Takapihan nykytila ja Päiväkoti Pesonen

Tässä vähän kuvia nykytilaisesta takapihasta, kun kerran niitä alkukuviakin esittelin

Siinä ne rhodot nyt kukkii

Onhan se kaunis

Terassi

Yrttimaa

 

Ja vielä sokerina pohjalla toinen petunioista

Onhan komea!

Mainas ihan unohtua tuo toinen aihe.

Eilen torstaina saimme kaikki esikoisen kolme lasta meille päiväksi. Oli aika mukava päivä. Leikittiin pariin otteeseen parillakin leikkikentällä, katottiin dvd:tä, yksi nukkui, leikittiin piilosta, syötiin ja kaikkea muuta. Päivä kului hyvin vain viimeinen puoli tuntia oli tiukkaa odottelua melkein eteisessä, kun kuultiin mamman ja papan olevan tulossa hakemaan.

Tänään sitten olimme Maalahdessa välipojan luona ja sinne tulivat esikoisenkin lapset. Eli viisi lasta ja osan ajasta kuusi ja seitsemänkin, kun naapurin tytötkin tulivat joukkoon. Keitin mansikkakiisseliä ja esikoisen esikoinen söi varmaan yhteensä ainakin litran sitä. Muillekin maistui, toki ranskalaiset ja nakit olivat kova sana myös.

Hyvin meni tämäkin päivä, vaikka lapsia oli niinkin monta. Tappeluita ei ollut, pientä kinastelua luonnollisesti, mutta sehän kuuluu asiaan. Kun kuopus nukkui ja pikkupojat tulivat sisään, he tulivat sormi suulla ja sihisivät ja kuiskailivat. Laitoin heidät tv:n eteen, että pikkuinen saisi nukkua. Kun hän oli nukkunut tunnin, ryntäsivät tytöt sisään metelillä ja niinhän poika heräsi.

Tosi mielenkiintoista katsella, miten jokainen noista ihanista lapsista on niin erilainen luonteeltaan. Jostain syystä Munni on sitä mieltä, että lyhyt sytytyslanka, joka keskimmäisillä pojilla on, olisi minun perujani. En ymmärrä! Lapsissa on minun geenejäni vain 1/8. (Meniköhän tuo nyt oikein?)

Johanneksen evankeliumi 14:16—18 ”Ja minä olen rukoileva Isää, ja hän antaa teille toisen Puolustajan olemaan teidän kanssanne iankaikkisesti, totuuden Hengen, jota maailma ei voi ottaa vastaan, koska se ei näe häntä eikä tunne häntä; mutta te tunnette hänet, sillä hän pysyy teidän tykönänne ja on teissä oleva.
En minä jätä teitä orvoiksi; minä tulen teidän tykönne.”

 

Raparperia

Näin isoksi oli raparperi"pensas" poissaollessamme kasvanut. Vaan ei ole enää samankokoinen, kun Liisa kävi.

Meri ei rauhoita metsäläistä

Sieluni lepää ja rauhoittuu, kun katselen tuota takapihan takana olevaa metsää ja sen aluskasvillisuuden kukoistusta keskikesässä - ja varmaan muinakin vuodenaikoina. Kyllähän siellä meren äärellä oli hieno asua, mutta ei se meri minua koskaan saanut tällaiseen levon ja rauhan tunteeseen. Upea se oli ja joka kerta eri näköinen. Mutta jos ei ole vesipeto, niin ei sitten ole. Tai siis - rakastan kyllä uimista - mutta altaassa, ei luonnon vesissä. Kait siinä on osansa sillä, että olen kasvanut metsän reunassa.

Muuten, on jäänyt kertomatta pieni seikkailu, jonka koimme matkalla Finspångista Tukholmaan, josta laiva kotiSuomeen lähti. Oltiin vähän yli 30 km päässä Tukkiholmasta eli Södertäljessä, kun yhtäkkiä moottoritie oli suljettu kaikennäköisin vempaimin: puomeja, tolppia, jopa yksi auto. Vieressä oli iso valotaulu, jossa oleva valonuoli osoitti oikealle. Eli pakko kääntyä sinne eli Södertäljeen ja poistua mootoritieltä, jolla ei minkäänlaisia esteitä näkynyt. Liittymän yläosassa oli toinen liittymä takaisin alas moottoritielle, mutta sekin oli suljettu. Ei mitään kyltitystä minnekään päin. Miten ihmeessä nyt sitten pääsemme Tukholmaan? Tämä kysymys poltteli sekä sisällä että huulilla.

Ajelimme keskustaan päin ja kohta olimme taas samassa suljetussa risteyksessä. Pakko ehtiä laivaan, mitä nyt eteen? Kello oli neljä aamuyöllä eikä liikennettä ollut odotettavissa. Välillä rukoiltiin, että Jumala johdattaa meitä, että löydämme oikean tien. Siinä sitten istuttiin ja ihmeteltiin, kun takaa päin lähestyi risteystä auto. Minä avasin nopeasti oven ja annoin merkkiä, että pysähtyvät. Juoksin auton luo. Siinä istui kolme ulkomaalaista miestä. Kysyin heiltä, mistä me pääsemme Tukholman tielle. Mies näytti kädellään oikealle ja sanoi, että kahtakin kautta, joko tuolta tai Rönningen kautta. Sitten hän sanoi, että seuratkaa meitä.

Noh, kun oltiin siinä suljetussa risteyksessä, ja Matti oli ajanut esteiden ohitse, siirsin yhtä estettä, että päästiin vapaalle tielle ja lähdettiin seuraamaan valkoista tila-autoa. Auto ajoi sopivaa vauhtia eikä lähtenyt ohittelemaan edellä ajavia, selvästi osoitti haluavansa, että pystymme seuraamaan heitä. Matka jatkui pieniä sivuteitä aina vain edelleen ja edelleen. Jossain kohti näimme Tukholmaan vievän moottoritien sivulla ja sitä pitkin matkaavia autoja. Välillä tuli jo mieleen, että jospa nuo miehet ohjaavat meidät johonkin syrjäiseen paikkaan, kolkkaavat ja ryöstävät - noh paljon muuta ei ollut ryöstettävänä kuin vaatteita, likaisia ja puhtaita,mutta henkiparkamme on kallis meille. Ajelimme peräkanaa varmaankin toistakymmentä kilometriä, kun vihdoin tuli liittymä, josta pääsimme takaisin moottoritielle. Heti sille päästyämme "ohjausautomme" lisäsi vauhtia ja katosi näkyvistä. Mua kadutti, etten ottanut rekisteriä ylös, että voitaisiin selvittää auton omistaja ja kiittää häntä. Ei ehditty edes kättä heilutella, kun auto katosi autovilinään.

Niin sitten selvisimme ajoissa satamaan. Vielä niitä löytyy ystävällisiä ja auttavaisia ihmisiä. Onneksi! Emme ikinä eikä koskaan olisi osanneet tuota reittiä pitkin takaisin moottoritielle.

Kiitos Taivaan Isälle jälleen kerran. Hän totisesti vastaa rukouksiin!

Matteuksen evankeliumi 18:11—14 ”Sillä Ihmisen Poika on tullut pelastamaan sitä, mikä on kadonnut.

Mitä arvelette? Jos jollakin ihmisellä on sata lammasta ja yksi niistä eksyy, eikö hän jätä niitä yhdeksääkymmentä yhdeksää vuorille ja mene etsimään eksynyttä?

Ja jos hän sen löytää, totisesti minä sanon teille: hän iloitsee enemmän siitä kuin niistä yhdeksästäkymmenestä yhdeksästä, jotka eivät olleet eksyneet.

Niin ei myöskään teidän taivaallisen Isänne tahto ole, että yksikään näistä pienistä joutuisi kadotukseen.”

 

Mitä ovat onnen kyyneleet?

Oltiin eilen hoitamassa Nellyä ja Hannesta, kun vanhemmat olivat ruokakaupassa Vaasassa. Oltiin sitten leikkipuistossa ja Munni lähti Hanneksen kanssa kotiin. Me jäätiin Nellyn kanssa vielä ja typykkä halusi kiivetä isolle kivelle. Seistä tökötti siellä, kun minä olin alhaalla. Nelly katsoi mua nätisti ja sanoi: "Ihanimmat kyyneleet ovat onnen kyyneleet". Hoksasin heti, että kyse on jostain laulusta, mutta ajattelin sen olevan jokin vanha iskelmä ja ihmettelin, missä hän sitä on kuullut. Kun kysyin, mistä hän sen on kuullut, hän sanoi sen olevan levyllä, joka me on annettu heille. Noh, silloin muistin laulun. Se on lasten laulu, joka alkaa: "Kisu, Sisu,Visu, Misu neljä kissanpoikaa.." sitten kissat lähtee heikoille jäille ja meinaavat hukkua, mutta talon urhoollinen koira pelastaa ne. Laulun lopussa on nuo kyseiset sanat.

Keskustelimme sitten siitä, mitä onnen kyyneleet ovat. Lopuksi Nelly kysi onko mulla ollut niitä ja montako niitä oli.

Lasten logiikka on ihana ja aukoton.

Kun luimme sohvalla Prinsessa-lehteä, Hannes käpertyi kainalooni ja nukahti puoli 8. Jussi harmitteli, että poika herää eikä sitten nuku heti, vaan valvottaa heitä. Noh, minä vain otin likaisen ja päällysvaatteissa olevan pojan hellästi syliini ja kannoin sänkyyn ja peittelin. Nukkui kuulemma aamulla kahdeksaan eli 12,5 tuntia. Oli poika väsynyt.

Matteuksen evankeliumi 21:14—16 ”Ja hänen (Jeesuksen) tykönsä pyhäkössä tuli sokeita ja rampoja, ja hän paransi heidät. Mutta kun ylipapit ja kirjanoppineet näkivät ne ihmeet, joita hän teki, ja lapset, jotka huusivat pyhäkössä ja sanoivat: "Hoosianna Daavidin pojalle", niin he närkästyivät ja sanoivat hänelle: "Kuuletko, mitä nämä sanovat?" Niin Jeesus sanoi heille: "Kuulen; ettekö ole koskaan lukeneet: 'Lasten ja imeväisten suusta sinä olet valmistanut itsellesi kiitoksen'?”

Mikä koivu se on?

Ei tavallisessa koivussa ole tällaisia lehtiä, eihän? Ja oksat roikkuu kuin riippakoivussa. Kuka löytää nimen?

Ensi yönä kohti kotia

Ensi yö taitaa mennä vähällä unella, kun noustaan ylös jo puoli kolme (3). Laiva lähtee Tukkiholmasta klo 07:10 paikallista aikaa. Matkaa ei toki ole kovin hirveästi, mutta me halutaan olla aina ajoissa paikalla. Meillä on vain kansipaikat, joten hyttinukkumisesta voi vain uneksia. Mutta on ihana päästä takaisin kotiin. Borta bra men hemma bäst, sanottiin jo entisessä ruotsin oppikirjassa. Ja tottahan se on.

Täällä oli viime viikolla aika mukavat ja lämpimät ilmat, mutta viime päivät ovat olleet aamusta sateisia ja melko kylmiä. Tosin iltaa kohti selkenee ja lämpenee. Mutta kesävermeissä ei ole paljon tarvinnut kulkea. Siis hellesellaisissa.

Monien ystävien luona on vierailtu ja tänään taas mennään yksien luo lounaalle. Mikko-poika-raukka on saanut luovuttaa sänkynsä meille ja nukkunut itse sohvalla. Nyt sekin jää taakse. Poika suunnittelikin jo pienemmän asunnon hankkimista.

Nyt paistaa aurinko, mutta lämpötila lienee siinä 15 asteen paikkeilla. Eilen, kun vierailimme ystävämme Tiinan luona ja olisimme halunneet viettää aikaa hänen ja tyttäriensä kanssa Tiinan siirtolamökillä, niin eikös satanutkin. Siispä oleilimme Tiinan kotona. Mukavaahan sekin oli. Illalla sitten oli jo +22 lämpöä.

Mikon alakerran pariskunnalla on jo kolme vuotta ollut sorsapariskunta vieraana. Rudolf ja Maja. Tulevat joka aamu puoli kuudelta hinkumaan aamiaista. Nyt tulevat vuorotelleen, kun lienee hautomisaika. Pulskia näyttävät olevan. Pullasorsia!

Oihh, huomenna myöhään illalla ollaan jo kotona. Ikävä kotiin!

2.Kor 7:10—11 ”Sillä Jumalan mielen mukainen murhe saa aikaan parannuksen, joka koituu pelastukseksi ja jota ei kukaan kadu; mutta maailman murhe tuottaa kuoleman.

Sillä katsokaa, kuinka suurta intoa juuri tuo Jumalan mielen mukainen murehtimisenne on saanut teissä aikaan, mitä puolustautumista, mitä paheksumista, mitä pelkoa, ikävöimistä, kiivautta, mitä kurittamista! Olette kaikin tavoin osoittaneet olevanne puhtaat tässä asiassa.”

 

Nostalgiapolulla ja vähän muuta

Mansikat on täällä jo kypsiä ja ihan mansikan makuisia. On ostettu niitä joka päivä. Litra maksaa 40 kr (4,52 e). Ei ihan paha hinta uusista mansikoista. Ja jäätelön kanssa syötynä - hyvää! Lienee pakko ruveta kuurille heti, kun päästään kotiin. Vierailupaikkoja on paljon ja joka paikassa tarjotaan kaikkea hyvää eikä oikein voi kieltäytyäkään. Eilen käytiin mm. savolaispariskunnan luona;  heidän asunnossaan vietimme 31.12.1991 ikimuistoisen hääyömme. Riitta-rouva oli yksin toista tuntia kanssamme ennen kuin Mauri-miehensä tuli autonpesukeikalta kotiin. Oli mahtavaa kuunnella häntä. Suomi-savo-ruotsi sekamelskaa ja ihanan huumorin kera. Hän oli tehnyt aivan mahtavia juttuja pienen pienistä helmistä: vaatteet pikkuhousuja myöten kahdelle pienelle nukelle, päällystänyt styroxiset joulukellot, suutarinlampun varjostimen päälle kauniin "liinan". Se on täällä kuulemma suosittu käsityöharrastus. Pikkuista näpertelyä vaatii. Heidän luonaan vierähtikin peräti 3,5 tuntia ja mukavaa oli. Välillä vakavaakin puhetta mm. kuolemasta.

Tähän tyyliin ne jutut oli tehdyt, mutta nää ei ole ollenkaan sitä luokkaa, mitä Riitan tekemät. Olisi sittenkin pitänyt ottaa kuvia niistä. Lainasin tämän kuvan netistä.

Äsken kävimme nostalgisella kävelyreissulla. Kiersimme nimittäin melkein kokonaan reitin, jonka olemme yhdessä ensi kerran kävelleet 22 vuotta sitten, kun vielä emme edes seurustelleet. Munni totesi, ettei muista polun olleen näin mutkainen, kun katseli vain mun kurveja. Tässä muutama kuva kävelyltä

Puro polun varrella

Tämä on isoMatti/Munni

Oli tosi lämmin - kuuden paikkeilla illalla vielä noin +22 astetta

Näitäkin siellä näkyi, tämä yksilö ainakin 10 cm pitkä

Huomenna on toiset ylioppilasjuhlat, kun Madde saa lakin.

Johanneksen evankeliumi 15:12—13 Jeesus sanoi: ”Tämä on minun käskyni, että te rakastatte toisianne, niinkuin minä olen teitä rakastanut. Sen suurempaa rakkautta ei ole kenelläkään, kuin että hän antaa henkensä ystäväinsä edestä.”