On vaikeata rakastaa....

Olen päättänyt kirjoittaa kaikki Hengellisen laulukirjan laulut ja toimittaa ne seurakunnalle, että siellä ne voidaan kokoustilanteissa heijastaa seinälle jokaiselle avuksi. Kaikillahan ei ole laulukirjaa mukana. Äsken kirjoittamani laulun sanat puhuttelivat ja sopivat edelliseen viestiini.

On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin.

Suo, että mielen itsekkään pois panna Jeesus voisin.

 

Kas loukkaannun, kun joku ei mun tahtoani nouda,

ja milloin auttaa pitäisi, en viitsi enkä jouda.

 

Oi Herra tätä rukoilen: mä muuttuako voisin?

On vaikeata rakastaa, vaan oppivani soisin.

HL nro 271

Välipäivätiedotus

Eipä ihmeitä! Kiitos kysymästä.

Siinä se siis meni - joulu meinaan. Odotettiin, tuli ja meni. Niin kuin aina. Mutta on se edelleen mielestäni mieluisin aika vuodesta. Ei mikään voita sitä ihanaa tunnelmaa, joka tulee pimeydestä, jouluvaloista, joulukoristeista, kynttilöistä ja muuten vaan tohinasta - kunhan ei tohisuta liikaa. Ei siis mikään - paitsi ehkä aurinko lämpimänä kesäpäivänä ja Välimeren lämmin, sinivihreä vesi.

Nuoripari saapui vihdoin puoli komen aikaan aattoa vasten yöllä. Oli nimittäin juna vaihteeksi myöhässä ja kokonaista neljä ja puoli tuntia. Mutta ei se haitannut - ainakaan mua. Keitin aattoaamuna riisipuuron (sen keittämiseltä olen varjellut itseäni, koska äiti keitti sen maailman parhaan enkä usko pystyväni samaan saamallani reseptilläkään). Luumukiisselin on keittänyt jo aatonaattona ja paistanut pikkuisen kinkun. Siispä herättelin nuoret kymmeneltä puuro-luumukeitto-kinkkuvoileipäaamiaiselle ja sitten saunaan!

Kolmen paikkeilla ennätimme välipojan luo joululounaalle. Meitä oli siellä kahdeksan aikuista ja kaksi pikkuista. Ähkysyömisen jälkeen - jälkiruokana oli suklaakakkua, jota tietenkin oli pakko maistaa - alkoi pukin odotus. Ennen kuutta pihalla näkyikin odotettua liikehdintää. Pukki kolkutteli ja astui sisään. Mutta mitä - se oli ihan naisen näköinen. Eihän pukin kuulu olla nainen! Eihän?

Mutta lahjat tuli jaetuksi. Ja niitä olikin niin paljon, että ihan hirvitti.

Tässä erään neitokaisen lahjakasasta osa.

Mutta jokainen viidestä lastenlapsesta sai PALJON lahjoja. Mietin vain, että ovat ajat tosiaankin muuttuneet. Emme me, minun ikäiseni eivätkä ilmeisesti meidän ikäisten lapsetkaan, saaneet sitä määrää lahjoja kuin nykylapset saavat. Onko se sitten hyvä vain huono, jääköön jokaisen itsensä arvioitavaksi. Varmaan molempia. Mutta näin se nyt vain on tänä aikana.

Toisaalta sitten on taas niitä, jotka eivät saa yhtään lahjaa ja heitä lienee maailmassa todella paljon. Meillä on yksi kummityttö Bosniassa ja uutena toivomuksena kummijärjestö toivoo, ettei kummilapsille lähetetä paketteja, sillä se aiheuttaa mm. epätasa-arvoisuutta kylän lapsien keskuudessa. Se, joka ei saa mitään kadehtii sitä, joka saa. Jos haluaa muistaa, voi lahjoittaa rahaa, jonka kummityöntekijät käyttävät huono-osaisimpien perheiden auttamiseen hankkimalla mm. jouluruokaa. Minä olen lähettänyt kerran vuodessa pikku paketin perheen kaikkia lapsia ajatellen. Ihan pientä tavaraa vain: kyniä, värejä, vihkoja, kumeja, teroittimia, myssyjä, sormikkaita yms. pientä. Vaikka toisaalta tuntuu kurjalta, kun ei voi enää lähettää mitään henkilökohtaista, ymmärrän kyllä tämän toiveen. Varsinkin sellaisissa maissa, joissa pakettien hakeminen on hankalaa ja aikaa vievää.

No, taisin eksyä hieman aiheesta. Illalla sitten lähdettiin nuorenparin kanssa esikoisen perheen luokse. Siellä oli joulupukki juuri käynyt ja sielläkin olohuone pursui lahjapaketteja.

Tullessa kävimme hautausmaalla sytyttämässä kynttilät Antti-enon ja poikansa, lasteni vaarin, ja siskontytön haudoille. Sytytimme myös pari kynttilää kaikkien niiden sukulaisten ja ystävien muistolle, joiden hauta on jossain muualla.

Kotona avattiin vielä omat paketit. Kuopus ja sulhonsa olivat ostaneet meille pelin, jonka ajattelimme korkata. Pelilaudan asettelemisessa meni kuitenkin niin kauan aikaa, että kello läheni kahtatoista, kun olimme valmiita alkamaan pelin, joka vaikutti jotensakin vaikealta. Siispä päätettiin jatkaa aamulla. Tosin ei selvinnyt minä aamuna jatkettaisiin.

Sain joulupäivänä hieman ikävän viestin naamakirjan postiin puolitutulta ihmiseltä ja se pahoitti mieltäni. Mutta joillekin ihmisille on parempi olla vastaamatta ja antaa asian olla, koska siitä ei ole mitään hyötyä, päinvastoin. Siitäkin on kokemusta tämän asian kohdalla, joka on vuosia vanha. En mitenkään pysty löytämään ymmärtämystä kyseistä viestiä kohtaan. Se yllätti täysin, emme edes ole tavanneet yli neljään vuoteen. Silti en tunne vihaa enkä kaunaa kyseistä henkilöä kohtaan, ennemminkin sääliä, sillä itseään ja läheisiään hän eniten vahingoittaa yrittäessään meitä haavoittaa. Vaikka asiat on hänen kanssaan kättä puristaen  jo kaksi kertaa yritetty sopia, ei se ole auttanut. Parasta siis vain mennä eteenpäin itse ja toivoa hänen joskus ymmärtävän tai ainakin jättävän meidät jo vihdoin rauhaan ikäviltä viesteiltään.

Meille jokaiselle tekisi varmaan hyvää silloin tällöin muistaa tätä kultaista sääntöä: "Tee toiselle se, mitä tahdot itsellesi tehtävän!" Yritän muistuttaa itseänikin siitä!

Rankka ruuanhakureissu

Päättipä isoM, että tänään on käytävä kokemassa jään alla lilluvat verkot, josko niissä olis lounaan aineksia. Kun en uskaltanut sitä yksin sinne päästää - huomioon ottaen kaikki tautinsa - oli pakko rustata itsensä mukaan. Eli paljon vaatetta ja lämpimimmät kengät, jotka omistan (eikä nekään kovin lämpöset oo) ja menoksi. Pakkasta oli sellaiset -12 astetta, mutta ei yhtään tuullut, joten ei tuntunut kovin kylmältä. Maisema oli valkoisen udun peitossa ja pieniä lumipilkkuja sateli hiljakseen. Eli kaiken kaikkiaan hyvin kaunista.

Verkkoja on saatettu jään alle kolme kappaletta, joten avantoja on neljä. Niiden vieressä on pystyyn jäätyneet kepit näyttämässä avannon paikkaa. Vaikka avannoista ei kylläkään voinut puhua, sillä veden pinta oli noussut ja sen seurauksena ne kohdat, joissa verkonpanoavannot olivat joskus olleet oli kumpu. Avannot oli siis hakattava auki tuuralla. Siinä on oivana lisätyökaluna isoM. Minäkin yritin, mutta eipähän siitä pajoa apua ollut.

Kun oli koettu yksi verkko ja saatu yksi lihavahko ahven, alkoi mulla mahaa kipristellä tosi uhkaavasti. Yritin urheasti kestää, mutta pian oli pakko pyytää isoM:ltä rantasaunan avain ja lähteä kiireen vilkkaa takaisin tulojälkiä ja etsiytyä istumaan tyhjän päälle. Onneksi ehdin!

Ja sitten taas takaisin samoja jälkiä. Onneksi lunta oli vain viitisen senttiä. Sillä aikaa isoM oli nostanut vedestä ISON hauen ja toisen ahvenen. Jäljellä oli vielä yksi verkko. Tässä välissä on muuten mainittava, että sen verran on isoM:ään taudit vaikuttaneet, ettei enää tehty neliömetrin kokoisia avantoja, vaan ihan pikkuiset ja pyöreät. Tästä asiasta olen natkuttanut niin kauan kuin ollaan talvikalastusta harrastettu eli kahdeksan vuotta - minä tosin vähän niin kuin pakosta - mutta eihän tuo mies ole mua kuunnellut. Nyt kait otti sen verran pumpun päälle, että katsoi parhaaksi tyytyä pikkuisiin ja pyöreisii n avantoihin.

Viimeisessä verkossa olikin sitten vielä ISOMPI made. Ja se olikin kiertänyt itsensä oikein kunnolla verkon sisään yrittäessään päästä irti. Oli pakko repiä verkkoa, että sen sai ulos. Vaikutti muuten siltä, että ainakin ensimmäisen verkon kohdalle on sattunut vieläkin ISOMPIA kaloja, kun siinä oli tosi isoja reikiä.  Melkein koko verkko oli yhtä reikää. Se kuulemma pitää vaihtaa - onneksi ei ollut mukana toista verkkoa, muuten olis vierähtänyt kolmas ja neljäskin tunti.

Kun sitten kaikki verkot oli koettu ja saalis laskettu - siis kaksi pullevaa ahventa, yksi isohko hauki ja yksi iso made - niin alkoi välineitten kerääminen ja kotimatka. Lähtiessä manguin, että otetaan tuo ahkio mukaan, niin ei tarvi kantaa tavaroita, mutta isoM ei ottanut kuuleviin korviinsakaan sitä. Ymmärsin sen, kun lähdettiin. Minä sain raahata kalasankoa, joka painoi tonnin verran sekä lapiota ja HÄN käveli takki käsivarrella ja muovipussissa parit hanskat. Tässä todistusaineistoa

no niin, olihan isoM:llä myös tuura

väsynyt kalastaja (ruuan hankkiminen on raskasta)

ei se sanko tyhjä ollut

ihan mukavan kokoista saalista - kaikki

saalis odottaa perkuuta

tällaiset herkut oli mateella mahassaan - mäti ja maksa

Siinä se reissu. Nyt täytynee lähteä laittamaan haukea lounaaksi.

Seurakunnan kuoron joulukonsertti

Lähdettiin kuudeksi seurakunnan joulukonserttiin. Jo salin lavastus antoi odottaa hieman jotain enemmän kuin tavallista konserttia.  Kuusen juurella oli räsymatolla keinutuoli ja sen edessä pieni pöytä, jolla oli kynttilöitä. Salin toiselle laidalle oli rakennettu eläinsuoja. Vanhoista, harmaista laudoista kaksi seinän pätkää, seimi oli tehty heinäseipäistä ja se oli vuorattu oikeilla oljilla, joita oli kasa myös seimen alla lattialla.

Ja meillähän on srk:ssa tosi hienot videolaitteet, joilla heijastetaan takaseinälle koko sen leveydeltä kauniita kuvia, mm. lumisadetta ym. kauniita ja aiheeseen sopivia kuvia.

Kun ohjelma alkoi, eräs vanhempi seurakuntalainen, harmaatukkainen nainen, tuli istumaan keinutuoliin ja alkoi lukea jouluevankeliumia, hieman lisäillen väliin omia sanoja. Hän luki pätkän ja kuoro lauloi. Laulun aikana lähti lehteriltä tulemaan Joosef ja Maria - eli Isak ja Jessica, joka on viimeisillään raskaana. Heillä oli tosi hyvin tilanteeseen sopiva vaatetus. He kulkivat hiljakseen lehterin läpi, alas ja salin läpi talliin, jossa vauva syntyi. Laulut eivät olleet tavanomaisia joululauluja, vaan niiden sanoma mukaili evankeliumia. Näin esitys jatkui; vuorotellen evankeliumin lukua, laulua ja esitystä paimenineen ja tietäjineen. Kun katselin Joosefia ja Mariaa, en voinut välttyä siltä, että silmissä kiilsi jotain.

Lopuksi Elisa lauloi kitaran säestyksellä Tiesitkö Maria? -laulun.

"Tiesitkö,Maria, että poikasi kerran vetten päällä kulkee
Tiesitkö, Maria, että lapsemme hän pelastukseen sulkee
Syntyi tänne maailmaan
Hän tuomaan sanomaa
Tämä pienokainen rakkain
myös sinut lunastaa

Tiesitkö, Maria, että sokean Hän valoon uuteen johtaa
Kuinka kädellään hän tyynnyttää, kun myrskytuuli kohtaa
Enkeleitten maanHän meidän vuoksi jättää saa
Kun sä lastas pientä hoivaat, niin hoivaat Jumalaa

Ja nähdä saat kun kuuro kuulee, kuollut virkoaa
Ja rampa hyppii, mykkä laulaa
kiitoslauluaan!

Tiesitkö, Maria, että poikasi on luomakunnan Luoja
Tiesitkö myös sen, että lapsesi on ainut rauhan tuoja
Hän ken uinuu vierelläs on Taivaan Kuningas
Syytön uhrilammas ja Messias!"

Säv Mark Lowry
San Buddy Greene
Suom Seppo J järvinen

Saman aikaisesti näytettiin seinällä video laulusta. Klikkaa edellistä sanaa, jos haluat kuunnella sen englanniksi ja katsoa videon. Elisa lauloi todella koskettavasti, luulenpa, että esityksen aikana moni silmä kostui - kuten omanikin ja taisi isoM:nkin.

Olisi kiva laittaa kuvia, mutta en voi, kun ei ole lupaa esittäjiltä.

Yllätys

Heräsin aamulla seitsemän jälkeen ja ryhdyin laittautumaan matkaan. Radio auki, kasvojen pesu, aamiainen, petaus, pukeminen, meikkaus ja puoli yhdeksältä saapui Liisa Hondalla.

Asemalle ja junaan. Muutamat viestit ja pari puhelua tulevan vävypojan kanssa ja kas, tapasimme Helsingin rautatieasemalla.

Iina oli koululla ja me menimme heille. Kun Iina ilmoitti saapuvansa, teki vävyn alku treffit hänen kanssaan Selloon. Oli kivaa nähdä typykän ilme, kun hän näki minut. Pääsin kuin pääsinkin yllättämään hänet. Tuntui mukavalta.

Nyt istumme täällä Leppävaarassa kaikki kolme ja jokainen on tietokoneella. Ei siis harrasteta kovinkaan paljon seurustelua toistemme kanssa. Vävypoika tekee töitä, Iina surffailee uudella iPodillaan ja minä kirjoittelen tätä. Siinäpä se.

Ja huomenna kotiin. Mutta mukavaa tehdä pieniä yllätyksiä elämässä.

 

Yksinoloa ja joululeivontaa

Olen nauttinut aivan tavattomasti tästä päivästä. Nukuin peräti  yhdeksään - mikä tuntuu tosi mukavalta. Aikomuksenani oli syödä aamiaiseksi pari keitettyä munaa ja avokado, mutta teki niin kovasti mieli kaurapuuroa, että siihenhän se kaatui. Puuro maistuu taas tosi hyvältä. Kolmisen viikkoa olin hiilarittomalla ja paino putosi vaivaiset pari kiloa, mutta jatkan edelleenkin vähähiilarisella. Toki silloin tällöin saa nautiskella hyväskällä - en tarkoita karkkeja, niille en ole koskaan ollut perso, vaan leivonnaisia.

Puolenpäivän aikaan tein puolen tunnin sauvakävelylenkin ihanassa pikkupakkasessa. Sen jälkeen maistuikin lounaaksi sunnuntaina tehty kukka-, parsakaali ja jauhelihapaistos. Sitä riittää vielä päivälliseksikin!

IsoM tiedotti, että punnituksessa oli tuloksena -3,5 kg. Hienoa! Eiköhän se siitä rupea tippumaan, kun on tuo diabetespeikko takana.

Minä sitten ryhdyin leipomaan joulupullaa ja toinen satsi on nyt uunissa. Ja mauste-puolukkakakku on seuraavana vuorossa. Päivittelin eilen illalla itsekseni, kun mua ei mikään enää oikein huvita enkä hurahda enää mihinkään. Tänään huomasin, että aivan oikeasti tykkään keittiöhommista. Pitäisköhän mennä kokkikouluun? - No ei vaiskaan. Mutta se on mukavaa, vaikka leipominen ei koskaan ole ollut mun suosikkijuttu keittiössä.

Toisaalta tämä yksinäisyys täällä korvessa on ihan mukavaa, toisaalta taas olis kiva lähteä illalla vaikka katteleen näyteikkunoita. No kaikkea ei voi saada!

Huomenna on sitten meidän perheessä yksi virstanpylväs taas saavutettu. Kuopus nimittäin täyttää 30 vuotta! Niin ja isoM 64, mutta se ei ole mikään erityinen virstanpylväs tietääkseni.

Koettakaahan selvitä ilman joulustressiä - minäkin selviän!

Täytetty kesäkurpitsa

Viikon olen nyt potenut tätä flunssaa kaikkine sivuoireineen; kurkkukipu, korvasärky, yskä, lievä lämmönnousu silloin tällöin ynnä muut kurjat oireet. No tämähän lienee tunnettua kaikille, jotka ovat flunssailleet.

Tänään pitäisi olla elämänviivakokoontumisessa, mutta en todellakaan jaksanut lähteä. Tuntuu, että kaikki voimat ovat menneet ja sydän vain tikuttaa nopeammin kuin ennen. Mutta sellainen usko mulla on, ettei tämä ikuisesti kestä .

Olen ollut yksin koko päivän, kun isoM syöttelee työkavereitaan ravintolassa, kokoustelee ja kokoontuilee tuolla Vaasan kaupungissa. Pari tuntia sitten mietin, että mitähän sitä söis. Olen ollut ny kolme viikkoa hiilarittomalla dieetillä ja jonkin verran on paino pudonnut, en ihan tarkkaa lukua tiedä, mutta viis siitä. Mulla on tapana etsiä reseptejän täältä http://www.kotikokki.net/ on tosi hyvä sivusto. Sinne voi laittaa omia reseptejään. Bongasin sieltä jopa lanttu- ja porkkanalaatikkoreseptit tänä vuonna, kun eka satsit ei oikein onnistuneet.

Niin siihen päivän menuuni. Jääkaapissa oli kokonainen kesäkurpitsa ja illalla otin broilerinsuikaleita sulamaan pakkasesta. Niinpä menin kotikokin sivuille ja hain kesäkurpitsan reseptejä ja sieltähän se löytyi. Ja tässäpä resepti, jos kiinnostaa, oli nimittäin tosi hyvää. http://www.kotikokki.net/reseptit/nayta/255587/T%C3%A4ytetyt%20kes%C3%A4kurpitsat

Minä tosin en käytä paprikaa, kun maha ei siitä tykkää ja sitä lykätään nykyään joka paikkaan. Niin enkä myöskään osta valmiiksi marinoitua lihaa, vaan ihan naturell. Ja lisäsin vielä valkosipulia. Ja paljon juustoa

Hyvää ruokahalua sinullekin!

Yökylää ja korvasärkyä

Nelly oli pe-la yökylässä. Käytiin kaksistaan saunassa. Koska sinne pitää mennä ulkokautta ja oli pakkasta, piti Nelly varustaa hyvin matkaan

Vaatetus: alla tavalliset päivävaatteet, sitten kylpytakki korvahuppuineen, fleecepusakka ja kaiken kruunaa isun toppaliivi ja saunahattu. söpöä vai mitä?

Lauantaina tuli myös Hannes hoitoon siksi aikaa, kun vanhemmat olivat jollain ihmekaupoilla tuolla kirkolla. Ei se kahden lapsen hoiteleminen ole ihan läpihuutojuttu varsinkaan, kun on flunssa päällä ja pillerien voimalla arkea pyörittää.

Yöllä sitten heräsinkin kahdelta kovaan korvasärkyyn, jota en ole potenut sitten lapsuuden. Silloin korvaa särki useinkin ja lääkkeenä olivat tupakansavun puhallus korvaan ja toisena vetysuperoksidin laittaminen. Se siellä sitten kiehui inhottavasti. Mulla onkin tärykalvot arpiset, kun ne ovat puhjenneet itsestään ties montako kertaa.

Kun sitten 1958 muutettiin Vaasaan ja korvasäryt jatkuivat, meidät vietiin pikkuveli Tuomon kanssa lääkäriin ja passitettiin leikkaukseen. Multa leikattiin kitarisat ja nielurisat typistettiin. Sen jälkeen ei olekaan korvia särkenyt ennen kuin nyt. Aijai... Leikkauksen jälkeen piti syödä jäätelöä, mutta taisin liian aikaisin puraista omenaa ja haavat aukesivat. Oksentelin verikiklimppejä, yäk... ja kait tuli jokin tulehdus, koska muistan terveyssisaren käyneen meillä kotona antamassa mulle penisilliiniruiskeita.

Tämä nyt lapsuuden muisteloista tällä erää.

Toivotan jokaiselle lukijalle korvasärytöntä ja flunssatonta talvea ja Jeesuksen siunausta jokaiseen päivään.

 

Joulukuusi terassille

Pitäähän se saada. Nimittäin joulukuusi terassille. Mutta tupaan ei sitä enää tuoda, ei vaikka se mukavaa oliskin. On liian pienet tilat. Mulla olis kyllä tosi nättejä, itse tehtyjä palloja, mutta täytynee säästää tulevaisuuden varalle. Jos vielä joskus....

Kun tunnustelin isoM:n mielialaa lähteä metsään kuusta hakemaan, laittaaksemme sen sitten yksissätuumin terassille, oli hänellä vastaus valmiina. Kuten niin usein ennenkin. Vastaus tulee jo ennen kuin olen päässyt puoleen väliin lausetta. Usein vielä aivan väärä. Kun ei malta odottaa, mitä mulla oikeasti olisi sanottavana. No nyt kuitenkin tuli varsin hyvä ehdotus. Nimittäin tuolla grillikodan vieressä kasvavan ison koivun juurelle on ängennyt kasvamaan kuusi. Ja se näytti aivan kelvolliselta. Ja kun se kuitenkin olisi siitä pitänyt poistaa, niin löimme parisen kärpästä yhdellä yhteisellä iskulla.

Minä odottelin kuusen juurella miestä ja kirvestä, mutta hän saapuihin saha kädessään. Ja kaiken lisäksi lykkäsi sen mun käteeni. Joten ei auttanut muu kuin ryhtyä hommiin. Mielestäni on turhaa jättää pitkää rungon pätkää maahan, joten aloin sahata niin alhaalta, kun pystyin. Sahasin ja sahasin. Hikoilin ja hikoilin. Tuntui, ettei se etene ollenkaan. Laskeuduin jo polvilleni ja uudelleen lykkimään sahaa. No pikkuhiljaa alkoi sahan terä purra. Lienee ollut tylsässä terässä. Muistan, miten isä talvi-iltaisin terotti sahaa sisällä tuvassa. Joka toinen hammas piti viilata eri suuntaan. Siitä kait se hyvä purenta sitten syntyy. IsoM ei ole sellaista vielä harrastanut.

No niin, jatketaan kuusen sahaamista. Kun saha oli päässyt pari senttiä puun sisään, pyysin isoM:ää työntämään kuusta poispäin sahauskohdasta, että ylipäätään sain sahan liikkumaan. Monen hikisen minuutin jälkeen jäljellä oli enää pari senttiä ja sen isoM suosiollisesti lupautui sahaamaan. Motkotti kyllä, että olin juuresta asti sahannut. Höh..

Sitten ryhdyttiin kirveen kanssa terassilla ohentamaan tyveä, että se mahtuisi sille betonimöhkäleeseen varattuun reikään. On nuo miehet vaan erityisen hyvin kirveen käyttäjiä. Sitä olen usein ennenkin ihmetellyt. Tyvi saatiin kuin saatiinkin reikään sopivaksi, kiilalla sitä vielä tuettiin.

Eihän tuo nyt hääviltä näytä.

Seuraavaksi täytyikin sitten löytää valot. IsoM löysikin valohupun, jota en muistanut olevan olemassakaan, kynttilöitä vain ajattelin. No seuraavaksi etsittiin kissojen ja koirien kanssa puolen tunnin verran valojen muuntajaa. Lopuksi isoM hokasi katsoa hupun laatikossa olevasta pikku laatikosta, jossa muuntaja tavallisesti on, ja siellähän se oli edelleenkin. No huppu oli vähän liian lyhyt, mutta kelpuutettiin.

Sitten oli vuorossa kynttilät, jotka ehdottomasti halusin hupun lisäksi, kun alaosa jäi ilman valoja. Ja nehän ei palaneet. Ei kun kokeilemaan, missä lampussa vika. Sitä hommaa suoritettiin jälleen tovi, kunnes isoM kokeili vielä kerran lamput ja kas vain, nehän paloivat kaikki. Minä ryhdyin asettelemaan kynttilöitä kuuseen.

Jäljellä oli vielä pistokkeen löytäminen kynttilöille. Minä hoksaavaisena tyttönä keksin jatkojohdon, jonka laitoin muovipussiin kosteuden varalta. No, tätä ratkaisua ei isoM hyväksynyt, sillä kyseistä jatkojohtoa ei saa käyttää ulkona. Hän siis ryhtyi tekemään jakajaa johdon päähän. Aikansa hän ähersi ja välillä sadattelikin - silleen nätisti ilman rumia sanoja.

Vihdoinkin saatiin sekä huppuvalot että kynttilät kuuseen.

Eihän tuo nyt vieläkään kovin häikäisevältä näytä, mutta kelvannee meille vanhuksille.

Toista oli Helsingissä Mannerheimintiellä Sokoksen vieressä olevat valopuut.

Tosin tämä kuva ei todellakaan anna oikeutta tuolle puulle. Ensinnäkin puita oli useita ja noiden kirkkaiden valojen lisäksi puun sisällä tippui sinisiä valoja. Näet pari tuossa kuvassa. Ne oli tosi hienot. Käykääpä vaikka katsastamassa.

Täytynee vielä miettiä tuota omaa terassikuusta, josko kuitenkin ottais nuo kynttilät pois ja laittaisi tuonne alaosaan vaikkapa valoverkkoa. Pelkäänpä vain, ettei isoM kovasti taida ilostua ehdotuksestani. Jää siis nähtäväksi. Kerron teille jatkon myöhemmin.

 

Ensi jää ja joutsenet

Nyt se on vidoin tullut. Ensi jää tälle talvelle. Mutta! Nuo kotijoutsenet vain eivät malta jättää kotivesiään, vaikka miten niille yritän selittää, että pian pyrstönne jäätyy kiinni. Katsokaa vaikka

tuollainen pieni pläntti sulaa enää jäljellä. Näet sen tuolla kaukana tummana viivana ja siellä yhden joutsenen.

Pari päivää sitten joutsenia oli vielä kolme ja ne pitivät illalla aivan valtavaa kaakatusta. Mikä lie ollut syynä? Ehkäpä se kolmas pyörä!

Tästä näkee paremmin, miten pieni sula alue enää on.

Tämä joutsen lähti pakoon, kun tulin liian lähelle.

Kaksi kaunista!

En vielä täällä asumisen kahdeksana vuotena ole aikaisemmin nähnyt tällaista jään muodostusta!

Aika erikoista, vai mitä?

 

Rasvadieetti!

Iina-ipana-tyttäreni alkoi LCHF-dieetin elikkä hiilarittoman sellaisen ja kun hänen painonsa rupesi tippumaan, minäkin aivan kuin huomaamatta aloin jättää hiilarit kokonaan pois. Nyt olen siis syönyt tosi paljon rasvaa kuten: voita, öljyä, kermaa, juustoa jne. ehkä kuuden päivän ajan ja paino on pudonnut yli kilon. Aivan uskomaton juttu!

Ja toinen uskomaton juttu tässä on se, ettei ole yhtään nälkä, vaikka syön vähemmän kuin ennen eli 2-3 kertaa päivässä. Ei tee mieli välipaloja! Ei tee mieli napostella iltaisin! Ei tee mieli makeaa syötävää, oikeastaan ei edes halua! Siis todella uskomaton olotila.

No, on kyllä rehellisyyden nimissä sanottava, että on tässä hieman negatiivistakin. Nimittäin vaikea keksiä, mitä syö aamiaiseksi ja joskus ei tee mieli syödä mitään - ei ainakaan mitään rasvaista. MUTTA ei tee mieli oikeastaan hiilareitakaan. Joskus vähän ruisleipää. Aika kumma juttu sinänsä!

Tavoitteenani on pudottaa painoa pysyvästi 5 kiloa. Muistattehan sen vaakajutun. Syytän edelleen sitä väärää vaakaa ylipainostani! Mulla oli yläraja, jota en ylittänyt, mutta vaa'asta johtuen se ylittyi tietämättäni. Vaikka kyllähän sen vaatteista tunsi, peili ei ole tässä oikein hyvä väline. Valokuvat sen sijaan ovat. Rantakuva Israelissa - huh - se paljasti kaiken!

Mutta voin kyllä suositella tätä dieettiä, jota ipana kutsuu adhd-dieetiksi. Luin muuten hänen blogistaan seuraavaa: Hän söi hieman marenki-omenapaistosta ja joutui sokerihumalaan. Uskokaa tai älkää, mutta totta se on. Eräs ystäväni kertoi myös tyttärenpoikansa joutuvan mahdottomaan ylivilkkaustilaan, jos syö liikaa namuja.

No nyt menen auttelemaan isoM:ää laittamaan talvivalot pänniin.

Muistetaan silti joka hetki, että Jeesus on Herra!

Itken isäni runoja

Etsiessäni isäni runoista jotain joulurunoa, löysin jo hukkamakseni luulemani "runokirjan", johon hän on kerännyt runojaan. Voi miten suurta tunnetta nuo runot sisältävätkään. Kaipausta, rakkautta, katkeruutta, syyllisyyttä ja kuitenkin toivoa. Kahvitellessamme isoM:n kanssa ryhdyin lukemaan sattumanvaraisesti runoja hänelle ja tuli eteeni runo, jota en pystynytkään itkultani lukemaan ääneen:

Kadotettu kotini

Yksinäni minä lauluni laulan
katsellen kadotettua kotiani
metsän reunassa.
Eikä sydämeni kestä kuulla sen surulaulua.
Monet kyyneleet on sille vuodatettu.

Minä itken, lauluni lomassa itken.
En pysty kertomaan suruni määrää,
sydämeni ei sitä kestäisi.

Ahneuden maljat saivat sen aikaan,
yhä vuotavat kyyneleeni,
vuotavat kuiviin.

Joutsenet ovat arkoja
levähtäessään lammessa.
Lentävät sumussa pois.

En koskaan arvannut hänen kaipaavan noin sydäntäsärkevästi pientä, itse metsän reunaan rakentamaansa kotiamme. Lähdimme sieltä heinäkuussa 1958 kuorma-auton lavalla pieni omaisuutemme, kohti Vaasan Asevelikylää ja asetuimme Laurintie 36:een.

Eräs ystävä luuli, että kuvassa on isoM:n isä. Lienee selvää yhdennäköisyyttä isoM:n kanssa.

Isä vanhempana

Isä jäi sairauseläkkeelle joskus viisikymppisenä sydänsairauden vuoksi. Me perheessä emme koskaan ymmärtäneet häntä - tai en ainakaan minä enkä usko, että äitikään, muista sisaruksista en ole varma. Voi isäparkaa, joka oli niin väärin ymmärretty koko elämänsä. Ilman todellisia ystäviä.

Tässä vielä yksi koskettava runo, kun hän istui pikkuveljensä kuolinvuoteella.

Veljeni Eskon lähtö kesällä 1935

Veljeni Esko, ihana poika,
osasit onkimisen taidon.
Otettiin pois kesäyönä.

Kun näen kesäyön hämyn,
muistan kamppailusi kuoleman kanssa.

Taistelu oli kova -
kaikki muut pakenivat
minä jäin luoksesi.

Makasit avoimin silmin,
sydän sykkien, hiljaa heiketen.
Kurkotit kätesi puoleeni.

Veljeni, oma veljeni.
Mihin sinä lähdit luotani
kuivunein huulin,
kuumennein otsin,
särkyneeltä vuoteelta?

Valkoiset pilvet kerääntykää
tummien aikojen ylle,
satujen päivien ylle.

Odotamme kultaista aikaa -

Ipana ja piparkakkutalon rakentaminen 2007

Iloinen aloitus

Varokaa tätä muijaa

Valmista tavaraa kokoamista vailla

Talo maisemineen valmistumassa

Kuusi rekvisiitaksi

Ilmakuva

Tässä valmis työ. Eikös vain olekin hieno ensimmäiseksi tekeleeksi?

Olis jo joulu!!

Taistelua siian kanssa ja vähän asiaa tyynyistä

IsoM tuolla taistelee siian kanssa

komeahan tuo otus on ja panee kovasti vastaan perkausta. Painoi 1360g. Kuulemma hyppii vielä perkauksen jälkeenkin. IsoM piti itekin aikamoista metakkaa kalaa peratessaan.

Luin viikolla jostain netin uutislehdestä asiaa tyynyistä, mutta en enää löytänyt sitä artikkelia. Asiasta oli tehty oikein tutkimus. Vai olisiko se ollutkin jokin paperilehti? Mutta asia oli tämä: tyynyjä pestään liian harvoin. Se pitäisi pestä muutaman kerran vuodessa. Normaalisti tyyny painaa puoli kiloa, mutta pahin tyyny, jonka tutkija oli löytänyt, oli päiväkodissa ja painoi 2,5 kg!!!!! Siihen kerääntyy kuulemma rasvaa ynnä muita kuona-aineita yön aikana ja ne kun homehtuvat ja härskiintyvät, aiheuttavat kaikenlaisia allergiaoireita.

Minä itse sain tyynyn- ja täkinpesuherätyksen jo joitain vuosia sitten, mutta tämä artikkeli pani vielä tutkailemaan isoM:n tyynyä ja painavalta tuntui, vaikka on pesty kesällä. Siispä tuolla se nyt pyörii koneessa 60 asteessa.

Laittakaahan siis kaikki rakkaat lukijani nyt tyynyt koneeseen - niin ja yksi kerrallaan. Ja toinen tärkeä asia. Niihin EI SAA laittaa huuhteluainetta kuten ei mihinkään toppavaatteeseenkaan. Huuhteluaine nimittäin tukkii huokoset täytemateriaalissa ja vie lämmöneristyskykyä.

Että tässä nyt tuli Martta-neuvoja. Ottakaahan onkeenne!

Kampaajan pesutuolissa

Onko olemassa epämiellyttävämpää paikkaa viettää 15 - 20 minuuttia kuin kampaajan pesutuoli? Mulla ainakin pakkaa verenkierto takaraivoon tyrehtyä kokonaan ja puoli päätä on kuin puutunut ja niska jäykkänä tuoli-istunnon jälkeen.

Mutta saanen kertoa, että nyt mulla on toisenlainen kokemus kysesestä istunnosta. Palasin "juurilleni" eli vuosikymmeniä käyttämääni kampaamoon - tosin silloinen kampaajani on jo eläkkeellä - ottamaan kiharoita hiuksiini. Kun tuli "istunnon" vuoro, kampaaja ryhtyi näpelöimään tuolin säädintä ja asetti tuolin makuuasentoon ja kysyi haluanko hierontaa!!! Toki halusin ja niin ryhtyivät tuolin selustaan upotetut hieromarullat kulkea selkääni vasten hartioista pakaroiden yläosaan saakka edestakaisin. Siinä pystyi oikein rentoutumaan. Tosin on pakko sanoa, että hieman vielä tunsin puudutusta takaraivossa, mutta oli kyllä monin verroin miellyttävämpi kokemus kuin missään aikaisemmassa pesutuolissa.

Tänään on toinen vapaaehtoistyön koulutusilta. Saa nähdä viitsivätkö edellisellä kerralla olleet tulla enää tänään. No, parhaani olen tehnyt ja enempää ei voi. Tosin isosisko lupasi 10 pistettä ja papukaijamerkin, mutta isosiskoa ei lasketa. Yritin tähän laittaa hymynaaman silmäniskun kera, mutta toiminto ei toiminut. Siispä :D

Eläkettä Ruotsista

Olen tässä hiljaa itsekseni ihmetellyt, miksi Ruotsin eläkelaitos on kysellyt osoitettani ja tilinumeroani. Enhän nyt tokikaan siellä mitään eläkettä ole ansainnut. Asuin siellä aika tarkalleen kaksi vuotta ja oli koko ajan työttömyyskorvauksella. Tosin kävin puolen vuoden toimistohommakurssin ja puoli vuotta olin työllistettynä ja perustin toisen naisen kanssa kirpputorin helluntaiseurakuntaan. Se muuten toimii vieläkin.

No tänään tuli sitten kaksi kirjettä Ruåttinmaalta eläkelaitokselta. Toisessa ilmoitettiin minun saavan kuukausittain eläkettä 45 euron verran. Ja jo aikaisemmin tuli kirje verovirastolta, että eläkkeestä peritään 25 % veroa. Käteen jää siis melkein 34 euroa. Mitähän kummaa tuollakin rahalla tulen tekemään? No se on kyllä parempi kuin ei mitään. Täytynee kuitenkin avata pankkitili Ruotsissa, muutenhan koko eläke menee kuukausittaisiin pankkikuluihin. Olenkin jo laittanut Kattan asialle. Onhan se sitten kerran vuodessa nostettuna vaikkapa kiva jouluraha.

Eli kuten Iina naamakirjassa asian ilmaisi: rahan tuloa ei voi estää.

Siunaus olkoon elämäsi yllä tänäkin päivänä!

Pääkirjoitus 3-2010

Ajattelin laittaa insipaarion puutteessa tähän syksyn seurakuntalehteemme kirjoittamani (tai osan siitä) pääkirjoituksen. Vaikka voihan olla, että olet lukenut sen seurakuntamme sivuilta.

"Sanoman kanssa ihmisten keskellä

Katselin Internetistä TV7:n ohjelma-arkistosta Helena Penttilän ohjelman Palava sydän ja hänen siinä kertomansa tositarina pysäytti minut. Hän kertoi kuunnelleensa Radio Deistä ohjelmaa, jossa eräs lähetystyöntekijä kertoi Englannissa työskennellessään kuulleensa ystävänsä kertomana seuraavaa:

Kertojan ystävä oli kertonut nähneensä yöllä unessa, että oli saanut kirjeen helvetistä. Kirjeessä sanottiin, että olet puhunut minulle Jumalan rakkaudesta ja Hänen ihmeellisistä töistään. Mutta et koskaan kertonut, miten voisin löytää tien Jumalan tykö, miten voisin päästä pelastukseen ja Jumalan armoon. Kun tämä henkilö oli unen jälkeen herännyt, hän oli päättänyt heti aamulla soittaa ystävälleen ja kertoa hänelle pelastuksen tien. Kun hän sitten aamulla soitti, ystävän aviomies vastasi ja kertoi vaimonsa yöllä aivan yhtäkkiä lähteneen tästä ajasta pois.

Tämä kertomus panee minut – ja toivottavasti sinutkin lukijani – käsi sydämellä kysymään, olenko kertonut läheisilleni siitä, miten Jumalan valtakuntaan pääsee sisälle. Vaikka Suomi on nimellisesti kristitty maa, on meillä jokaisella ympärillämme ihmisiä, jotka eivät tätä tiedä. En minäkään tiennyt, vaikka synnyin uskoville vanhemmille, kävin pyhäkoulussa ja seuroissa, joissa useimmiten saarnasivat maallikkosaarnaajat. En milloinkaan epäillyt Jumalan olemassa oloa enkä Jeesuksen sovitustyötä, mutta se ei merkinnyt minulle mitään. Ja vasta yli kolmenkymmenen ikäisenä tulin sille paikalle, jossa ihmettelin, miten Jumalan valtakuntaan pääsee sisälle. Jumala oli jo aikaisemmin puhunut eräälle sukulaiselleni lähettävänsä hänen luokseen henkilön, jolle tulee kertoa pelastuksen tie. Minä olin tuo henkilö, ja onnekseni tuo sukulaiseni oli kuuliainen Jumalan äänelle ja niin hän johdatti minut pelastuksen tielle."

Täällä on kerrottuna pelastuksen tie.

 

Mitä yöllä tapahtuikaan?

Heräsin yhden aikaan ja heti sen jälkeen kuulin äänen. Se kuului takuvarmasti keittiöstä ja kuulosti siltä kuin jokin astia olisi kolautettu pöytään. Avasin silmäni ja kurkistelin oviaukosta kajastavaa valoa, että koska sieltä tulee joku mörkö. Pelotti. Kun tultiin kotiin yhdeksän pintaan illalla, oli ovi lukossa ja tarkistin vielä nukkumaan mennessä, että se oli sitä edelleen. Parvekkeen ovi oli lukossa. Miten kukaan olisi voinut päästä meille sisälle? Jospa se onkin jokin eläin, joka on luikerrellut huomaamattamme sisään. Tai sitten joku on tullut päivällä oven ollessa auki ja piiloutunut. Mutta me kyllä kuljettiin illalla joka huonseessa eikä mitään epätavallista esiintynyt. Niin mutta jos hän olikin mennyt varastoon ja sieltä nyt on tulossa meitä pelottelemaan. Hui!

Avasin silmäni vähän väliä tarkistaen näkyikö oviaukossa joku tai jokin. Ei mitään ja uni alkoi painaa silmiä. Heräsin vasta aamulla.

Kun sitten päästiin aamiaiseen asti, niin yöllinen kolahdus selvisi. Ostin kesällä orkidean ja sille lasisen ruukun. Jostain syystä ruukkuun ilmestyi jonkun viikon kuluttua poikittainen särö, joka kasvoi niin, että lopulta se ylsi koko ruukun ympäri. Nyt tuo lasin sisäinen jännitys oli tullut niin suureksi, että ruukku meni kokonaan rikki ja puolet siitä putosi ikkunalaudalle. En siis ollut kuullut harhoja.

Asioilla pakkaa olemaan johdonmukainen selitys.

Espoon reissu jatkuu ja päättyy

No niin, tyttäreni tulevien appivanhempien tapaaminen sujui hyvin. Ihastuin varsinkin tulevaan anoppiin. Ruoka oli hyvää ja ilta onnistunut.

Keskiviikkona suuntasimme eräiden asioiden hoitamisten jälkeen auton nokan kohti Inkoota yhteisen ystävämme luo.

Joko saa alkaa

Oli muuten tosi hyvät pitsat paikallisesta kuppilasta ostettuina. Oikeastaan voisi sanoa harvinaisen hyvää. Katsottiin elokuva Kultalampi. Ipana nukkui koko filmin ajan, joten ei liene ollut kovin hyvin selvillä sen sisällöstä. Voin muuten suositella filimä. Katsoin sen vuosia sitten, kun se oli aivan uusi, mutta en silloin vielä ymmärtänyt sen sanomaa. Siinä on syvä sanoma erilaisista ihmisistä, mutta ilman minkäänlaista psykologisointia. Katsoja saa itse tehdä johtopäätöksensä. Tosin loppu on lyhennetty ja kaunistettu, mutta on kyllä katsomisen arvoinen elokuva.

Illalla saunottiin ja mentiin aikaisin nukkumaan - ainakin minä. Nukuin muuten yllättävän hyvin vieraassa paikassa. Tuntui, ettei se nyt niin vieras ollutkaan. Oli kaiken kaikkiaan mukava vierailu ja ipana viestitti, että saan tulla uudelleenkin. Eli en mokannut ainakaan kovin pahasti .

Torstaiaamuna oli hieman sananvaihtoa siitä, miten aikaisin lähdetään matkaan. Minä haluan olla ajoissa joka paikassa, missä vain mahdollista, joten oltiin Hesan asemalla 40 minuuttia ennen junan lähtöä. Ipana ehti hoitaa yhden asian sillä aikaa, kun minut laitettiin istumaan aseman lipunmyynnin puupenkille odottamaan ipanan takaisintuloa. Vävykokelas lähti siitä töihinsä.

Minut saatettiin junaan ajoissa ja matka alkoi kohti Tamperetta, jossa vietin päivän Elina-ystävän kanssa tutustuen minulle vieraaseen kaupunkiin ja muuten turisten.

Jostain kumman syystä ahisti tulla Vaasaan. Sitä ei ole milloinkaan - siis ei milloinkaan - ennen tapahtunut. En ainakaan muista. Tosin muistiini ei ole kovin paljon syytä nykyään enää luottaa. Vasta hetki sitten rukouksen jälkeen ahistus helpotti.

Tänään pitää hakea ipanan entisestä asunnosta neljä tuolia ja etsiä niille jokin säilytyspaikka siihen saakka, kunnes löytyy oikea käyttöpaikka. Pari tuoleista on isoäitini ja -isäni luona olleita. Jos muistat, niin putsasin ne maalista ja laitoin kuvankin blogiin joskus toista vuotta sitten. Ne ei yksinkertaisesti sovi tänne meille, joten olisi hyvä saada ne hoitoon jonnekin. Pitänee kysyä miniöiltä mahtaisko heille sopia.

Eipä tässä muuta tällä erää. Ihmetellään elämää edelleenkin!

Espoon reissulla

Iina-ipanan kanssa on kuljeksittu ympäriinsä. Eilen tutustuttiin Sellon ostosparatiisiin, mutta en jaksanut oikein kiinnostua edes vaatteiden kattelusta. Olisko jokin sairaus tulossa. Laitettiin mahtavia lihapullia uunissa. Iina teki seoksen ja mä sain kunnian tehdä perunamuusin.

Tänään on jo käyty Hesassa tutustumassa Ateneumin taidenäyttelyihin. Se olikin mun eka kerta. Siellä oli italialaisen grafiikan erityisnäyttely, jonka työt nyt eivät suuremmin kiinnostaneet. Mutta ah, kun päästiin yläkertaan pysyvään näyttelyyn (tai luulen sen olevan pysyvä), siellä oli aivan mahtavia tauluja, joista ymmärsi, mitä ne esitti. Mutta ylitse muiden taiteilojoiden oli Albert Edelfeltin taulut. Siis niin MAHTAVIA, ettei sanat riitä kuvaamaan. Olisin katsellut niitä varmaan tuntitolkulla. Aivan erityisesti jäi mieleen hänen tyttärensä muotokuva. Tuntui, että tyttö voi milloin tahansa lähteä siitä leikkeihinsä. Ja sitten toinen, jonka nimi oli Ristinsaatto. Siinä oli kuvattu veneessä ihmisiä matkalla ilmeisesti kuolleen lapsen kanssa kirkolle. On aivan uskomatonta, että joku voi vangita sellaisen tunnelman kankaalle. Ne olivat kuin kolmiulotteisia. Vaasan kirkon Paimenten kumarrushan on myös saman taiteilijan tekemä, sekin aivan mahtava.

Nyt ollaan valmistelemassa päivällistä. Tapaan tulevan vävyn vanhemmat eka kertaa. Äidin näin edestakaisin eilen, mutta tänään tutustutaan paremmin. Jännittää!

Laitamme ruuaksi välimerellistä uunilohta ja pilahviriisiä sekä salaatin. Iina teki aamulla suklaakakun jälkkäriksi.

Huomenna turistaan lisää, tai sitten ei.

Herra on hyvä tänäänkin!

Hiustenleikkuuta

Kuten jo aikaisemmissa kirjoituksissani lienen maininnut, on tukkani lyhentynyt aika tavalla. Parikymmentä vuotta kävin Maijalla leikkuuttamassa hiukseni ja hän oli tosi taitava siinä. Kun hän vanheni, piti ryhtyä etsiskelemään uutta luottokampaajaa ja sitä etsiskelyä onkin sitten kestänyt monta vuotta, mutta vieläkään ei löytynyt.

Kyselin entiseltä työkaveriltani hänen kampaajansa nimeä, kun hänellä oli hyviä leikkauksia hiuksissa ja päädyin kokeilemaan hänen suosittelemaansa. No, tukka lyheni reilusti - enemmän kuin olin ajatellut, mutta en sitä ole katunut. Sen sijaan on toisen seikka aiheuttanut sen, ettei tämäkään kampaaja ollut SE oikea. Kun lähdin tämän kampaajan tuolista ja kotona ryhdyin itse tukkaani hoitelemaan, huomasin, että se on vasemmalta sivulta paksumpi ja pitempi. Viikon verran sitä katselin, kunnes soitin kampaajalle ja kyselin voisiko hän korjata asian. Ilman muuta, oli vastaus.

Kun sitten toisen kerran lähdin tältä kampaajalta, oli se vasen puoli tullut lyhyemmäksi kuin oikea, jonka kanssa oli yritetty saada samanpituista.

Tänään sitten oli seurakunnassamme perinteinen toimintapäivä, jossa kerätään rahaa vaihtamalla autoihin renkaita, siivoamalla autot, leikkaamalla ihmisten hiuksia ja ruokaa myymällä. Kun siellä söimme ja lähdin katselemaan kahta kampaajaa työssään, kysäisin josko heistä jompikumpi voisi saada sivuhiukseni suunnilleen samanpituisiksi. Ja onnistuihan se. Teuvo, joka leikkasi ystäväni hiuksen tosi hyvin, ryhtyi hommiin. Hän ihmetteli, mitä tuo edellinen kampaaja oikein oli yrittänyt tehdä, sivuhiuksissa ei ollut mitään kunnon mallia. No nyt ovat sivut yhtä pitkät ja suunnilleen samanlaiset, mutta luottokampaajaa ei vielä ole löytynyt. Ellei sitten tämä Teuvo. Vahinko vain, että hän parinkymmenen kampaajana vietetyn vuoden jälkeen on vaihtanut alaa ja leikkoo ihmisten päitä vain harrastuksesta.

Että sellainen tarina tänään!

Ohhohh...

Ei huvita, ei jaksa, ei viitti. Revi siitä!

Oliskohan aihetta vaihtaa alaa?

Nyt on kyllä kaikki rakkaat mieslukijat niin, että se teidän sädekehä on hieman himmentynyt silmissäni. Sain nimittäin kunnian olla apurina vaihtamassa talvirenkaita autoon. Ja mitä kummaa huomasinkaan? Eihän se mikään ihmeellinen juttu ollutkaan! Viisi ruuvia per rengas! No, mainittava kyllä on, että sitä tunkkia hieman, etten sanoisi melkoisestikin, vierastan. En ole tähän ikääni vielä tullut kovin läheiseksi minkäänlaisen isomman - tai vahvaa voimaa edustavan - koneen tai laitteen kanssa. Pelkään esimerkiksi vannesahaa tai sirkkeliä kuollakseni. Siis käynnissä olevaa. Sitähän voi sattua mitä vain sen kanssa puuhaavalle.

Niin siihen renkaiden vaihtoon mennäkseni. Kun isoM oli onnistuneesti tunkannut auton yhden renkaan irti maasta, ja minä luonnollisesti sitä ennen olin irrottanut pölykapselin ja ruuvannut ruuveja hieman löysemmälle, niin ei kun ruuvit kokonaan auki. Pyör irti. Toinen tilalle. Ruuvit kiinni. Tunkilla auto alas - siis isoM:n voimin. Ruuvien kiristys. Pölykapseli paikoilleen. Siinä se! Ja sama neljä kertaa. Pitäisköhän vaihtaa alaa? IsoM lupasi jo ruveta tekemään kylttiä tien poskeen: "Auton renkaiden vaihto naisvoimin 20 euroa." Minä tosin en luvannut sitä niin halvalla tehdä. Täytyy se jonkinlainen ammattiylpeys ihmisellä olla - vaikka heikompikin!

Mahtui päivään toinenkin yllätys. Se on tässä.

IsoM: kun sulla nyt sitten huomenna on SE päivä, niin mentäiskös kauppaan!

Minä: hmmm, jos nyt sitten välttämättä haluat!

Saalis on yllä, kuva tosin on heikonlainen, mutta saa välttää.

Mutta laitetaanpas vielä yksi komea kuva. Pellisen sisarukset, vain vanhin puuttuu joukosta, koska ei ollut mukana kuopuksen 60-vuotiskahveilla.

Arvatkaapas kuka kuopus on.

‎"Vain osa rakkaudesta on onnea ja senkin eteen on tehtävä työtä." sanoi rakkausprofessori Kaarina Määttä

Tietokoneen näpelöintiä

Istuin keittiön pöydän ääressä tietokonetta näpelöiden. IsoM makasi sohvalla.

IsoM: Tahtoisin olla tietokone

Minä: Miten niin?

IsoM: naurahtaa

että sellaista keskustelua. Keskustelu kertonee selvää kieltään siitä, mitä isoM kaipailee.

Se herätettiin muuten puhelimella puoli kolme viime yönä. On ollut pari päivää kahdesta leirikeskuksesta vastuussa. Puhelu tuli hätäkeskuksesta. Ilmoittivat, että palohälytysyhteys ei toisessa leirikeskuksessa toiminut. Niinpä mies lähti sinne, koska siellä oli vanhuksia leirillä. Elikkä, jos olisi tullut tulipalo, ei hälytys olisi mennyt hätäkeskukseen. Nyt isoM siis nukkui siellä, jotta voisi heti hälyttää apua, jos jotain tapahtuisi.

Kiertelin tänään kirpparilla ja tein oikein hyviä löytöjä. Punavalkoruutuinen paitapusero ja ruskea tosi nätti hame sekä harmaa samettibleiseri, joka sopii just toisen hameeni kanssa.

Siellä oli yksi pöytä, jossa oli tosi hienoa tavaraa, saksalaisia lasten vaatteita ja hyvät hinnat. Vahinko vain, etteivät olleet yhdenkään lapsenlapseni kokoisia. No ehkä yksi lyhyt neulejakku, sen ostin Cajsalle. Oli aivan ihanat tyttöjen asut, johon kuului, hihaton mekko, pitkähihainen t-paita ja hiusnauha, väri tumman ruskeanpunainen. Kaikki samaa väriä, mekossa kukkakuosi. Koot olivat 130 ja 120, muistaakseni. Tuota pienempää ajattelin Cajsalle, mutta vaikutti kyllä liian isolta. Sitten oli yksi tosi äkee pusakka, joka olis ehkä Kallen kokoa. Aika paksu ja kaikenlaisia vempaimia, taskuja jne. merkkivaate. Hinta 6,90. Mutta siihen ei ollut toppahousuja, joten jätin sen sinne. Oli myös 3 kpl muotoon ommeltuja lakanoita kokoa 60x120 ja hinta 1,90 e. ja 200x200 iso sellainen, kaikki lakanat oli tosi valkoisia, ei harmaiksi pestyjä. Ostin yhden pienen ajatellen sen sopivan jonkun lapsen sänkyyn. Sitten oli valkoinen lasten täkki, ei ihan pieni. Ja tosi kiva vauvan nukkumakeinu. Sen hinta oli 22,90. En ole moista ennen nähnyt. Se oli valkoista markiisikangasta ja neljältä sivulta pujotettu puisiin pyöreisiin pulikoihin. Sitten siinä oli reiät jalkoja varten. Asento oli sama kuin sitterissä. Ja ripustus kattoon. Lisäksi oli HP:n valokuvapapereita paketeissa 50 kpl jokaisessa, koko 10x15 ja hinta 1,80. Tää oli Adam & Ewa, en muista pöydän numeroa.

Eipä muuta.

"Tee toiselle se, mitä haluat sinulle tehtävän!"

Lauantaiturinoita

Siis lauantai. Makailin yöllä pari tuntia valveilla ja ihmettelin elämää. Pienen olkkarihetken jälkeen uni jälleen valtasi mieleni - onneksi! Ulkona on mahtava syysilma enkä ole käynytkään siellä muuta kuin matot ravistelemassa. Pitäisköhän? Jotenkin vain ei ole sellaista fiilistä, että huvittais. En ole ollut oikein kunnossa syyskuun alusta lähtien. Mikä lie vastustaa.

Sain sentään imurin kaapista ja juoksutin sitä ympäri huushollia hetken ja olin aivan rättiväsynyt ja hikinen sen jälkeen. Sekin jo todistaa, ettei ole kroppa ihan viimosen päälle kunnossa. Ekat pyykit kuivumassa, toiset tulossa. Sitten värjään Israelista ostamani hameen, kun ei ollut kuin valkoinen mun kokoinen. Molemmat siskot ostivat samanlaisen hameen itselleen toinen mustan ja toinen ruskean. Minun hameestani olisi määrä tulla harmaa, saas nähdä miten käy.

Torstai-iltana oltiin Petossa hoitelemassa esikoisen lapsia. PikkuPille oli vähän marunen, taisi olla ilmavaivoja. Vain syli oli hyvä paikka ja siinäkin vatsallaan. Pienen puolentunnin torkun vain otti. Muuten meni oikein hyvin, mutta ottaa se jo tän ikäisen voimille. Eilen illalla sitten olivat välipojan lapset täällä hoidossa. Hanski oppi sanomaan oranssi = oranki , mutta isua ei sano, vaan olen Munni samoin kuin oikea Munnikin. Isun ruokakaan ei kelvannut, vain purkkisellainen. Eikä kyllä kelvannut isommallekaan, vain perunaa ja kukkakaalta puputti. Onneksi söi kyllä mansikoita kunnon annoksen.

Eipäs tässä tämän kummempaa. Söis, jos viittis.

 

Kelloköynnöshän se tietenkin on

senhän näkee jo kukastakin kuten isosisko muistuttaa.

Nyt kukka on tämän näköinen.

Kun nuppu alkaa kehittyä, se on aluksi aivan valkoinen, sitten se pikkuhiljaa alkaa vihertää ja kukan avautuessa, se on herkän vaalean vihreä ja vähitellen muuttuu tumman lilaksi. Aika ihmeellinen kukka.

Oli aivan pakko laittaa tämä uusi kuva, kun kukka on niin kaunis. Saa nähdä tuleeko niitä vielä lisää vai jääkö se muutamaan kukkaan.

Istuskelen tässä muutama papiljotti päässä ja ihmettelen, miten tämän uuden tukan kanssa pärjäilen. Tunnin päästä olen lähdössä päivärukoushetkeen ja sen jälkeen päiväpiiriin. Sitten on käytävä kaupassa ja ostettava hieman ruokaa, kun huomenna tulee mieluinen vieras käymään.

Siunausta tähänkin päivääsi!

Päivän Sana 6. lokakuuta 2010

"Olenhan minä sinua käskenyt: Ole luja ja rohkea; älä säikähdy äläkä arkaile, sillä Herra, sinun Jumalasi, on sinun kanssasi, missä ikinä kuljetkin."

Joos. 1:9 KR33/38

 

Lookin vaihtoa siellä ja täällä

Olen ollut hieman tuuliajolla mitä tulee kampaajiin. Vuosikymmenien luottokampaajani Maija, kun jo vuosia sitten vanheni, niin että piti katsella uutta hiuskarvantupsuttajaa. Monia on läpikäyty ja sinne jätetty. Jälleen kerran äidyin uuden pakeille. Tosin häneltä olen vuosien aikana nähnyt todella hyvää tuotosta. Entinen - muistattehan, että olen eläkkeellä - työkaverini hiukset olivat aina niin hyvin leikatut, että otin tässä päivänä muutamana yhteyttä ja kyselin kampaajan nimeä. Ja niin varasin ajan sinne.

Tänään tuo toimitus sitten suoritettiin. Kuten ehkä tiedättekin, mulla OLI sellainen tasainen puolipitkä melkein olkapäille ulottuva hiuspehko, jota oli tosi helppo silloin tällöin (viime aikana enemmän usein kuin harvoin) kietaista vain kammalla kiinni tai sutturoida hiuspinneillä ihan mukiinmenevän näköiseksi nutturaksi.

Istuttuani kampaajan tuoliin tuumasin ensi sanoikseni, että haluan sitten säilyttää puolipitkän mallin, tehdään vain siistimistä ja otsatukka suunnitellaan uudelleen. Olen niin monta kymmentä vuotta pitänyt ihan lyhyttä tukkaa, että nyt on puolipitkän vuoro. No, kun tuolista sitten runsaan puolen tunnin kuluttua nousin, olinkin yllätyksekseni lyhyttukkainen. MUTTA ja tämä on syytä panna tarkkaan merkille: leikkaus on tosi kivan näköinen enkä taida kaivata ainakaan vielä niitä roikkuvia suortuviani. Voi olla, että kuvaakin jossain välissä rustaan tänne, jahka tuo isoM ehtii mua linssin kautta tiirailla.

Sillä kun on nyt muuta, tosi kiintoisaa tekemistä. Käväistiin nimittäin tekemässä autokaupat!! Yllätykseksemme lyötiin kättä päälle ja autot vaihtavat omistajia huomenissa. Nyt isoM siis tyhjentelee nykyistä Opeliamme, että voimme sen hurahuttaa huomenna autokaupalle ja lähteä sieltä uudella - tai siis ei nyt aivan uudella, mutta meille uudella - autolla kotia päin.

Että sellainen päivä tänään lookit vaihtuneet vaimolla ja autolla, siis isoM:n.

Lokakuinen maanantai

Se on sitten taas uusi viikko alkanut. Muuten painonhallinnasta jatkaakseni, matkan jälkeinen painoni on pudonnut  yksi kilo 800 grammaa eli hyvä alku. Mutta kuten Ulpukin sanoi, enhän minä lihava ole, vain lievästi tukevahko .

Pitäisi alkaa tsekata tekemiäni koulutusmuistiinpanoja onko niissä mitään järkeä. En edes tiedä milloin koulutus on, pitäisi olla loka-marraskuussa kolmena iltana viikon välein. Ja käsittelee vapaaehtoistyötä tai tarkemmin sanottuna ystäväpalvelua . Näyttää siltä, että saan ruveta vetämään - diakoniatyöstä vastuussa olevan vanhimmistoveljen 'valvonnassa' - seurakuntamme diakoniatyötä. Mahdankohan tunkea itseäni liian isoihin saappaisiin. Vaikka jos saappaat on tarpeeksi isot, eihän niihin tunkea tarvitse, hypätä vain. Aikapa tuon näyttää.

Tänään on aivan mahtava syysilma; aurinko paistaa ja meri aaltoilee vain hieman. Puutarhan syystyöt on tehty eli vanha ja tautinen viinimarjapensas kaivettu ylös ja uusi istutettu, kaikki puutarhakalusteet viety talvisäilöön, kesäkukat vaihdettu syyssellaisiin eli callunoihin tällä kertaa. Vaikka pakko oli vielä jättää miljoonakellot aidan päälle väriläikiksi, koska olivat niin hyvinvoivia vielä.

Yksi kasveista päätyi sisälle jo ennen matkaani, koska se ei vielä ollut kukkinut. Ja ilokseni matkalta palattuani löysin siitä pari kukkaa ja lisää on tullut sekä tulossa.

En kasvin nimeä muista, vaikka isosisko sen mulle jossain vaiheessa ilmoitti.

 

Herkän kaunis kukka

Kovan kohtalon koki myös kultaköynnös, jonka pari vuotta sitten sain yllä mainitulta isosiskoltani. Kasvi ryhtyi pudottelemaan lehtiä ja alkoi vetelöityä. Sitä se on teetellyt jo muutaman kuukauden, joten nyt se sai sitten lähtöpassin ja löysi tiensä roskikseen. Hieman tyhjältä näyttää olohuoneen ja keittiön välillä oleva kaariaukk, jota kasvi kiersi. Mutta kaikkeen tottuu.

Kuten ehkä olet jo huomannutkin, ei mulla varsinaista asiaa ole, kunhan sepustelen. Siispä jääkää rauhaan ja palaillaan.

Päivä on tuleva, voitonpäivä valtava.

Taivas ei pilveen käy eikä kyyneleitä näy.

Silloin rauha ikuinen, alkaa luona Jeesuksen.

Päivä tuo ihana on tuleva.

Päivä tuo valtava, kun saan Herran kohdata.

Silloin katson kasvoihin, tuon rakkaan kalliin Mestarin

ja Hän tarttuu käteen mun ja levon antaa siunatun.

Päivä tuo ihana on tuleva.

Painonhallintaa vai -hallitsemattomuutta

Että on elo ankeaa naisena, kun pitäis aina olla hyvän näköinen ja sopivan kokoinen. Tosin isoM ei sitä edellytä - lienee vain tämä naisten maailmassa oleva ilmi kertomaton vaatimus. Onneksi isoM:n mielestä olen edelleen kaunis ja viehättävä. Ja sehän on tärkeintä, eikös vain!

Muistanet taannoisen vaakasekoiluni. Olenkin ajatellut haastaa vaa'an valmistajan oikeuteen syytettynä nykyisestä ilmiolemuksestani.

Minä kun luotin vaa'an kertomiin lukemiin täysin sinisilmäisesti antamatta ajatustakaan sille, että peili ehkä kertoi jotain muuta ja vaatteet pakkasivat kutistumaan komerossa. Vaakahan kertoi, ettei painoa ollut tullut lisää ja välillä jopa vähemmänkin kuin edellisellä punnituskerralla. Ja numerothan ne tätä maailmaa nykyään ohjaa.

Vasta, kun vaaka ryhtyi näyttelemään lukemia milloin minkinlaisia, rupesin epäilemään petosta. Niin ja muistanet sen hämmennyksen, minkä uuden vaa'an lukemien tarkastelu minun sisimmässäni aiheutti. Tai ellen sitä kertonut siinä edellisessä vaaka-kirjoitelmassani, niin nyt sen tiedät. Ja hämmennystä lisäsi suuresti vasta päättynyt Israelin matka ja sen valokuvien katseleminen. Enhän minä nyt noin lihava ole, sanoivat aivoni. Se on varmaan jokin trikki. Mutta, kun useat kuvat osoittivat samaan suuntaan ja vielä se uusi vaakakin, oli se uskottava. Aikaisemmin kirjoitin heiaheia (http://www.heiaheia.com/account) -profiiliini tavoitteekseni neljän (4) kilogramman laihtumisen. Nyt tavoitetta on täytynyt hieman kasvattaa, sikäli mikäli tavoitteena on saman painon saavuttaminen. On se niin väärin.

Voisiko se paremmin osoittaa?

Lisää kuvia

Aika tavallista näkymää

Oliivi- eli öljypuita Getsemanessa

Hiljaiset soittoniekat Natanian keskustassa

Tämä kuva on ihan pakko julkaista, vai oletko samaa mieltä?

Olen aina halunnut nähdä oikean amfiteatterin ja tässä se nyt on. Herodes Suuren vähän ennen ajanlaskun alkua rakentaman kaupungin Kesarean raunioista kaivettu ja entisöity.

Aika erikoinen puu. Sen ilmajuuret kasvavat maahan kiinni uusiksi rungoiksi.

Näkymää Haifasta korkean rinteen päältä kuvattuna. Haifa on kaunis kaupunki.

Natanian uimarantaa.

Uimarannalle laski jyrkkä hiekkarinne. Tosin sinne oli rakennettu hienot portaat, ettei tarvinnut rinnettä lasketella.

Rannan rinteen päällä on hieno katu ja puisto.

Katse suunnattuna tulevaisuuteen. Mitähän mahtaa tuoda tullessaan?