maanantai 29. marraskuuta 2010

Joulukuusi terassille


Pitäähän se saada. Nimittäin joulukuusi terassille. Mutta tupaan ei sitä enää tuoda, ei vaikka se mukavaa oliskin. On liian pienet tilat. Mulla olis kyllä tosi nättejä, itse tehtyjä palloja, mutta täytynee säästää tulevaisuuden varalle. Jos vielä joskus....


Kun tunnustelin isoM:n mielialaa lähteä metsään kuusta hakemaan, laittaaksemme sen sitten yksissätuumin terassille, oli hänellä vastaus valmiina. Kuten niin usein ennenkin. Vastaus tulee jo ennen kuin olen päässyt puoleen väliin lausetta. Usein vielä aivan väärä. Kun ei malta odottaa, mitä mulla oikeasti olisi sanottavana. No nyt kuitenkin tuli varsin hyvä ehdotus. Nimittäin tuolla grillikodan vieressä kasvavan ison koivun juurelle on ängennyt kasvamaan kuusi. Ja se näytti aivan kelvolliselta. Ja kun se kuitenkin olisi siitä pitänyt poistaa, niin löimme parisen kärpästä yhdellä yhteisellä iskulla.


Minä odottelin kuusen juurella miestä ja kirvestä, mutta hän saapuihin saha kädessään. Ja kaiken lisäksi lykkäsi sen mun käteeni. Joten ei auttanut muu kuin ryhtyä hommiin. Mielestäni on turhaa jättää pitkää rungon pätkää maahan, joten aloin sahata niin alhaalta, kun pystyin. Sahasin ja sahasin. Hikoilin ja hikoilin. Tuntui, ettei se etene ollenkaan. Laskeuduin jo polvilleni ja uudelleen lykkimään sahaa. No pikkuhiljaa alkoi sahan terä purra. Lienee ollut tylsässä terässä. Muistan, miten isä talvi-iltaisin terotti sahaa sisällä tuvassa. Joka toinen hammas piti viilata eri suuntaan. Siitä kait se hyvä purenta sitten syntyy. IsoM ei ole sellaista vielä harrastanut.


No niin, jatketaan kuusen sahaamista. Kun saha oli päässyt pari senttiä puun sisään, pyysin isoM:ää työntämään kuusta poispäin sahauskohdasta, että ylipäätään sain sahan liikkumaan. Monen hikisen minuutin jälkeen jäljellä oli enää pari senttiä ja sen isoM suosiollisesti lupautui sahaamaan. Motkotti kyllä, että olin juuresta asti sahannut. Höh..


Sitten ryhdyttiin kirveen kanssa terassilla ohentamaan tyveä, että se mahtuisi sille betonimöhkäleeseen varattuun reikään. On nuo miehet vaan erityisen hyvin kirveen käyttäjiä. Sitä olen usein ennenkin ihmetellyt. Tyvi saatiin kuin saatiinkin reikään sopivaksi, kiilalla sitä vielä tuettiin.



Eihän tuo nyt hääviltä näytä.


Seuraavaksi täytyikin sitten löytää valot. IsoM löysikin valohupun, jota en muistanut olevan olemassakaan, kynttilöitä vain ajattelin. No seuraavaksi etsittiin kissojen ja koirien kanssa puolen tunnin verran valojen muuntajaa. Lopuksi isoM hokasi katsoa hupun laatikossa olevasta pikku laatikosta, jossa muuntaja tavallisesti on, ja siellähän se oli edelleenkin. No huppu oli vähän liian lyhyt, mutta kelpuutettiin.


Sitten oli vuorossa kynttilät, jotka ehdottomasti halusin hupun lisäksi, kun alaosa jäi ilman valoja. Ja nehän ei palaneet. Ei kun kokeilemaan, missä lampussa vika. Sitä hommaa suoritettiin jälleen tovi, kunnes isoM kokeili vielä kerran lamput ja kas vain, nehän paloivat kaikki. Minä ryhdyin asettelemaan kynttilöitä kuuseen.


Jäljellä oli vielä pistokkeen löytäminen kynttilöille. Minä hoksaavaisena tyttönä keksin jatkojohdon, jonka laitoin muovipussiin kosteuden varalta. No, tätä ratkaisua ei isoM hyväksynyt, sillä kyseistä jatkojohtoa ei saa käyttää ulkona. Hän siis ryhtyi tekemään jakajaa johdon päähän. Aikansa hän ähersi ja välillä sadattelikin - silleen nätisti ilman rumia sanoja.


Vihdoinkin saatiin sekä huppuvalot että kynttilät kuuseen.



Eihän tuo nyt vieläkään kovin häikäisevältä näytä, mutta kelvannee meille vanhuksille.


Toista oli Helsingissä Mannerheimintiellä Sokoksen vieressä olevat valopuut.



Tosin tämä kuva ei todellakaan anna oikeutta tuolle puulle. Ensinnäkin puita oli useita ja noiden kirkkaiden valojen lisäksi puun sisällä tippui sinisiä valoja. Näet pari tuossa kuvassa. Ne oli tosi hienot. Käykääpä vaikka katsastamassa.


Täytynee vielä miettiä tuota omaa terassikuusta, josko kuitenkin ottais nuo kynttilät pois ja laittaisi tuonne alaosaan vaikkapa valoverkkoa. Pelkäänpä vain, ettei isoM kovasti taida ilostua ehdotuksestani. Jää siis nähtäväksi. Kerron teille jatkon myöhemmin.


 

torstai 25. marraskuuta 2010

Ensi jää ja joutsenet


Nyt se on vidoin tullut. Ensi jää tälle talvelle. Mutta! Nuo kotijoutsenet vain eivät malta jättää kotivesiään, vaikka miten niille yritän selittää, että pian pyrstönne jäätyy kiinni. Katsokaa vaikka



tuollainen pieni pläntti sulaa enää jäljellä. Näet sen tuolla kaukana tummana viivana ja siellä yhden joutsenen.


Pari päivää sitten joutsenia oli vielä kolme ja ne pitivät illalla aivan valtavaa kaakatusta. Mikä lie ollut syynä? Ehkäpä se kolmas pyörä!



Tästä näkee paremmin, miten pieni sula alue enää on.



Tämä joutsen lähti pakoon, kun tulin liian lähelle.



Kaksi kaunista!



En vielä täällä asumisen kahdeksana vuotena ole aikaisemmin nähnyt tällaista jään muodostusta!




Aika erikoista, vai mitä?


 

maanantai 22. marraskuuta 2010

Rasvadieetti!


Iina-ipana-tyttäreni alkoi LCHF-dieetin elikkä hiilarittoman sellaisen ja kun hänen painonsa rupesi tippumaan, minäkin aivan kuin huomaamatta aloin jättää hiilarit kokonaan pois. Nyt olen siis syönyt tosi paljon rasvaa kuten: voita, öljyä, kermaa, juustoa jne. ehkä kuuden päivän ajan ja paino on pudonnut yli kilon. Aivan uskomaton juttu!


Ja toinen uskomaton juttu tässä on se, ettei ole yhtään nälkä, vaikka syön vähemmän kuin ennen eli 2-3 kertaa päivässä. Ei tee mieli välipaloja! Ei tee mieli napostella iltaisin! Ei tee mieli makeaa syötävää, oikeastaan ei edes halua! Siis todella uskomaton olotila.


No, on kyllä rehellisyyden nimissä sanottava, että on tässä hieman negatiivistakin. Nimittäin vaikea keksiä, mitä syö aamiaiseksi ja joskus ei tee mieli syödä mitään - ei ainakaan mitään rasvaista. MUTTA ei tee mieli oikeastaan hiilareitakaan. Joskus vähän ruisleipää. Aika kumma juttu sinänsä!


Tavoitteenani on pudottaa painoa pysyvästi 5 kiloa. Muistattehan sen vaakajutun. Syytän edelleen sitä väärää vaakaa ylipainostani! Mulla oli yläraja, jota en ylittänyt, mutta vaa'asta johtuen se ylittyi tietämättäni. Vaikka kyllähän sen vaatteista tunsi, peili ei ole tässä oikein hyvä väline. Valokuvat sen sijaan ovat. Rantakuva Israelissa - huh - se paljasti kaiken!


Mutta voin kyllä suositella tätä dieettiä, jota ipana kutsuu adhd-dieetiksi. Luin muuten hänen blogistaan seuraavaa: Hän söi hieman marenki-omenapaistosta ja joutui sokerihumalaan. Uskokaa tai älkää, mutta totta se on. Eräs ystäväni kertoi myös tyttärenpoikansa joutuvan mahdottomaan ylivilkkaustilaan, jos syö liikaa namuja.


No nyt menen auttelemaan isoM:ää laittamaan talvivalot pänniin.


Muistetaan silti joka hetki, että Jeesus on Herra!

tiistai 16. marraskuuta 2010

Itken isäni runoja


Etsiessäni isäni runoista jotain joulurunoa, löysin jo hukkamakseni luulemani "runokirjan", johon hän on kerännyt runojaan. Voi miten suurta tunnetta nuo runot sisältävätkään. Kaipausta, rakkautta, katkeruutta, syyllisyyttä ja kuitenkin toivoa. Kahvitellessamme isoM:n kanssa ryhdyin lukemaan sattumanvaraisesti runoja hänelle ja tuli eteeni runo, jota en pystynytkään itkultani lukemaan ääneen:


Kadotettu kotini


Yksinäni minä lauluni laulan
katsellen kadotettua kotiani
metsän reunassa.
Eikä sydämeni kestä kuulla sen surulaulua.
Monet kyyneleet on sille vuodatettu.

Minä itken, lauluni lomassa itken.
En pysty kertomaan suruni määrää,
sydämeni ei sitä kestäisi.

Ahneuden maljat saivat sen aikaan,
yhä vuotavat kyyneleeni,
vuotavat kuiviin.

Joutsenet ovat arkoja
levähtäessään lammessa.
Lentävät sumussa pois.


En koskaan arvannut hänen kaipaavan noin sydäntäsärkevästi pientä, itse metsän reunaan rakentamaansa kotiamme. Lähdimme sieltä heinäkuussa 1958 kuorma-auton lavalla pieni omaisuutemme, kohti Vaasan Asevelikylää ja asetuimme Laurintie 36:een.




Eräs ystävä luuli, että kuvassa on isoM:n isä. Lienee selvää yhdennäköisyyttä isoM:n kanssa.




Isä vanhempana

Isä jäi sairauseläkkeelle joskus viisikymppisenä sydänsairauden vuoksi. Me perheessä emme koskaan ymmärtäneet häntä - tai en ainakaan minä enkä usko, että äitikään, muista sisaruksista en ole varma. Voi isäparkaa, joka oli niin väärin ymmärretty koko elämänsä. Ilman todellisia ystäviä.


Tässä vielä yksi koskettava runo, kun hän istui pikkuveljensä kuolinvuoteella.


Veljeni Eskon lähtö kesällä 1935

Veljeni Esko, ihana poika,
osasit onkimisen taidon.
Otettiin pois kesäyönä.

Kun näen kesäyön hämyn,
muistan kamppailusi kuoleman kanssa.

Taistelu oli kova -
kaikki muut pakenivat
minä jäin luoksesi.

Makasit avoimin silmin,
sydän sykkien, hiljaa heiketen.
Kurkotit kätesi puoleeni.

Veljeni, oma veljeni.
Mihin sinä lähdit luotani
kuivunein huulin,
kuumennein otsin,
särkyneeltä vuoteelta?

Valkoiset pilvet kerääntykää
tummien aikojen ylle,
satujen päivien ylle.

Odotamme kultaista aikaa -




    

maanantai 15. marraskuuta 2010

Ipana ja piparkakkutalon rakentaminen 2007



Iloinen aloitus



Varokaa tätä muijaa



Valmista tavaraa kokoamista vailla



Talo maisemineen valmistumassa



Kuusi rekvisiitaksi



Ilmakuva



Tässä valmis työ. Eikös vain olekin hieno ensimmäiseksi tekeleeksi?


Olis jo joulu!!

lauantai 13. marraskuuta 2010

Taistelua siian kanssa ja vähän asiaa tyynyistä


IsoM tuolla taistelee siian kanssa



komeahan tuo otus on ja panee kovasti vastaan perkausta. Painoi 1360g. Kuulemma hyppii vielä perkauksen jälkeenkin. IsoM piti itekin aikamoista metakkaa kalaa peratessaan.


Luin viikolla jostain netin uutislehdestä asiaa tyynyistä, mutta en enää löytänyt sitä artikkelia. Asiasta oli tehty oikein tutkimus. Vai olisiko se ollutkin jokin paperilehti? Mutta asia oli tämä: tyynyjä pestään liian harvoin. Se pitäisi pestä muutaman kerran vuodessa. Normaalisti tyyny painaa puoli kiloa, mutta pahin tyyny, jonka tutkija oli löytänyt, oli päiväkodissa ja painoi 2,5 kg!!!!! Siihen kerääntyy kuulemma rasvaa ynnä muita kuona-aineita yön aikana ja ne kun homehtuvat ja härskiintyvät, aiheuttavat kaikenlaisia allergiaoireita.


Minä itse sain tyynyn- ja täkinpesuherätyksen jo joitain vuosia sitten, mutta tämä artikkeli pani vielä tutkailemaan isoM:n tyynyä ja painavalta tuntui, vaikka on pesty kesällä. Siispä tuolla se nyt pyörii koneessa 60 asteessa.


Laittakaahan siis kaikki rakkaat lukijani nyt tyynyt koneeseen - niin ja yksi kerrallaan. Ja toinen tärkeä asia. Niihin EI SAA laittaa huuhteluainetta kuten ei mihinkään toppavaatteeseenkaan. Huuhteluaine nimittäin tukkii huokoset täytemateriaalissa ja vie lämmöneristyskykyä.


Että tässä nyt tuli Martta-neuvoja. Ottakaahan onkeenne!

torstai 11. marraskuuta 2010

Kampaajan pesutuolissa


Onko olemassa epämiellyttävämpää paikkaa viettää 15 - 20 minuuttia kuin kampaajan pesutuoli? Mulla ainakin pakkaa verenkierto takaraivoon tyrehtyä kokonaan ja puoli päätä on kuin puutunut ja niska jäykkänä tuoli-istunnon jälkeen.


Mutta saanen kertoa, että nyt mulla on toisenlainen kokemus kysesestä istunnosta. Palasin "juurilleni" eli vuosikymmeniä käyttämääni kampaamoon - tosin silloinen kampaajani on jo eläkkeellä - ottamaan kiharoita hiuksiini. Kun tuli "istunnon" vuoro, kampaaja ryhtyi näpelöimään tuolin säädintä ja asetti tuolin makuuasentoon ja kysyi haluanko hierontaa!!! Toki halusin ja niin ryhtyivät tuolin selustaan upotetut hieromarullat kulkea selkääni vasten hartioista pakaroiden yläosaan saakka edestakaisin. Siinä pystyi oikein rentoutumaan. Tosin on pakko sanoa, että hieman vielä tunsin puudutusta takaraivossa, mutta oli kyllä monin verroin miellyttävämpi kokemus kuin missään aikaisemmassa pesutuolissa.


Tänään on toinen vapaaehtoistyön koulutusilta. Saa nähdä viitsivätkö edellisellä kerralla olleet tulla enää tänään. No, parhaani olen tehnyt ja enempää ei voi. Tosin isosisko lupasi 10 pistettä ja papukaijamerkin, mutta isosiskoa ei lasketa. Yritin tähän laittaa hymynaaman silmäniskun kera, mutta toiminto ei toiminut. Siispä :D

tiistai 9. marraskuuta 2010

Eläkettä Ruotsista


Olen tässä hiljaa itsekseni ihmetellyt, miksi Ruotsin eläkelaitos on kysellyt osoitettani ja tilinumeroani. Enhän nyt tokikaan siellä mitään eläkettä ole ansainnut. Asuin siellä aika tarkalleen kaksi vuotta ja oli koko ajan työttömyyskorvauksella. Tosin kävin puolen vuoden toimistohommakurssin ja puoli vuotta olin työllistettynä ja perustin toisen naisen kanssa kirpputorin helluntaiseurakuntaan. Se muuten toimii vieläkin.


No tänään tuli sitten kaksi kirjettä Ruåttinmaalta eläkelaitokselta. Toisessa ilmoitettiin minun saavan kuukausittain eläkettä 45 euron verran. Ja jo aikaisemmin tuli kirje verovirastolta, että eläkkeestä peritään 25 % veroa. Käteen jää siis melkein 34 euroa. Mitähän kummaa tuollakin rahalla tulen tekemään? No se on kyllä parempi kuin ei mitään. Täytynee kuitenkin avata pankkitili Ruotsissa, muutenhan koko eläke menee kuukausittaisiin pankkikuluihin. Olenkin jo laittanut Kattan asialle. Onhan se sitten kerran vuodessa nostettuna vaikkapa kiva jouluraha.


Eli kuten Iina naamakirjassa asian ilmaisi: rahan tuloa ei voi estää.


Siunaus olkoon elämäsi yllä tänäkin päivänä!

perjantai 5. marraskuuta 2010

Pääkirjoitus 3-2010


Ajattelin laittaa insipaarion puutteessa tähän syksyn seurakuntalehteemme kirjoittamani (tai osan siitä) pääkirjoituksen. Vaikka voihan olla, että olet lukenut sen seurakuntamme sivuilta.













"Sanoman kanssa ihmisten keskellä












Katselin Internetistä TV7:n ohjelma-arkistosta Helena Penttilän ohjelman Palava sydän ja hänen siinä kertomansa tositarina pysäytti minut. Hän kertoi kuunnelleensa Radio Deistä ohjelmaa, jossa eräs lähetystyöntekijä kertoi Englannissa työskennellessään kuulleensa ystävänsä kertomana seuraavaa:


Kertojan ystävä oli kertonut nähneensä yöllä unessa, että oli saanut kirjeen helvetistä. Kirjeessä sanottiin, että olet puhunut minulle Jumalan rakkaudesta ja Hänen ihmeellisistä töistään. Mutta et koskaan kertonut, miten voisin löytää tien Jumalan tykö, miten voisin päästä pelastukseen ja Jumalan armoon. Kun tämä henkilö oli unen jälkeen herännyt, hän oli päättänyt heti aamulla soittaa ystävälleen ja kertoa hänelle pelastuksen tien. Kun hän sitten aamulla soitti, ystävän aviomies vastasi ja kertoi vaimonsa yöllä aivan yhtäkkiä lähteneen tästä ajasta pois.


Tämä kertomus panee minut – ja toivottavasti sinutkin lukijani – käsi sydämellä kysymään, olenko kertonut läheisilleni siitä, miten Jumalan valtakuntaan pääsee sisälle. Vaikka Suomi on nimellisesti kristitty maa, on meillä jokaisella ympärillämme ihmisiä, jotka eivät tätä tiedä. En minäkään tiennyt, vaikka synnyin uskoville vanhemmille, kävin pyhäkoulussa ja seuroissa, joissa useimmiten saarnasivat maallikkosaarnaajat. En milloinkaan epäillyt Jumalan olemassa oloa enkä Jeesuksen sovitustyötä, mutta se ei merkinnyt minulle mitään. Ja vasta yli kolmenkymmenen ikäisenä tulin sille paikalle, jossa ihmettelin, miten Jumalan valtakuntaan pääsee sisälle. Jumala oli jo aikaisemmin puhunut eräälle sukulaiselleni lähettävänsä hänen luokseen henkilön, jolle tulee kertoa pelastuksen tie. Minä olin tuo henkilö, ja onnekseni tuo sukulaiseni oli kuuliainen Jumalan äänelle ja niin hän johdatti minut pelastuksen tielle."


Täällä on kerrottuna pelastuksen tie.



 

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Mitä yöllä tapahtuikaan?


Heräsin yhden aikaan ja heti sen jälkeen kuulin äänen. Se kuului takuvarmasti keittiöstä ja kuulosti siltä kuin jokin astia olisi kolautettu pöytään. Avasin silmäni ja kurkistelin oviaukosta kajastavaa valoa, että koska sieltä tulee joku mörkö. Pelotti. Kun tultiin kotiin yhdeksän pintaan illalla, oli ovi lukossa ja tarkistin vielä nukkumaan mennessä, että se oli sitä edelleen. Parvekkeen ovi oli lukossa. Miten kukaan olisi voinut päästä meille sisälle? Jospa se onkin jokin eläin, joka on luikerrellut huomaamattamme sisään. Tai sitten joku on tullut päivällä oven ollessa auki ja piiloutunut. Mutta me kyllä kuljettiin illalla joka huonseessa eikä mitään epätavallista esiintynyt. Niin mutta jos hän olikin mennyt varastoon ja sieltä nyt on tulossa meitä pelottelemaan. Hui!


Avasin silmäni vähän väliä tarkistaen näkyikö oviaukossa joku tai jokin. Ei mitään ja uni alkoi painaa silmiä. Heräsin vasta aamulla.


Kun sitten päästiin aamiaiseen asti, niin yöllinen kolahdus selvisi. Ostin kesällä orkidean ja sille lasisen ruukun. Jostain syystä ruukkuun ilmestyi jonkun viikon kuluttua poikittainen särö, joka kasvoi niin, että lopulta se ylsi koko ruukun ympäri. Nyt tuo lasin sisäinen jännitys oli tullut niin suureksi, että ruukku meni kokonaan rikki ja puolet siitä putosi ikkunalaudalle. En siis ollut kuullut harhoja.


Asioilla pakkaa olemaan johdonmukainen selitys.

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...