Jatkoa edelliseen

Tämä "tautini" on jatkunut. Ei tosin niin pahana kuin perjantaina. Ollut tosi väsynyt olo ja rintaa painaa, välillä kuin vyö, välillä paikallisemmin. Eilen illalla oli taas lievä "kuumepiikki". Sängyssä, kun uni ei millään meinannut löytää mua, tuli mieleen, että astmalääkkeeni Pulmicortin annoslaskija on näytellyt punaista jonkin aikaa, mutta ei ole edennyt sille asteelle, että purkki olis tyhjä. Jospa siinä oliskin jotain vikaa?

Äsken sitten laskin kauanko sen pitäisi riittää mun annostuksella ja hupsista, olen ainakin kaksi - ehkä kolmekin, kun en muista tarkkaa päivää aloituksesta - viikkoa imeskellyt tyhjää. Laskelmieni mukaan, jos purkissa on 200 annosta ja otan neljä päivässä, niin sen pitäisi riittää 50 päivää. Purkki on aloitettu joskus tammikuun puolivälissä, niin..... siinähän se on. Ja välillä olen ottanut tupla-annoksiakin. Jospa vastaus olisi tässä. Toivotaan.

Vanha purkki lensi roskiin ja uusi aloitettiin!

Selviytymistä

Ja taas on lauantai. Päivät tuntuu eläkkeelläkin luisuvan käsistä. Ei oo viikossa edelleenkään muita päiviä kuin maanantai ja perjantai.

Torstaina ohjattiin jälleen Liisan kanssa ryhmää ja vaikka siinä onkin ollut hieman turbulenssia - kaksi on lopettanut - niin hyvillä mielin tapaamisesta taas sai kotiin palata. Mutta illalla sitten aivan kuin salama kirkkaalta taivaalta multa meni kaikki voimat. Väsymys iski päälle kuin tankkeri. Katseltiin uutisia, mutta niistä en muista mitään, kun nukahdin ja nukuin varmaankin parikymmentä minuuttia.

Aamulla raskas ja voimaton olo jatkui. Tuntui kuin rinnassa olisi ollut tonnin painoinen kivi. Painoi ja puristi. Makailin sohvalla enkä jaksanut kuin pari kertaa käydä keittiössä heittämässä jotain suuhuni. Ruuanlaittoa en jaksanut edes ajatella. Onneksi isoM sai syödäkseen muualla.

Siinä sitten makasin ja kuulostelin oloani ja päätin soittaa tvk:een. Juttelin pitkään sairaanhoitajan kanssa ja hän päätti, että on parasta tulla käymään. Otettaisiin sydänfilmi EKG ja verikokeet. IsoM lähti kuskiksi, kun en olisi itse pystynyt ajamaan. Otettiin kokeet ja lopuksi olin lääkärillä. On muuten näin välihuomiona sanottava, että onneksi asumme Mustasaaressa. Ei ollut isoja jonoja, muutama ihminen odotti lääkärille ja muutenkin oli perjantai-iltapäivän tunnelma.

Kaikki arvot olivat normaalit. EKG aivan normaali, infarktin merkkiaineet täysin normaalit. Minä vain olin epänormaalissa tilassa. Ei siis muuta apua kuin helpotus siitä, ettei kyseessä siis voi olla sydänvaivat.

Illan mittaan sitten alkoi lämpö nousta. Siinä vaiheessa, kun se nousee lähelle 37 ja siitä 38:aan mulla on iho valtavan kosketusarka ja olo on kuin tankin alle jääneellä. Ei sitä lämpöä paljon vielä ollut, vain 37.41, mutta sekin riitti huonontamaan oloa entisestään. Kun sitten vääntäydyttiin sänkyyn, isoM kysäisi olinko kokeillut ottaa nitroa. Ei ollut tullut mieleen. Siispä hän haki yhden tabletin ja laitoin sen kieleni alle.  Puolen tunnin kuluttua kaikki puristus rinnasta oli hävinnyt, kuume laskenut ja hengitys kulki kevyesti. En ollut edes huomannut, miten oli ollut raskas hengittää.

Nyt aamulla on vielä hieman hontelo olo, mutta ei ollenkaan sellaista kuin eilen. Ihmetyttää vain, mistä oikein mahtaa olla kyse. Jo kolmas kerta kuumeilua tänä talvena ja mulla kun ei kuumetta ole montaakaan kertaa koko elämäni aikana ollut. Jostainhan sen täytyy johtua. No kait senkin aika näyttää. Nitrosta luin sen verran, että pieninä annoksina se rentouttaa verisuonten sileitä lihaksia eli veri juoksee kevyemmin, näin sen käsitän. Olisko kysessä kuitenkin jokin keuhkojuttu?

Huomenna sitten mennään juhlimaan vanhimman lastenlapseni 5-vuotissynttäreitä. Mukavaa tavata lapsia ja lastenlapsia. Ne on elämän kohokohtia.

Psalmit: 37:5 Anna tiesi Herran haltuun ja turvaa häneen, kyllä hän sen tekee.

Tähän pyritään!

Reissu Härmän Kuntokeskukseen

Illalla käytiin pienellä porukalla Härmässä uimassa ja syömässä. Siellä on tosi kaunis uusi ruokasali ja 25 metrin uima-allas. Minä uinkin 1100 metriä. Saunat ja pesutilat on vielä remontissa. Tässä hieman kuvia matkalta

Uusi uima-allas

Lasiseinä erottaa uuden ruokasalin uima-allashuoneesta, tosin se seinä ei tässä näy.

Yksityiskohta ruokasalista

Lisää yksityiskohtia

Kaunista

Verhokangas ja oven tapetti olivat samanlaisia. Tuon bambuverhon takana on se uima-allashuoneen lasiseinä.

Alkuruoka

Possun sisäfile pääruokana

Hupsista, jälkiruoka meni jo

Pikkuveli ja sen sisko

Ystäväpiiri

Onkin vierähtänyt aikaa, kun olen kunnolla kirjoittanut. Noita reseptejä vain sinkoillut tänne sivulle.

Alettiin Liisan kanssa tammikuussa (vai oliko se helmikuussa) Vanhustyön keskusliiton järjestämä Ystäväpiiri-ohjaajakoulutus. Koulutuspäiviä on ollut jo kolme ja ne on olleet tosi hyviä. Voisin jopa sanoa, että parhaasta päästä koulutusta, jota olen saanut ja sitähän on tullut harjoitelluksi jo aika lailla elämäni aikana. Meinaan tuota koulutusta. Vaikka koulutus maistui tosi hyvältä, mietin usein, että koskahan oikein opin, etten ole koko ajan lykkimässä päätäni kaiken maailman juttuihin mukaan. Mua hirvitti ajatellakin ryhmän ohjausta, jota sisältyy koulutukseen 3 kk ajan, kerran viikossa.

Liisa ja minä

Olikohan se toisena koulutuspäivänä valitin Liisalle, että mua niin masentaa eikä mikään oikein huvita. Liisallahan oli heti - tapansa mukaan - resepti asiaan. Olin nimittäin ollut jo jonkin aikaa vähähiilihydraattisella (VHH) dieetillä ja saanut painoa alas kolme kokonaista kiloa, ja tämä kuuri saattaa joillekin kuulemma aiheuttaa masennusta. Liisa oli sen itse kokenut. No, minähän heti uskoin siskoa - hän kun on meidän suvun suurin auktoriteetti. Ja tämä ihan ilman sarvia ja hampaita sanottuna. Kaikki uskoo, mitä Liisa sanoo. Minä oon vain sellainen hurlumheisisko, joka kyllä sanoo sanansa joka asiaan, mutta ne ei oo niin painavia kuin isosiskolla. No niin, minä heti innoissani palasin normaalimpaan päiväjärjestykseen ja siirryin aamiaisaikaan ihanaan kaurapuuroon. Jota, rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, aloin syödä vasta muutama vuosi sitten. Ettäkö mistä se johtuu? No, kun olin lapsi, isä pakotti kerran mut syömään kaurapuuroa, vaikka se maistui inhottavalta mielestäni. Olin polvillani lattialla ja puurolautanen tuolilla edessäni, oksennusta niellen sen pakottauduin syömään. Sen jälkeen jopa kaurapuuron haju on saanut etomisen tunteen syntymään mahakollussani.

Mutta nytpä se jo maistuukin tosi hyvältä ja siitä sitten tullee sen verran hiilareita, että masennus on häipynyt ja intoakin löytyy. Mutta näyttää siltä, että pakko on joka päivä syödä niitä hiilareita jonkin verran, muuten ei hyvä seuraa.

Niin, asiaan sano aasi. Siitä ystäväpiiristä piti kirjoittamani. Meidän piti aloittaa oma ryhmämme 10.3., mutta minä sairastuin sillä viikolla ja Liisalla oli kaikkien meidän isosisko luonaan viikon, joten hänen viikkonsa oli aika raskas. Toinen syy siihen, että siirsimme ryhmän alkamista oli se, ettemme saaneet sitä kasaan. Tarvitaan vähintään kuusi vanhusta, että ryhmä voi alkaa. Ryhmä on tarkoitettu yksinäisille vanhuksille lievittämään heidän yksinäisyyttään ja mahdollisesti antamaan heille uusia virikkeitä ja ystäviä.

Pitkin hampain olin ryhmän kokoamisessa voimieni mukaan mukana toivoen, ettemme saisi sitä kokoon ja pääsisin ulos koko jutusta. Vihdoin se onnistui - siis ryhmän kasaus - ja päätimme alkaa tänään klo 13. No, eilen sitten kaksi henkilöä ilmoitti, etteivät pääse tänään tulemaan, mutta tulevat jatkossa. Me päätimme kuitenkin aloittaa. Teimme kaksi tuntia kestävään tapaamiseen suunnitelman 10 minuutin tarkkuudella ja vielä varasuunnitelmaa varmuuden vuoksi, ellei tekemistä riittäisikään koko ajaksi.

Kun ryhmä oli ohjattu ja ryhmäläiset poistuneet, tunsin valtavaa tyydytystä ja iloa. Sehän oli oikein mukavaa ja meni hyvin. Me ollaan voittajia kaikki!!!! Nyt sitten ihmetellään, miten jo ryhmäytymään alkaneeseen ryhmäämme vaikuttavat kaksi uutta tulokasta ensi torstaina. Toivottavasti hyvin. Tulemme kokoontumaan 12 kertaa ja tavoitteena olisi saada ryhmästä itseohjautuva siten, että kun me ohjaajat jäämme pois, ryhmä ehkä jatkaisi omasta halustaan ja olisi muodostunut ystävyyssuhteita. Jännittävää nähdä, miten tämä tästä etenee.

Olen jo heti tehnyt hommaan kuuluvan oppimispäiväkirjan ja lähettänyt sen meidän tutorohjaajallemme, joka tulee tutustumaan ohjaamiseemme kolmannella tapaamiskerralla. Niin ja kirjoitin puhtaaksi yksinäisyydestä kokoamamme runon ja ryhmän säännöt ynnä muuta. Elikkä mulle tekee hyvää, kun on jotain tekemistä. Ideoita ryhmän aktiviteetteihin löytyy Ystäväpiirin kotisivuilta ideapankinsa. Ja siellä onkin kaikkea kivaa tekemistä, eli sitäkään ei tarvi ite keksiä. Toki saa, jos on ideoita.

Kaipaan tosiaankin paljon jo pois täältä periferiasta. Kun ei voi käväistä missään kävellen - muuta kuin kävelyllä - joka paikkaan pitää lähteä autolla, lähin kauppakin on 9 km päässä. Vaikka tämä on asuinpaikkana aivan ihana ja kaunis ja kaikkea mukavaa, niin aikansa kutakin. Niin sanoi pässikin, kun siltä päätä leikattiin.

Taidan tykätä myös tällaisista kirjallisista hommista. Jos sua kiinnostaa tutustua seurakuntalehteemme, jonka päätoimittaja olen, voit kurkkailla sitä sivuiltamme täällä http://www.vaasanhelluntaiseurakunta.fi/index.php?option=com_content&task=blogsection&id=17&Itemid=163

Eipä tässä muuta tällä kertaa kuin, että

"Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät." Roomalaiskirje 12:12

p.s. tässä viimeinen kuva meistä sisaruksista äidin kanssa. Äiti eli tämän jälkeen enää 5 kk. Yksi veli oli tässä vaiheessa jo siirtynyt ajan rajan toiselle puolelle.

En ole kysynyt sisaruksilta lupaa laittaa tämä kuva tänne, mutta ei liene kenelläkään mitään sitä vastaan. Ja jos on, niin ilmoittakaa, niin poistan sen täältä.

Laskiaistiistai

Tänään on siis laskiainen. Ja minä vaan pankolla makailen. Onneksi tänään ei enää ole ollut kuumetta. Sunnuntaina sitten lähdettiin Kaisa-tädin 85-vuotispäiväyllätyskäynnille. Sinnehän tuo edellisen kuvan marjabostonkakku oli matkalla. Ulpu teki mahtavan marenki-mutakakun. Tosi mukavaa oli taas tavata Kari-serkkua, Jormaa ja isänpuolen kolmanneksiainutta tätiä.

Vierailun pitkittyessä rupesin tuntemaan kuumeen nousua. Kotona sitten sitä olikin jo karvan verran yli 38. Eilen vielä 37, mutta tänään ei enää yhtään. Eilinen päivä meni sängyssä milloin tietokonetta napsutellen, radiota kuunnellen, lukien, ja tulipa katselluksi pari tv-ohjelmaakin Ylen Areenalta.

Tänään olen ollut tosi väsynyt ja jatkanut sänkyelämää lukien tai nukkuen. Nyt kello kuuden maissa olo tuntuu jo siedettävältä, että eiköhän tästä vielä selvitä hengissä.

Siirrettiin Liisan kanssa Ystäväpiiriryhmän alkua tältä torstailta viikolla eteenpäin.

Siinäpä ne tärkeimmät taas oli.

Psalmit: 51:8 "Katso, totuutta sinä tahdot salatuimpaan saakka, ja sisimmässäni sinä ilmoitat minulle viisauden."

Lauantai

Keskiviikosta lähtien on jonkinnäköinen lunssantapainen yrittänyt puskea päälle. Pari päivää pysyttelin sisällä enkä jaksanut tehdä muuta kuin lojua sohvalla. Hieman oli lämmönnousua, muttei varsinaisesti kuumetta, ei nuhaa vain yskä tuntui lisääntyvän. Perjantaiksi täytyi päästä kuntoon, joten ylösnousu kuudelta aamulla ja aamiaisen yhteydessä Ibumaxia kurkkuun ja menox hoiteleen Nellyä ja Hanskia.

Ja aika hyvinhän se oikeastaan meni. Hanskin kanssa kuorittiin penuaa, kuten hän perunoita kutsuu ja keitettiin jauhelihakeittoa. Nellyn kanssa tehtiin lehdistä tehtäviä ja koottiin palapelejä. Kun välipoika tuli ennen kolmea kotiin, auton nokka eteenpäin Petoa kohti. Siellä leikin tunnin verran ulkona Cajsan ja Kallen kanssa. Tehtiin Cajsan kanssa lumilyhty ja Kallea huruutettiin kelkalla. Ville-vauva oli pipi.

Kunto on kohtalainen, mutta ei tahdo jaksaa/huvittaa tehdä mitään. Yskäkin on aikamoinen, sitä yritän hillitä astmalääkkeillä.

Maistuiskos sulle marjatäytteinen, suklaalla pällystetty bostonkakku?

PS. 119:103 "Kuinka makeat ovat minulle sinun lupauksesi! Ne ovat hunajaa makeammat minun suussani."

Mitä söin lounaaksi?

Kaikkiahan otsikon aihe luonnollisesti kiinnostaa tavattomasti. Sehän on oletusarvoista. Hih

En jaksaa lakata ihmettelemästä ja riemuitsemasta siitä, miten helppoa ruuanlaitto nykyään on. Eihän tämä ole vasta kuin toinen kerta, kun siitä kirjoitan. Ei olis tullu kuuloonkaan - tai ei ollut mahdollista - vielä 70-80-luvuilla uneksiakaan näin helpoista tavoista.

Siispä mitäkö söin tänään lounaaksi? Tulin kaupungista kovin nälkäisenä puolen päivän aikoihin, isoM oli jo syönyt leirikeskuksen puolella oman lounaansa. Otin kolme salottisipulia ja yhden yksikyntisen valkosipulin. Salotit kuorin, halkaisin ja leikkasin ohuiksi viipaleiksi, valkosipulin pilkoin ihan pieniksi. On muuten paljon kätevämpää käyttää näitä yksikyntisiä kuin monisellaisia. Öljyä pannuun ja sipulit sinne kuullottumaan. Sen jälkeen loiskasin pannulle kaksi ohutta broilerinfilettä. Kun ne olivat hieman ruskistuneet, ripottelin päälle suolaa ja sitruunapippuria sekä runsaasti kurkumaa. Sitten kuohukermaa kunnon loraukset. Keitin kermaa kokoon ja sinä aikana leikkasin lautaselle ison keon kiinankaalia, pinaatinlehtiä ja tomaattia. Lopuksi kaadoin pannulta koko komeuden salaatin viereen ja puristelin kaiken päälle sitruunanmehua - oli muuten erikoisen mehukas sitruuna. Niin ja tietenkin salaatinkastiketta. Namiskis!

Oli niin nälkä, etten hoksannut ottaa Ulpulle kuvaa annoksesta.

Kantsii kokeilla, kesti ehkä noin viisitoista minuuttia koko lounaan laitto.

"Sydän kun auki on, sinne Jeesus tekee asunnon.

Tänään Häneen uskon, näen aamuruskon,

päivä sarastaa."