Hirveä kasvimaatuholainen

Mulla on tuolla nurmikon keskellä pieni, matalalla puuaitauksella nurtsista erotettu kasvimaa. Alkuvuosina siellä kasvattelin porkkanoista salaatteihin. Nykyisellään siellä kasvaa erilaisia salaatteja, sipulia, valkosipulia, persiljaa ja tilliä milloin minkinlaisella menestyksellä. Salaatinsiemenet eivät intoutuneet tänä keväänä kovin runsaaseen itämiseen. Ja tillinsiemenistä ehkä joka kymmenes iti. Vaikka kylvämisestä, joka tapahtui luultavasti toukokuun loppupuolella, kesäkuun puoleenväliin saakka saivat siemenet suojan kasvukankaasta. No, tillinsiementen huono itävyys selittynee sillä, että käytin - tai pussissa oli -  siemennauhaa ja siinähän siemenet ovat hyvin harvassa. Kun itse kylvän siemenet, ripottelen niitä tuhka tiheään, niin varmasti tulee riittävä itävyys.

Eipä mitään. Kylvin salaattia uudelleen tyhjiin paikkoihin ja peitin uuden tillisiemennauhan harvakseltaan itäneen rivin viereen. Salaatit ovat jo kauniisti pinnalla, mutta tillejä ei näy yhtään enempää kuin ennenkään.

Muutamana kesänä harrastin kateviljelyä käyttäen ruohonsilppua kasvirivien välien katteena. Viime kesänä sitten käytin tuolta meren pohjalta keräämäämme kaislajätettä. Se oli suuri virhe, sillä ympäristössä hyppelehtivät jänikset penkoivat kaislakatteen taimien päälle, niin että tuskin yksikään pääsi kasvamaan.

Vahingosta viisastuneena päätin tänä keväänä siirtyä aitoon vanhanaikaiseen kasvattamiseen ja olla käyttämättä minkäänlaista katetta. Niin ja mainittakoon nyt vielä, että olen istuttanut kasvimaani reunoille yltympäriinsä aina sipuleita näiden nelijalkaisten inhoksi. Ja se on tepsinyt hyvin. Ovat saaneet salaatit sun muut olla rauhassa.

Rucola- ja toinen salaatti, jonka nimeä en muista, olivat jo kasvaneet kukintavaiheeseen, joten eivät enää kelvanneet syötäväksi. Siispä leikkasin ne pois jättäen juuret toivoen, että ne vielä innostuisivat kasvattamaan uusia lehtiä. Mutta kuinkas sitten kävikään?

Kun menin hakemaan salaattia ja sipulinvarsia ruokapöytään, kohtasi minua järkyttävä näky

Kuka ihmeessä oli käynyt kyntämässä kasvimaallani ja sotkenut salaatinlehdet multaan? Olivatko jänikset innostuneet etsimään matoja keskellä päivää? Vastaus on tietenkin se sama vanha: mies janoaa ongelle eikä löydä madon matoa edes tunkiolta. Niinpä hän päättelee, että vaimon kasvimaa on muhevaa ja hyvää multaa, siellä varmaankin kaikki onkimadot piileksivät.

Suutuin ennennäkemättömästi, vaikka mies ei ollutkaan mailla halmeilla. Ja onneksi ei ollut, en olisi vastannut teoistani. Olisin saattanut heittää vaikka tyynyllä. Päätin edetä  psykologisen viisaasti ja antaa miehen syödä ensin rauhassa vasta sen jälkeen pudottaisin pommin. Minä söin ennen kuin hän tuli kotiin, että olisin hyvin valmistautunut eikä tarvitsisi ruoka suussa paasmittaa.

Hänen ruokailunsa sujui rauhallisesti. Tarjoilin sillinkin erinomaisen vienosti ja kauniisti. Kun viimeinenkin leivänmuru oli pyyhitty pöydältä, päätin, että nyt on aika.

Minä: "Olisikohan sinulla jotain kerrottavaa mulle?" Tätä tyyliähän käytetään lastenkasvatuksessa, kun lapsi on tehnyt jotain kiellettyä ja sopimatonta.

Mies: Ei.
Minä: Eikö yhtään mitään?
Mies: Ei. Pitäisikö olla? Näyttää viattomalta 
         ja mistään tietämättömältä.
Minä: No, seuraahan sitten mua.

Niin marssimme peräkanaa kuin köyhän talon porsaat minun kasvimaalleni. Seisahdun teatraalisesti kasvimaan reunalle, ojennan vasemman käsivarteni suoraksi käsi auki kohti kasvimaata ja sanon kohtalokkaasti: "Entäs tämä? Tiedätköhän sinä tästä mitään?"

Miten luulette tarinan jatkuneen? Mies tietenkin selittää, etteihän noissa riveissä enää mitään kasva ja minä kyllä suihkutan nuo salaatit puhtaaksi ja laitan kasvimaan entiselleen ja niin edelleen. Minä kysyn kylmän rauhallisesti: "Eikö sinulla siis ole mitään sanottavaa tähän?" Jouduin esittämään tämän yksinkertaisen kysymyksen pariin otteeseen ennen kuin miehen päässä tapahtui mitään. "Anteeksi!" hän sitten hämmentyneenä tiukasta asenteestani sai änkytetyksi. Minä lähdin astelemaan kotiin päin pää pystyssä. Käännyin kuitenkin sanomaan:

Minä: "Sinä et ole  yhtään pahoillasi!"
Mihin mies: "Minähän sanoin 'anteeksi'"
Minä: "Mutta et ole pahoillasi."

Hiljaisuuden vallitessa astelimme peräkanaa kotiin. Mies asettui tv:n eteen katsomaan urheilukisoja ja minä tietokoneeni ääreen. Kohtapian mies siirtyi sohvalle, mittasi verenpaineensa ja totesi molempien arvojen olevan alle 100 ja loihe lausumaan:"Verenpaineet on matalalla!" Ei siis todellakaan ole pahoillaan siitä, mitä kasvimaallani sai aikaan, jo verenpainekin sen todistaa.

Sen pituinen se!

Markuksen evankeliumi 11:25 ja 26: "...antakaa anteeksi, jos kenellä teistä on jotakin toistansa vastaan, että myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaisi teille anteeksi teidän rikkomuksenne.
...jos te ette anna anteeksi, niin ei Isännekään, joka on taivaissa, anna anteeksi teidän rikkomuksianne."

Taitanee siis olla parasta antaa anteeksi ja unohtaa koko juttu.

Ruokapuuhia

Eilinen päivä vietettiin sairaalan käytävillä ja lastennurkassa Cajsan ja Kallen kanssa. Vielä ei vaavi suostunut tulemaan maailmaan. Lastennurkkauksen liukumäki oli ehdoton suosikki. Kun leikit eivät enää kiinnostaneet, mentiin syömään jätskiä. Loppuajaksi tein hienon keksinnön: istutin molemmat lapset pyörätuoliin ja huristelin heidän kanssaan pitkin käytäviä. Saimme aikaan monta hymyilevää naamaa

Oletteko muuten koskaan syöneet kaalimaitoa? Se oli meidän äidin favoriittiruoka  uudesta kaalista, samoin kuin maitoperunat uusista perunoista. Kaalimaito on ensimmäinen kaaliruoka, jota olen suostunut edes maistamaan. Kammosin nuorena jo pelkkää kaalin keittämisestä syntyvää hajua, nyt en sitä edes huomaa. Kuriositeettina mainittakoon ehdoton ruokasuosikkini: ex-anopin keittämä kaalikeitto. Voi kun joskus vielä saisi!

No, tuota kaalimaitoa mun on tehnyt monta kertaa mieli ja tänään sitten ryhdyin tuumasta toimeen ja keittää täräytin tuon mainitun keiton. Tein siihen luonnollisesti hieman omia kiemuroita: äitikin luultavasti laittoi voita, joten minäkin tossautin aika kimpaleen (hieman huonolla omallatunnolla tosin, kun Munni ei saisi kovia rasvoja nautiskella), äidin reseptin lisäksi suurustin maitoa hieman ja lisäsin valkopippuria, maustamatonta tuorejuustoa ja persiljaa. Oi miten hyvää se oli. Jos nyt tämän jälkeen haluaisit myös maistaa tuota ihanaa keittoa, tee näin: pienistä kaali (käytä niin paljon kuin arvelet syöjien syövän, minä laitoin keskikokoisesta kaalista puolet meille kahdelle) ja laita se suolalla maustettuun veteen kiehumaan. Vettä vain niin paljon, että kaalit juuri peittyvät. Keitä kaalit pehmeiksi. Lämmitä maito mikrossa kiehuvaksi, kaada kaaleista vesi pois ja lisää tilalle maito. Kiehauta ja tee nuo edellä mainitut temput: suuruste, voi ja mausteet, suolaa unohtamatta. Nauti esimerkiksi Fäbod Knäcke -leivän tai jonkun pehmeän suosikkisi kanssa.

Ruoka on siirtynyt parempiin suihin!

Tuo ruåttalainen näkkileipä on tosi hyvää. Saatiin maistaa sitä ystävien luona käydessämme ja ostimme mukaan viisi pakettia. Suureksi iloksemme näin kyseistä leipää myytävän myös Kauppahallissa ja vielä suuremmaksi ilo tuli, kun huomasin sitä löytyvän myös Kivihaan CM:sta. Elikkä kipikapi ostelemaan ohuen ohutta ja hyvältä maistuvaa ruåttalaista näkkileipää.

Tässä nyt sitten elellään kassit pakattuina ja odotellaan kutsua. Toissayönä heräsin kolmelta ja Munni neljältä. Kuudelta päätimme nousta ja keittää kaurapuuron. Sen jälkeen uni maistui vielä yhdeksään. Viime yönä sitten tuli ennätys. Puolen yön maissa kumpikin vielä kiehnäsi ja odotteli unta. Munni puki sanoiksi juuri päähäni putkahtaneen ajatuksen. Miten se sen sieltä lukikin? Niinpä nousimme ja nielaisimme kumpikin puolikkaan nukahtamispilleriä. Monta kertaa yöllä heräsin, mutta aina uudelleen uni saapui ja heräsimme aamulla vasta vähän ennen yhtätoista. Sitä ei ole tapahtunut aikaisemmin 18-vuotisen liittomme aikana. Olemme molemmat mieluummin aamu- kuin iltaihmisiä. Vielä pitkään heräämisen jälkeen oli tökerö olo, nyt se on jo poistunut. Mikä liekin peikko, joka välillä tuota unettomuutta aiheuttaa. Luulenpa itse kohdallani, että mieleni meni "liian lujaa", jäi niin sanotusti päälle. Mutta kaikesta sitä aina selviää.

Mun pitäisi ihan pakosta kirjoittaa pari juttua, mutta en vain saa aloitetuksi. Ja syksyn vapaaehtoiskoulutuksen materiaaliakin pitäisi jo ryhtyä työstämään. On vain niin perin saamaton olo. Haluaa vain nauttia oleilusta, vaikka onhan tähän sisältynyt myös lasten kaitsentaa, ettei nyt aivan oleiluksi ole mennyt.

Mutta... tällaisin eväin tänään! Hymyillään, kun tavataan ja vaihdetaan kuulumisia!

 

Tuulisia säitä

Tuuleeko missään muualla kuin täällä Lepikossa? Koko kesänä - sinä aikana, kun on oltu kotona - ei ole ollut kuin pari tuuletonta päivää. Eikä tuo tuuli ole mikään leppoinen pikku vihellys, vaan oikein kunnon tuuli. Parvekkeella ei voi pitää amppelikukkaa roikkumassa enää, kun se on tippunut pari kertaa maahan. Ja muutkin kukat kärsivät kovasta tuulesta. No, okei on tietenkin hyvä, että kovalla helteellä tuulee, mutta vähempikin riittäisi. Eipä tässä tosin auta marista, kun tuulee, niin tuule, vaikka napisisin kuinka.

Pitäisi ruveta suunnittelemaan seuraavan lehden kirjoituksia, mutta ei oikein tahdo saada aikaiseksi ryhtyä rupeamaan.

Siirsin pöytäkoneelta kaikki kuvat pienelle, vaaleanpunaiselle Buffalo-kovalevylle, mutta en uskalla poistaa kuvia koneelta. Ajatella, jospa ne eivät olisikaan tuolla pienellä vaaleanpunaisella! VAIKKA olen muutaman kerran jo tarkistanut, että siellähän ne ovat. MUTTA jospa sittenkin... Pakko olis kyllä saada lisää tilaa pöytäkoneen kovalevylle.

Buffalo on kyllä tosi kätevä - onhan niitä toki muunkin nimisiä - sen voi ottaa mukaan vaikka käsilaukkuun ja näytellä lastenlasten kuvia, niin että kaikki ystävät ja tutut ovat korvia myöten kyllästyneitä.

Olis kiva lähteä jonnekin käymään, mutta ei kumpikaan - isoM tai minä - halua ajaa enää autoa kovin pitkästi. Minähän jo pääsen lastenlipulla junassa, mutta tuo isompi joutuu makselemaan koko hintaa ainakin vielä toistaiseksi. Matkustelusta puheen ollen, tilasin ja maksoin vihdoinkin lentoliput välille Vaasa-Tukholma-Vaasa syyskuulle. Oli kyllä turhan kalliit. Mutta hyvä puoli on se, että pääsemme lähtemään Vaasasta eikä tartte yöpyillä lentoasemalla, vaan kun lähdemme aamulla puoli seitsemän täältä, olemme samaan aikaan (siis Ruåttin aikaa) perillä ja vain neljän tunnin odotus, niin kone Tel Aviviin lähtee. Takaisin tullessa on vajaan kahden tunnin väli koneilla.

Niin ja jonnekin kauemmaksi lähtöä estää sekin, että aivan näinä päivinä pitäisi uuden lapsenlapsen syntymän. Eikä sitä sovi missata. Uusi ihana ihminen jälleen tutustuttavaksi. Jännittää minkälainen pikkuinen sieltä tällä kertaa tulee.

Siinähän ne tärkeimmät olivatkin. Tai ei sittenkään..

Joskus tuntuu siltä, että tämä vanheneminen on 
iloinen seikkailu uuteen maahan.
Saa luopua pikkuhiljaa
järkevyydestä
arvokkuudesta
kunnianhimosta
suorituksista
jättää vastuuta nuoremmille,
löytää jotain, mikä muistuttaa lapsuuden maata,
iloita pienistä asioista.

Viis siitä, että selkää särkee, silmiä kirvelee,
jomottaa ja pakottaa sieltä täältä!

Uusi päivä on uusi seikkailu täynnä löytöjä, joita voi huomata vain,
jos on aikaa olla hiljaa ja katsella tarkasti.

Lepopäiviä

Eilinen oli todellinen lepopäivä. En tehnyt mitään mainittavaa enkä edes mainitsematonta. Makailin suuren osan päivästä riippumatossa. Uimassakin käväisin +22-asteisessa vedessä. Ruuanlaittokin sujui nopeasti. Ja uudelleen mattoon roikkumaan maan ja taivaan välille.

Onnellinen ei ole se, jolla on kaikkea, vaan se, jolta ei mitään puutu! Tämän kuulin äsken radiosta ja se puhutteli.

Riippumassa riippumattomassa riippumatossa

Tätä se on näin helteellä

ja välillä pulahdus 20-asteiseen mereen. Voiko elämältä enää muuta toivoa? Mä vaan kysyn.

Kesäleirimuistelot

Nyt se sitten on ohi, nimittäin lasten kesäleiri. Minä lupauduin keittiölle tietämättä, minkälaiseen souviin joudun. Leiri alkoi tiistaina puolelta päivin ja homma pyörähti keittiöllä heti käyntiin ja loppui vasta perjantaina yhden paikkeilla. Työpäivän pituudeksi tuli noin 14 tuntia eikä lepotaukoja juurikaan ollut. Keskiviikko oli rankin. Päivän lopulla ajattelin, etten enää ikinä lähde leirille keittiötyöhön. Kylmiltään rankkaan jalkojen päällä tuntitolkulla olemiseen ja kiireeseen.

Eikä  ne päivät vielä mitään, mutta kun illalla olin jonkin aikaa odotellut Nukku-Mattia sängyssä, kun oma Matti oli kotona, niin alkoi särkeä vasenta jalkaa lonkasta ja polvesta ja vähän siistä välistäkin. Eka yön kärsin-nukuin-kärsin-valvoin ja aamulla tikkana seitsemältä ylös. Nukuin muuten seitsemän tytön kanssa. Parvella nukkui neljä ja alakerrassa mun kanssa kolme. Minä olin ainut, jolla oli sänky, muut nukkuivat patjoilla lattialla.

Niin siitä jalkasärystä vielä. Toisena iltana otin Ibumax 400 mg, joka ei auttanut pätkääkään särkyyn ja yöstä tuli edelleen levoton. Lisäksi palelin ihan hirveästi, sillä päivällä oli satanut ja olllut muutenkin aika viileä ilma. Oli pakko yöllä pukea farkut ja pitkähihainen purseo ja nukkua niissä. Kolmantena päivänä pyysin leirin lääkäriltä tujumpaa särkylääkettä ja sainkin 1 grammasen ja vielä  kehotuksen ottaa lisäksi yksi Ibumax ja kas, särky lähti.

Särky on aika kummallinen. Päivällä ei ole mitään vaivaa - lukuun ottamatta ihan pieniä tuntemuksia polvessa silloin tällöin - mutta appajee, kun olit ollut makuuasennossa kymmenisen minuuttia, särky löysi paikkansa. Lienevät vanhuksen kulumavikoja, näin oletan.

Miksiköhän sitten päivistä tuli niin pitkiä. No, annas kun kerron. Ensin laitettiin ohjaajien palaveriin kahdeksaksi aamupala, sitten oli leiriläisten aamupala kello 9. Kaiken kaikkiaan ruokimme muuten yli 70 henkilöä päivässä. Lounas kahdentoista paikkeilla, välipala puoli kolmen ja kolmen välillä, päivällinen viideltä ja iltapala kahdeksalta. Tulihan väännetyksi satoja voileipiä, sillä ne tehtiin valmiiksi ruokailun jouduttamiseksi. Siis ensin leikattiin ja voideltiin leivät ja vielä päällystettiin juustolla, kinkulla/makkaralla, tomaatilla, kurkulla jne. Ja salaattia tehtiin kymmeniä litroja. Lisäksi kahvitettiin perheenjäsenet vierailuiltana. Pääemäntä vastasi varsinaisen ruuan tekemisestä, me vain auteltiin.

Niin ja tiski oli erikseen. Onneksi siellä oli tiskikone, mutta huuhtelu ja koriin asettelu tehtiin eri paikassa ulkona. Alussa meillä oli aivan ihana ruandalainen nainen, mutta hän joutui lähtemään jo keskiviikkona, kun poika sairastui kuumeeseen. Minä siis houkuttelin isoM:n tilalle ja hän hoitikin kunnialla keskiviikon ja torstain tiskiä meidän muiden autellessa toisten töitten lomassa.

Onneksi oli sauna! Tiistai- ja torstai-iltana saunoimme ja uimme. Vesi oli +20 ja aivan ihanan tuntuista. Kuvittelin ja sanoinkin, että Lepikossa ei ole näin lämmintä, mutta kun käväisin tuossa laiturin päässä tarkistamassa vesimittarin lukemaa, niin kas kummaa sekin näytti +20. Täytynee huomenna käydä uimassa.

Olihan kyllä sellainen passi, etten heti kohta moiseen ryhtyisi. Mutta hauskaa meillä oli ja huumori lensi töiden lomassa. Meitä oli vakituisesti kolme ja välillä joku neljäntenä heilumassa sielä keittiöllä, niin ja isoM ne kaksi päivää. Torstai oli jo niin toivoa täynnä, että varsinkin Piitu sai hyrskyviä naurukohtauksia välillä. Vihdoinkin koitti kaivattu perjantai ja ajattelin löhöileväni koko illan, mutta toisin kävi. Halusin lähteä hieman tutkailemaan ulkoaluetta ja löysin itseni vihannesmaata kitkemästä, sitten piti putsailla hieman perennapenkkiä ja ihmetellä, miten kummassa penkistä on tullut sinikukkainen, kun sen punakukkaiseksi alunperin yritin tehdä. Iso ruiskaunokin näköinen kukka on vallannut enemmän alaa kuin mikä on olllut tarkoitus. Lisäksi vielä auttelin isoM:ää pensasaidan leikkausjätteiden keräyksessä.

Yllä Päivölän maisemia.

Perjantaipäivän kohokohta oli tuntea ruoho paljaiden jalkojen alla!

"Olkaa aina iloiset. Rukoilkaa lakkaamatta. Kiittäkää joka tilassa. Sillä se on Jumalan tahto teihin nähden Kristuksessa Jeesuksessa." 1.Tess. 5:16-18

Kissanpentuja saatavana

Nyt niitä sitten saa. Valitse tästä omasi

Eivätkö olekin suloisia? Jos kiinnostaa, laita mulle postia, niin annan miniän puhelinnumeron.

Emo on tämän näköinen

eli pitkäkarvainen. Pennuillakin on ehkä hieman tavallista pitempi karva, mutta eivät kuitenkaan ole täysi pitkäkarvaisia.

Nyt vain valitsemaan!

Heinäkuinen lauantai

Kesäkuu oli ja meni ja sen myötä kolmannes kesästä. Onneksi meillä kesä jatkuu syyskuun puolessavälissä parin viikon verran, kun suuntaamme matkamme Israeliin jHs. (jos Herra suo).

Tänään menemme Mustasaaren kirkkoon seuraamaan, kun pikkuveljen poika Jarno vihitään morsiamensa Johannan kanssa. Häät ovat kuulemani mukaan teemahäät ja teemana keskiaika tai fantasia. Jännittävää nähdä, miten kutsutut ovat pukeutuneet. Varsinainen hääjuhla vietetään vain perheen piirissä, kihlajaiset sitä vastoin olivat laajemmalle porukalle, kuten olen noin vuosi sitten olen täällä raportoinut http://www.heeka.vuodatus.net/blog/archive?&y=2009&m=06, mikäli rakkaat lukijat muistavat. (jos menet linkin kautta katteleen kihlaparin kuvaa, rullaa alemmaksi, kyllä se sieltä löytyy) Kihlajaisissakin oli nuoripari erityisen viehkon näköinen

Illalla menemme ammaamaan Nellyä ja Hannesta, kun vanhemmat menevät ulos syömään miniän syntymäpäivän kunniaksi.

Eilen ostimme Maalahden Marjoilta 3 laatikkoa mansikoita -  Polkka-nimisiä - ja pilkoimme ja renssasimme ne pakastimeen. Olivat muuten todella hyviä, vain kaksi meni haaskuun - suuhun sitä enemmän.

Kävimme myös tapaamassa esikoisen perhettä ja näimme jopa esikoisenkin vilaukselta , hän kun tekee työtä niin ahkerasti. Lapset Cajsa ja Kalle keräsivät kilpaa kukkia isoäidille. Tässä keiju-Cajsa yrittää kiskoa heiniä

Antamani pikkukassi oli tosi suosittu ja sen oli tytön mukana koko vierailun ajan, kädessä tai kaulassa.

Muuten tulkoon tässä mainituksi, että jos joku on kissanpentua vailla, heillä on kahdeksan (8!) kappaletta aivan tuota pikaa luovutuskelpoisena. Ovat tosi kauniita. Yksi on ruosteenpunainen ja sillä on otsassa beessi laikku, yksi on kauniin vaalean harmaa, muut aivan tavallisia kauniita kissoja.

Tänään olemme jo isoM:n kera siivonneet huushollin. On se sitten kumma juttu, kun sitäkin saa olla myötään tekemässä. Justiinhan me kolme viikkoa sitten siivottiin ja taas  piti se tehdä. Muuten se Ruåttin kirpparilta ostamani kaunis keltainen teekannu ei ilmeisesti olekaan tarkoitettu teekannuksi, vaan koristeeksi. Kun eka kerran kaadoin siihen kiehuvan veden, se rupesi pahaenteisesti ritisemään. En silloin vielä  huomannut mitään erikoista, mutta tänään hokasin lasituksen säröilleen. Olisi ilmeiseti pitänyt kuumentaa kannu ensin hieman vähemmän kuumalla vedellä. Höh...

Muuten asiasta kolmanteen veden lämpötila täällä oli eilen illalla +18. Ei siis vielä innosta mennä uimaan. Ihmiset luulee, että me uidaan täällä kesäisin yhtenään, mutta siinä erehtyvät . En ole vielä heittänyt edes talviturkkia, puhumattakaan isoM:stä. Aikaisempina vuosina aloin uida jo toukokuussa melkein jäiden seassa, mutta en enää viitti kiusata näin mukavaa ihmistä . Jääköön siis uimiset uimahalliin - vaikka sielläkään en ole kuukausiin käynyt. Tämä eläkkeelläolo on jotenkin korostanut tätä periferiassa asumista. Joka paikkaan on niin pitkä matka, lähin kauppakin sijaitsee 9 km päässä. Olen jo aivan kypsä muuttamaan muualle, minne sen Luoja yksin tietää. Mutta täytynee vain jaksaa odotella, milloin pitkä vapaa isoM:llä alkaa. Hän aloittaa työt 16.8. ja sitten nähdään, miten se luonnistuu. Ken elää, se näkee!

Eipä tässä tämän kummempia tänään.

Muistakaa rakastaa lähimmäistänne kuin itseänne. Jotta tämä voisi toteutua, olisi hyvä ensin opetella rakastamaan itseään terveesti. Tämä on Jeesuksen toinen käsky. Ensimmäinehän on "Rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta voimastasi ja kaikesta mielestäsi..." Luuk. 10:27

Siinäpä sitä on elämän asennetta opeteltavaksi!