä hyvin. Ja olisittepa kuulleet kotimatkalla, kun kolme siskosta piti hauskaa. Toivon, ettemme häirinneet kovin paljon muita matkustajia .

Susi-kettua ei ole näkynyt enää. Se lienee jo matkannut satojen kilometrien päähän. Toivottavasti.

Good buye! Koittakaa pärjätä, ja jos ette, niin soitelkaa...

Kettu, susi vai mikä otus?

Istuskelin kaikessa rauhassa päivällä tässä koneen ääressä tehden varmaankin jotain hyödyllistä, kun ovikello soi. Siellä oli kaksi ei-suomalaista naista, jotka siivoavat tuota leirikeskusta. Nuorempi - tai ainakin pienempi - ryhtyi selittämään melko mukiin käyvällä suomenkielellä nähneensä tuolla saunamajan luona jonkin ison, ruskean eläimen ja että häntä oli pelottanut. Ja jos oikein muistan, sanoi nähneensä sen jopa kahtena päivänä. Yritin sitten udella, että minkäkokoinen ja näköinen. Näytti korkeudeksi vähän polven yli ja pitkä häntä ja pitkät jalat.

Yritin esittää kaikkia nimiä, joita nyt sattui mieleen tulemaan, mutta eivät kelvanneet. Sanoi siskonsa miehen kertoneen, että kuuluu hiiren perheeseen???? No, kutsuin heidät koneen ääreen ja ryhdyin googlaamaan eläinten kuvia. Siihen päädyttiin, että ketun näköinen oli, mutta paljon korkeampi ja pitemmät jalat. Että hiiren sukua - ei mahtais olla noin iso, vai tietääkö joku sellaista jättiläishiirtä? Mahtaiskos olla sus???

Ahistuksen ahistus

Mua ihan oikeasti ahistaa. Kaikki. Illalla ei meinannut uni tulla, mutta aina, kun saan hetken maata Munnin kailossa (kuten veljentytär pienenä tapasi sanoa), niin sitten uni tulee. Eilen puolenyön maissa. Ja eikös vain kello 5.20 silmät räpsähtäneet auki. Yritin tosissani vielä kieppua makuuasennossa tunnin verran, mutta sitten oli pakko nousta ylös. Keitin kaksi isopa kupillista teetä ja söin myslileipää kolme siivua.

Sitten istuskelin olkkarissa kynttilöiden tuikkiessa korvakuulokkeet korvilla ja kuuntelin Radio Deitä. Kahdeksan pintaan rupesi väsy painaan silmiä ja siirryin sänkyyn, josta taas tunnin päästä ylös.

Mikä lie ahistuksen syy. Varmaankin paine opparin esityksestä. Se pitäisi saada valmiiksi samoin kuin toisen työn opponeeraus, vaikka en edes vielä ole koko työtä saanut tutkailtavakseni. En nyt vain jaksa siihen paneutua.

Taitaa olla viisainta lähteä ulos kävelyttään niitä sauvoja. Munnikaan ei saanut kuin yhden pienen siian tänään, kun kävi verkot kokemassa. Olisko se ahistus siitä? Kukapas sen tietäis.

Tehtävän suoritus

Aamun huonovointisuus rupesi pikkuhiljaa antamaan periksi. Lieneekö syymä siihen aamiaisella napattu Panadol vai puolenpäivän aikaan syöty lounas - vai molemmat - en tiedä. Tunsin oloni jo sen verran kohentuneeksi, että - oli tullut aika suorittaa tehtävä.

Sitä ennen oli tehtävä erinäisi ratkaisuja ja valintoja. Kun mietin tarvitsemaani varustusta, menin hieman hämilleni, sillä en jaksanut muistaa, mitä oli viime vuodelta jäänyt. Tai oikeastaan paremmin sanottuna, mitä olin hankkinut ja jonkin verran ehtinyt käyttääkin. Mielikuva tuosta asiasta oli jo harmaantunut ja melkein painunut unohduksen yöhön. No, onneksi asia oli mahdollista tarkistaa. Sen teinkin.

Avasin sekalaisena tavarain säilytyspaikkana toimivan varastokomeron oven. Siellä ne roikkuivat tangossa samassa järjestyksessä, johon olin ne keväällä ripustanut. Oli tarpeellista siirtää ne sinne, kun käyttöä ei enää sillä kertaa ollut näköpiirissä. Niin ja ovensuussa vasemmalla nojasivat seinään jo melkein unhoon jääneet tuttuakin tutummat kaverit. Niihin oli jouduttu jo aikaisemmin syksyllä hankkimaan lisäosia, etteivät olisi olleet niin terävät ja aiheuttaneet ongelmia käytössä.

Ojensin käteni ja tartuin puiseen pitimeen. Miten olinkaan voinut unohtaa. Joskus ihmisen aivot päätyvät painamaan mielen perukoille asioita, joille ei sillä hetkellä ole tilaa. Niin oli käynyt minullekin. Nostin sen tangolta ja painoin hellästi kainalooni. Kun käännyin lähteäkseni, olin kuulevinani oven suusta valitusta. Hätkähdin hieman ja katsahdin sivulleni. Ne valittivat ja halusivat niin kovasti, että tarttuisin heihin. Yritin selittää, ettei se nyt mitenkään ole mahdollista. Selitin selittämästä päästyäni, että koska punainen Esprit lähtisi matkaani, se ei millään suostuisi niin rahvaanomaiseen seuraan. Mutta lupasin niille, että varmasti seuraavalla kerralla ottaisin ne mukaani. Pettymystään nieleskellen ne tyytyivät siihen ja suljin varston oven hiljaa kuin varoen satuttamasta niiden tunteita enempää.

Oli siis tullut aika. Vihdoinkin. Sujautin itseni mustien ja ruudullisten sisään, laitoin kaiken ylle vaalearuudullisen, jonka olin paria viikkoa aikaisemmin hankkinut Tapiolan Stockmannilta. Se tehtävä oli todella vaikea. Mietin ja pohdin päätöstäni kauan. Ja lopulta peruin jo tekemäni päätöksen tämän ruudullisen eduksi. No, ei muuta enää kuin punainen Esprit komerosta ja se tavallinen tekninen vempain, jonka käyttöä olen harrastanut viime aikoina melko runsaasti. Osaltaan aivan pakostakin, sillä muutkin tarvitsivat sen tuotoksia.

Astelin päättäväin askelin mustaa asfalttia. Autoja tuli ja meni ohitseni, mutta en antanut niiden häiritä keskittymistäni tehtävään. Tuolla jo näkyi rajapyykki, 1975, sen luona olin päättänyt kääntyä. Juuri, kun olin ihan kohdalla, kuulin takaani hiljalleen voimistuvan auton äänen ja päätin kävellä 1975:n ohi aivan kuin en aikoisikaan kääntyä. Auton ajettua hiljaa ohitseni tein 90 asteen käännöksen oikealle 1975:ttä kohti ja kun olin jo aivan lähellä, tein uuden käännöksen, joka oli yhtä suuri kuin edellinen. Näin olin kääntynyt 180 astetta ja lähdin astumaan takaisin asfalttitien toista reunaa.

Olin jo menomatkalla katsonut valmiiksi paikan, jossa tehtävän suorittaisin. Nyt sinne oli enää kivenheiton verran matkaa. Tuossa se jo oli, astelin hitaasti lähemmäksi ja poikkesin tieltä. Siellä niitä oli paljon. Päätin kuitenkin jättää mahdollisimman vähän jälkiä näkyviin, etteivät mitkään vihreän suojelijat saisi sanomisen aihetta. Ne olivat vaalean harmaita ja kauniita. Tartuin niihin varovasti ja irrotin alustastaan ja työnsin nopeasti punaiseen Espritiin. Kun Esprit oli täynnä, katselin ympärilleni. Ei, kukaan ei ollut nähnyt. Askeleitani kiirehtien lähdin asfalttitietä kohden.

Paluumatka sujui kevyesti. Se oli suoritettu. Vihdoinkin. Nyt voisin tyydyttää sen kaipauksen, jota niin pitkään olin sisälläni tuntenut. Asetella varovasti kauniit jäkälät kanervien ja hopeakasvien seuraksi parvekelaatikkoihini. Matka tyydytti minua ja ripustin viime talvena hankkimani musta-ruudullisen toppapukuni eteiseen sekä laitoin Tapiolasta ostamani lippalakin hyllylle ja kuiskasin varastoon kävelysauvoilleni, että ehkä jo huomenna veisin ne ulos.

Sitä sun tätä

Tällä hetkellä näyttää siltä, että päästään pienellä säikähdyksellä siinä perintöverojutussa. Siinä saa tehdä tiettyjä vähennyksiä ja niitä tuntuu olevan sen verran, että summa pienenisi oleellisesti. MUTTA on aina suhtauduttava varauksella, kun on kyse tällaisista asioista. Elikkä odotellaan....

Nyt pitäis ryhtyä kokoamaan oman opinnäytetyöni esitysmateriaalia - tai siis tehtävä muistiinpanot ja esitys siitä, mitä haluan kertoa esitystilaisuudessa työstäni. Ja vaikuttaa siltä, että mulle löytyi opponoitava työkin. Sekin vaatii työtä taas. Voi, kun pääsis jo eroon näistä opiskeluun liittyvistä jutuista. Ne tahtoo jo aiheuttaa syrämentykytyksiä ja verenpaineen nousua. Kääk!

Eläkeläisen kiireitä

ei kerta kaikkiaan huvittais mikään. Ensi maanantaista lähtien kalenteri on loppukuuhun täynnä. Hirvittävää tämä eläkeläiselämä. Töissä sentään sai istua saman pöydän ääressä kiireittensä kanssa eikä ryntäillä sinne tänne.

Nytkin pitäis taas soittaa yks puhelu ja sen pohjalta kirjoittaa juttu. Noita jutun kirjoittamisia näyttää nykyään piisaavan ainakin riittävästi. No sen saa tehdä rauhassa.

Kävin ottamassa nyt sitten sen riskiryhmille tarkoitetun H1N1-rokotuksen. Saas nähdä tuleeko joitain sivuoireita. Kieli tietenkin tuntuu jo turpoavan ja huono...ei vaiskaa...kuvittelua kaikki tyynni. Jotkut on kyllä kuulemma saaneet korkean kuumeen jopa kolmeksi päiväksi. Toivotaan, että pääsen vähällä.

Niin ja verottaja on aivan pöljä. Kun vihdoin ja viimein saatiin - vuoden yrittämisen jälkeen - perikunnan talo myydyksi halavalla, ja maksettiin perintövero, niin eiköhän ne vielä muista meitä uudella veromätkyllä. About 11.000 egee. No se jaetaan seittemään osaan, mutta kuitenkin, toista tonnia joka iikalle. Just saatiin tieto, että saadaan takaisin äidin osuudesta 300 euroa per nenä ja nyt tämä 1993 kuolleen isän osuuden veronkorotus. Ja tämäkin vain siitä syystä, että ovat perukirjassa arvioineet talon hinnan aivan liian alas. Me ite kun tehtiin nyt äidin jälkeen perukirja, arvioitiin kompromissin jälkeen liian ylös ja maksettiin liikaa veroa. Onneksi sen pystyi vielä oikaisemaan. Tätä toista ei pysty. Ottaa pannuun. Kun muutenkin ottaa pannuun. Että kivaa on.

Viikonloppuna varasin kahden viikon matkan Kajn ja Liisan kanssa Israeliin, nähtäväksi jää pitääkö se peruuttaa. Liisalla on tapana sanoa yllättävien menojen kohdatessa, että "sehän on vain rahaa", mutta nyt sai verottaja hänellekin harmituksen aikaan.

Oon kyllästyny opparin vääntöön. Teknisiä ulkonäköjuttuja. Höh... Ei jaksais millään, mutta hyvä opponenttini on oikeesti hyvä, kun ilmoitteli muutamista kauneusvirheistä. No, ne on jo korjattu, mutta kaikki nyt vain sattuu harmittamaan.

Taidan ottaa kirjan käteen ja viettää rauhaisan koti-illan yksikseni yskiskellen.

En viitti teille edes mitään kuvia lisätä.

Maanantai 26.10.2009

Ei tämä vielä miltään sen kummemmalta tunnu. Kuin olisi loma alkanut. No, kestää ennen kuin kolahtaa. Mutta toivottavasti kolahtaa kivasti.

Munni on vihdoinkin laskenut verkot vesille ja kalaa on tullut ihan kivasti. Naamakirjassa jo esittelin kuvaa kahdesta siiasta ja yhdestä meritaimenesta. Tässä on eilinen saalis

Isompi oli mätisiika.

Tässä tämän aamuisen verkkojen kokemisen tulos

taitaa tulla joillekin ihan kademieli, mutta ei se mitään. Kalakaupastakin saa kalaa, ellei ole mahdollisuutta itse niitä vedestä nostaa.

Taas oli suurimmalla siialla isot mätipullukat mahassa. Pakkasessa on siis jo joulun mädit odottelemassa.

Tänään käyn tekemässä yhden haastattelun srk-lehteen ja sitten hierojalle. Aahhh.. nautittavaa.

Koskahan alkaa se keittiön kaappien siivous? Oltiin nuoremman isosiskon Liisan kanssa vanhemman isosiskon, suvun yhteisen Kaisa-mamin, luona Tapiolassa. Hän on sen verran huonokuntoinen, ettei enää pysty tekemään oikeastaan mitään. Niinpä me reippaina tyttöinä otettiin ja siivottiin hänelle. Mulle lankesi keittiö, joten kokemusta on. Yksi niitä nautittavimpia tunteita mielestäni on se, kun ison siivousurakan jälkeen saa istua ja ihailla kättensä jälkeä.

Kaisa-mamin tytär lainasi pyörätuolin tvk:sta ja niin päästiin yhdessä kolme sisarusta keskustaan shoppailemaan. Ostettiin Kaisalle pari leninkiä, Liisalle tunika ja minä löysin vihdoinkin itelleni lakin ja siihen vielä sopivan huivin. Oli tosin melko vaikeaa päättää kahden lakin välillä. Valitsin sitten sen makeamman ja halvemman - toinen oli hieman leidimäisempi enkä oikein tunne itseäni - ainakaan usein - leidiksi.

Illalla istuttiin Kaisan keittiössä ja soitettiin neljännelle siskolle Vaasaan ja voi, kun meillä oli hauskaa. Naurettiin vatsamme kipeiksi - siinä saivat sisuskalut hölkkää ja noradrenaliinit virtasi. Kumma, että meillä siskoilla on yhdessä aina niin hauskaa. Mahtaneekohan johtua samankaltaisesta huumorista vai mistä?

Eipä tässä muuta kuin makeata syksyä kaikille! Ottakaa joskus naurukuuri - se piristää kummasti!

Vapaus koitti

Voi pojat ja tytöt, mikä päivä!

No niin, nyt se sitten alkoi - se vapaus. Loppuvuosi vapaata ja vuoden vaihteesta harjoittelu. Eilen pomo sanoi, että mua tullaan hakemaan tänään töihin klo 8.20. Heräsin ajoissa, jo puoli seitsemän, kun piti vielä viimeistellä kakut tomusokerilla ja järjestää kuljetus turvallisesti seitsemälle kakulle.

Näinhän se sujui ongelmitta. Varsinkin, kun H-hetkellä auton torvea töötättiin ja oven avattuani näin, millä mua tultiin hakemaan

Jos et heti arvannut, niin kyseessä on vuoden 1963 mallia oleva Thunderbird. Mikä nyt sitten se päänimi onkaan, en tiiä, mutta hieno auto. Vihreä sisustus, vain turvatyöt puuttuivat. Näin sitä mentiin seppele päässä, sillä minut kruunattiin ennen matkan alkua

Työpaikkani oli koristeltu Juniorilipuin ja tipusin. Sammakko istui tuolilla.

Kello yhdeksän mua kehotettiin saapumaan aulan taukotilaan, ja arvatkaapas mitä? Sain ensimmäisen serenadini, kun seitsemän komeaa urosta kajautti "Sä kasvoit neito kaunoinen..." ihan kaikki säkeistöt. Taisi tulla hieman kosteaa linssiin. Sitten Tiina-pomo piti kauniin puheen ja sain kukkia ja lahjan.

En viitsi laittaa tänne henkiöiden kuvia, joilta ei ole lupaa, joten saatte tyytyä kuvittelemaan kuoron ja muun yleisön, jota päätteeksi kävin halaamassa.

Lounaalle minut vietiin Strampenille. Sillä aikaa, kun Tiina kävi tankkaamassa autonsa, minä käväisin Museokadun toimipisteessä helssaamassa tutut. Seuraavaan ohjelmanumeroon piti valmistautua puoli kolmeksi. Siinä välissä kävin tervehtimässä ja hyvästelemässä koko talon väen - siis ne, jotka olivat paikalla.

Kakskytyli kaksi tiimiläiset kansoittivat huoneeni kysellen joko olin käynyt kahvilla. Ja että pitäisi valmistautua. Jouduin vähän paniikkiin, kun yhtäkkiä piti tyhjentää sähköposti - onneksi kaiken muun olin jo tehnyt, luovuttanut virkapuhelimen muun muassa. Tiina lupasi hoitaa kulkuläpyskän ja henkilökortin palautuksen. Yhä ihmetellen pakkasin kaiken saamani tavarani - Seinäjoeltakin tuli lahjapaketti - ja takki päälle. Tiimiläiset seisoivat ympärillä ja ihmettelin eivätkö he tule mukaan, vain Tiina sovitti takkia päälleen. Sain vastaukseksi, etteivät he voi tulla sinne, mihin menen. Oho...mitähän tästä tulee?

Pianhan se selvisi, kun Tiina parkkeerasi Day Span eteen. Voi, ihanaa...pääsin lämminkivihoitoon tunniksi. Aahhh, mikä raukea olo sen jälkeen, kun lämpimiä - melkein kuumia - kiviä oli hierottu hellästi kehoni eri puolille ja kevyttä hierontaa siinä välissä.

Hoidon jälkeen Tiina toi minut kotiin. Kaiken kaikkiaan ihana viimeinen työpäivä - mikseivät kaikki työpäivät voisi olla samanlaisia.

Lähetin aamupäivällä kaikille entisille VLP:läisille kiitosmeilin, jossa oli runo Tänään (http://www.positiivarit.fi/Content.aspx?917f8327-a910-45f1-a4d9-3d8a67c6365f) sain muutaman aivan ihanan vastauksen. Tyätovereita tulen ikävöimään. VLP:lle tai Anvialle ei ollut koskaan paha mennä töihin - se tosin ei johtunut itse työstä, vaan ihanista työtovereista.

Eli tässä sitä nyt sitten aloitellaan vapaarouvan elämää. Aamulla lähdetään siskoLiisan kanssa heti Tapiolaan Kaarina-siskon luo ja palataan lauantaina.

Tässä kaikki saamani kukat. Kotona odotti ihana orkideakimppu rakkaalta mieheltäni ja lahjakortti - kasvo- ja jalkahoitoon.

3 kauneustipsiä

Pakko lainata fb:stä Raijan kauneusvinkkejä, olivat niin hyvät.

Kolme kauneusvinkkiä:

1. Kauniit ja täyteläiset huulet: puhu sitä, mikä on hyvää.


2. Kauniit ja hyvinhoidetut kädet: anna ja ole avulias.


3. Pirteät ja kauniit silmät: näe kaikissa ihmisissä heidän hyvät ominaisuutensa.

Mitä jos ruvettais noudattamaan näitä!

Kaikista sanoista kaunein

Se on kaikista sanoista suurin. 
Se on kirkas ja ihmeellinen.

Se on kaikista sanoista kaunein.
 Kaikkein pieninkin ymmärtää sen.

Yksi sana - ja vuoria siirtyy.
 Yksi sana luo historiaa.

Yksi sana kun sydämeen piirtyy,
 ilon hauraan se kukkimaan saa.

Se on kaikista sanoista herkin,
 ja sen arkakin lausua voi.
Se on sydämeen piirtänyt merkin.
 Nyt se kaikilla kielillä soi.

Yksi sana, ja kaikki on toisin.
 Sana särkyneen voi parantaa.
Kuinka sanan tuon lausua voisin,
 kun se sydämen syttymään saa?

Se on rakkaus,
 se on rakkaus,
se on kaikista sanoista suurin,

se on alku ja matkamme pää.

Se on rakkaus,
 se on rakkaus.

Se on kaikista sanoista kaunein.

Halki aikojen soimaan se jää.

Se on yllemme lausuttu kerran. 
Se on vahva ja muuttumaton.

Se on tie, se on salaisuus Herran.
 Kaiken antanut meille hän on.

Sillä sanalla hän pyytää meitä: 
Olet kutsuttu rakastamaan.

Kulje luottaen uusia teitä.
 Sydän kiitosta on tulvillaan.

Se on rakkaus…

(A-M Kaskinen ja P. Simojoki)

Neljä työaamua jäljellä....

Vähiin ne menee, ennenkuin ne loppuu. Ensi viikon tiistaina on sitten se vihoviimeinen työpäivä - ainakin tässä työsuhteessa. Ei kannata vannoa mitään. Pitäis ruveta fiksaamaan seurakuntalehden juttuja ja katteleen, missä asti siinä mennään. Kun ei enää iltaisin ole koulua, tuntuu aikaa olevan tosi paljon. Mitähän sitä oikein sillä kaikella vapaa-ajalla tekis? No, enpä usko, että tulee vaikeuksia löytää kohteita .

Ei nyt oikein kirjoutussuoni kuki, joten pärjäilkää....

Harvinaista herkkua...

...siis blogista uuden kirjoituksen löytyminen. Hyvä, jos kerran viikossa saan tänne jotain aikaiseksi. Aamupäivällä tuli siivotuksi ja nyt just olen saanut tehdyksi ne muutamat korjaukset oppariin, joita opettaja oli tehnyt.

Joo, ja sain vihdoinkin kootuksi Iinan Ikealta jo aikaa sitten pyynnöstäni tuoman lomakelaatikoston ja nyt se seisoo komeasti tuossa vieressä. Vanha muovinen ja keltainen odottaa uutta, innokasta omistajaansa eli Iinaa. Sohva tuossa vieressä - tietokonepöytä on siis peräkamarissa - on ollut monta kuukautta puolillaan kaikenlaisia papereita, kirjoja, lehtileikkeita yms. opparin tekemiseen liittyvää roinaa. MUTTA NYT se on siivottu.

Vein eilen uuden - tai siis aika uuden - puhelimeni huoltoon, kun se syö akkua mun mielestä liikaa ja aina välillä sammuilee ja syttyilee ihan ittekseen. Lupasivat ajaa ohjelman uudelleen siihen. Toivottavasti auttaa.

Olen lukenut kaksi kirjaa tällä viikolla. Kirjastokissa oli tosi ihana kirja...mä haluun kissan....mun on ikävä Umaa - ihan oikeasti. Olisi aivan ihanaa, kun vois pitää kissaa. Mutta kun ei, niin ei. Jos ite kestäisinkin, niin toinen miniäni ei kestä... algeerisena olo on rankkaa. Niin ja toinen oli Enni Mustosen kirja 1800-luvun loppupuolen Suomesta, kun Bobrikov täällä junaili maan asioita. Sellainen ihan mukava ja harmiton kuvaus ihmisten elämästä. Nyt pitäisi alkaa se Sikalat-kirja. Olen sitä lykännyt, kun tiedän sen olevan aika rankka. Ei ainakaan illalla sängyssä kannata lukea, taitaisi mennä unet siitä.

Taidan ruveta harjoittelemaan hula-hulan pyöritystä.

Tsemppiä kaikille....

Päänsärkyä...

jo kolmatta päivää, tänäänkin jo 1 g Panadolia ja edelleen kurja olo. Munni on sairastanut pari-kolme päivää yllättävää nuhakuumetta. Lienevätkö nämä niitä nöfnöf-tauteja kukapas sen tietää. Isoisosiskolleni tehtiin eilen pallolaajennus, oli kuulemma kova juttu, varsinkin kun on liuta muita vakavia tauteja.

Mulla 8 työpäivää jäljellä. Nyt en jaksa siitäkään iloita, kun on niin kurja olo. Tänään aion kuitenkin viedä opparin suomenopettajalle kielitarkistukseen. Kuten jo naamakirjassa hehkuttelin, on kaikki - siis aivan KAIKKI - kurssit sosionomin koulutuksesta tehty. Ainakin omien laskujeni mukaan. Marraskuussa on opparin esitysseminaarit ja kypsyyskoe....mitenkäköhän siitäkin selviää!! hihii....ettei vain olis ylikypsä... ja ensi vuonna se harjoittelu. Siinäpä se, neljän vuoden uurastus. Koville se on kuulkaa ottanu. Enkä ilman tuota Munnia olis jaksanukaan. Ja Iina on tukenut henkisesti. Monet varmaankin ovat mielessään ihmetelleet, että mitä ihmettä tuo täti enää tuollaisia juttuja tekee, mutta eipä mitään - omapahan on asiani. Ja siinä ne on vuodet kuluneet - olisivat kuluneet ilman opiskeluakin, mutta taidan olla kuitenkin sisäisesti rikkaampi näin. Ainakin niin haluan uskoa.

Kolmen tunnin päästä istun kampaajan tuolissa ja ihmettelen, minkä väristä laitettais. Permanentti oli kyllä ihan yhtä tyhjän kanssa, ei juurikaan kiharaa ja maksoi maltaita. Valitin siitä kyllä kampaajalle ja hän lupasi joko uusia suorimpiin paikkoihin tai sitten antaa seuraavalla kerralla alennusta. Taidan tyytyä alennukseen.

Tänä aamuna oli jo auton ikkunat jäässä. Siitä se talvi kehkeytyy. Mulla on jo keittiön verhojen vaihdon jälkeen ollut aamuisin ihan jouluinen olo. Mä rakastan joulun aikaa. Se tunnelma on niin ihana. Pian, aivan pian saa laittaa kaikki joulun ihanat jutut esille.

Ostin muuten netistä kirjan Sikalat. Teatteriesitys siitä oli hyvä, mutta jäi hieman vajaaksi, kun ei kaikkia vuorosanoja ymmärtänyt - ruotsia kun oli. Kirja on saanut Ruotsin korkeimman tunnustuspalkinnon August-sellaisen vuonna 2006. Kertoo siirtolaissuomalaisesta perheestä tyttären silmin. Siitä, miten vanhemmat vajoavat alkoholin kurimukseen.

Kirjoittelemisiin....

Uudistuneet voimat

Nyt rupeaa tuntumaan siltä, että mun voimat ovat palanneet. Kauan se kesti. Että mistäkö sen huomaa? No vaikkapa siitä, että taas tekee mieli tehdä jotain kivaa kodin sisustamisessa. Kuten vaikkapa ostaa kirpparilta ikkunaverhot keittiöön vitosella, ommella ne yhteen, pestä, silittää ja sitten ikkunaan. Ja tältä näyttää

Ikkunalla on mun kesän yrtit, jotka eivät näytä viihtyvän sisällä - kuolleita melkein kaikki. Mutta mulla on jo suunnitelma siihenkin, kunhan vain purkkeihin istutettavat kasvien alut juurtuvat, niin saavat mausteet kyytiä.

ja löytyi väriin sopiva liinakin pöydälle. Niin ja kyllä nuo kynttilätkin, jotka löytyivät komerosta, sopivat. Ei ole keltainen, vaan sinapin värinen ja samaa väriä on verhoissa. Muuten puolipoltettuja kynttilöitä löytyy vaikka miten paljon...

Nyt pitää mennä laittautumaan naisten iltapäivää varten. En ole siellä juuri käynytkään pariin-kolmeen vuoteen. Sekin on jo yksi merkki. Niin ja olen laiskotellutkin tehnyt vain pieniä hommia, kuten pessyt keittiön ikkunat ulkoa, auton lasit sisältä, pessyt pari koneellista pyykkiä ja laittanut nuo ikkunaverhot. Äiti tapasi sanoa, että laiska töitään lukee..

Kanerva-aika

Nyt just tänään oli aika laittaa parvekkeelle kanervat. Kukkatorilla oli tosi hienoja ja isoja. Niin saivat kaikki kesän kukat lähtöpassit parvekelaatikoista ja nämä tulivat tilalle.

Kuvaan ei mahtunut kaikkia neljää laatikkoa. Tosin daaliat ja amppelimikäsenytolikaankukka jäivät vielä.

Parin tunnin päästä saunaan....

Svinalängorna - Sikalat

Oltiin illalla teatterissa kattomassa Svinalängorna eli suomeksi Sikalat. Kirjan on kirjoittanut vaasalaislähtöinen ruotsinsuomalainen Susanna Alakoski. Se sai Ruotsissa Augustpalkinnon ja oli myydyin kirja sinä vuonna. Lisätietoja täällä http://www.suurikuu.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=9789515017017 . Hankalaa oli, ettei ymmärtänyt aivan kaikkea (esitys oli ruotsalaisessa teatterissa), mutta pääasiat kyllä. Oli tosi hyvä, mutta rankka esitys. Täytynee lukea kirja, kun tässä vapaa-aika kohta lisääntyy. Kirjastossa kaikki kirjat oli lainassa ja viisi varausta, joten pitänee tsekata kirjan hinta verkkokaupassa. Käväisin tässä välissä ostamassa sen täältä http://www.suurikuu.fi/PublishedService?pageID=9&itemcode=9789515017017, hinnaksi tuli 14,80 toimituskulujen kanssa.  Kirja oli alennuksessa.

Oltiin aamupäivä hoitamassa Nellyä ja Hannesta, kun Maria oli koulussa. Käväistiin marjassa, syötiin, leikittiin orkesteria, laulettiin ja välillä pikkuvetikka nukkui päikkärit. Huomenna menen yksin hetkeksi aikaa vielä. Illalla mennään kuuntelemaan Lähi-Idän erikoistoimittaja Heikki Kangasta. Hän kertoo Israelin tilanteesta.

Mulla on taas viime aikoina ollut ikävä Israeliin. Olen mielikuvissani kävellyt siellä tutuilla kaduilla vanhainkodin lähellä. Saa nähdä päästäänkö vielä siellä käymään. Suunnitelmia on, mutta toteutumistahan ei voi vielä tietää.

Pitäkäähän edelleenkin huolta toisistanne....

Pitsaa, lopputyötä ja kukkia

Että mitenkä otsikossa mainitut asiat liittyvät toisiinsa? No ei mitenkään. Ovatpa vain jotenkin olleet osa viime päiviäni. Tiistaina Iina toi mut kotiin koulusta ja houkuttelin - tosin sitä ei juuri tarvinnut tehdä - hänet kanssani pitsalle Dallas Pizzaan. En kyllä ole enää kovin innokas pitsalla kävijä, ne kun ovat tulleet aika samanmakuisiksi ja kuiviksi kaikki. Nyt oli kyllä poikkeus. Oli tosi hyvää ja mehukasta. Lupasin, etten enää muualle mene pitsalle kuin sinne. Nähtäväksi jää pitääkö lupaus.

Eilen sitten väänsin lopputyötä oikein tosissani ja sain kasaan omasta mielestäni tarvittavat sivumäärät. Lähettää päräytin sen sitten ohjaajalle, joka palauttikin sen niin, että hetiä tänä aamuna sain ryhtyä tekemään kommenttien mukaisia muutoksia. Melkein koko päivä siinä taas vierähti. Meinasi melkein unohtua ruuan laittokin. Keitin pitkästä aikaa oikean lihakeiton ja syötäväähän siitä tuli. En kyllä ole mikään lihakeiton suuri ystävä.

Tää tekstitys toimii tosi tyhmästi. Aina välillä se unohtaa valitut fontit ja värit ja on pakko valita taas uudelleen. Käväistiin Munnin kanssa ulkoiluttamassa sauvoja tuolla Köklotintiellä. Puolet matkasta sataa tihuutteli, mutta ei se matkantekoa haitannut.

Olen muuten saanut orkidean kukkimaan uudelleen....

kaunis se on....

Kukista puheen ollen, en mitenkään ymmärrä ulko-ovemme vieressä roikkuvaa lumihiutalekukkaa - vai mikä sen nimi nyt onkaan. Koko kesänä siinä on ollut tosi heikosti kukkia, mutta nyt syksyllä yhtäkkiä se on ruvennut pukkaamaan kukkaa kuin pipoa. Kato vaikka

Kertaakaan kesällä ei ole ollut kerrallaan näin paljon kukkia ja kasvi on muutenkin paljon elinvoimaisemman näköinen nyt syksyllä. Se on idän puolella, joten saa aurinkoa vain aamulla ja on iltapäivät varjossa. Muut kesäkukat alkaa jo siirtyä talvikauteen, mutta tämä ei kun porskuttaa. Hyvähän se on, että edes yksi kasvi jaksaa kukkia vielä näin syksylläkin.

Pitäis vissiinkin laittaa eläkehakemuskin menemään. Aion tehdä sen netin kautta. Saa nähdä, miten käy.

Mutta kommentoimisiin ja pitäkäähän huolta toisistanne.....

Päivä se on tänäänkin.....

Taas virtaa, oli hieman huonohko - etten sanoisi aika huono - viikonlopun fiilis. Mutta maanantaina jo helpotti. Kaksi iltaa koulua jäljellä ja muutama hassu sivu lopputyöhön. Huomenna haastattelen sekä Vaasan että Mustasaaren omaishoidonohjaajia ja toivon saavani sieltä tietoa, että saan puuttuvat sivut kasaan.

Töissä olen jo ryhtynyt putsailemaan paikkoja pikkuhiljaa. Esimerkiksi tyhjentämällä mapeista vuosien aikana kertyneitä Aa-nelosia tuhottavaksi ja jakelemalla muita tavaroita ympäriinsä. Neljätoista työpäivää jäljellä. Vielä yritän saada mahdollisimman paljon henkilöstölehteä kasatuksi sekä yhden oppaan päivitystä. Siinä se aika sitten vierähtääkin. Kohta menen saunomaan.

Eipä muuta...

kuin mitäs silläkään on väliä... tarttis kait hankkia elämä...

Tietoverkkoja

Harjoiteltiin tänään tekeen lähiverkkoa pieneen firmaan. Ei päästy vielä tekniikkaan, vasta rakennettiin toimisto. Hauskaa, kun kaikki termit on tuttuja työstä, mutta niiden sisältö kirkastuilee pikkuhiljaa, kun opettaja vääntää rautalangasta juttuja. Perjantaina on tentti, sit enää tää yksi juttu. Viikonloppuna jaettiin srk:ssa ensimmäinen lehti, jossa olen päätoimittajana. Vielä on kehittelemistä, suunnitteilla on aivan uusi layout, se ei vielä ehtinyt tähän eikä taida ehtiä seuraavaankaan lehteen, mutta hiljaa hyvä tulee.  Meillä on tosi hieno tiimi tekemässä lehteä.

Pitäisköhän käväistä ulkoiluttamassa sauvoja? Munni on kova tekemään liimaushommia. Ostettiin muutama viikko sitten sauvoihin uudet kumitupet ja ne on sillä jo rikki. Mutta eikös mitä, poika liimasi paksua kumia reiän kohdalle, saas nähdä, miten toimii käytössä..... että sellainen se Munni on.

Ostin eilen kolmen kuvan tauluja kaksi ja niissä on nyt kaikkien viiden lapsenlapsen kuvat ja lopussa vielä isu ja Munni. Voihh...hoksasin just, että taitaa olla pakko ottaa yrtit terassilta sisään. Se tarkoittaa, että on pestävä purkit päältäpäin. Ne on ruskeita saviruukkuja, jotka ovat kesän aikan vihertyneet. Katotaan, miten yrtit rupeaa viihtymään sisällä.

Iina on kovassa flunssassa, kun ei vain olisi sitä itteään. Ja lauantaina pitäisi olla huippukunnossa, kun pitää esiintyä morsiusneitona ystävän häissä. No, on onneksi lepäillyt koko päivän, että eiköhän se siitä tokene, siis tauti meinaan....

Torstai on toivoa täynnä

Jotenkin takaraivossa pirraa, että tuota otsikkoa olen käyttänyt ennenkin, mutta so what..olokoon. Mitäs tässä torstai-aamuna. Elämä kulkee omaa latuaan ja mukana yritetään mennä, vaikka joskus pyristellen. Ei tää aina niin herkkua ole.

Ei mulla ole mitään kirjoitettavaa....pitäis vain ruveta lukemaan kirjaa Poikkeava vai erityinen. Tentti on 11.9. ja runsaat 300 sivua vielä jäljellä. Eilen sain tosi hyviä neuvoja opinnäytetyöstäni, jota eräs ystävä kommentoi. Olen tosi kiitollinen hänelle. Kunhan tuo tentti on ohi, valmistan sen työn ja sit enää menossa oleva tietoverkot-kurssi. Yksi luento ollut ja kaikki termit olivat työstäni mulle tuttuja kuten hubi, tähtiverkko, verkkokortti, koaksiaalikaapeli yms., mutta kun opettaja väänsi rautalangasta systeemit, saivat termitkin todellisen sisällön.

Nyt pakotan itseni kirjan ääreen....

Nelly 3 vee

No niin, nyt on jo toinen lapsenlapsi 3-vuotias. Kakusta tuli tämän näköinen, ei ollenkaan niin kaunis, kuin halusin. Vielä on oppimista pursotusten kanssa isulla kovasti

Mamma laittoi kynttilät myöhemmin.

Ja se leikkimökki on nyt vihdoin valmis. Käytiin aamulla, kun perhe oli vielä saaressa, laittamassa rusetti mökkiin

Vähän sisäkuvia

Laitoin ikkunaverhoihin kapeat punaiset nauhat, jotka piti verhoja sivussa. Kun Nelly ja Nea leikkivät mökissä eka kertaa, nauhat hävisivät ja mammalle sanottiin, että ne oli roskia...

Tässä vielä kuva ikkunalaudan kissasta, hiirestä ja kukasta

Juhlien aikana Munni ja Nelly sulkeutuivat typykän huoneeseen. Kun kävin kurkistamassa, he makoilivat lattialla Nellyn täkin alla ja lähettelivät tekstiviestejä Muumi-mammalle ja Nuuskamuikkuselle

Lauantaivapaapäivä

Tänne kojelautaan on taas tehty muutoksia. No, nyt on lauantaiaamu kello puoli kymmenen ja oltu ylhäällä jo pari tuntia. Puurot syöty ja isäntä jo ensimmäisillä päikkäreillä. Se kyllä nukkuu nykyään tosi paljon päivälläkin. Se vanhuus....ei se tule yksin.

Eilen oli Iina Antun kera kylässä ja laitoin kolmen ruuan päivällisen. Hyvin näytti maistuvan. Sienikeittoa alkuruuaksi, kreikkalaisia lihapullia bulgurin ja vihersalaatin kera ja jälkiruuaksi pannacottaa vadelmien, vaahterasiirapin ja mintunlehtien kera. Mmmmm, hyvää oli, vaikka itse sanonkin. Söpöiltä nuo nuoret vaikuttivat. Iina aivan innoissaan alkaneesta opiskelusta. Lieneekö tullut äitiinsä . Hui, mulla onkin taas kova syksy edessä. Pitäis lukea noin 370-sivuinen tenttikirja 11.9. mennessä ja päästä vielä tentistä läpi. Vihoviimeisen kurssin luennot alkaa 1.9. ja loppuu 6.10, siis tiistaisin. Lopputyö vielä kesken. Tää kaikki pitää saada valmiiksi lokakuun loppuun mennessä. Kun jaksais vielä rutistaa. Työt loppuu samoihin aikoihin eli sen jälkeen lepäillään laakereilla.

Nyt silitysrauta odottaa ja sit pitäis ryhtyä lukemaan. Siinä on vain se ongelma, että haluan lukea joko keittiössä tai olohuoneessa ja jos Munni haluaa kuunnella ratioo tai katella telkkaria, se häiritsee. No, tähänkin asti on selvitty.

Olokaahan ihimisiksi....

Ihan totta...

ei jaksa eikä huvita ja pitäiskö sitten huvittaa. Viime yönä käytiin keskustelua sänkykaverin kanssa kolmelta. Käyhän se niinkin. Tahtoo taas useina öinä valvottaa. Mutta seuraavana aina sitten nukkuu paremmin.

Pitäkää peukkuja, että Nellyn kakunkoriste ehtii tulla ennen perjantaita, muuten on isu liemessä.

Koittakaa päriätä....niin minäkin koitan...

Mitähän se sai....

Nitähän mahtaa olla Ulpu Helinän paketissa? Siskokset ihmettelee....vai ihmettelevätköhän sittenkään....

Mutta hauskaa oli, kun Liisan kassista löytyi aina vaan uusi paketti eikä ollenkaan tullut niitä korvakoruja, joita Ulpu oli halunnut. No, tulihan ne vihdoin toisilta henkilöiltä. Helinä sai muuten Helinä-nimisiä Kalevala-koruja ison kasan. Miksei missään oo mitään Hellevi-nimisiä? Ei mukeja, ei koruja eikä muutakaan....

Täytekakku Ulpu Helinälle

Siis onkohan ketään yhtä kommellusherkkää ihmistä kuin minä? No ehkä mun esikoinen. Kun hän oli pieni, hän joskus sanoi, miksi mulle aina saattuu kaikkea? No, minä voisin sanoa samoin. Toisaalta se taitanee johtua siitä, että minä en kerta kaikkiaan osaa suunnitella.

No, pyysin lupaa saada tehdä Helinälle synttärikakun. Just mun tapaista. Sitten netistä katteltiin, minkähänlaisen rouva haluaisi. Mustikkaa sen kuulemma piti olla ja päällä pensasmustikoita. No koristeluehdotukesta kieltäydyin heti kättelyssä. Jos mä teen kakun, haluan ite päättää koristelusta.

Haettiin aineet yhdessä ja eilen aamulla tein pohjan. Mulla on yksi 3,5 litran vuoka, jonka voitelin. Mutta, kun taikina oli valmis, totesin, ettei se millään mahdu siihen vuokaan. Hohhoijaa....onneksi Lepikossa on hyvä keittiövarustus. Siispä sinne tutkailemaan löytyiskö lainaksi isompaa vuokaa. Olihan siellä halkaisijaltaan isompi, mutta aika matalareunainen. Pakko siis yrittää. Ja se onnistui.

Olihan mun pakko käyttää se voideltukin vuoka hyväkseni, joten tein siihen Nellylle 3-vuotissynttäreitä varten jo pohjan.

Sitten illalla, kun olin tehnyt lasagnea meille ja välipojan perheelle - Nellyhän oli meillä yökylässä, kun halusi lähteä Munnin mukaan ja muu perhe tuli häntä hakemaan kauppareissullaan. Niin, sitten täyttelemään kakkua. Sain kuin sainkin sen leikatuksi kolmeen kerrokseen. Pohja siis vain uuden Tupperwaren kakunkuljetusastian pohjalle. Siihen päälle eka mustikkasosekerros ja sen päälle olisi pitänyt laittaa mustikkavaahto, jonka olin tehnyt ohjeen mukaan. Mutta voi rähmän käki....se oli niin löysää, etteihän se millään pysy kerrosten välissä. Sormi suussa mietin. Eipä muuta kuin irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi ja ujutin kakun tekeleen sille ja reunat kiinni. Eli päätin koota kakun vuokaan. Joskus olin sellaisesta lukenut netistä. Ja hyvin meni - toinen kerros. Mustikkavaahtoa oli hirveän paljon ja kerroksesta lienee tullut aika paksu, koska toisen kerroksen laittamisen jälkeen vuoka oli täynnä. Ja jäljellä vielä yksi täyteväli ja päällimmäinen kakkukerros. Mikäs nyt neuvoksi? No, onneksi mä olen aika kekseliäs ja olin huomannut, että Lepikossa on kaksi samankokoista irtopohjavuokaa. Ei kun hakemaan toiset reunat ja teippasin ne maalarinteipillä edellisten reunojen päälle. Ja kas, taas oli tilaa parille kerrokselle. Vaahtoa jäi muuten vieläkin paljon jäljelle.

Sitten jääkaappiin hyytymään. Jännitys oli huipussaan, kun hain sen tänä aamuna koristelua varten esiin. Mutta ei mitään. Teipit irti ja veitsellä reunoja irrotellen löysin hienon ja korkean kakun - ja hyvin hyytyneen. Vetelin kakun leivinpaperista Tupperin pohjan päälle. Sitten vain kerma-rahkaseos päälle ja koristeet, jotka napsin ulkoa. Tässä tulos.

Miltäs näyttää? Nuo reunat ei tulleet oikein hyvät. Mutta ilokseni voin kertoa, että sijoitin  keväällä Tupperware-astioihin ja yksi on ylitse muiden. Pursotin. En siis koskaan ole niin hyvää pursotinta käyttänyt. Kaikki kakuntekijät nyt ostamaan Tupperin pursotin.

Nyt paplarit pois päästä ja vaatteet vaihtoon ja menoksi. Toivottavasti saadaan komeus perille Vassoriin ehjänä. Muuten sen kuljetusastian kupu ei sovi tuohon päälle.

Hyvää synttäriä Ulpu Helinä - eikös muuten ole isä ja äiti antaneet tyttärelle kauniin nimen?