Tankkausta

Ei ole tullut tankattua nykyistä Opelia kuin pari kertaa. On tuo Munnipunni hoidellut mulle menovedet tankkiin. Koska kaikki eivät näinä viikkoina saa ajaa autoa, jouduin eilen ajamaan Jetille.

Oikealla puolellahan se tankki on, joo. No, ei muuta kuin kortti sille varattuun aukkoon, tunnusluvut ja tankin numero. Kaikki kunnossa! Ei kun tankaamaan. Pistooli käteen. Pallukka on 95:ssä, mutta varmuuden vuoksi painoin 95:n nappia. No ei mitään, nappi hyppää dieselille. No, jo on kumma, painetaan uudelleen. Pallukka näitisti 95:ssä, mutta ei kun taas dieselille. Vähän jo meinasin hätääntyä. Kaksi pistoolia vierekkäin ja mulla dieselin sellainen kädessä!! Höh... uusi pistooli ja tarkistus 95:stä. Ja pistooli tankkiin. Tuleeko sieltä mitään, ei tahdo oikein kuulua sitä surinaa. Vai kuuluuko? Melkein jo piti kokeilla onko kuulolaite korvassa. Hoksasin sitten kattoa mittariin, joka ei liikahdakaan.

Pari poikaa tulee toiselle tankille ja huutelen heille, että täältä ei tuu mitään. Pojat kattoo kuin lehmä uutta veräjää ja totean itekseni, ettei noista taida apua olla. Takasi korttokololle ja korttia sinne. Mutta ei mene sisään ei sitten millään. Sanoin pojille että vassakuu, mä oottelen.

Pojat tankkasivat ja osoittautuivat puhuvan ruåttia eivät ilmeisesti tajunneet avunpyyntöäni. Sitten korttia uudelleen reikään ja kohta jo tulee kuittia: dieseliä 0,00. Huh helpotusta.

Loppu sujuikin sitten jo mallikkaan tottuneesti oikeasta pistoolista. Että näinkin voi käydä!

Talvellisia muistelmia

Eipähän näyttäny kukaan kaipailevan kesää, kun eivät ilmoittautuneet.

Harjoittelut on siis aloitettu seurakunnasssa. Tuntuu tosi mukavalta. Välillä sitä miettii, että miksiköhän sitä oikeastaan ei ole osannut hakeutua kyseiselle alalle jo nuorenpana. Mutta kaiketi sitä kaikella elämässä on tarkoituksensa. Mulla ei ole oikeastaan mitään varsinaista aikataulua, kunhan suoritan sen harjoitteluun tarvittavan tuntimäärän, joka oli jotain 374 tuntia tai sinnepäin. Viime viikolla jo tein seurakunnan nykyisen diakoniatyö kartoitusta ja uusia suunnitelmia on muhimassa päässä. Käytiin myös toisen diakonin kanssa tapaamassa vanhainkodissa kahta vanhaa seurakuntalaista. Torstain pidin vapaata ja perjantaina auttelin tilojen siivouksessa.

Ettäkö siivotenko sitä diakoniaa tehdään? No myös siten. Munni tapaa muistella, että kun Finspångissa asuessa suomalaisella ryhmällä oli oma siivousvuoronssa oli joskus siivoamassa vain hän ja hänen siskonsa. Kun sisko sitten marisi, Munni sanoi, että siivoa vain, niin voit päästä siivoamaan joskus isoa kirkkoa. Kun Munni sitten oli Vaasan kaupunginkirkon ylivahtimestarina ja luonteesa mukaisesti auttoi siivoamisessa, hän härnäsi siskoa, että sinä marisit etkä päässyt siivoamaan isoa kirkkoa. Näinkin voi käydä, paras siis vain tehdä, mitä eteen tulee.

Elämä on oikeastaan mallillaan, vaikka kaikki ei olekaan niin hirveän hyvin. Munni toipuu tuossa vierellä pikkuhiljaa. Odotellaan kovasti huhtikuun 20. päivää, sillä silloin lentelemme Israeliin. Voi, miten sinne kaipaan. Se on kyllä hieman ihmeellistäkin, mutta niin vain asia on.

Käväisin perjantaina kampaajalla. Olen jo kuukausia halunnut jotain uutta hiuksiini, mutta sitä ei ole muutaista kampaajakäynneistä huolimatta oikein löytynyt. Olen jo vuosia ostanut hiustenhoitotuotteet Fanletistä ja perjantaina siellä oli kouluttaja Hesasta. Ilmaisin asiakaspalvelijalle huoleni kapauksestani ja niin sain ajan tunnin päähän. Jenni-niminen kampaaja suunnitteli leikkauksen ja kouluttaja tarkensi sitä ja suunniteltiin värikin. Ensin värjättiin, ei kovin radikaalisti, sillä inhoan viimeisen päälle juurikasvua. Sitten leikattiin kuulema Sassoonin peruspolkkatukka. Ja viimeisteltiin suoristusraudoilla, joista en tykkää yhtään ja kaikki kampaajat niitä nykyään käyttää. Niillä ei tule  yhtään ilmavuutta, kiiltoa toki sitäkin enemmän. Kyllähän se näytti siinä oikein hyvältä, mutta minä nyt vain kertakaikkiaan en halua suoraa pitkin päätä menevää tukkaa.

Siispä pesun jälkeen laitoin se itse ilmavasti ja kyllä se on ihan kiva. Joo joo, laitan kuvan, kunhan ehdin. Ihan lyhyt takaa, päällä on kuitenkin pituutta. Ja vain astetta omaa väriä tummempi.

Asiasta kolmanteen, inhoan tätä läppäriä. Pitäisi kirjoittaa niin hitaasti tai sitten voimaa käyttäen, että saa jokaisen haluamansa kirjaimen näyttöön. Voihan nipsut...en kestä tätä.

Eipä muuta tällä kertaa. Yritin muuten ottaa pois naamakirjasta yhteyden blogiin. Saa nähdä onnistuinko.

Ihanaa lumitalvea ja hiihtokelejä kaikille!

Pakkasta

Kaipaako kukaan kesää?

entä nyt?

Kello 7 loppiaisaamuna

Uni pakenee silmistä, joten laitan pari sanaa. Lunta on tullut aivan mahdottomasti, onneksi autossa on huppu yläosassa, se helpottaa kyllä hurjasti. Niin ja tietenkin sisälämmitys, jonka käväisen tässä kohta laittamassa päälle.

Matin poika Mikko tulee tänä iltana käväisemään, ihan mukavaa. Niin ja tänäänhän on pyhä - loppiainen. Olin eilen aivan viikkovillissä, kun en muistanut sitä. Kait se johtuu tästä eläkkeelläolosta.

Pitäis vielä mennä yrittämään unta, heräsin yöllä pariin otteeseen ja kävin ottamassa pyykin koneesta kuivamaan ja laitoin uuden tulemaan. Nyt on paljon puhdasta tekstiiliä.

Olen ollut tosi saamaton tänä vuonna. En saa oikein mistään kiinni. Ehkäpä aika hoitaa tämänkin asian.

Nauttikaa pakkasesta ja lumesta niin kauan kuin voitte!

Muutama kuva Lapiosalmelta Posiolta joululta 2006

Vuoden ensimmäinen

Tänään tasan vuosi sitten istuin sairaalassa sydäninfarktin saaneen isoM:n vieressä. Pari viikkoa kuluikin sitten sairaalassa kulkien. IsoM elää siis nyt lisäajalla. Nopeasti on tämä vuosi vierähtänyt. Tänä vuonna sitten jätämme tämän Lepikon ja suuntaamme - jonnekin muualle. Yksin Herra tietää mihin. Mutta luotamme siihen, että Hänellä on varattuna meille koti juuri oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa.

En ole tainnut täällä blogissa kertoa, miten hienon rukousvastauksen saimme viime viikolla. Naamakirjassa siitä jo kerroin. Viime sunnuntaina illalla isoM kadotti työpaikan avainnipun ja etsi sitä seuraavat kaksi päivää aivan epätoivoisena. Keskiviikkoyönä jossain vaiheessa herätessäni hoksasin, etten ole rukoillut avainten löytymisen puolesta ja niin tein sen siinä unenpöpperössä. Aamulla kysyin onko isoM rukoillut. Tämä sanoikin huokailleensa kyllä asian puolesta. Minä siihen, että rukoillaan nyt ja rukoilin ääneen lyhyen rukouksen, että Jumala näyttäisi, missä avaimet ovat. Ei kulunut kovinkaan kauan, kun isoM tuli ulkoa avainnipun kanssa. Hän oli joko laittanut auton lämmitysjohtoa tai ottanut sitä pois - en tiedä, mutta se heitetään tavallisesti katolle menevien palotikkaiden päälle ja niiden alla on lumikinos. Yhtäkkiä isoM oli huomannut lumesta pilkottavan jotain vaaleanvihreää ja uteliaisuuttaan katsonut, mitä se on. Ja se oli avaimissa oleva pieni muovinen läpyskä. Siinä ne olivat ja olleet koko kahden päivän ajan. Oliko läpyskä aikaisemmin näkyvissä vai nostiko Jumala sen näkyviin, en tiedä eikä tarvitsekaan. Pääasia oli, että avaimet löytyivät ja uskomme rukoukseen vahvistui entisestään.

Mitä viime vuosi sitten toi tullessaan? IsoM:n sairaus/sairaudet. Minä valmistuin sosionomiksi. Käytiin Ruotsissa sukulaisia ja ystäviä tapaamassa. Esikoiselle syntyi kolmas lapsi, Ville, joka on nyt viiden kuukauden ikäinen. Vietin kaksi viikkoa Israelin kuumuudessa. Ja kuopus täytti 30 vuotta.

Vuoden päästä luetellaan sitten, mitä tänä vuonna tapahtui.

Nyt menen paistamaan siikafileitä lounaaksi ja sitten lähdetään ehtoolliskokoukseen.