Niin se joulu sitten hurahti ohi. Ihan mukavaa oli. Olimme kolmestaan Munni, Iina ja minä. Tosin aattoiltana isosisko, sen mies ja kaksi tytärtä kävivät kahvilla. Joulupäivänä kävimme hellareissa joulukirkossa. Niin ja sitten syötiin taas.
Joulupäivänä alkoi myrsky. Mutta tiistaina se vasta oikein kovaksi yltyi. Laiturista yksi osa putosi veteen ja pitkä osa on tähän mennessä aivan vähään vaille kahtena palana.
Tässä vielä normaalitilassa
Tiistaina aamupäivällä näytti tältä
ja iltapäivällä tältä
Yritin lisätä pikkuviedonpätkänkin, mutta se ei suostunut latautumaan.
Pitäis kirjoittaa eilen illalla päättyneestä Riian matkasta Iinan kanssa, mutta ei nyt oikein kirjoituta. Eli toivotan kaikille lukijoille siunattua joulua ja uutta vuotta 5.12. kirjoittamani runon myötä.
No niin, tänään sitten haetaan kuusi parvekkeelle. Siis vain sinne, kun ei olkkariin mahdu. Kun mieluisat vieraat - Munnin sisko ja sen mies - olivat saaneet pullakahvit (pulla oli kyllä kaikkien mielestä hyvää), ja jatkaneet matkaa kohden Muhosta, me - Munni ja minä - aloimme sonnustautua kuusenhakumatkalle.
Ensiksi oli tietenkin riisuttava farkut. Ai että miksikö? No tietenkin siksi, ettei niitä kannata jättää toppahousujen alle. Vaan, sinne laitettiin leggarit. Puuvillaiset. Tiikerikuvioiset. Ja päälle ne toppahousut seuranansa toppatakki. Jalkaan talvikengät. Mutta Munni oli sitä mieltä, ettei missään nimessä voi lähteä metsään talvikengissä, vaan tarvitaan kumisaappaat. Ei muuta kuin etsimään karvakumppareita. Joita ei löytynyt mistään. Sitten pieneen päähäni tuli ajatus, että edellisen kerran, kun niitä käytin sienimetsässä taivaltaessani, huomasin toisen saappaan vuotaneen, sillä sukka oli kastunut. Niinpä taisin heittää kengät roskikseen. Jäljellä oli siis vain toistakymmentä vuotta vanhat tavalliset kumpparit, joihin just ja just mahtui Munnin lahjaksi saamat villasukat. Eivät sukat olleet Munnin nelivitoskokoa.
No vihdoinkin menoksi. Munnilla pikkukirves kädessä ja minä matkaan sopivasti sonnustautuneena. Matka alkoi takapihalta. Ja päättyi sinne! Sillä se kaunis kuusi, jonka sitten sijoitimme parvekkeelle sijaitsi aivan grillikatoksen vieressä.
Kun laitoimme parit valohuput kuuseen ja aloimme laitella muita valoverkkoja sun muita roikkuilemaan räystäistä, niin onneksi tutkimme ensin paloivatko lamput. No, lopputulos oli, että heitettiin menemään noin kolmet valosarjat. Taitavat olla melkein kertakäyttöisiä niin paljon oli palamattomia lamppuja. Eikä kenenkään hermot kestä ruveta käymään lamppu lampulta läpi ja tutkailemaan mikä on rikki ja panna se vaihtoon. Ei, vaan meillä toimittiin hyvin epätaloudellisesti ja heitettiin ne oitis pois kiusaamasta. Kun on se muuttokin edessä.
No niin. Tässä oli tämän vuotinen joulukuusenhakumatka. Ja aamulla kahdeksalta noustaan siiville kohti Riikaa. Typykkä ja minä. Parin päivän pyrähdykselle. Ja sitten saa joulu tulla.
Ensi kerralla laitan teille joulutervehdykseni, joten olkaa kuulolla - tai oikeammin katselulla!
Kun ei Raamatussa mainita joulukuusta, saatte tyytyä tähän kuusi-sanaan.
3. Mooses 27:7 "Kuusikymmenvuotinen ja sitä vanhempi miehenpuoli arvioitse viiteentoista sekeliin ja vaimonpuoli kymmeneen sekeliin."
Pakko kiriootella taas. Leivoin nimittäin tänään. Siinä melkein kyllä meinas käydä kuin entiselle kissalle, joka vei hiirelle ommeltavaksi kankaan takkia varten. Loppuviimeksi kankaasta tulikin vain kukkaro ja hiiri joutui parempiin suihin.
Eli tarkoitus oli tehdä joulupullaa. Eilen ostelin Jeerpyyn S-marketista kaikennäköistä pussia, joiden sisältöä ajattelin levitellä taikinalevylle ja kääriä rullalle tai jotain sellaista. No ennen leipomista päädyinkin ajatuksissani tekemään joulubostonkakun.
Ja eipä mitään. Ryhdyin tekemään taikinaa. Vuoden 1986 jälkeen en ole pullataikinaa käsin vaivannut, sillä sain 40-vuotislahjaksi yleiskoneen ja aina olen tehnyt litran taikinan. Nyt sitten päätin hypätä pois tottumusten urilta ja tein vain puolen litran taikinan. Viimeksi lisäsin pehmeän voin - ihan ohjeen mukaan. Ja ai miten mukavasti taikina käsistä irtosi. Eikä se vaivaaminen ollut ollenkaan vaivalloista puuhaa, pikemminkin ihan mukavaa. Ei muuta kuin kulhon kansi kiinni ja taikina nousemaan.
Hieman vartin päästä jännitti, että eikös se kuivahiiva ollenkaan ryhdy hommiinsa ja sujautin koko kulhon mikroon. Tosin en pannut mikroa päälle. Ja siellähän alkoi jo tapahtua kohoamista. Siinä taikinan valmistumista leipomiskuntoon pyörittelin käsissäni eilen ostamiani pusseja ja tein uuden päätöksen. Yhden taikinalevyn päällystän ensin voilla ja sitten Wiener Nougat -rouheella. Toinen sai katteekseen mantelimassaa, mantelirouhetta ja hedelmäsekoituksen. Kolmannesta tein sitten sen bostonin sisällään voita, rusinoita, luumua ja mantelirouhetta.
Niin mutta munhan piti puhua Wiener Nougat -pullasta. No, paistoin ne ensiksi kauniin värisiksi ja kun viimeinenkin satsi eli bostonkakku oli uunissa otin ja maistoin edellä mainittuja pullia. Ja kertakaikkiaan ihastuin! Siis oli niin hyvää, ettei sanoa saata. Taikina just sopivasti paistunut ja suklaarouhe just sopivasti sulanut. Olivat kauniita
kato vaikka.
Ja jos innostuit asiasta, tässä tulee kuva siitä rouhepussista
Että sellaista tänään.
Matteuksen evankeliumi 4:4 ”Mutta hän (Jeesus) vastasi ja sanoi: "Kirjoitettu on: 'Ei ihminen elä ainoastaan leivästä (eikä pullasta), vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.'"
Pakko laittaa kuvia ihanimmasta piparkakkutalomaisemasta, jonka ikinä oon nähnyt. Tekijöinä miniäMia lasten Cajsa ja Kalle kanssa. Lapset ovat tehneet pienemmän talon ja koristelleetkin aivan itse.
Huomaathan nuo pikkupossut!
Tonttu sisään jo kurkistaa tokko sisään hän tulla saa? Tervetuloa tonttu vaan, kanssamme piiriä tanssimaan.
Iina on aina ollut mulle katkera, kun en oo noita piparkakkutaloihmisiä, en vain osaa. Kerran sitten tehtiin yhdessä muutama vuosi sitten, joten eiköhän se trauma ole parantunut sillä.
Käytiin asioilla Tervajoella ja matkalla pistäydyttiin myös tulevassa kotikunnassamme eli Laihialla. Tai oikeastaan ensin käväistiin tulevan, mahdollisen kotimme omistajan puheilla ja saatiin pohjapiirros tutkittavaksemme. Mehän emme siis olleet asunnossa käyneet vielä ollenkaan sisällä. No, sen verran asia on edennyt, että 21.12. on viimeinen homma, minkä jälkeen omistaja päättää myykö vai vuokraako asunnon. Tämän tapaamisen jälkeen mieli oli aikalailla maassa.
No, Laihialla sitten ajettiin sinne asunnolle. Siellä oli kolme nuortamiestä murkinalla. Huikkailimme, että saako tulla ja luvan saatuamme jututimme nuoriamiehiä. Yksi heistä sanoi asunnon valmistuvan ainakin helmikuuhun mennessä. Toinen, joka vaikutti vähän kuin päällysmieheltä, sanoi heidän rakentavan kolmea asuntoa yhtäaikaisesti ja tämä kyseinen asunto valmistuu ensimmäisenä. Hänen arvionsa oli tammikuun puoliväli. Tutkailimme asuntoa, joka oli aivan alkutekijöihin revitty. Eli siitä tulee kuin uusi. Ja mitä enemmän tutkailimme sitä paremmalta tuntui ja mieli alkoi kohota. Vaikuttaa tosi mukavalta asunnolta ja myös asuinpaikalta. Kaikki palvelut kävelymatkan päässä ja rukoushuone ihan vieressä. Siis ihanne!
Ja jos joku vielä luulee Laihiaa joksikin käpykyläksi, lähteköön tutkailemaan asiaa. Käväistiin paikallisessa Halpa-Hallisa jo kuin etukäteiskäynnillä ja kansaa oli kuin pipoa. Niin ja onhan siinä vieressä S-kauppa ja K-kauppakin aivan kivenheiton matkan päässä. Ja kaikki muukin arkielämässä tarvittava on aivan käden ulottuvilla. Laihia city on hyvä paikka asua. Sanon minä.
Eli nyt sitten odotellaan vain sitä 21.12. päivää. Sen jälkeen ollaan taas hivenen viisaampia tässä asiassa.
Apostolien teot 16:34 ”Ja hän (vanginvartija, joka vartioi Paavalia ja Silasta, kun he vapautuivat maanjäristyksen ansiosta vankilasta) vei heidät ylös asuntoonsa, laittoi heille aterian ja riemuitsi siitä, että hän ja koko hänen perheensä oli tullut Jumalaan uskovaksi.”
No niin, taas on SE aika vuodesta. Että mikäkö? No tietenkin joululaatikoidentekoaika. Ja minä kun oon niin hyvä tekeen niitä PALIO. En totisesti osaa vääntää vain omiin tarpeisiin. Tulee siis eteen miettiä, mitä niille kaikille tekis, kun ei kuiteskaan ite jaksa kaikkia syödä.
No Iina rakastaa porkkanalaatikkoa, mutta ei kai sekään jaksa syödä viittä litraa. Entäs sitten maksalaatikko? Munni ei saa syödä sisäelimiä ja mun ymmärtääkseni maksa on jonkun sortin elikon sisäelin. Ja sitäkin on 7 (seitsemän!) pientä alumiinivuokaa. ja jääkaapissa odottelee kaksi (2) kiloa lanttusurvosta. Minä kun vihdoin olen päässyt siihen pisteeseen, että ostan valmiin survoksen. Taisi olla viime joulu, kun sen eka kertaa tein. AINA ennen olen alusta saakka tehnyt kaiken ite. Ja luomujuureksista. No, ei aivan aina luomua, mutta viime vuosina. Helinä-sisko sai mut heräämään.
Kun lastenkaan perheet eivät ole kiinnostuneita laatikoista, olenkin ajatellut lahjoitella niitä ympäriinsä, toivottavasti jää jotain itellekin edes jouluaatoksi.
Pari minuuttia sen jälkeen, kun aamulla olin saanut silmäni auki unesta, alkoi kellarista kuulua aikamoista porausta. Onneksi en herännyt siihen. Tekevät - tai ovat siis jo tehneet - reikiä sinne kattoon, siis meidän lattiaan ja sitä kautta aikovat kuivata tapahtuneen vesivahingon vahingot. Toivottavasti onnistuu.
Munni tekee edelleen töitä. Tämä viikko on ollut aika tiivis ja sama meno jatkuu vielä lauantaihin saakka. Toivottavasti sunnuntain saa levätä. Maanantaina pitäisi sitten uuden isännän aloittaa työt. Ehkäpä viikon aikana sitten tarvittavat asiat siirtyvät tai kopioituvat uuden isännän ominaisuuksiksi. Toivoa sopii!
Meidän asuntoasia on edelleen auki. Omistaja lupasi viime viikon lopulla hoidella asiat ja ilmoitella meille mahdollisimman pian. Mitään ei ole kuulunut. Pakko vain yrittää jaksaa uskoa, että asioilla on taipumus järjestyä. Ja kyllähän me Vaasasta asunto saatais varmaan vaikka heti, MUTTA Vaasa ei oo Laihia.
Lauantaina saadaan pikkumies meille yökylään, siis Hannes Jussinpoika. Itsenäisyyspäivänä olin leipomassa esikoisen lasten kanssa piparia. Niin ja kahden viikon päästä ollaan jo oltu hemmottelumatkalla siellä Riikassa. Minä tykkään sanoa Riikassa, mutta olen huomannut, että enemmän sanotaan teksteissä Riiassa. Ehkäpä tuo jälkimmäinen on oikeampi. Kun nyt tuli nää kielioppiasiat esiin, niin olen pitkään ihmetellyt miksi valtakunnansovittelijan - jonka nimi on Lonka - nimi väännetään esimerkiksi uutisissa näin: valtakunnansovittelija Lonkan!! Jos taivutetaan lonkan, niin perusmuoto lienee silloin lonkka. Lonka taipuu mielestäni Longan samoin kuin lanka-langan. Siitä usein mussuttelin Munnille ja kas kummaa, viime aikoina olen huomannut tv:ssä aletun käyttää juuri tuota suosittelemaani muotoa eli Longan. Ovatkohan kuulleet mussutukseni? Näähän on just näitä ISOJA asioita, jotka mua häiritsee.
Ei sitten muuta kuin jatketaan sitä odottelua!
Psalmit 27:14 ”Odota Herraa. Ole luja, ja vahva olkoon sinun sydämesi. Odota Herraa.”
Oi, mä niin rakastan uimista. Mutta ei todellakaan luonnon vesissä, vaan ihan oikeassa uimahallin piiitkässä altaassa. Ainaski 50 meeteriä pitää olla, silloin on mukava uida eikä tarvi laskea niin moneen, kun yrittää pitää selvillä miten pitkästi on uinut.
Tänään allas oli puolitettu, joten oli pakko uida 25 metrin pätkiä. Höh! 40 kertaa. Että tuli kilometri. Mutta on se vaan niin mukavaa. Jälkeenpäin on niin raikas ja ihana olo. Hikoileminen ei tunnu lainkaan. Minä inhoan hikoilemista. Siksi kai en tykkää mistään kuivalla maalla tapahtuvasta kovasta liikunnasta. Kävely menettelee, varsinkin nyt, kun mulla on se mp3 ja musiikki.
Edelleen on huimausta, tosin ei kovin paljon. Olen luvannut itselleni, että teen nyt ne muutamat liikkeet kolme kertaa päivässä, niin eiköhän huippaus pysy loitolla.
Eipäs muuta tällä erää. Kuin hyvää joulun odotusta edelleenkin!
1.Timoteuksen kirje 4:8 ”Sillä ruumiillisesta harjoituksesta on hyötyä vain vähään; mutta jumalisuudesta on hyötyä kaikkeen, koska sillä on elämän lupaus, sekä nykyisen että tulevaisen.”
Istuskelen olohuoneessa läppärini kanssa. Maitokahvikuppi tyhjeni juuri. Kynttilät palavat ja jouluradio soi. http://www.jouluradio.fi/ Elämä on ihanaa! Pojat saivat viime viikolla yhden ikävuotensa täyteen. Tai oikeastaan Jussi täyttää tänään 38 ja Jaakko täytti viime keskiviikkona 40. Niin se aika vierii, sanoi poika, kun kolme vuotta täytti. Juurihan itse täytin 40 vuotta. Ja kahden viikon päästä Iina täyttää 31 ja samana päivänä Munni 65. Että koko perheen synttärit kolmen viikon sisään. Onneksi on pojat osanneet vähän paremmin jakaa noita lastensa syntymiä ympäri vuotta.
Käväistiin Munnin kanssa uimahallissakin tällä viikolla. Edellisestä kerrasta onkin jo puolisen vuotta. Ohhoh, ollaanpa sitä oltu laiskoja. Minä nautin uimisesta. Pelkäsin, etten jaksa kuin 500 m, mutta 800 meni ihan kevyesti ja olisin uinut kilometrin täyteen, mutta Munni ei jaksanut vesijuosta enää enkä halunnut jättää häntä odottelemaan. Laskeskelin, että 100 metriin kuluu aikaa sellaiset kolmisen minuuttia yli tai ali, en tarkkaa osaa sanoa. En kylläkään yritäkään pitää mitään vauhtia yllä, uiskentelen vain sellaista sopivaa vauhtia.
Niin ja alkuviikosta tein neljän kilometrin lenkinkin ja eka kertaa mp3-soittimen kera. Se olikin mukavaa, kulku kävi paljon helpommin, kun ei tarvinnut koko ajan miettiä, että mihin asti vielä. Olisi kulkenut melkein vaikka Vaasaan saakka sävelten siivittämänä.
Ja tämän päivän urheilusuorituksiin kuului kahden klapilavan tyhjentäminen puuvarastoon. No, Munni kanteli toisesta lavasta joitakin sylillisiä avukseni. Sellaiset puolitoistatuntia siinä meni. Eipä tarvi tälle päivälle sitten muuta harjoitusta. No, voisin ehkä tekaista pienen käsipaino- ja keppijumpan kunhan tästä tokenen.
Mua on vaivannut jo kohta kuukauden - vähän vaikea arvioida aikaa - se kurja asentohuimaus. Se tuo mukanaan huonoa oloa eikä aina oikein ruoka tahdo maistua. Täytyy kyllä surukseni tunnustaa, että olen vähän laiskasti tehnyt niitä liikkeitä, joilla ne kiteet saa liikkumaan siellä korvakäytävässä. Eilen tein kolme kertaa ja heti on paljon parempi olo. Pikkujuttu, tulis vain tehtyä.
Siirsin muuten läppärin syliini ja istun jalat oikosenaan sohvalla. Hih, mukavaa. Niin ja eilen ompelin kolme joulusohvatyynynpäällistä. Tai oikeastaan neljä, kun tein sen ekan vielä toiseen kertaan. Olisi pitänyt noudattaa Erkinheimon Laina -opettajavainaan neuvoa: parempi katsoa kaksi kertaa ja tehdä kerran kuin katsoa kerran ja tehdä kaksi kertaa. Tuli muuten tosi nätit. Ompelin ne ihan vetoketjullisiksi ja totesin sen olevan tosi helppo juttu. Ainut vaikea oli, että kangas on sellaista samettipintaista, hyvin joustavaa trikoota, joten vaikeaa ommella, mutta eihän tyynynpäällisten tarvi olla niin viimeisen päälle.
Käytiin maanantaina näyttäytymässä mahdolliselle tulevalle vuokrasiännällemme. Se vuokraako vai myykö hän sen asunnon ratkeaa loppuviikosta. On kiinni vielä parista instanssista. Eli vielä on vähän jännitystä ilmassa ja jos ei päästä siihen asuntoon, jännitys sen kun lisääntyy. No, Antti-veli tapasi sanoa, että asioilla on taipumus järjestyä ja me uskomme vakaasti, että Isä järjestää meille sieltä asunnon. Ja hyvän sellaisen
Olen vihdoinkin päässyt kunnon joulunalusajan tunnelmaan. Ilmeisesti tuon huimauksen vuoksi on ollut vähän sellainen olo, ettei oikein mikään ole kiinnostanut.
No niin, nyt riittää. Hyvää adventin eli joulun odotuksen aikaa sinullekin.
Muuten kurkkaahan positiivarien joulukalenteria täällä http://joulukalenteri.positiivarit.fi/1.html on tosi kiva. Kauniin kuvan lisäksi joka päivä on aforismi/runo ja musiikkia. Tälle päivälle luonnollisesti Hoosianna.
Luukas 1:12—17 ”Silloin ilmestyi hänelle (Sakariaalle) Herran enkeli seisoen suitsutusalttarin oikealla puolella. Ja hänet nähdessään Sakarias hämmästyi, ja hänet valtasi pelko. Mutta enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Sakarias; sillä sinun rukouksesi on kuultu, ja vaimosi Elisabet on synnyttävä sinulle pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Johannes (hänestä tuli Johannes Kastaja). Ja hän on oleva sinulle iloksi ja riemuksi, ja monet iloitsevat hänen syntymisestään.
Sillä hän on oleva suuri Herran edessä; viiniä ja väkijuomaa hän ei juo, ja hän on oleva täytetty Pyhällä Hengellä hamasta äitinsä kohdusta. Ja hän kääntää monta Israelin lapsista Herran, heidän Jumalansa, tykö.
Ja hän käy hänen (Jeesuksen) edellään Eliaan hengessä ja voimassa, kääntääksensä isien sydämet lasten puoleen ja tottelemattomat vanhurskasten mielenlaatuun, näin Herralle toimittaaksensa valmistetun kansan."
siis meillä oli niin hauskaa eilen illalla sängyssä ennen nukahtamista, että vieläkin naurattaa.
No niin, arvasinhan minä, että sinä ajattelet nyt jotain muuta kuin mitä se oli. Älä ajattele!
Me muisteltiin Matin työvuosia Vaasan pääkirkon töissä. Sieltä muistui niin monenlaista hauskaa juttua, että ei uskoisi olleen kirkossa töissä. Eniten nauratti tämä juttu (tosin sillä voi olla vaikutusta asiaan, että oli jo muisteltu niin monta muuta hauskaa juttua):
Kesäkeskiviikkoiltaisin oli kirkossa yleensä konsertti. Erään kerran sitten eräs urkutaiteilija oli vuorossa. Hän harjoitteli lehterillä ja Matti vahtimestarina kuunteli vieressä. Urkuri kysyi: "Voisitko sinä tulla kääntämään minulle lehteä?" Matti: "Voisinhan minä, mutta pelkään, että kääntö voi tulla väärässä paikassa." Nauroimme katketaksemme, kun kuvittelimme Mattia kääntelemässä nuottivihkoa urkurin soitellessa arvokkaasti ja sitten Matti kääntäisi lehteä ja urkuri menisi aivan sekaisin.
Välillä on otettu kiinni varkaita, välillä huollettu korkin päälle astuneita, joista eräskin pissasi penkille. Joskus tapettiin lokki kolehtihaavilla. Siis en minä, vaan hän. Kerran hän nousi urkujen päälle imurin kanssa - siivousfriikki kun on. Pesi ikkunoita ja lattioita siivoojan kanssa, tomutti mattoja ym. kivaa. Jossan vaiheessa hän totesi kirkon ulkopuolella olevien betonisten rännien alla olevien vesikourujen kaadon olevan väärään suuntaa. Ei muuta kuin lapio käteen ja kourut ylös ja uuteen, parempaan asentoon. Ja monenlaista muuta hommaa ja kommellustakin siellä on ollut niiden kahdeksan vuoden aikana, jotka hän toimi ylivahtimestarina.
Ja erinäisiä kertoja minä vein ruuan sunnuntaina sakastiin, kun Matti ei ehtinyt kotiin syömään. Paiski töitä aikaisesta aamusta myöhään iltaan. Usein. Mutta kirkko olikin Matin kirkko. Ja leirikeskus on Matin leirikeskus. Eli poika on hoidellut työtään kuin omaansa.
Mutta ehkä se eläkkeellejääntikin tässä jossain vaiheessa tapahtuu ihan oikeasti. Toivossa on hyvä elää.
Kolossalaiskirje 4:17 ”Ja sanokaa Arkippukselle: "Ota vaari virasta, jonka olet saanut Herrassa, että sen täysin toimitat."
Tänään pitäis Munnilla olla viimeinen työpäivä. Niin pitäis, niin pitäis.. sanoi entinenkin mies, kun nimismies käväisi ja ihmetteli kuulleensa, että miehellä pitäis oleman pontikkatehdas jossainpäin.
Niin ja toinen tärkeä päivä. Esikoinen täytti viime yönä kello 01:40 tasan 40 vuotta. Iiiik, ja mä kun luulen olevani vielä nuori. No kait sitä on just sen ikäinen kuin sisällään tuntee. Kesällä käytiin onnittelukäynnillä 88 vuotta täyttävän ystävän luona ja hänkin totesi rintaansa taputtaen, että täällä olen vasta teini-ikäinen.
Siis viimeinen työpäivä onkin sitten siirtynyt jonnekin joulukuun puolen välin paikkeille, kun seuraaja pääsee alkamaan isännöitsijän hommansa vasta 12.12. Mutta ehkä tällainen hidas lasku onkin hyvä.
Oli muuten hyvät eläkejuhlat eilen tuolla leirikeskuksessa.
Minäkin sain kunnian roikkua mukana. Huomaathan lyhentyneet hiukseni
Juhlakalu sai kyllä niin paljon lahjuksia ja mahtavia kerrassaan ylistäviä sanoja, että pois alta. Esimies piti puheen, josta ei kehuja puuttunut. Tai sanoin kyllä tälle esimiehelle, että yksikään sana ei ollut liikaa voin sen todistaa, vaikka elänkin juhlakalun kanssa. Munni on ollut tosi hyvä työmies. Sekä alainen, työkaveri että esimies.
Yksi lahjuksista oli tämän näköinen
perattuna painoi 4,8 kg.
Vähän siinä kotona ihmettelin, mitä tällaiselle kalalle pitäis tehdä. Pakastimeen ei voi sellaisenaan laittaa, kestäisi viikon pakastua läpi. Fileoida ei voi, kun ei veitsi riitä. Ja siten ei graavatakaan. Piti ihan isosiskollekin soittaa ja kysyä neuvoa. No, laitettiin kiinalaisella ISOLLA veitsikirveellä parin sentin siivuiksi ja pakkaseen. Sieltäpähän sitten saa sulatella ja paistaa pannulla. Silleenhän se kala on parasta. Jos nyt ei lasketa graavausta.
Toinen maininnan arvoinen lahjus on noin metrin mittainen Rapalan uistin. Joo-o usko tai älä. Laitan kuvankin, kunhan saan sen otetuksi. Joku kyllä hehkutti, ettei tuo mahdu edes kääntymään Laihian joessa. No, kukas sitä siellä on meinannut uittaakaan. Täytynee lähteä jonnekin Karibian merelle valaita narraamaan.
Ja mitäs sitten vielä. Siis ihme, videokamera. Sellainen pieni ihme. Sanoinkin, että tuohan hukkuu Munnin isoon käteen. Niin ja akkuporakone tykötarpeineen ja paaaljon muuta. Ihan kun olis ollu joulu!
Huomenna täytyykin sitten mennä kaupoille hankkimaan tarpeita esikoisen voileipäkakkuja varten. Helinä-sisko on luvannut tulla auttamaan niiden tekemisessä. En oo koskaan ite tehny moisia kakkuja enkä oikein edes niistä tykkää, mutta jos muut tykkää, niin sehän riittää. Esikoinen oli halunnut vain ja ainoastaan katkarapukakkuja, mutta vaimo oli puhut yhden kakun kinkkusellaiseksi. Me vaimot ollaan ihmekapistuksia. Mitenkähän nuo miehet pärjäiskään ilman meitä ihanuuksia? Mä vaan kysyn!
Käväisn tosiaankin - kuten toisesta yllä olevasta kuvastakin tarkkasilmäinen voi huomata - pätkäisyttämässä hiukseni. Lyhyttä tuli ja silti on pitkääkin jäljellä. Piti aamulla pestä se ihan vanhanaikaisesti lavuaarin yläpuolella, kun olin jo pukeissa enkä viitsinyt mennä vaatteet päällä suihkuun. Nyt se on pörrökiharalla. Mikäs siinä!
Ei muuta kuin odottelemaan kuvaa siitä Rapalan uistimesta.
Ps. 23:1 "Herra on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu!"
Mullahan on se aika uusi ja hieno, mutta vain 24 euroa maksanut puhelin, tosin ihan oikea hinta on paljon yli 100 euroa (en tosin muista kuinka paljon). Siinä on kamerakin. Tosin on entisessäkin, jonka olen ystävällisesti lahjoittanut Munnille, hän kun jää eläkkeelle ja joutuu luovuttamaan työkännykkänsä seuraajalleen. Niin ja onhan hänellä ihan omakin, jossa on ihan ikioma liittymäkin. Mutta kun se on Samsung eikä Nokia-diggarin sovi sellaista puhelinta käyttää. No, jos nyt pysytään totuudessa, niin se puhelin on niin pieni, etteivät Munnin ISOT sormet oikein tahdo sitä pystyä käsittelemään. Niin ja onhan siinä aivan erilainen logiikkakin kuin Nokiassa.
Siis kyse on puhelimesta. Tai oikeastaan siinä olevasta kamerasta. Siis sen mun uudemman puhelimen. Välillä, kun muistan sillä kuvia ottaa, on ihmetyttänyt se, että näyttö on alaosastaan harmaanmustana. Tänään taas, kun piti kuvata Munnin mahtavaa kalansaalista - ei se tosin aivan yhtä suuri ole kuin Pietarin - sama ilmiö toistui. Vaikka miten yritin ja yritin välillä kameraa pois päältä laittaen jne., niin vika ei poistunut. Kun jo selvästi hieman ärtyneenä mietin, että vien mokoman laitteen puhelinkorjaamoon, niin Munni tuumasi: Onko sun sormi linssin eessä?
Ettäs kehtaakin! Ettäkö vika muka olis minussa? Höh. Siirsin sitten kuitenkin pikkuisia sormiani ja kas, kamera toimi taas kuin vettä vaan. Vaikka eihän sitä puhelinta veteen saa heittää. Sitä Munni on parinkin puhelimen kanssa jo yrittänyt ja huonosti on molempien kohdalla käynyt. Siis molempien puhelinten, ei Munnin. Kerran se huljutteli puhelintaan lattianpesuvedessä ja toisella kertaa koki vessanpytyn olevan ehkä parempi vaihtoehto. No, kummatkin ehdot olivat huonoja!
Puhelintani ei siis tarvikaan viedä sinne puhelimenkorjaamoon. Täytyy vain opetella pitämään sormensa kurissa kuvauksen ajan.
Tässä muuten ihan oikealla kameralla - Canonilla - otettu kuva Munnin saaliista.
No pitäähän se kalastajakin näkyä, joten olkaapahan hyvät
Kaksi merilohta ja viisi siikaa. Isoin onkin sitten meidän joululohi.
Asiasta toiseen tai oikeastaan kolmanteen. Olen ihan kamalan tyytyväinen tuohon oikeaan kameraani. Se on pieni ja ainamukanapidettävä. Sillä tulee tarpeeksi hyviä kuvia jopa lehteen laitettavaksi. Se on jo monta vuotta vanha, mutta toimii edelleen ihan hyvin. Siinä on paljon hienoja toimintoja, joita kuitenkaan en osaa/viitsi/halua opetalla käyttämään. Siis Canon Ixus 70.
Mutta, tässä taas pieni Raamatunopetus.
Joh. 21:5 Niin Jeesus sanoi heille: "Lapset, onko teillä mitään syötävää?" He vastasivat hänelle: "Ei ole." Hän sanoi heille: "Heittäkää verkko oikealle puolelle venhettä, niin saatte." He heittivät verkon, mutta eivät jaksaneet vetää sitä ylös kalojen paljouden tähden.
Joh. 21:11 Niin Simon Pietari astui venheeseen ja veti maalle verkon, täynnä suuria kaloja, sataviisikymmentäkolme. Ja vaikka niitä oli niin paljon, ei verkko revennyt.”
Sitä on sairastettu nyt toista viikkoa sellaista einiinvakavaaeikäeeskuumettakaan-tautia. Kurkku on ollut tosi kipeä ja yskiä rouskuttaa on saanut. Eilen tuntui jo aurinkokin sisimpään paistavan, mutta tänään taas - nukuttuani yhdeksään - on kuin jokin harmaa mantteli olis pudotettu mun ylle. Munni on lähdössä kaupunkiin ja eilen vielä ajattelin laittautua mukaan, mutta en kerta kaikkiaan saa ittestäni irti sen vertaa. On kuin lihaksetkaan ei enää tottelis.
Luulenpa kuitenkin sen johtuvan tuosta ulkona olevasta sumusta. On niin sakea, ettei edes veden pintaa erota puhumattakaan tiestä tuolla penkereellä tai Raippiksen sillasta. Pitäisköhän hankkia kirkasvalokorvakkeet?
Mutta kaikesta huolimatta päivä kuluu ja elämää eletään. Paremmin tai vieläkin paremmin. Kuka sitä edeltäkäsin tietää?
Tässä viikonvaihteessa rupesin ihmettelemään vihdoin ääneen sitä, miksi hanasta tulee niin vietävän kuumaa vettä. Päivä päivältä sai lisätä enemmän kylmää, jos aikoi sopivaa saada vuotamaan. Luulin Munnin rustailleen veden termostaattia, mutta tämä kielsi jyrkästi tehneensä mitään sen suuntaisia toimenpitetä tai edes koskeneensä lämminvesivaraajaan. No, eipä mitään, kun seuraavan kerran vettä tarvittiin, sitä suorastaan pärskimällä tuli hanasta. Ensimmäinen ajatus luonnollisesti oli, että siellä on ilmaa putkistossa. MUTTA kohta rupesin sanomaan - siis minä hoksasin - että mahtaakohan tuo vesi kiehua. Ja toden totta! Se kiehui. Ei muuta kuin sulake pois päältä ja valuttelemaan kiehuvaa vettä joka kraanasta. Putkimiestähän siinä tarvittiin. Hän sitten totesi varaajan olevan kaputt. No, eilen sitten saatiin uusi ja illalla jo lämmintäkin vettä.
Huh, eivät ole ollenkaan kivoja kavereita. Vaikkakin aivan vaarattomia. Niitä rupesi olemaan jo melkein joka paikassa. Kun oltiin hieman kauemmin poissa, niin esimerkiksi eteisen lattia vaan vilaji niitä. Oli jo ilmoitettu asunnon omistajallekin eli srk:aan. Sitten keksin keinon. Ostettiin purkki Raidia ja ruiskuttelin pahimpien paikkojen kuten eteisen, keittiön ja vessan lattialistojen reunat. No tosin vessassa ei sellaisia ole, mutta ruiskuttelin kuitenkin viemäriin ja kynnyspuun alle. Ja kas, vähitellen alkoi näkyä enää muutama ja nekin aivan pökkyräisiä. Muutenhan kun niitä yritti saalistaa, ne alkoivat pyöriä vinhatusti ympyrää ja luikata tiehensä.
No annapa olla, muutaman päivän kuluttua alkoi olohuoneen valtaaminen. Siellä niitä ei ollutkaan juuri näkynyt. Siispä sielläkin ruiskutuskierros. Ja nyt näyttää aika rauhalliselta. Tosin olen pannut merkille sellaisen seikan, että ne yksilöt, jotka tästä myrkytyksestä ovat selvinneet, ovat tummempia ja liikkuvat tosi hitaasti. Mahtavatkohan yrittää kehittää vastamyrkkyä myrkkyä vastaan? Siis tulla immuuniksi sille. No niin tai näin, nyt on niiden suhteen rauhallisempaa.
Asiasta kolmanteen. Meidän muutto siirtyy vuodenvaihteeseen, kun asunnon remontti viivästyy kuukaudella. Ehkäpä se kestetään, vaikka olisin kyllä mieluusti muuttanut jo jouluksi. No, nyt saadaan viettää vielä yksi joulu täällä meren rantamalla.
Luukas1:30—33 ”Niin enkeli sanoi hänelle: "Älä pelkää, Maria; sillä sinä olet saanut armon Jumalan edessä. Ja katso, sinä tulet raskaaksi ja synnytät pojan, ja sinun on annettava hänelle nimi Jeesus. Hän on oleva suuri, ja hänet pitää kutsuttaman Korkeimman Pojaksi, ja Herra Jumala antaa hänelle Daavidin, hänen isänsä, valtaistuimen, ja hän on oleva Jaakobin huoneen kuningas iankaikkisesti, ja hänen valtakunnallansa ei pidä loppua oleman."
Ei mitään erityistä. Yskä jatkuu ja sattuu niin vietävästi henkitorveen. Siinä onneksi auttaa Ibumax. Kun vain sais sen vihreän mönjän ylös keuhkoista, niin helpottais. Tosin viime yönä nukuin ainakin 7 tuntia putkeen. Ehkäpä tästä sittenkin vielä selvitään.
Katsoin illalla toisen ja viimeisen osan draamafilmistä Tohtori Moscati. Se perustuu tosielämään. Olihan hyvä! Kertoi italialaisesta lääkäristä, joka käytti koko omaisuutensa hoitaakseen köyhiä ja lääkitäkseen. Lopulta ei ollut enää asunnossa huonekaluja eikä taulujakaan, kun kaikki piti myydä, että sai rahaa lääkkeisiin. Mietin, miten ihminen voi olla niin lähimmäisenrakas ja epäitsekäs kuin hän oli. Se ei todellakaan voi lähteä ihmisestä itsestään, vaan täytyy olla isomman käden työtä.
"Tohtori Moscati on tositapahtumiin perustuva elokuva, joka kertoo napolilaisesta lääkäristä, Giuseppe Moscatista, jolla oli palava halu auttaa köyhiä.
1900-luvulla elänyt Moscati julistettiin myöhemmin katolilaisen kirkon pyhimykseksi. Moscatin vilpitön auttamisenhalu sekä ennennäkemätön taito parantaa sairaita koettiin myös uhaksi, ja tohtori joutui kohtaamaan monia vaikeuksia työssään."
Tottakai elokuvaa dramatisoidaan ja romantisoidaan. Luin googlekäännöksenä wikipediasta eikä siellä mainita mitään romanttista tai omaisuuden käyttämisestä köyhien lääkkeisiin. No, filmi oli kuitenkin hyvä.
Tänään mennään välipojan luo ja huomenna siellä on hoitopäivä. Kun Jussi tulee töistä, mennään uiskentelemaan Tropiclandiaan. Sitten lauantaina on yöhoitovuoro esikoisen luona. Että kyllä mua vielä tarvitaan.
Markus 12:29—31 ”Jeesus vastasi: "Ensimmäinen on tämä: 'Kuule, Israel: Herra, meidän Jumalamme, Herra on yksi ainoa; ja rakasta Herraa, sinun Jumalaasi, kaikesta sydämestäsi ja kaikesta sielustasi ja kaikesta mielestäsi ja kaikesta voimastasi.' Toinen on tämä: 'Rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi.' Ei ole mitään käskyä, suurempaa kuin nämä."
Tulin kotiin väsyneenä ja astman ahistamana. Mulla se ilmenee myös väsynä. Nälkäkin oli ja paistoin pari munaa ja heitin sisuksiini perään viilipurkillisen. Sitten väsyneenä sohvalle.
Kun Kari-ystävä soitti Matille ja kutsui suppilovahveron metsästykseen, olin heti valmis. Tehtiin kahden tunnin ja vartin kierros ja saalis on tässä
Kari antoi omansakin mulle, kun vaimonsa ei näistä välitä. Otti vain sen verran, että saa itselleen kastikkeen. Nähtiin muuten matkalla hirvenraatokin. Olihan haju. Siinä se makasi kiven takana jalkoineen ja päineen. Ei liene ollut salakaatajan saalis, vaan pikemminkin itsestään kuollut. Ehkä haavoittunut tai jotain muuta. Toinen löytö oli aika kummallinen. Joku oli kuljettanut metsään isoja, narulla sidottuja lehtipinkkoja. Mitä ihmettä varten! Siellä ne maatuivat. Aika outoa, sanon minä.
Kummasti keuhkot puhdistuivat metsässä ja väsymyskin lieveni. Hei, kaikki äkkiä metsään!
Nyt taidan keittää pikkuisen supparikeiton. Nam.
Korkea veisu 2:17 "Kunnes päivä viilenee ja varjot pakenevat, kiertele, rakkaani, kuin gaselli, kuin nuori peura tuoksuisilla vuorilla."
Jeremia 27:5 ”Minä olen tehnyt maan sekä ihmiset ja eläimet, jotka maan päällä ovat, suurella voimallani ja ojennetulla käsivarrellani, ja minä annan sen, kenelle hyväksi näen.”
Maanantaista saakka olen ollut Petossa auttelemassa miniää ja esikoista. Tänään sieltä vapaapäivä. Illalla on nimittäin ystäväpalvelun tapaaminen. Olen vuoden verran ollut siinä yhdyshenkilönä ja nyt annan viestikapulan - olipas hienosti sanottu - eteenpäin. Eli irtaudun siitä. Eihän tuossa paljon ole tullut tehdyksi saati aikaansaaduksi. Nimellistä enemmän on ollut tuo homma.
Sitten on vielä srk-lehden päätoimittajuus jätettävä. Siitä hommasta oon tykänny eniten ikinä vapaaehtoishommista. Mutta kun nyt kuitenkin tulee seurakunnan vaihdos, niin enhän voi edellisen srk:ni lehteä enää toimittaa. Huolta tuottaa se, ettei näillä näkymin oikein ole seuraajia. Toki päätoimittajuus saadaan nakitetuksi, mutta kun olen hoitanut samalla toimitussihteerinkin tehtävät ja siinä onkin sitten pulma löytää uusi tilalle. Mutta kuten velivainajalla oli tapana sanoa: asioilla on taipumus järjestyä.
Aamurukouksen jälkeen sain yhtäkkiä kootuksi illan ohjelman. Toivottavasti ystävät noudattavat kutsua ja tulevat mukaan.
Eipä sitten muuta kuin lähteä väkertämään tukkaa rullille.
Luukas 12:6—7 ”Eikö viittä varpusta myydä kahteen ropoon? Eikä Jumala ole yhtäkään niistä unhottanut. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää peljätkö; te olette suurempiarvoiset kuin monta varpusta.”
Täällä sitä meikäläinen ihmettelee elämää vielä hieman tunkkaisessa lauantaiaamussa. Tunkkaisessa siksi, ettei vielä ole aivan valoisaa. Mitähän sitä taas tänään tekis? Ei oikein vielä passaa ruveta pakkailemaankaan, kun ei ole se muuttopäivä tiedossa. ja kaikki lainakirjat on luettu. Haravoimaankaan ei voi mennä, kun sataa. Eikä muutenkaan ulos. Tulossa siis sisäsiisti päivä!
Koko viikon oon ollut jonkinlaisessa viikkovillissä. Kaikki päivät on tuntuneet joko perjantailta tai lauantailta ja nyt, kun on lauantai, se ei tunnu ollenkaan lauantailta. Missä on vika?
Eilen kahviteltiin kuopuksen vaimon kuuskymppisiä. Nyt onkin sitten päätetty, ettei enää ryhdytä synttärilahjakeräyksiin, kun tuo nuorimmainenkin on saatu ihmisen ikään. On sitä ollukin. Munni lähti töihin. Sillä taitaa olla hieman eläkkeellejäämisahistusta, kun ei tahdo saada nukutuksi - öisin. Kyllä sitä onneksi tuossa sohvalla tulee - unta meinaan.
Se siitä sitten!
Tai no, mun lumitähti näyttää tältä vielä lokakuun lopussa.
Niin ja tuli mieleen, että taidan ryhtyä kokeilemaan voiko ääniRaamattua siirtää cd:ltä kuunneltavaksi mp3:ssa.
1.Mooseksen kirja 2:7 ”Silloin Herra Jumala teki maan tomusta ihmisen ja puhalsi hänen sieraimiinsa elämän hengen, ja niin ihmisestä tuli elävä sielu.”
Käytin kasvovoiteena HTH:ta muutaman kymmenen vuotta, mutta sitten jouduin jonkinlaiseen häiriötilaan ja ostin jotain hienompaa. Kuten yö-ja päivävoiteet erikseen. Ja vielä vanhenevalle iholle. Näitä öösäsin naamaani parin vuoden ajan. Kunnes totesin, että ryppyjä tulee koko ajan lisää. No, iästähän se ei tietenkään johdu.
Huomasin myös, että poskiini on tullu kummalliset lommot keskelle ja niiden pohja oli aivan ryppyinen. Silloin sen päätin. Heitin menemään kaikki hienot voiteet ja palasin takaisin perusasian äärelle. Ostin monta tuubia HTH:ta, jota nyt olen sitten uskollisesti aamuin illoin vedellyt kasvolihaksilleni.
Uskokaa tai älkää, mutta ihoni on paljon pehmeämpi. Kimmoisampi. Ja ne kuopanpohjien rypyt ovat oienneet huomattavasti.
Tämän tarinan opetus: Ei kannata tuhlata rahaa hienoihin voiteisiin. Perusasiat riittää.!
Ester 2:9 ”Tyttö miellytti häntä (kuningas Ahasverosta) ja sai armon hänen edessään, ja hän antoi hänelle joutuin hänen kauneudenhoitonsa ja määrätyn ravinto-osansa sekä seitsemän valiopalvelijatarta kuninkaan palatsista ja siirsi hänet palvelijattarineen vaimolan parhaaseen paikkaan.”
PikkuKalle 3 vee oli viettämässä päivää isoäidin kanssa. Eka kertaa olimme kaksistaan, tai no olihan isoMattikin mukana. Hain pojan Maalahdesta, missä isänsä kanssa odotteli. Kurvailtiin Lepikkoon ja Gerbyn risteyksessä meinasi mieheltä tulla itku, kun tuli mammaa ikävä. Mahtoi matka olla hieman liian pitkä. Lohduttelin poikaa ja menihän se ohi viimeistään, kun tultiin meille.
Ensin Kalle hieman ihmetteli, mikä tämä paikka on, kun hän ei ole niin paljon meillä käynyt. Mutta kun kannoin lelukorin esiin, ei enää haitannut vieraus. Sitten me leivottiin yhdessä piparkakkuja.
Onneksi mulla oli taikinaa pakkasessa. Otin sen sulamaan, kun lähdin hakemaan miestä. Se olikin mukavaa puuhaa ja piti kokeilla joka ainoaa muottia. Yksi pellillinen oli tarpeeksi. Minä sitten tein loput eli toisen pellillisen. Taikina tuntui maistuvan Kallelle tosi hyvin.
Sitten tein liha-makaroonilaatikon uuniin ja paistumisen ajaksi Kalle lähti ulos ajelemaan isoMatin kanssa ISOLLA traktorilla. Se se olikin aika hieno homma ja kova sana, kuten mamma sanoi.
Ruoka maistui hyvin ja sen jälkeen leikki autoilla ja isoäidin ikiomalla pikkuisella puskutraktorilla, jonka isoMatti osti joskus seurusteluaikana lahjaksi. Se siitä syystä, että usein runoilin hänelle Juuso- ja Hupihiiren reissuja ja siinä mainittiin puskutraktori. Sitten lähdettiin metsään hakemaan kuusenhakoja huomispäivän hautausmaavierailua varten. Puolukoitakin löytyi. Ei Kalle niistä välittänyt muuta kuin piti nyrkissään kauan, kunnes antoi mulle takaisin. Pihalla keinuttiin hevosessa ja leppäkertussa. Ei viitsitty oikein kauan olla ulkona, kun siellä satoi vähän väliä.
Sisällä leikittiin ja välillä luettiin kirjoja. Oli oikein mukava päivä ja luulen Kallenkin tykänneen. Kotimatkalla poika nukahti heti, kun auto lähti liikkeelle ja sain herätellä hänet noin kolmen vartin päästä kotipihalla. Ainut huono puoli on se, että auton mittariin kertyi noin 190 km eikä sekään mitään, mutta kun mun pää ja hartiat ei tahdo tykätä autolla ajamisesta ja huomenna siskot ovat määränneet mut ajamaan Kortesjärvelle ja takaisin. No, onneksi on keksitty pillerit.
Sananlaskut 22:6 ”Totuta poikanen tiensä suuntaan, niin hän ei vanhanakaan siitä poikkea.”
Kun kuopus muutti Petolahdesta meille Vaasaan - varmaankin noin 18 ikäisenä - hän heitteli tavaroitaan laatikoihin, joissa ne ovat tähän saakka saaneet levätä rauhassa. Tai ainakin osa niistä, osaa on jo laitettu menemään. Näin muuton aattona päätin ottaa härkää sarvista ja lähteä tutkailemaan, mitä laatikot oikeastaan sisältävät. Niin eikä ainoastaan laatikot, vaan meidän yksi kaappikin on ollut puolillaan näitä neidin tavaroita. Hänellä kun yksinkertaisesti ei ole ollut aikaa eikä paikkaakaan näinä kahtenatoista vuonna laittaa tavaroita oorninkiin.
Videokasetteja oli yli 10, joista kolme elokuvaa pidin itse. Meillä kun on vielä videosoitin tallella ja kunnossakin. CD-levyjä oli pari-kolmekymmentä, ne kuulemma sai heittää roskiin. Ja vielä tavallisia kasettejakin muutama kymmenen. Niistä poimin mm. Hekki hiiren seikkailut, Röllejä ja Hupi- ja Juuso-hiiren seikkailut. Meillä siis on vielä kasettisoitinkin ihan kaksin kappalein. Eikä me mitään vanhanaikaisia olla!
Poisheitettävää tuli kaksi mustaa roskasäkillistä ja yksi kauppakassillinen kirpparille. Niin ja säilytykseen jäi vielä kolme laatikollista. Ai jaa, vielä niitä lasten- ja nuortenkirjoja menee kaksi kopiokonepaperilaatikollista kirpparille. Osan jätin lastenlapsille.
Samaan syssyyn heitettiin Munnin ja itseni yhteisellä päätöksellä kaikki vanhat kirjeet ja kortit roskiin. Kuka niitä enää koskaan lukee. Ovat vain sitten jälkeläisten harmina, kun meidän kuolinpesää selvittävät.
Sain 65-vuotislahjaksi toivomani mp3-soittimen. Osasin ladata sen akun, mutta en millään saa siirretyksi tietokoneelta sinne mp3-muotoista Raamattua. Tiedosto näkyy hienosti, kun katon sitä tietokoneelta, mutta ite laite väittää, ettei siellä ole mitään soitettavaa. Pah. Kohta yritän siirtää sinne lauluja cd-levyiltä. Sen nyt luulisi onnistuvan.
Keitin muuten lounaaksi itelleni - Munni söi leirikeskuksen puolella - kukkakaali-katkarapu-juustokeiton. Oli muuten hyvää. Suosittelen sullekin!
Sananlaskujen kirjasta tavara-sanalla haettuja kohtia:
11:4 Ei auta tavara vihan päivänä, mutta vanhurskaus vapahtaa kuolemasta.
20:21 Tavara, jota aluksi kiivaasti tavoitellaan, ei lopulta tuo siunausta.
13:7 Toinen on olevinaan rikas, omistamatta mitään, toinen olevinaan köyhä, vaikka on tavaraa paljon.
13:11 Tyhjällä saatu tavara vähenee, mutta joka vähin erin kokoaa, se saa karttumaan
19:14 Talo ja tavara peritään isiltä, mutta toimellinen vaimo tulee Herralta
Aamupäivä kului Eiran kaupunginosaan tutustuessa - lue edellinen teksti.
Huilasin hetken kämpillä ja luin iltalehteä. Sitten rupesi tekemään mieli kahvia. Mietin, että keittäisinkö itse vai lähtisinkö ulos kahville niin kuin nuoret nykyään tekee. Valitsin jälkimmäisen.
Nyt lähdin toiseen suuntaan kuin aamulla. Viiskulmasta käännyin vasemmalle Fredrikinkatua pitkin. Kuljeskelin näyteikkunoita katsellen. Kun näin Kakku Gallerian, päätin, että sinne. Tilasin laten ja suklaaunelmakakkua. Mmmmm oli siis niin hyvää suklaakakkua, etten ennen ole saanut. Mehevää, kosteaa ja makeaa. Jaksaa taas karpata, kun välillä syö kunnolla hiilareita.
Jatkoin ja jatkoin samaa katua eteenpäin. Bongasin myös Kansakoulukadun, enpä olisi sen nimistä uskonut täältä löytäväni. Tulin Kampin kohdalle ja tunnistin jo aluetta, mutta edessä siinsi temppeliaukion kirkko ja päätin edetä kadun loppuun saakka. Menin kirkkoon sisälle. Siellä joku nainen harjoitteli laulujaan kahden viulistin säestyksellä ja muutamia turisteja istuskeli ihmettelemässä kirkkoa. Istuin jonkin aikaa ja lähdin takaisin. Kävelin siis edestakaisin Fredrikinkadun päästä päähän ja uskon saaneeni pienen pienen käsityksen kaupungin tästä osasta. Matka kesti kaksi tuntia viistoista minuuttia. Pysähtymisiä oli ehkä puolisen tuntia. Eli aika kova täti oon, vaikka ite sanonkin.
Kuopuksen luona pääkaupungissa. Eilen harhailin keskustassa sateessa ja etsin itselleni uusia farkkuja. Stockmannit ja Sokokset kierrettyäni menin Forumiin ja aikani liikkeitä tutkailtuani päädyin Espritin myymälään. Siellä oli tosi avulias nuori neitokainen myyjänä. Sovitin valehtelematta ainakin kymmenet housut, kunnes viimein löytyi oikea malli. Vielä kerran kysyin, että voisiko hän hakea vielä numeroa pienemmät, niin kokeilin mahtuvatko. Ja loppuviimeksi ostin numeroa 36!!!
Illalla luin loppuun Rissasen Kesävieraat-kirjan. Yön nukuin tosi hyvin, heräsin eka kerran vasta joskus seitsemän paikkeilla.
Kun Iina oli lähtenyt töihin päätin minäkin lähteä. Katselemaan hieman ympäristöä. Tuo rautatieaseman ympäristö kun on koluttu jo niin monta kertaa. Sen verran sain kuopukselta ohjeita, että tätä katua alas ja sitten vasemmalle, niin tulet Eiraan ja siellä on kauniita taloja ja ranta. No minä varustauduin mm. ruutupaperilla ja kynällä. Päätin piirtää kulkemani reitin ja kirjoittaa katujen nimet, että jos eksyn, osaan takaisin. Se olikin tosi hyvä keino. Tunti neljäkymmentä minuuttia kiertelin ja katselin sellaista Helsinkiä, jota en aikaisemmin ole nähnyt. Tosi ihania vanhoja taloja, ehkä jostain 1900-luvun alkupuoliskolta. Katujen nimet oli ruotsinkielisten herrojen sukunimiä. Kuten esim. Wecksellin-, Ehrensvärdin-, Armfeldtin- Rehbinderintie. Olihan siellä tosin yksi suomenkielinenkin eli Juhani Ahontie. Laitan ensi kerralla kuvia, kun mulla ei ole mukana piuhaa, että voisin siirtää kamerasta tänne koneelle.
Rantakin oli, mutta sinne oli kadulta rauta-aita edessä, joten olisi pitänyt kiertää jostain kaukaa, mutta olenhan saanut rantoja kierrellä noissa kotimaisemissakin, joten annoin olla ja nautiskelin pienten katujen tunnelmasta.
Oli muuten hyötyä siitä piirustuksestani, sen perusteella osasin takaisin, kun jo melkein luulin eksyneeni.
Iinan asuntoa vastapäätä on Kahvila Suomi, jossa kuulemma on filmattu jotain japanilaista filmiäkin. Ikkunassa on logona Suomi-leijonan pää. Päätin lounastaa siellä. Tunnelma oli kuin jostain 60-70-luvulta. Vanhanaikaiset suorat, talonpoikaiset tuolit ja puolipaneelit oli sinisiä. Nostalgista. Tilasin juustomunakkaan ja se oli tosi hyvä, mutta aika kallis 9 euroa. Mielestäni hieman hintava pieneksi munakkaaksi, mutta maku korvasi kylä sen ja masu tuli ihan tarpeeksi täyteen.
Huomenaamuna lähden aamulla typykän kanssa yhdessä matkaan ja yritän päästä kymmenen junaan.
Että sellaista tänään.
Psalmit
133:1 Matkalaulu; Daavidin virsi. Katso, kuinka hyvää ja suloista on, että veljekset sovussa asuvat!
133:2 Se on niinkuin kallis öljy pään päällä, jota tiukkuu partaan - Aaronin partaan, jota tiukkuu hänen viittansa liepeille.
133:3 Se on niinkuin Hermonin kaste, joka tiukkuu Siionin vuorille. Sillä sinne on Herra säätänyt siunauksen, elämän, ikuisiksi ajoiksi.
Tää tytön kone on Mac enkä osaa tällä muotoilla tuota Raamatun tekstiä.
No nysse sitte selvis. Nimittäin olemme löytäneet uuden kotimme Laihialla. Ainakin näin uskomme, kun kerran omistaja on luvannut. Rivitalokolmio aivan keskustassa, helluntaiseurakunnan rukoushuoneen vieressä. Ei olla edes käyty sisällä asunnossa vain kurkittu ikkunoista. Tämä siitä johtuen, että asunto on remontin alla kunnan vesijohdossa olleen vuodon vuoksi. Kaikki lattiat auki ja ne valetaan uudelleen. Eli asunnosta tulee melkein kuin uusi. Hih. Mutta on siinä yksi mutta. Ajattelen heti muutettuamme esittää kunnan jollekin tienimistöstä vastaavalle virkamiehelle nimenmuutosta. Osoite on nimittäin Kiimakankaantie . Voisko muualla ollakaan tuon nimistä tietä?
Olen taas ollut töissä tiistaista saakka ja menen vielä huomenna. Tämän päiväkotityöurani aikana on tapahtunut huomattavaa edistymistä jaloissani olevien kipujen suhteen. Kivut siis eivät ole lisääntyneet, vaan päinvastoin poistuneet. Eka työrupeamassa elokuun viimeisellä viikolla vasen polvi tuli niin kipeäksi, että särkylääkkeiden voimalla viikosta selvisin. Sen jälkeen polvea ei olekaan särkenyt. Ja ennen tätä työpätkää, maanantaina särki lonkkaa niin, että joka askel sattui. Hieman pelotti mennä töihin. Mutta jo eilen illalla huomasin, ettei lonkkaa ole särkenyt koko päivänä. Tämä tukijäsenterapia johtuu kahden kerroksen väestä. Alakerrassa ovat pikkuiset ja heidän keittiönsä ja yläkerrassa isommat keittiöineen. Näiden kerrosten välillä sitten ramppaan sellaiset 17-20 kertaa päivän aikana, välillä kantamusten kanssa välillä ilman. Eli tekee hyvää kuluneille ja vanhoille nivelille. Liikunta.
Samanlaisen ohjeistuksen sai Ulpukin lääkäriltä kulumiskipuihinsa. Eli on sekä koettu käytännössä että saatu korkeamman tahon (ortopedin) suositusta.
Kuopus on myrtsinä meidän Laihialle muutosta. Hänhän toki käy kotona (siis meillä) ihan jopa muutaman kerran vuodessa, joten pitäishän meidän häntä kuunnella. No, saattaapi olla, että kuopuskin ihastuu Laihiaan, kunhan pääsee kunnolla tutustumaan.
Tarvitaan muuten muuttoihmisiä joulukuun alussa.
Sananlaskut 3:5 ”Turvaa Herraan kaikesta sydämestäsi äläkä nojaudu omaan ymmärrykseesi.”
Tänään se oli. Lähdettiin yhdessä, vain me kaksi, Tropiclandiaan. Cajsa oli tosi innoissaan. Otettiin omat kaapit, eihän nyt yksi riitä. Saunaa ei tarvittu ennen allasta, toki peseydyimme suihkussa. Ja sitten altaalle. Oi, kun vesi oli ihanan lämmintä. Aivan toista kuin uimahallissa, jossa saa ekat sekunnit vedessä kärvistellä.
Cajsa on aivan mahtava vesipeto. Ikää on viisi ja puoli vuotta ja tyttö sukeltelee kuin delfiini ja uikin jo. Eihän meidän toki tarvinnut siis olla siellä matalassa päässä, vaan käsivarsikellukkeiden avittamana uiskenneltiin ympäri allasta. Cajsa olisi halunnut laskea ISOSTA liukumäestä, mutta minähän olen tunnetusti sellainen pelkuri, etten uskaltanut päästää, vaikka mamma vartavasten sanoi, että tyttö saa laskea siitä kunhan otan vastaan. Mutta mulla ei sisu riittänyt. Keskikokoinen liukumäki sai riittää. Siinäkin on vesi sen verran syvää, ettei tytön jalat yltäneet pohjaan, mutta niin sitä vain mentiin.
Minä kuljin koko ajan tytön perässä tai vierellä että olen saatavilla heti, jos tarvitaan. Mun lapset perheineen olis varmaan mulle nauraneet, mutta kun on tällainen, niin on. Ja toisen lapsesta on aina isompi huoli ja vastuu.
Oltiin altaalla tunti 10 minuuttia ja sitten käytiin saunassa, jossa Cajsa myös näytti rohkeutensa ja istui ylhäällä, vaikka pari vanhempaa lasta istuivat sisääntulon portaalla.
Uinnin jälkeen Cajsa söi hampurilaisen kyseisen kylpylän ravintelissa. Oli tosin aika kallis yli 9 egee. Mutta mitä sitä ei lapsenlapselleen antaisi. Autossa matkalla takaisin tyttö pulputti koko ajan enkä saanut selvää puolistakaan, kun kieli on aika leveää ruåttinmurretta. Mutta se ei tahtia haitannut. Meillä oli tosi mukava päivä.
Melkein eka kertaa elämässä leikkaamassa moottorilla heinää. Eikä koskaan ennen masiinalla, joka vetää ite. Mutta kyllä on insiröörit taas loistaneet!! Sanon minä! Kun laitat vedon päälle, kone juoksee kuin miuuli ja kun poistat sen, pysähtyy kuin seinään. Ei mitään välimuotoa. Ja vedon kahva on erittäin epäonnistunut. Meinas käsistä voimat mennä kokonaan.
Tunnin kesti nurmikon leikkuu ja hikeä lensi ainakin litra. Ei auttanut muu kuin sisälle, kaikki vaatteet rintaliiveistä lähtien kuivumaan ja ite suihkuun. Nyt onkin raikas olo!
Eilen olin hoitelemassa esikoisen poikia Kallea ja Villeä, esikoisen esikoinen Cajsa oli kaverin luona.
Pihalla keinuttiin ja päivä kului muutenkin mukavasti. Monista eläimistä ei mulla ollut huolta, mitä nyt Buster kormuutti Fannya aina, kun tämä tuli ulos. Onneksi B oli köydessä, vaikka en minä koskaan ole sitä osannut pelätä. Isosta koostaan huolimatta se on oikein lempeä.
Tässä on vähän kokoeroa, Matilda (cockeri) on jo koirien taivaassa eikä Buster liene vielä ihan täysi-ikäinen
Buster kasvoista kasvoihin. Eli tämän koon koira. Sillä on tassukin kookas kuin karhulla.
Tänään sitten sain pitkästä aikaa kunnian ulkoiluttaa Munnia. Lähtövaikeuksissa Munni puhkui ja puuskutti kuin höyryveturi konsanaan - tuli mieleen Iivari-veturi, kuka muistaa? -, mutta kun kone saatiin käyntiin, olisi tasainen ja tappava tahti jatkunut vaikka Köklotiin saakka. Puolentoista kilometrin kohdalla kuitenkin tuli armahdus ja kääntyminen. Tämä antoi aiheen pieneen levähdystaukoon ja veden heittoon. En minä, mutta Munni. Häveliäisesti hän käänsi selkäänsä tulevalle autolle, jolloin sain aiheen todeta, ettei tuo tuonne autoon näy ja minä tuota ihmettä oon saanu jo tarpeeksi nähdä. (Todettakoon, että tässä vaiheessa Iinaa hävettää .) Hihii, äitikin on vain ihminen.
Eikä kalastaja oikein paljon taida noista kala-asioista kuitenkaan tietää. Munni kertoi eilen syöneensä siikaa ja valitteli sitten matkan loppupäässä vasempaan isoonvarpaaseensa kävelyn sattuvan. Minä kyselemään, että söitkös sitten sen siian nahankin. Siinähän niitä kihtiä aiheuttavia puriineja on eniten. Siis kalan nahassa. Varsinkin pienten. Nyt en tietenkään tiedä, miten ison siian Munni söi. Mutta asiaan: ei sanonut mies tietävänsä söikö nahan vai ei. Ei edes sitä tiennyt, että yleisimmin siikafilee paistetaan nahkoineen päivineen ja niin kai useimmin syödäänkin. Mutta hänen olisi pitänyt koko kesän kihtiä sairastaneena ymmärtää jättää nahka syömättä. No, mun isovarvashan ei siitä kärsi.
Aamulla oli tosi hieno näkymä merelle.
Saaret kylpevät aamuauringossa ja meillä oli varjoa. Tulee mieleen laulu Päiväsäde ja menninkäinen:
Kävin välipojan luona lapsia tapaamassa. Olivat mamman kanssa leikkipuistossa, kun saavuin ja lähdin sinne minäkin. Siellä lapset kuljeskelivat ympäröivässä metsikössä. Hannes aikoi levittää kaikki kuivuneet oksakasat keppeinä ympäristöön.
Sillä aikaa, kun Hannes nukkui päikkäreitä me Nellyn kanssa leikittiin Barbeilla, joita oli noin 10 tai vähän yli. Kerroin, ettei mulla lapsena ollut mitään leluja, mutta tehtiin kävyistä ja tikuista lehmiä ja lampaita ja kivistä rakennettiin niille navetta. Sain sitten selitellä miksi leluja ei ollut. No, kun ei ollut rahaa. Siihen Nelly esitti, että oliko teillä vaatteita ja ruokaa. Hyvin hoksattu! Minä en saanut pukea niitä Barbinukkeja enkä kammata. Sain vain riisua ja laittaa viisi nukkea nukkumaan. Aika tylsä leikki mulle.
Myöhemmin potkittiin pihalla palloa ja koko ajan jompikumpi lapsista huusi: Minä voitin! Minä en siis voittanut koskaan ja ne vain sai maaleja. Kummallista! Näytin sitten Nellylle, miten kävylle laitetaan tikuista jalat ja niin siitä tulee lehmä tai lammas. Hannes otti lampaan käteensä ja kysyi: Mittä sen käDet ovat? En ymmärrä, missä tuo poika on oppinut puhumaan kirjakieltä. Päiväkodissako? Pojalla on tosi kova ääni ja se on käytössä melkein koko ajan. Joka asiaa ennen tulee HEI-sana ja se on jo tarttunut Nellyynkin. "Tätä voi ei tyädä" on aivan uusi kieltomuoto. R ja D lausutaan noin kolminkertaisena. Ja ruuaksi ei tahdo kelvata kuin makkaRa, lihapullat ja spagetti. Että sellainen poika. Tahtoa siis löytyy! Kehen lie tullut?
Kun iskä tuli kotiin, lähdettiin lasten kanssa imurointia pakoon talon taakse pikku metsikköön ja poimittiin puolukoita. Nelly tykkää kaikista marjoista, Hannes ei mistään. Ei suostu edes maistamaan. Puolukat oli tosi isoja ja ihanan kypsiä. Nelly pyysi niin kauniisti mua keittämään marjapuuroa, etteihän sitä voinut vastustaa ja niin laitettiin vispipuuro kiehumaan. Sinne se jäi tiskialtaaseen jäähtymään - oli kyllä kattilassa - ja odottamaan vatkausta. Onneksi mamma ehti kotiin ja isu pääsi lähtemään omaan kotiinsa. Vaikka olisinhan voinut ennenkin lähteä, kun välipoikakin oli kotona, vaikka sen piti mennä jonnekin. Se kuitenkin peruuntui ja niin poika joutui imurin varteen.
Että sellainen päivä tänään.
1.Korinttolaiskirje 13:1” Vaikka minä puhuisin ihmisten ja enkelien kielillä, mutta minulla ei olisi rakkautta, olisin minä vain helisevä vaski tai kilisevä kulkunen.”
Eipähän ole tullut tehdyksi mitään ruummillisia voimia vaativia hommia tänään. Olen istunut melkein koko päivän tietokoneella ja tutkaillut erään opiskelukaverin opinnäytetyötä. Minä, kun tykkään oikolukea tekstejä ja kommentoida niitä tai ainakin niiden kieliasua. Mä mikään erinomainen siinä luule olevani, tykkään vaan siitä.
Tänään soitettiin taas ja pyydettiin huomiseksi töihin, mutta olin jo luvannut mennä muualle, mm. tapaamaan välipojan lapsia, joten toivottavasti löysivät jonkun muun tuuraamaan.
Meinasin tehdä sauvakävelylenkinkin. Varustauduin lenkkareilla, kynsikkäillä ja sauvoilla. Mutta kierrettyäni Lepikon tonttia sienten toivossa, totesin, että ihan oikeasti en jaksakaan pitemmälle. Jo pieni ponnistus sai puuskuttamaan. Taisi viime viikon työrupeama viedä mehut hieman pitemmäksikin aikaa.
En muuten ole koskaan - en edes teini-iässä - ollut minkään tai kenenkään kuuluisuuden fani, vaikka muut kaverit diggasivat kuka Beatlesia kuka Elvistä. Enkä kerännyt kenenkään kuvia. MUTTA näin vanhoilla päivillä olen erittäin kovasti tykästynyt erääseen henkilöön ja luen hänestä kaiken, mikä eteeni sattuu. Hän on kaunis, miellyttävä, ystävällinen, karismaattinenkin, luonnollinen, läheinen, valloittava ja mitähän vielä. Joko arvaat kenestä on kyse? Ihanasta naapurimaan rinsessasta Victoriasta. Olen ihan lääpällään häneen. Jospa lähtis Turkusseen! Vai tapetoisko seinät hänen kuvillaan!
Muuten apropå, jos sua kiinnostaa lukea kiinnostavaa ja rehevän runsasta tekstiä, niin loikkaile mun blogistani vasemmalta Kaisa Joupin blogiin. Jos on alakulopäivä, ei tarvi kuin lukaista hieman Kaisan tekstejä, niin jo tulee hyvälle tuulelle. Kokeile vaikka!
Munni lähtee aamulla sinne Turkusseen ja menee linnaankin syömään. Pitäisköhän laittautua vasempaan rintataskuun mukaan? Olis kyllä maailman murhe, jos hän näkisi HÄNET enkä minä saisi olla mukana. Mutta eivät taida mua sinne huolia, vaikka kahdella linjurilla matkaan lähtevät. Yksikseni sitten istuskelen täällä periferiassa. No onneksi talossa on koko viikon muitakin, vaikka ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen yön pimeydessä täällä itekseni oleskellut ja öitä viettänyt. Eikä ole pelottanut ollenkaan. Mitäs sitä pelkäis. Äidillä oli tapana sanoa: "Jos joku pimeässä vie, niin äkkiä tuo takaisin, kun aamu valkenee." Tarkoitti kait, ettei ulkonäkö olisi miellyttänyt viejää.
Saunottiin tänään uusitussa pikkusaunassa. Kesällä nimittäin muutaman miehen alta lauteet rysähtivät lattiaan panelien seuratessa perässä. Oli edellinen - meillekin tunnettu - saunanrakentaja tehnyt hieman huolimatonta työtä kiinnittäessään lauteita seinään. Olipahan mukava uuden laudan tuoksu saunassa. Haittapuolena on kuitenkin pidettävä sitä, ettei rakennusmies tehnyt jalkojenlepuutusorsia ollenkaan.
1.Johanneksen kirje 4:10 ”Siinä on rakkaus - ei siinä, että me rakastimme Jumalaa, vaan siinä, että Hän rakasti meitä ja lähetti Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi.”
Pakko vain yrittää jaksaa uskoa, että asioilla on taipumus järjestyä. Ja kyllähän me Vaasasta asunto saatais varmaan vaikka heti, MUTTA Vaasa ei oo Laihia.
Me vaimot ollaan ihmekapistuksia. Mitenkähän nuo miehet pärjäiskään ilman meitä ihanuuksia? Mä vaan kysyn!
Yksikseni sitten istuskelen täällä periferiassa. No onneksi talossa on koko viikon muitakin, vaikka ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun olen yön pimeydessä täällä itekseni oleskellut ja öitä viettänyt. Eikä ole pelottanut ollenkaan. Mitäs sitä pelkäis. Äidillä oli tapana sanoa: "Jos joku pimeässä vie, niin äkkiä tuo takaisin, kun aamu valkenee." Tarkoitti kait, ettei ulkonäkö olisi miellyttänyt viejää. 
