Muistolause

Kun olin polvenkorkuinen, oli tapana tehdä muistokirja. Siihen liimattiin kiiltokuva sivun laitaan ja sitten joku ystävä sai kirjoittaa muistolauseen. Valitettavasti yhtään sellaista kirjaa ei ole mulla enää tallella. Isosisko-Kaarinan muistokirjasta on mieleeni jäänyt kaksi muistolausetta.

"Hiljaisuus on elämän puhujalava." ja "Elämä on meri, pursi olet sinä. Purjehdi puhtain purjein elämäsi merellä."

En yhtään tiennyt, mitä ne tarkoittavat, mutta yhä uudelleen ja uudelleen luin ne, niin että vieläkin osaan ne ulkoa.

Väääsyttäää...

niin turkasesti, ettei jaksa edes blogia kirioottaa. Jaa miksikö? Enpä tiiä. Näin kyllä unta, että meidän nuori hollantilaisystävämme Lobke oli meillä käymässä ja ajelutti mua autolla pitkin metsiä, joissa ei ollut edes teitä. Se se taitaa väsyttää....

Lakanat on koneessa, pitäis kääriä eiliset pyykit kaappiin, pitäis ryhtyä rupeamaan sitä lopputyötä taas. MUTTA ei jaksa.....niin ja pitäis viedä eteenpäin srk-lehtiasioita. Apuva!

Heinola-Lappeenranta-Inkeroinen-Kotka-Espoo-Kerava

Päätettiin yhtäkkiä pakata hieman tavaroita autoon ja lähteä ajelemaan. Matkasta tuli viisipäiväinen ja reitistä yllä oleva. Heinolassa tavattiin Risto-serkku vaimonsa Meerin kanssa. Saatiin nukkua heidän sängyssään....ja hyvin nukutti. Sieltä Lappeenrantaan, jossa oli kesäkukat hieman runsaammin esillä kuin naapuriVaasassa. Kato vaikka

Tällaisia ryppäitä oli useita

Kukkapylväitä oli joka paikassa...

Pääkatu oli alusta loppuun kukitettu näin. Eli katulamppupylväissä oli jokaisessa kaksi mahtavaa kukkaa ja risteyksissä vielä kaksi kukkapylvästä. Niin ja kaksi risteävää katua olivat myös saaneet samanlaiset kukkakomeudet...nää oli siis tietenkin kävelykatuja

Käytiin Saimaan risteilyllä ja koimme myös yhden sulun, jossa veden pintaa ensin laskettiin ja palatessa nostettiin 13 metriä.

Lappeenrannan perusti Ruotsin kuningatar Kristiina v. 1649 niemelle, jota nyt kutsutaan Linnoitukseksi. Se oli aivan oma maailmansa vanhoine taloineen, museoineen, työpajoineen ja kahviloineen.

Portti Linnoitukseen

 Tässä kahvilan ensimmäinen huone, niitä oli kaksi lisää ja jokaisessa vanhoja ihania huonekaluja.

Tällä kuistilla istuimme juomassa kahvia ja syömässä aivan mahtavan ihania omenaleivonnaisia.

Oli pakko kysyä mitä nuo vedyt ja atomit on. Lihapiirakka halkaistuna ja sisään kaikenlaista kuulemma, esimerkiksi munia, kinkkua yms.

Lappeenrannasta Inkeroisten kautta Kotkaan. Inksassa kävimme tervehtimässä 77-vuotiasta tätiäni, jota en ole tavannut yli kahteenkymmeneen vuoteen.

Kotkan keskuspuiston kukkaistutuksia

Tästä alkoi Kotkan varmaan hienoin puisto Sapokan vesipuisto

Oli siis aivan mahtava puisto melkein kuin jostain sadusta.

Kun saavuimme Porvoon torille, Munni soitti pikkuveliSimolle, joka asuu Keravalla kysyäkseen majapaikkaa. Simo sanoi olevansa puolen kilometrin päässä Porvoon torista. Olivat päättäneet vaimonsa kanssa lähteä vapaapäivänä hieman shoppailemaan just Porvooseen. Oli kyllä aikamoinen sattuma - vai oliko se sattuma?

Tässä viimeisenä, mutta ei vähäisimpänä Ruotsi-Suomen sodan kenraali Mattias Petersson!

Heinä-sunnuntai

Kait kerroin, että saimme perikunnan talon Asevelikylässä myydyksi. Se oli aikaisemmin punainen, nyt se näyttää tältä

no mikäs siinä, mutta ei mahtaisi Pellisen Paavo hirveästi tykätä - tai mistä sen tietää.

Tässä taas on meidän parvekekukkaloistoa

näin komeasti surfiniat ja lobeliat kukkivat. Tosin sain näiden istutuksen jälkeen oppia, että lobeliaa on kahta sortti (ainakin) eli tällainen pensasmainen ja riippuva. No onhan noita riippuvia näkynyt amppeleissa, mutta en ole osannut ajatella, etteivät ne olisi kaikki samaa sorttia.

Ensimmäisenä kesänä täällä Lepikossa asuessamme laitoimme leirikeskuksen terassin kukkalaatikoihin punaisia pelargonioita ja lobelioita ja nuo jälkimmäiset kasvoivat aivan ihaniksi riippuviksi kukkavirroiksi. Sen jälkeen sitä ei ole tapahtunut, ne vain pensastuvat. Nytpä siis selvisi sekin, miksi näin on ollut. Eli ensi kesänä täytyy tarkasti selvittää, että lobeliat kasvavat riippuviksi.

Ensimmäinen kesäkeitto valmistui keittiössämme tänään. Hyvää oli, vaikka olisi kyllä vielä kaivannut koskenlaskijaa, jota ei jääkaapissamme ollut. Eli maku ei ollut aivan tarpeeksi täyteläinen. No maha kyllä siltä tuntuu, kun vielä Munni haki mansikoita jälkkäriksi.

Lapsuusmuistoja

Olen viime aikoina monta kertaa muistellut, miten äitini minua luonnehti, kun olin pieni, siis alta kymmenen.

Minulla on kuulemma kasvot pienet kuin kahvikupin pohja.

Ja jos hukkuisin jokeen, minua saisi etsiä vastavirtaan.   Vai niin... mitähän Ulpu tähän sanoo? Onko tämä tyttö mahtanut yhtään lieventyä tuosta luonnehdinnasta. Minusta kuitenkin tuntuu, että tuolla Maalahdessa on yksi pikkutyttö, joka kuulemma on aika usein "tvärtom".

Murrosiässä ollessani äiti sanoi usein, että ei kukaan käytä sanaa "äiti" niin usein kuin minä. No se maalahtelainen tyttö taitaa toistella "mamma"- sanaa (oikeastaan puolellatoista m:llä ei kahdella) myös aika usein.

Ei kai vain pojantytär ole tullut isuun? Toivottavasti jotain hyvääkin olisin voinut siirtää lastenlapsilleni.

Sotkamo/Vuokatti-Kuhmo-Kuusamo

Pieni irtiotto arjesta alkoi matkalla Sotkamon Vuokattiin, jossa majoituimme firman henkilökuntakerhon rivitalokaksioon aivan laskettelurinteiden juurella. Minähän tällaisena einytaivanrapakuntoisena - ja tämä on lääkärin toteama, kun itse ehdotin rapakuntoa - päätin keskiviikkoiltana käväistä rinteen yläpäässä. Ihan tosta vaan kävellä ylös. No eihän siinä mitään, perheellisen on yritettävä. Suomalainen tuulipuku päälle ja matkaan. Alku sujui vaivattomasti sorapintaista tietä talsien. Sitä mukaa, kun rinne jyrkkeni ja matka alaspäin kasvoi, alkoi hengitykseni tihentyä - siis vain hieman.

Tähän saakka sujui melko sutjakkaasti. Huilailin hetken ja tasautin hieman sykettä. Ja taas ylöspäin - eihän tuonne nyt pitkä matka ole. Kiipesin ja kiipesin - muuten sivumennen sanottuna filmasin melkein koko kiipeämisen kameralla jutustelun kera - rinne jyrkkeni ja jyrkkeni - hengitys tiheni ja tiheni - sydän löi tuhatta ja sataa. Ja, kun viimein saavutin huipun - niin luulin - edessä olikin vain pieni tasanne ja uusi vielä jyrkempi rinne kohosi edessä. Silloin meinasi mennä hiilet hihaan, mutta koska olen tunnetusti päättäväinen ihminen, päätin kokeilla huipulle asti.

Niinpä matkaan. Puolivälissä rinnettä pelko hiipi puseroon. Rinne oli märkä - sataa tihuutteli aina välillä ja polku ihan suoraan ylöspäin. Ja mua kun pakkaa huimata jo keittiöjakkaralla, niin ihan tosissani mietin, että onko mitään järkeä vaarantaa jäsenensä vain yhden päähänpiston vuoksi. Siispä kiltisti laskeusin takaisin tasanteelle. Mutta kuitenkin päätin lähteä kiipeämään toista reittiä, joka oli mutkaisempi ja kivisempi. Siinä sai jalansijaa paremmin eikä jyrkkyys tuntunut niin mutkien takia.

Aivan viimeisiä metrejä en enää voinut kuvata, kun piti jo käyttää käsiäkin apuna. Mutta hei - saavutin huipun. Sanovat, että huipulla tuulee. Niin taisi tehdä.

Aikaa ei kulunut kuin kolmisen varttia. Alastuloon valitsin toisen reitin, mielestäni helpomman ja loivemman, mutta luulo ei todellakaan ole tiedon väärti. Rinne oli paljon vaikeampi: kivinen ja ruohikkoinen ja jyrkkä. Sitä vain ei nähnyt ylhäältä päin. Viimeisen osuuden kahlasin reiden korkuisessa, märässä ruohikossa ja orapihlajissa. Suomalaisen tuulipukuni housut olivat reisiin saakka märät, mutta tulipa Vuokatin vaara valloitetuksi. Hui... Voipi olla, että laitan juutuubiin filmini, voipi olla, kuka tietää.... kantsii olla kuulolla - tai siis näöllä...

Matka jatkui Kuusamoon Pesosten sukujuhlille, jotka olivat kaksi ja puolipäiväiset. Ihan mukavaa oli. Rehtori paistoi kodassa muurinpohjalettuja

ja keitti nokipannulla kahvia

Asuimme kansanopistolla, jossa juhlatkin pidettiin.

Maanantaina Munni hommasi 10 kiloa muikkuja, jotka nyt lepäävät pakastimessamme. Hyvinä saimme ne kotiin saakka styroxilaatikossa, jossa oli jäitä.

Iinan silmät

Ihan pakko poimia Iinan blogista sen kuva....joka puhuu puolestaan enemmän kuin tuhat sanaa...

Vai mitä oot mieltä?

Lauantaina

Mitä sitä tekis, kun on lauantai? Aamutee ja Nutrilette-juoma nautittu, lehti luettu, pyykit pantu koneeseen. Mitäs muuta?

Eilen illalla oli tosi mukava vierailu - bonustyttäremme - kuten Iina häntä nimittää blogissaan, kävi vierailulla. Edellisestä vierailusta onkin kulunut jo kolme vuotta. Tyttö on kasvanut ja valmistunut ammattiin ja melkein ylioppilaaksikin - yhtä ainetta vaille - siis syksyllä juhlat...toivottavasti ja luultavastikin. Kävimme hänen kanssaan Päivölän leirikeskuksessa vierailulla verestämässä vanhoja muistoja. Ihana katsella, kun hän tapasi vanhoja ystäviä.

Jaa, maanantaina sitten mennään Sotkamon Vuokattiin ja sieltä Kuusamoon seuraavaksi viikonlopuksi Pesosten sukujuhlille. Ihan mukavaa siis odotettavissa. Eilinen ja toissapäiväinen meni opinnäytetyön parissa, nyt taidan pitää siitä hieman vapaata.

Se kummallinen - tuleva ja menevä - väsymys vain pakkaa taas päälle. Tiiä mistä johtuu.... korvien välistä vai mistä..... niskaa särkee ja pää on takkunen.

Helteet tältä erää ohi - toivottavasti siellä Koillismaalla ei sentään miinusasteita ole. Pitäis vielä ehtiä käydä lastenlapsia tapaamassa ennen lomalle lähtöä.

Että semmoista tänään lauantaina....