Aikainen aamu

Heräsin aamulla ja kurkkasin yöpöydällä majailevaa kelloa. Näytti selvästi 15 yli seitsemän. Eli aika nousta, kun olokin tuntui melkoisen pirteältä. Ensin tietenkin vessaan, sit pesasin naamani ja voitelin sen yhdellä ylimmistä ystävistäni - HTH:lla. Jos joutuisi autiolle saarelle ja saisi ottaa mukaan vain muutamia asioita, olisi tämä voide varmasti yksi. Se on vuosikymmenien aikainen ystäväni. No niin, sen jälkeen tekojäsenvarastolle. Päätin jättää kuulolaitteen asentamatta paikoilleen, mutta silmälasit oli pakko ottaa. Kurkkasin kuulokojeen vieressä lekottelevaa rannekelloa. MITÄ!! Ei oo totta! Pakko kävellä vielä tarkistamaan asia keittiön seinäkellosta. KELLO OLI 04:20! Voihan rähmänkäki. Siemaisin haponestäjän ja istuksin hetkisen miettien, miten tästä nyt selvitään. Päätökseksi tuli mennä uudelleen sänkyyn. Siinä sitten makoilin ja mietin syntyjä syviä. Eli avioliittoasioita. En  oman liittoni kannalta, vaan muiden. Tunnin verran jaksoin loikoilla, kunnes nousin ja kirjoitin ylös ajatelmani. Jääköön nyt kuitenkin julkaisematta, vaikka tosi hienoja ajatuksia ne ovatkin. :) Samalla nautin naapurilta lainatu kirkasvalolampun valosta.

Sitten söin runsaan aamiaisen, puin päälleni ja tein puolen tunnin sauvakävelylenkin aivan ihanassa, raikkaassa aamuilmassa. Oli hienoa katsella tummalla taivaalla loistavia tähtösiä. Palatessani oli kotimieskin jo päässyt sängystä ylös.

Marumummeli oli kuvannut blogiinsa ihania pikkuisia piparitaloja. Minä kun en koskaan sellaista ole tehnyt - auttanut tosin tytärtä tekemään - niin ajattelin laittaa tähän miniäni piparitalon. Hän tekee joka joulu mitä hienompia luomuksia.

Jonain jouluna hän oli tehnyt myös tikapuut, joilla keikkui pikkuinen tonttu.

Matteus 21:9 "Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen (Jeesuksen) edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: "Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen, Hoosianna korkeuksissa!"

Metsässä rämpimistä

Lähdin sauvakävelylle soratielle tuossa lähellä. Mutta jostain kumman syystä metsä alkoi niin ihmeesti houkutella sisäänsä. Oli ihan pakko mennä. Vaikka pelotti. Kun täälläpäin on nähty sekä karhuja että susia. Mutta se metsä on niin ihana. Ja vielä ihanammaksi se tuli, kun melkein astuin suppilovahveroitten päälle. Panin paikan mieleeni, kun mukana ei ollut mitään, mihin ne olisin voinut kerätä. Jatkoin siis matkaa, tällä kertaa pois metsästä ja tien yli toiseen metsään, joka vaikutti turvallisemmalta, sillä se on parasta aikaa rakennettavan lähiön vieressä.

Mutta tämä metsä olikin varsinainen räme. Kaadettuja puun runkoja ja oksia pitkin ja poikin, kiviä, mättäitä ja märkää. Ennen pitkää eteen tuli leveä oja, jonka reunat olivat höttöä. Mites tästä nyt yli. Nåh, löytyihän se paikka ja viimein kovempaakin maaperää. Kun olin jo melkein tiellä, näin polun vieressä muutaman supparin ja pistin ne taskuuni. :)

Kävin kotona ja jätin sauvat, otin muovirasian mukaani ja päätin palata hakemaan ne supparit parempaan talteen. Vähän ennen paikkaa, josta piti poiketa metsään, polku taas kutsui. Tule tänne, tule tänne! Eihän siinä auttanut. Ja kas, kohta löysin pienen suppariesiintymän.

Mutta pakkohan oli lähteä eteenpäin löytämään sitä alkuperäistä paikkaa, jossa arvioin olevan saman verran noita ihanuuksia. Kuljin etsien sinne ja tänne enkä millään löytänyt enää sitä paikkaa. Miksi en laittanut vaikka jotain keppiä merkiksi? mutisin. Hoilasin ja laulelin, etteivät ne kamalat pedot tulisi tervehtimään. Eivätkä ne tulleetkaan. Mutta sienipaikkaa en vain löytänyt. Pakkohan sieltä oli lähteä kotiin.

Koko matka kesti tunnin. Housunpultut olivat märät, mutta onneksi kengät pitivät vettä - kirpparilta ostetut vaelluskengät. Kotona puhdistin sienet ja laitoin pannulle, että neste kiehuu pois. Sitten lisäsin paaaljon voita ja sipulia pilkottuna. Viimeksi vielä eilen keitettyjä perunoita. Mausteeksi suolaa ja mustapippuria myllystä. Särpimenä eilen keittämääni lohta. Mums.

Psalmit 145:14-15 "Kaikkien silmät vartioitsevat sinua, ja sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan. Sinä avaat kätesi ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät."

Mistä sen ikääntymisen huomaa?

Viime aikoina olen miettinyt tätä ikääntymistä ja ennenkaikkea sen huomaamista. Jo 60-luvulla asuin muutaman vuoden täällä Laihialla ja näin tutustuin moniin ihmisiin, olinhan appivanhempien (silloisten) kaupassa töissä.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin olen tavannut näitä ihmisiä ja tehnyt mielenkiintoisen havainnon. He ovat vanhentuneet - jotkut aika paljonkin - omaa vanhenemista sen sijaan en oikein ole ymmärtänyt. Laitetaanpas tähän pieni kuva. Siinä on kaksi kuvaa, joiden väliä on yli neljäkymmentä vuotta. Otettu samalla rapulla.

Laskin juuri, että kuvien välillä on 47 vuotta. 

Pakkohan se on uskoa noita kuvia katsellessa, että ikä on tehnyt tehtävänsä. Parhaiten kuitenkin olen ajan kulumisen huomannut muiden silloisten tuttujen vanhenemisesta. Se on aika kumma juttu. Mahtaako johtua siitä, että tämän naaman näkee joka päivä? Eli iän näkyminen tulee hiipien ja siihen tottuu ajan mittaan.

Kotimiehen serkkuvainaja laukaisi kerran: "On se kummaa, kun entiset morsiamet tulee nykyisin rollaattorilla vastaan." 

Muistellaan vielä menneitä yhden kuvan verran. Tosin en ole lupaa kysynyt siskoilta, mutta onhan tämä jo ollut naamakirjassa eivätkä ole mua toruneet.

Siinä me ollaan. Siskokset. Yksi puttuu eli esikoinen. Minä olen vasemmalla, sitten meistä nuorin ja oikealla vanhin.

Tämä kuva on otettu 80-luvun lopulla meidän silloisessa keittiössä, joka nykyisin on esikoiseni keittiö - tosin uusittuna.

Huomaahan sen ikääntymisensä myös lapsista, kun mullakin esikoinen täyttää huomenna jo 43 vuotta ja välipoika viikon päästä 41. Kuopuskin tulee joulukuun puolessavälissä 34 vuoden ikään eli samaan ikään, joka minulla oli, kun hän syntyi. Ja kuitenkin heidän syntymänsä tapahtui kuin eilen!

Eipä sitä tämän kummempia tänään. Voikaahan lukijat hyvin!

Psalmit 92:13-16 "Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri. He ovat istutetut Herran huoneeseen, he viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa. Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat ja julistavat, että Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei Hänessä vääryyttä ole."

Laiskuutta vs. priorisointia

Kukat ovat kihlajaispäivän kukat, jotka kotimies eilen toi. Tänään on se päivä. Eli 23 vuotta sitten ostettiin kihlat Ruotsin Finspångissa, jossa sulhanen silloin asui. Paljon on vettä virrannut Kyrönjoessa kuten myös muissa joissa sen jälkeen.

Mutta eihän mun siitä pitänyt puhua, vaan viime aikojen mietinnöistä. Tämä ei siis ole mikään valtiovallan mietintö, vaan ihan oman pikku pääni ajatus. Vierailin veljentyttären luona. Hänellä on kaksi pientä lasta. Hän on kotiäiti. Koulutukseltaan erityislastentarhanopettaja. Välillä hän luennoi amk:ssa ja välillä pitää Leikkien-kutsuja. Käy zumbassa ja lasten kanssa harrastaa ties mitä. Niin ja Jippu-koiran kanssa agilityä. Sisustaa, tekee käsitöitä ja ties mitä muuta. Hän sanoi olevansa laiska. Nåh. Minä siitä asiaa miettimään. Mikä on laiskuutta ja mikä priorisointia?

Mun mielestä hän ei ole laiska, vaan priorisoi asioita. Laittaa tärkeysjärjestykseen. Ehkä se järjestys ei ole kaikkien mielen mukainen, mutta hänelle se lienee oikea. Eikä mielestäni olekaan kovin viisasta elää sen mukaan, mitä muut sanovat saati ajattelevat. Tärkeintä on olla sinut oman elämänsä kanssa.

Että tällaisia ajatuksia tänään, kun välipojan lapset ovat tulossa yökylään. Kovasti jo odotan heitä. Käväisin kävelylläkin. Oli jotenkin hauskan näköistä, kun poikkesin tieltä metsään. Siellä oli ohut lumikerros kaikkialla muualla paitsi polulla, jota kuljin. Se oli ruskeitten havunneulasten peittämä eikä lunta ollut hiutalettakaan. Harmi, etten ottanut siitä kuvaa. Sen sijaan saatte kuvan tuosta talon vieressä olevasta metsästä, jonka kautta yleensä kuljen.

Näkyyhän tosin tässäkin hieman tuota samaa ilmiötä.

Jesaja 55:10-11 "Sillä niin kuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin."

Viisaus rakentaa talon ja rakkaus sisustaa sen!

Viisaus rakentaa talon ja rakkaus sisustaa sen!

Löysin tuon otsikon lauseen joskus jostakin. Se on mielestäni aika hyvin sanottu! Seuraavassa ajatuksia, joita tuo lause minussa kirvoitti:

Mikä se talo sitten onkin; yhden tai useamman ihmisen perhe, työyhteisö, seurakunta. Tai meidän sydämemme. Jumala haluaa olla antamassa meille sekä viisautta että rakkautta rakentaa luja ja pysyvä rakennus.

Hän haluaa koskettaa jokaisen meidän sydäntämme ja pyytää antautumaan kokonaan Hänelle. Kun sen teet, Jeesus muokkaa sydämesi maaperän pehmeäksi ja kylvää sinne siemenen. Sydämeen, jossa on vihaa ja epätoivoa, Hän kylvää rakkauden siemenen. Surulliseen sydämeen ilon siemenen. Katkeraan sydämeen anteeksiantavaisuuden siemenen. Äkkipikaiseen sydämeen pitkämielisyyden ja itsensä hillitsemisen siemenen. Epäystävälliseen sydämeen ystävällisyyden siemenen. Huolien täyttämään sydämeen rauhan siemenen. Ja niin edelleen, juuri siten, mitä Hän näkee kunkin tarvitsevan. Mutta ei Hän tee sitä väkisin, vaan painaa sormensa hellävaraisesti siihen kohtaan sydäntäsi, johon sattuu ja sanoo: Minä parannan sinut. Turvaa vain minuun ja jätä asiasi minun haltuuni. Ja kun Hän on saanut luvan ja siemen on kylvetty, Hän antaa rakkautensa lämmittää maaperän ja Henkensä kastella sen, ja niin taimi pääsee kasvuun. Suojele sitä! Kun halla tulee, kääri taimi rukouksen lämpöön. Tue sen kasvua ja eräänä päivänä tulet näkemään vahvan ja kauniin taimen, joka tuottaa siemenen mukaista hedelmää!

Ennen oli ennen, nyt on nyt

Kotimies ongella edellisessä asuinpaikassamme.

Aamukävelyllä hienoisessa sumussa mietiskelin lapsuuttani. Miten se oli erilainen kuin esimerkiksi omilla lapsillani ja nykylapsilla. Minä olin mm. pikkupiikana opettajan perheessä. Alunperin mun piti mennä hoitamaan heidän poikansa perheen esikoista, joka taisi olla jotain vuoden ikäinen. Mutta tosiasiassa en koskaan häntä hoitanut, hän oli "häkissään" ISON tuvan lattialla. Minä sen sijaan siivosin.

Tupa oli siis tosi ISO. En tiedä olisko ollut ainakin 10 m pitkä ja vähän kapeampi. Ja matot sen mukaan pitkät. Muistan, kun yritin niitä ulkona ravistella. Eihän se kovin voimakasta ravistelua ollut, minä pienikokoinen ja hento tyttö ja piiitkät matot. Miten olisin niitä kunnolla ravistellut? Mutta yritystä oli. Seuraavaksi tuvan lattia piti lakaista ja lopuksi pyyhkiä kostealla kontillaan. Kun tupa oli siivottu, oli opettajan ja hänen miehensä kamarin vuoro. Mieleeni on jäänyt, kun pyyhin kostealla pölyjä isosta, ruskeasta kirjoituspöydästä. :) Joskus siivosin vielä lisäksi pojan ja miniän ison kamarin. Niin ja sitten jossain välissä kuorin sangollisen perunoita. Oli siinä 9-vuotiaalle urakkaa kerrassaan. Ja palkka sitten. Sain kaakaota! Kaakaojauheeseen sekoitettiin sokeria ja paksua kermaa. Mmmm, että se oli hyvää. En koskaan aikaisemmin ollut sellaista herkkua saanut. Enkä kai jälkeenkään. :D

Omat vanhimmat lastenlapseni ovat 8-vuotiaita tyttöjä - esikoisen ja välipojan esikoiset, joilla on viiden kuukauden ikäero. En voisi kuvitellakaan heitä samanlaisissa hommissa. Tosin esikoisen tytär kyllä jo osaa laittaa ruokaa ja auttaa äitiään, onhan hänellä kaksi pikkuveljeä ja yksi pikkusisko. Välipojan tyttärellä on yksi pikkuveli, joka on kiinnostuneempi keittiöhommista kuin tyttö.

Kotimies kertoilee välillä, miten hän on kaivanut ojaa Kuusamon korvessa 10-vuotiaasta lähtien viitenä kesänä. Muut pojat kulkivat uimaan, kun hän veljensä kanssa ahersi kovassa työssä. Ilmankos miehellä on ISOT kourat ja leveät hartiat. Juuri eilen illalla laitoin käteni hänen kätensä viereen ja ihmettelin niiden kokoeroa.

Asiasta kolmanteen. Olen epätoivoisesti yrittänyt muuttaa blogini taustaväriä eilen ja kerran tänä aamunakin, mutta ei vain onnistu. Sain kuitenkin muuta muutosta aikaan. Haluaisin syksyn oranssin värin taustalle, mutta kun ei, niin ei.

Sefanja 3:17 "Herra, sinun Jumalasi, on sinun keskelläsi, sankari, joka auttaa. Hän ilolla iloitsee sinusta, hän on ääneti, sillä Hän rakastaa sinua, hän sinusta riemulla riemuitsee."

Vastaus kysymykseen: vastakysymys vs. vertaus

Heräsin aikaisin tänä aamuna eli jo kuudelta ja nousin ylös, koska ei enää nukuttanut. Kotimies jäi edelleen kuorsailemaan. Mahapillerin jälkeen join kupposen maitokahvia. Hyvää! Samalla luin päivän Sana-annosta.

Olen suora ihminen. Välillä liiankin suora. Toivon kuitenkin oppineeni iän myötä hieman. Joskus penään kotimieheltä suoraan kysymykseeni suoraa vastausta, jota en useinkaan saa. Silloin olen ajatellut, että on vielä toinenkin, joka yleensä ei vastannut kysymykseen suoraan. Jeesus! Hän vastasi usein vastakysymyksellä tai sitten vertauksella. Mietin tänä aamuna tuota vertauksena esitetyn tarinan voimaa. Kun ei saa suoraa vastausta, vaan kertomuksen sen sijaan, se pakottaa kysyjän miettimään ja löytämään vastauksen tuosta kertomuksesta. Ja siinä sitä oppi menee paremmin perille. Näin uskon. Jos sanotaan suoraan, sen voi helposti sivuuttaa, unohtaa tai olla ymmärtämättä - niin halutessaan. Mutta kun vastaus osn tarinan muodossa, se panee ajattelemaan asiaa laajemmin ja sen kautta tullut/vastaanotettu oppi menee paremmin perille. Näin uskon.

Tämän päivän Sana-annoksessa on kohta Luukkaan evankeliumista luvusta 14. Siinä Jeesus... tai ei, laitan sen tähän, niin saat itse lukea. Tässä tosin kukaan ei kysynyt mitään, mutta vastaus on sangen selkeä, vaikka onkin tarinan muodossa.

"Kun Jeesus huomasi, kuinka kutsutut valitsivat parhaita paikkoja, hän kertoi heille vertauksen: ´Kun joku on kutsunut sinut häihin, älä asetu aterioimaan kunniapaikalle, Hän on ehkä kutsunut jonkun, joka on sinua arvokkaampi, ja niin se, joka on kutsunut teidät molemmat, tulee ja sanoo sinulle: 'Anna paikkasi hänelle'. Silloin joudut häveten siirtymään viimeiselle sijalle. Kun sinut siis on kutsuttu, asetu viimeiselle sijalle, jotta se, joka on sinut kutsunut, tullessaan sanoisi: 'Ystäväni, siirry lähemmäksi'. Silloin saat kunnian kaikkien pöytävieraiden edessä, sillä jokainen, joka itsensä ylentää, se alennetaan, ja joka itsensä alentaa, se ylennetään."

Olet oman pääsi ainut ajattelija!

Huomenta vaan kaikille lukijoille. Olen lukenut erästä kirjaa, joka on laittanut ajattelemaan asioita ehkä uudellakin tavalla. Kirja on: Hilkka Laukka-Sinisalo "Tarina kahdesta sammakosta eli kuinka löydät itsestäsi selviytyjän?"

Ensimmäinen vahva löytö on se, että ajatukset ovat tunteiden polttoainetta. Ei sitä kirjassa ihan noin sanota, mutta se on se viesti. Miten usein me ajattelemmekaan että tuo toinen saa minut tuntemaan näin. Mutta sehän ei olekaan totta, vaan meidän oma suhtautumisemme siihen, mitä toinen teki, sen aiheuttaa. Pakko laittaa tähän joitain hienoja lainauksia kirjasta. Huomautan vielä, että olen vasta sivulla 64 ja kirjassa ona 372 sivua. :) Mitä vielä tuleekaan?

"...on hyvä muistaa, että tunteet, keho ja ajattelu toimivat yhteen. Tunteet muokkaavat ajatteluamme ja käyttäytymistämme. Jos tunteemme vievät voimiamme, tunteiden ei kannata antaa muokata kehoa eikä ajattelua. Onneksi voimme myös käyttäytymisellämme muokata tunteitamme. Lisäksi meillä on sekin vaihtoehto, että muokkaamme ajattelemalla sekä tunteitamme että käyttäytymistämme.

Olemme jokainen oman päämme ainoa ajattelija. Ajattelu on tietoista toimintaa. Itse asiassa meillä on hyvin vähän muuta yhtä korosteisesti tietoista kuin ajattelu. Halutessamme voimme päättää, mitä ajattelemme. Voimme vaikuttaa siihen, mitä ajattelemme ja kuinka kiihkeästi tai ohimennen jotakin ajattelemme.

Ajatus on joustava. Millä hetkellä tahansa voimme päättää ajatella jotakin muuta. Ajatus on rakenteeltaan heikko. Se saattaa ikään kuin itsestään rikkoutua kesken kaiken. Se saattaa hypätä toiseen asiaan ja sen kautta polveilla kolmanteen ja neljänteen. Ajatus on kuin perhonen, avoin vaihtoehtoisille kulkusuunnille. Sen lentorata on helposti muutettavissa.

Merkillistä on, että vaikka ajatus onkin varsin epäluotettava, voimme ajatusten avulla muuttaa tunteitamme ja kehomme tiloja. Oleellista on muistaa, että voimme päättää, mitä ajattelemme."

Sitten vielä pätkä kappaleesta, jossa mietitään millainen on tunteiltaan pätevä ihminen - eli mitä on emotionaalinen pätevyys. "Emotionaalisesti pätevä ihminen oivaltaa myös, että toiset ihmiset eivät aiheuta hänessä sitä tai tätä tunnetta. Hänen tunteensa nousevat hänen omista ajatuksistaan ja omista suhtautumistavoistaan, omasta käyttäytymisestään."

Tuo jälkimmäinen lainaus varsinkin herätti paljon ajatuksia. Miten usein me - tai ainakin minä - ajattelemme, että kun tuo toinen teki niin, siitä johtuu tämä tunteeni. Mutta jos tajuaa tilanteen syvästi, eihän se niin voi olla. Oma suhtautumisenihan siihen, mitä toinen teki tai sanoi, sen tunteen loppuviimeksi sai aikaan.

No, olkoon tämä tämän aamun annos. Eipä mulla sitten muuta!

Filippiläiskirje 4:8 "Ja vielä veljet, (myös sisaret), kaikki mikä on totta, mikä kunnioitettavaa, mikä oikeaa, mikä puhdasta, mikä rakastettavaa, mikä hyvältä kuuluvaa, jos on jokin avu ja jos on jotakin kiitettävää, sitä ajatelkaa."

Vastaus mummelin haasteeseen

Lainaus mummelin blogista:

Rakkaita esineitä

"Haasteen nimi on rakkaita esineitä. Tarkoituksena on esitellä kodistaan seitsemän esinettä, jotka ovat syystä tai toisesta rakkaita, joista ei haluaisi luopua. Jokaisesta esineestä tulee laittaa kuva ja kertoa miksi juuri se esine on rakas."

Elikkä mulle rakkaita esineitä kodistamme.

1. Tässä kuvassa on useampia esineitä, joita en mistään hinnasta antaisi pois. Aloitetaan tuosta pöydästä. Se oli aikanaan isoisäni ja -äitini kamarissa ikkunan edessä. Muistan sen sieltä niin kaukaa kuin yleensä jotain muistan. Joitain vuosia sitten sain mahdollisuuden saada tuon pöydän sekä lisäksi kaksi puista käsinojallista tuolia heidän tuvastaan. Tuolit eivät valitettavasti meille mahdu ja ne ovatkin hoidossa välipojan kotona. Kun sain pöydän, se oli maalattu valkoiseksi, minä siitä poistin maalit ja siitä tuli se vanha isovanhempieni pöytä, joka on mulle tosi rakas ja tuo muistoja kaukaa lapsuudesta. 

2. Toisena ovat nuo kuvan vasemmassa alalaidassa olevat kenkälestit. Niissä on satoja naulojen jälkiä. Muistan suutari-isoisäni, kun hän istui tupansa ikkunan edessä olevan suutarinpöytänsä ääressä. Valmisteilla oleva kenkä oli hänen polviensa välissä ja hänellä oli meneillään pohjan ompeleminen kenkään. Naskalilla hän ensin pisti reiän pohjan reunan läpi, sitten hän otti pikilankaa, kasteli pään suussaan ja työnsi reiästä ja toisen pikilangan päinvastaisessa järjestyksessä samasta reiästä. Sitten hän otti toisella kädellä toisesta pikilangan päästä ja toisella toisesta ja veteli niistä, niin että ommel kiristyi. Tuo kuva on edelleen mielessäni noin kuudenkymmenen vuoden takaa.

3. Vyyhdinpuu vasemmassa laidassa. Sen sain ensimmäisen aviomieheni isovanhempien talolta. Samoin kuin kaksi seuraavaa tavaraa.

4. Piimäleili.

5. Voiastia. Minä satun tykkäämään kovasti vanhoista tavaroista ja huonekaluista. Oikeastaan olisin voinut ihan hyvin laittaa kuvan myös meidän sohvakalustosta. Se on vanha chippendale-mallinen kalusto, josta en haluaisi luopua millään.

6. Tämä kristallikruunu on mulle erityisen rakas. Se on isäni ja äitini jäämistöstä. He ovat se ostaneet varmaankin yli kolmekymmentä vuotta sitten. Kerran irrotin kaikki nuo kristallit ja pesin ne jokaisen erikseen. Tai siis tuossa alapuolella olevat. Ja kyllä se taas loisti. Muuten pesen sen vain käyttämällä kristallisuihketta silloin tällöin. Kun se roikkui vanhempieni katossa, en koskaan siihen kiinnittänyt sen kummempaa huomiota, en tainnut edes tykätä siitä. Mutta kun molempien kuoleman jälkeen sisarusten kanssa arvoimme meille rakkaita esineitä, vanhin veljeni sai tämän kattokruunun. Olin pettynyt, sillä se oli ainut, jonka todella olisin halunnut. Kerroin tämän nuoremmalle siskolleni, joka jutteli veljen kanssa. Veli oli ihmetellyt, että mitä hän tuolla kruunulla tekee, niin sisko oli sanonut, että kuka meille olis perukirjoituksen tehnyt, ellei Hellevi olisi sitä tehnyt. Niinpä veli soitti mulle ja sanoi, että saan tuon kruunu. Voi, miten iloiseksi tulinkaan. Ja niin kauan kuin mussa henki pihisee, se ei saa katostani häipyä. :)

7. Ja sitten viimeisimpänä tämä lasiteos. Saimme sen eräältä ystäväpariskunnalta, jonka poika omisti lasitehtaan. Kotimies värkkäsi siihen tuon jalustan. Se on mielestäni kaunis esine ja muistuttaa siitä kaikkein tärkeimmästä: minunkin velkani on maksettu tuolla ristillä.

Johanneksen evankeliumi 19:30 "Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: "Se on täytetty", kallisti päänsä ja antoi henkensä."

Sain vanhemmiltani jotain todella arvokasta

Viime kuukausien mainingeissa ja oman sisimmän tutkistelussa olen saanut ymmärtää jotain todella arvokasta.
Vaikka olisin toivonut isän ja äidin tekevän monta asiaa kohdallani toisin kuin ovat tehneet, olen ymmärtänyt erään tosi tärkeän asian.

Olen aina tuntenut itseni arvokkaaksi ja tarpeeksi hyväksi. Ja siitä on annettava kunnia vanhemmilleni. En muista, että he koskaan olisivat arvostelleet minua vähättelevästi. Päinvastoin. Kun yhden kerran  koulunkäyntini aikana sain englannin sanakokeista täyden kympin, olin heidän mielestään tosi hyvä.

Ja rakkautta koen saaneeni aina. Vaikka kuriakin oli eikä aina niin hellääkään, mutta silti olen aina tiennyt heidän rakastavan minua. Nyt täytyy lukea pois yksi ilta, jolloin minulla oli murrosikä. :) Makasin kamarin sängyllä ja itkin. Isä tuli lohduttamaan ja kysymään, mikä minulla on. Sanoin, ettei kukaan tykkää minusta. Mutta se jäi siihen. Murrosikä oli ohi! ;)

Syliäkin olen saanut tarpeeksi. Mielessäni on usein talvi-illat, jolloin takassa paloi tuli ja isä heijasi mua - ja muitakin lapsia - jalkansa päällä. Muutenkin vanhempani ovat olleet aika edistyksellisiä. Jo alle kymmenen ikäisestä muistan, miten isä opetti meitä voimistelemaan tuvassa. Piti pyörittää käsiä ympäri molempiin suuntiin ja sitten istuttiin lattialla hajareisin ja taivuteltiin sivulle ja eteen. Ja puhelin meillä oli ensimmäisten joukossa, vaikka olimme kaikenlaisten mittapuiden mukaan aika köyhiä. Se oli sellainen iso, ruskea laatikko seinällä ja siinä oli luuri koukussa roikkumassa. Kun halusi soittaa, piti ensin nostaa luuri ja sen jälkeen veivata pikkuista veiviä. Näin keskusneiti kuuli puhelun ja vastasi kysyen, minne haluttiin puhelu yhdistää. Näiltä ajoilta on jäänyt mieleen eräs sanonta, jota isä ja äiti viljelivät. Kertoivat jonkun soittaneen kait ensimmäisiä kertoja puhelimella ja kysyneen keskukselta: "Onko se Flimpankönkäl, Tuohiluomal vai kirkon juures flikoolla?"

Ja äidiltä opin monta elämää helpottavaa asiaa. Miten monta kertaa istuinkaan hänen ompelukoneensa toisella puolen katsellen, kun hän ompeli. Siinä sai oppia vain katselemalla monta asiaa, joita olen koko ikäni käyttänyt. Miten esimerkiksi tehdään solmu neulansilmässä olevan langan päähän yhdellä kädellä tai miten langan saa hyvin menemään neulan silmästä, laittamalla langan pään ensin suuhun ja sitten se muotoillaan sormilla teräväksi. Tällaisia pieniä, mutta tärkeitä asioita opin vain katselemalla. Ja paljon isojakin. Olenhan oppinut ompelemaan vaatteitakin. Tosin sitä en ole vuosiin enää harrastanut, mutta poikien ollessa pieniä ompelin heille jopa talvihaalarit enstex-kankaasta. Haalareissa oli irrotettava teddyvuori. Enstex oli ruskeaa, Jussilla hieman punaisenruskeaa ja teddy keltaista. Huppu ja kaikki niissä oli. Enää en viitsisi.

Tällaisissa ajatuksissa tänään, kun mustikkakukko on uunissa.

Paavalin kirje efesolaisille 6:1-3 "Lapset, olkaa vanhemmillenne kuuliaiset Herrassa, sillä se on oikein. 'Kunnioita isääsi ja äitiäsi' - tämä on ensimmäinen käsky, jota seuraa lupaus - 'että menestyisit ja kauan eläisit maan päällä.'"

Turinaa

Vaihdoin keittiöön vaihteeksi ikkunaverhot. Vaikka edellisistäkin tykkään paljon, vaihtelu virkistää.

Meillä on viikon ollut esikoisen perheen kaksi melko pientä koiraa hoidossa. Paljonhan ne muuttavat elämänrytmiä. Kaikki matot on pois lattialta - lukuunottamatta kamareja, johin koirilla ei ole asiaa, paitsi täällä saavat olla silloin, kun täällä on joku. Ensimmäinen homma aamulla on viedä ne pissalle. Ja ulkoilutus muutaman kerran päivässä. Onneksi naapurin tytöt ovat ihastuneet niihin ja tulevat välillä hakemaan niitä ulos. Kotonaan koirat saava olla vapaasti, kun asuvat niin luonnon helmassa. Eivätkä ne siellä edes karkaa. Täällä pari kertaa nuorempi Pöpi on livahtanut oven raosta ulos, mutta kun menee perään Fanny hihnassa, tulee Pöpikin kiltisti takaisin. Fanny jos lähtee yksin ulos, niin se tulee aina huutamalla takaisin. Sillä on maailman ihanin koiraluonne. Pöpi on vielä teini-iässä kuten miniä sanoo ja se on sellainen pössöö, hyppii ja huohottaa kaiken aikaa ja kiusaa Fannya.

Tänään kävi valokuvaaja ottamassa meistä kuvia Vuokratalot-yhtiön esitteeseen ja muuhun mainontaan. Kuvaaja halusi välttämättä koirat mukaan kuviin, vaikka kerrottiin, etteivät ne vakisti täällä asu. Harmittaa vaan, kun olkkarikin oli ilman mattoa. Se matto tosin on pesulassa.

On vaikeaa huomata itsessään sellaista, mitä ei ole ennen nähnyt eikä tunnustanut, jos joku on sellaista ehdottanut. Minäkö muka tuollainen? En ikinä! Mutta mitä teet, kun keskusteluissa yhtäkkiä huomaatkin, että just sellainenhan minä oon. :(  Ei oo kivaa myöntää itsessään sellaista, mitä ei halua olevan. Pakko ryhtyä muutoshommiin. Se tosin on vaikeaa ja pitkällistä - saa nähdä riittääkö siihen ikä.

Muuten, vain Laihialla voi nähdä tällaista

Merkki jalankulku- ja pyörätiestä ja kas vain, tie päättyy kymmenen metrinä päässä. Ei ollut varaa rakentaa pitempää. Tämä ihme on tuossa meidän vieressä olevalla asuntoalueella. Hauska juttu!

Kesä on ollut työn täyteinen. Paljon on ollut hommaa: lastenlasten hoitoa, vieraita, koiria yms. Jotkut sanovat, että on ollut pitkä kesä, mun mielestä se on ollut lyhyt. Syksy tuli yhtäkkiä just, kun rupes olemaan vähän enemmän aikaa itselle.

Kotimiehen jalka on ollut kipeä viisi kuukautta. Lääkäröity on ja saatu kortisonipiikkiäkin sekä lähete fysioon, jossa käyty 10 kertaa - tai siis hän on käynyt, en minä. Akillesjänteen tulehduksena sitä on hoidettu. Koko ajan olen sanonut, ettei se sitä oo. Tai ainakin puolet ajasta. :)  Tässä päivänä muutamana pyysin häntä ottamaan yhteyttä tk:een ja pyytämään labroja, että nähtäisiin missä tilassa munuaisvaiva on. Lääkäri oli laittanut myös kihtikokeen ja kas, ne arvot olivat tosi korkealla. Kihtihän on häntä vaivannut jo vuosia ja lääkitystä siihen menee koko ajan, sillä se vahvistaa myös munuaisia. Nyt kotimies lisäsi tätä lääkitystä ja mitä tapahtuikaan? Kivut jalassa rupesivat lievittymään. Lieneekö sittenkin koko ajan ollut kyse kihdistä? Kysyn vaan! Naapurin asukkaalla on myös nilkka ollut kipeä monta kuukautta ja hän on juossut sen kanssa lääkärissä eikä mitään syytä kivulle ole löytynyt. Sanoin, että pyytää hänkin otattamaan tämän kihtikokeen. Jospa vaikka!!! Saas nähdä.

Mutta mennään nyt näillä eteenpäin.

Ilmestyskirja 21:1 "Ja minä näin uuden taivaan ja uuden maan; sillä ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa ovat kadonneet, eikä merta enää ole."

Helsingin matka

Käväisin pienellä matkalla tyttären luona Helsingissä. Kun en nyt jaksa kirjoittaa - vaikka olishan sitä asiantynkääkin - niin tehdäänpä tällainen kuvakavalkadi

Tyttären kissa Quentin on vielä pentu ja jäänyt äitinsä hylkimäksi. Imemistarve on jäänyt vajaaksi ja kissalla oli tapana yöllä tulla etsimään hiusten joukosta nisää. Jos löysi korvannipukan - yleensä peitin sen peitolla - niin sitäpä imeskelemään samoin se imi sormenpäätä. Tässä tytär yrittää syöttää maitoa tuttipullosta.

Käytiin Tove Janssonin näyttelyssä Ateneumissa.

Yksinkertainen on kaunista. Asunnon lähellä on Hakaniemen halli, josta haimme graavia lohta ja siikaa sekä uusia perunoita ja maissia. Lisäksi munaa ja maustettua ranskankermaa. Nam.

Käytiin kappelissa makealla levioksella. Olihan siellä hienot lamput. Välillä ulkona tuli vettä kuin aisaa ja aivan maahan asti kuten äidilläni oli tapana sanoa.

Kauppatorin reunalla on tuo kuuluisa pissaava poikapatsas. Minusta aika söpö ja sympaattinen. Mutta kylmä oli tuuli

Helsingin rautatieasemalle oli ilmestynyt komeat istutukset.

Junamatka kului ristikoita ratkoen. Vähän ennen Seinäjokea veturista lähti virta karkuteille eikä sitä löytynyt. Piti odotella uutta veturia ja kun sen avulla matkaa oli taitettu vähän aikaa, pysähdyttiin taas. Vanhan veturin jarrut olivat lyöneet päälle ja ne jouduttiin irrottamaan. Lopulta päästiin Seinäjoelle noin 2,5 tuntia aikataulusta jäljessä. 

Siitä matka jatkui bussilla Vaasaa kohti. Minä jäin tien varteen Laihialla ja kävelin kotiin runsaan kilometrin sateessa 12 kilon kassien ja sateenvarjon kera. Ilmankos oli niska seuraavana päivänä kipeä. Mutta matkalla on mukava olla!

Psalmit 127:1 "Matkalaulu: Salomon virsi. Jos Herra ei huonetta rakenna, niin sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Jos Herra ei kaupunkia varjele, niin turhaan vartija valvoo.

Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin hän antaa ystävilleen heidän nukkuessansa."

Reissun päällä

Päätettiin me eläkeläisetkin pitää vähän lomaa. Onkin ollut työntäyteinen kesä. Mutta niin antoisa. Onhan syntynyt uusi, ihana ihmistaimi, Wilma Elvira. Mulla sydän taas kerran joutui koetukselle, kun sain tämän ihanuuden nähdä eka kerran ja pitää sylissä. Ei sitä vaan jaksanut muistaa, miten pienestä ihminen alkaa tämän maallisen elämän.

Niin siitä lomasta. En oo saanu Munnista irti juuta ei jaata, että mennäänkö ja jos niin minne päin. Nåh, aikanaan sekin sitten selvisi. Päätettiin käydä Munnin tyttären perheen luona tuolla naapurimaassa. Vaasasta yli Uumajaan ja siitä eteenpäin. Eka yö oltiin vankilassa - ihan kirjaimellisesti.

Olihan raskas sellin ovi

Yleisnäkymää vankilasta

Sellin ainut kiinteä peti, mulla oli lisäsänky

Olenhan minä toki ennenkin vankilassa käynyt - ja useastikin - vankilalähetin ominaisuudessa Vaasan lääninvankilassa. Tämä toki oli hotelliksi muutettu vankila.

Uumajassa oli tosi hienot kukka-asetelmat.

Vaasan ystävyyskaupunki

Hiljainen mies

Uumajasta ajoimme Höga kustenin eli Korkearannikon kautta Sollefteåån, jossa Katriina asuu. Yhtenä päivänä kävimme paikallisessa maauimalassa ja se oli mahtavaa.Uin kilometrin kahdessa erässä.

Siskot eivät hyväksyneet, että olisin täällä heittänyt talviturkin, siispä oli pakko mennä illalla Ångermanälveniin kastautumaan

Sinne se meni - talviturkki

Kahden yön jälkeen lähdimme ajelemaan Keski-Ruotsia kohti. Aika pian tuli kyltti, jossa luki Lappland. Lappi alkaa naapurissa paljon alempana kuin meillä. Maisemat oli aivan henkeäsalpaavan hienoja, tässä pari esimerkkiä, tosin korkeuseroja ei kuvassa nää.

Ajettiin Åselen kautta Vilhelminaan, johon ihastuin ikihyviksi. Sinne haluan mennä uudelleen. Asuimme Kyrkstadissa, joka koostuu vanhoista rakennuksista - vanhimmat rakennettu 1700-luvulla - jotka nyt ovat vierasmajakäytössä. Ne on aikoinaan rakennettu perheiden yöpymistä varten kirkko- ja markkinareissuilla. Talot omistivat niistä huoneita. Jossain vaiheessa toinen puoli rakennuksista paloi perustuksia myöten ja rakennettiin uudelleen. Onneksi on ymmärretty säilyttää nämä ihanat rakennukset.

Näkymä Kyrkstadista

Yksi talo em. paikassa

Tässä talossa vietimme yhden yön

Vilhelmina on tosi viehättävä kaupunki kahden järven välissä. Kun lähdetään Kyrkstadista, joka muuten nykyään on kaupungin omistuksessa, keskustaa kohti, on matkalla tällainen näkymä

Vilhelminassa vietetyn yön jälkeen ajoimme Bjurholmenin ja Lyckselen kautta Uumajaan ja laivaan, joka toi meidät Vaasaan. Kotiuduimme puolenyön jälkeen, koska laiva oli sekä lähdössä että tulosatamassa purkauksessa puoli tuntia myöhässä teknisten ongelmien vuoksi. Jokin ulosajoportti ei meinannut toimia. Kun ajoimme vihdoin laivasta ulos, oli vastassa pari paloautoa - varuiksi. Onneksi kaikki meni hyvin.

Pakko todeta, että "borta bra men hemma bäst", kuten jo koulussa opittiin.

Jesaja 55:12 "Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä."

Huh hellettä!

Onpahan kulunut aikaa edellisestä postauksesta. Jaa, että miksikö? En vain ole jaksanut/viitsinyt/ehtinyt/saanut aikaiseksi (valitse itsellesi sopivin vaihtoehto) kirjautua sisään ja kirjoitella. Äsken pesin uudet perunat ja tulin niin hikiseksi, että oli pakko käydä viilesässä suihkussa. Mistähän mahtoi olla kyse? Huonosta kunnosta, laisukuudesta, tottumattomuudesta vai mistä?

Laitetaan nyt tähän väliin pari kuvaa ihan vain lukijoiden iloksi.

Aika haalean värinen keisarinkruunu. Tykkäisin kyllä enemmän kunnon väristä.

Munni totesi, että miksi ei olla aikaisemmin laitettu tuota laatikkoa ikkunan alle.

On ollut koko kesä aika haipakkaa näin eläkeläisen näkökulmasta katsottuna. Toki tätä rumbaa olisi nuorempana jaksanut hyvinkin, mutta tässä iässä on pakko välillä vetää henkeä. Toisaalta tiedän monia, joilla on vielä tiukempaa. Mutta eihän oikeastaan asioita voi verrata. Mikä yhdelle on maailmanloppu voi toiselle olla ihan jokapäiväinen juttu.

Ollaan saatu hoidella ihania lastenlapsia. Vieraitakin on käynyt parina viikonloppuna parin yöpymisen verran kerrallaan.Tosi hienoa oli, että nuoret perheet halusivat tulla meidän ikäloppujen luoksi ja vielä viipyä enemmän kuin vain kahvikupin verran. Molemmilla perheillä oli pieni tyttö. Toisen perheen tytär jo adoptoi Munnin papakseen. <3 Ja sehän oli mannaa Munnille. Tytön oma pappa on Munnin pikkuveli ja heissä on paljon samaa näköä.
+
Niin ja esikoisen perhe on lisääntynyt yhdellä ihanalla typykällä, Wilma Elviralla, ihanahan hän on, vaikka vasta kuvan olemme nähneet. On niin uusi ihanuus. Tänään onkin sitten käytävä käsityökaupassa etsimässä pikkuiselle sopiva tauluvärkki. Jokaiselle lapsenlapselleni olen ommellut sellaisen paikatun nallen taulun, jossa on nimi ja ne tärkeät mitat. Tosin jonkun kohdalla on sattunut pieni lipsahdut painon suhteen. Toivottavasti nyt ei käy samoin.

Niin muuten, esikoinen ja miniä antoivat mulle uuden puhelimen - Samsung-älysellaisen. Olen kyllä jo oppinut käyttöä aika paljon. Munnin mielestä nukunkin sen kanssa. Mutta ei nyt sentään. :)

Eipä tässä muuta. Täytynee lähteä keittelemään ruokaa, että pääsemme lähtemään Carinan synttäreille.

Psalmit 27:4-5 "Yhtä minä rukoilen Herrralta, sitä minä pyydän: että saisin asua Herran huoneessa kaiken elinaikani, katsella Herran suloisuutte ja tutkistella Hänen temppelissänsä. Sillä Hän kätkee minut majaansa pahan päivänä, Hän suojaa minua telttansa suojassa, korottaa minut kalliolle."

Riippuvuuksista

Tänä päivänä puhutaan paljon erilaisista riippuvuuksista. Useimmiten tarkoitetaan päihderiippuvuuksia - alkoholi ja huumeet. Mutta on niitä muitakin. Viime aikoina mediassa on nostettu esiin peliriippuvuutta. Myös seksiriippuvuus on puhuttanut. Nämä ovatkin vaikeita asioita. Ihminen on antanut vallan haluilleen, niin että se sitoo jo koko ihmisen ja vie häneltä kaiken, tahtoa ja rahoja myöten.

Mielestäni on kuitenkin olemassa paljon muitakin riippuvuuksia, joita ei aina siksi mielletä. Ovatko kaikki ylilihavat ihmiset syömisriippuvaisia? Joku voi olla ostosriippuvainen, toinen läheisriippuvainen http://laheisriippuvaiset.com/, kolmas sokeririippuvainen, neljäs riippuvainen jostain muusta asiasta. Voiko siis tulla riippuvaiseksi mistä asiasta tahansa? Ja mitä se riippuvaisuus oikein on?

Ajattelen, että se on sitä, että antaa haluilleen niin suuren vallan, että ne rupeavat hallitsemaan melkein koko elämää. Riippuvuuden taso taas määräytyy siitä, miten suuren vallan olemme tälle halullemme antaneet.

Mutta ei siinä kaikki - mun mielestä. Minä näytän olevan hyvin herkkä kofeiinille. Tulen siitä tosi herkästi riippuvaiseksi. Muistan, että jo nuorena kahvi teki oloni  huonoksi ja siksi rupesin sitä enemmän juomaan vasta aikuisena. Ja joinkin paljon. Kunnes kiintiö tuli täyteen. Ja rupesivat sisäelimet panemaan kampoihin. Liekö tuo sitten kofeiinin vai jonkin muun kahvin sisältämän aineen vaikutusta, ken tietää. Mutta oli pakko jättää sen juonti. Itse asiassa olen lopettanut kahvin juonnin ainakin kaksi, ehkä kolmekin kertaa elämässäni. Tähän mennessä viimeisin kerta oli noin 7-10 vuotta sitten, en muista tarkalleen. Kävin kaiken maailman kokeissa sairaalassa mahavaivojeni vuoksi, mutta mitään erityistä - paitsi helikobakteeri, joka häädettiin - ei löytynyt. Pakko siis olla toiminnallisia vaivoja.

Nyt kolmen haimatulehduksen jälkeen napsaisen joka aamu happopumpun estäjän ja tämän lääkityksen myötä olen taas uskaltautunut kahvinjuojaksi. Tosin ei ihan tavallisen, vaan maitokahvin. Se tarkoittaa, että lämmitän puoli mukillista maitoa mikrossa sopivan lämpöiseksi ja vasta sen jälkeen on kahvin vuoro täyttää kuppi. Tällaisen mukillisen pystyn juomaan ilman vatsan vastusteluja. Jos tämä nyt sitten meinaa jäädä väliin, tulee päänsärky. Eli nopeasti minusta tuli kahviriippuvainen!

Efesolaiskirje 5:15-20 "Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niin kuin tyhmät, vaan niin kuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha. Älkää sen tähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on. Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä."

Ihana kesä!

En usko koskaan ennen elämässäni nauttineeni kesästä niin kuin täällä Laihialla. Kaikki on vain niin kuin pitääkin olla. Koti, asuinympäristö, ihmiset, seurakunta, kaupat ja muut palvelut - sanalla sanoen KAIKKI.
Kävelylenkin jälkeen istuin tuolla takapihalla ja jälleen kerran ihailin ympäristöä ja hörppäilin maitokahviani.

 Tämä maisema ei lakkaa ihastuttamasta mua. Olihan onni, ettei siihen - vielä ainakaan - tullut niitä kahta rivitaloa, joiden olisi suunnitelmien mukaan pitänyt olla valmiita tänä kesänä.
Tässä vähän tämän alkukesän kukkaloistoa

Moni varmaankin ihmettelee, miksi Laihia on mielestäni parempi asuinpaikka kuin Mustasaaren Lepikko. Asuimmehan melkein 10 vuotta, johon sisältyi 10 kesää, aivan meren rannalla. Vieraat aina ihailivat näkymiä. Ja olivathan ne hienot. Meri ei koskaan ollut samanlainen kahta päivää peräkkäin. Ja kukat viihtyivät siellä aivan erinomaisesti. Sen olen oikeastaan huomannut vasta nyt, kun katselen niistä ottamiani kuvia. Laitan tähän pari kuvaa.

Parvekkeella, jota ei alussa ollut, mutta joka pyynnöstämme rakennettiin, mulla oli aina miljoonakelloja ja niiden seurana joko lobeliaa tai lumihiutaletta kuten tässä kuvassa

Olivathan ne mahtavia, vaikka olivat kaikkien tuulien tuiverrettavina

Ja ne kärhöt - siis eivät paremmin voi missään viihtyä. Tässä tiukukärhöportti. Portin ja terassin kotimies nikkaroi

Niin, miksikö täällä on kuitenkin parempi asua kuin leirikeskuksessa. Tietenkin yksi tekijä on juuri se, että se oli leirikeskus. Vaikka en koskaan kokenut, että meitä olisi häiritty tai että leirit olisivat muuten häirinneet eloamme. Mutta täällä on niin maalaista ;) ja rauhallista ja ihanaa. Sielu lepää todella täällä. 

Ehkä sisämaan lapsena en osaa nauttia merestä niin kuin sen äärellä kasvaneet. Mua viehättää pienet metsiköt, pellot ja sellainen tavallinen, vanhanaikainen maalaismaisema. Muuten kuriositeettina mainittakoon, että kesää mulle edelleenkin edustaa koiranputkien pitsimäiset kukinnot, jotka reunustavat esimerkiksi tienvarsia tai ojanpenkkoja.

Saarnaaja 3:11 "Kaiken Hän on tehnyt kauniisti aikanansa, myös iankaikkisuuden Hän on pannut heidän sydämeensä; mutta niin on, ettei ihminen käsitä tekoja, jotka Jumala on tehnyt, ei alkua eikä loppua."

Etikka puhdistaa tosiaankin

Olen lukenut ja jopa tulostanut etikan puhdistyskäyttöohjeita ja teipannut ne kuivauskaapin oven sisäpuolelle.

Pyrin juomaan pari litraa vettä päivässä ja haluan hieman nähdä täyttyykö tuo määrä. Siispä otin pullon tiskipöydälle. Täytän pullon aamulla ja aina sen tyhjennyttyä. Näin pysyn selvillä paljonko päivässä juon. En tykkää juoda kylmää kraanavettä, siksi seisotan sitä pullossa.

Tämän myötä on tullut ongelmaksi, miten pesen pullon sisältä. Mitkään pulloharjat eivät ylety sen pulleromuotoihin. Tulipa sitten mieleeni etikka. Ja sooda. Niinpä kaadoin pulloon hieman etikkaan ja päälle soodaa. Hui! Tulihan mukava efekti. Mikä lie kemiallinen reaktio. Koko sisältö muuttui vaahdoksi, joka kuohui pullosta yli. Ja puhdasta tuli. Kokeile vaikka itse!

Markuksen evankeliumi 1:40-42 "Ja Hänen (Jeesuksen) tykönsä tuli pitalinen mies, rukoili Häntä, polvistui ja sanoi Hänelle: "Jos tahdot, niin sinä voit minut puhdistaa." Niin Jeesuksen kävi häntä sääliksi, ja ojentaen kätensä Hän kosketti häntä ja sanoi hänelle: "Minä tahdon; puhdistu." Ja kohta pitali lähti hänestä, ja hän puhdistui.

Savenvalaja

Jesaja 18:4 "Ja jos astia, jota Hän valmisti, meni pilalle, niin kuin savi voi mennä savenvalajan käsissä, niin Hän teki siitä taas toisen astian, miten vain savenvalaja näki parhaaksi tehdä."

Uusi ihastus

Ai että mikäkö? No annas, kun kerron. Olen tosi ihastunut uuteen ruokaöljyyn eli tähän

Avokado-sitruunaöljy

Öljyä voi käyttää ruuanlaitossa, muistuttaa kuulemma oliiviöljyä. Itse käytän sitä salaatinkastikkeena ja tänään maistoin lusikalla ja voi että se on hyvää. Taidan ryhtyä nauttimaan sitä joka päivä lusikallisen. Vaikuttaa hyvin terveelliseltäkin. Sisältää mm. monityydyttymättömiä rasvahappoja sekä erityisen paljon kertatyydyttymättömiä rasvahappoja, E-vitamiinia ja koentsyymi Q10:tä. En tosin tiedä näistä ainesosista paljoakaan, mutta terveelliseltä vaikuttaa. Niin ja sitä voi käyttää myös ihonhoitoon. Eli suosittelen sullekin!

Psalmit 78:23-24 "Hän (Jumala) käski pilviä korkeudessa ja avasi taivaan ovet; Hän satoi heille ruuaksi mannaa, hän antoi heille taivaan viljaa."

Asentohuimausta

Eka kerran, kun sain tuon yllämainitun oireen, luulin sairastuneeni aivosyöpään. Olihan veljeni muutamaa vuotta aikaisemmin sellaiseen menehtynyt. Mulla oli kaiken lisäksi vielä kipsi jalassa, kun nilkkamurtumat korjattiin. Aamulla sängyssä aloin yhtäkkiä yökätä ja koko maailma meni silmissä vinhaa vauhtia ympyrää. Rollaattorin ja kotimiehen avulla pääsin vessaan oksentamaan. Onneksi oli lääkäri, joka tunsi vaivan. Tutki mua ensin puolisen tuntia ja lopuksi teetti muutaman kummallisen liikkeen, joiden aikana yökkäily jatkui. Mutta kun liikkeet oli tehty, huimaus ja muut oireet lakkasivat. Kyseessä oli siis hyvänlaatuinen asentohuimaus.

Netistä löytyy erilaisia asentohoitoja. Minä sain lääkäriltä seuraavanlaisen ohjeen: istu sängyn reunalla ja taivuta pää sivulle kohti olkapäätä. Käännä siitä päätä ylöspäin toiseen suuntaan niin pitkälle kuin saat. Kaada tässä asennossa itsesi sängylle kyljelle. Tee sama viisi kertaa kummallekin puolelle. Helppoa.

Ensimmäisen kohtauksen jälkeen tila on uusinut lievempänä muutaman kerran. Toissapäivänä olin hammaslääkärissä ja hammashygienistillä ja heidän tuolistaan noustessani, huimaus alkoi. Sama tänä aamuna ennen sängystä nousua. Siispä harjoituksia tekemään ja kaikki taas ok.

Psalmit 121:1-2 "Minä nostan silmäni vuoria kohti; mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan."

Tässä faktaa asiasta: "

Asentohuimauksen oireet ja syyt

Hyvänlaatuisella asentohuimauksella tarkoitetaan sisäkorvaperäistä huimausta, joka johtuu toimintahäiriöstä sisäkorvan kaarikäytävissä. Kaarikäytävissä kehon asentoa ja tasapainoa aistivaan kaarikäytävään kertyvä sakka saa aikaan virheaistimuksen, joka 2–20 sekuntia asennon muutoksen jälkeen tuntuu kiertohuimauksena. Huimaus tulee usein vain pään ollessa tietyssä asennossa siirryttäessä esimerkiksi istualta makuulle tai taivutettaessa päätä esimerkiksi kasvoja pestessä. Sen sijaan huimaus ei yleensä estä liikkumista.

Vaiva kestää useiden viikkojen ajan, keskimäärin 10 viikkoa, mutta voi kestää huomattavasti kauemminkin. Se voi myös parannuttuaan uusia."

Koiramaista elämää

Oijoi, kun olen ollut laiska kirjoittelemaan. Molemmat blogit ja tietenkin lukijat ovat odottaneet kovasti uusia postauksia. Mutta en oo jaksanut!

Sunnuntaina  eli toissapäivänä meille saapui kaksi vierasta.

Mustan te ehkä jo tunnettekin, sehän on Fanny, pojantyttären Cajsan ikioma kääpiösnautseri, jolla on maailman ihanin koiraluonne. Niin ja sitten tuo pieni pyörremyrsky kait kaipaa esittelyä. Bobo on nimi, mutta jo ensimmäisenä päivänä eli siis eilen sai se uuden nimen Pallero. Se sopii paremmin suomenkielisen suuhun. Pallero on ihan vauva vielä. Sen todistaa jo sen ensimmäiset merkkaukset: kakkaläjä sekä olohuoneen että keittiön matolla. Ja tämä kaikki alle kymmenen minuutin oleskelun. Eipä muuta kuin läjien poiston jälkeen kaikki matot saunaan pariksi päiväksi. Vierailijat nimittäin lähtevät tänään omaan kotiinsa. Niin matoista puheen ollen jätin tuon kuvan maton jäljelle, mutta eilen oli siihen ilmestynyt kostea jälki. Siispä sekin sai lähteä ja pääsee pesuun myöhemmin. Pakko myöntää, että myös tuon ulkoeteisen sininen matto on saanut merkkauksen. Mutta mitäs pienistä!

Alle puolen tunnin koirien tulosta huomasin keittiön lattialla kaksi veripisaraa. Kummallista! Hieman myöhemmin löytyi myös tuhrautunut verijälki. Munni entisenä koiranomistajana totesi, että mahtaa olla Fannylla kuukautiset. Soitin miniälle ja kysyin voiko se olla mahdollista. Ja sitähän se oli! Alkoi juuri sopivasti samana päivänä, kun hoito alkoi. Sain ohjeen tehdä sukkahousuista housut Fannylle ja laittaa sinne pikkuhousunsuoja. Onneksi olin niitä jostain kumman syystä ostanut muutama viikko sitten. Enhän sellaisia ole vuosikausiin enää tarvinnut.

Mitäs pidätte uusista pöksyistä?

Miniä varoitteli, että koira saattaa oudoksua pukimiaan ja alkaa repiä niitä. Mutta ei Fanny! Se on kyllä ehdottomasti maailman hienoin koira. Suhtautui aivan tyynesti uuteen asuunsa. Ulkoilulle lähdettäessä housut tietenkin oli riisuttava.

Pallero on niin vauva vielä, että kiusaa vanhempaaa koiraa jatkuvasti, tai ainakin silloin, kun ei nuku. Se nimittäin kyllä ottaa päikkärit silloin tällöin. Ja pissailee lattialle. Ei ymmärrä, että pesuhuoneessa on sanomalehti, jolle tarpeet olisi paljon mukavampaa tehdä. Fanny taas ei piittaa kiusaajasta, vaan nukkuu melkein kaiken aikaa. Tosin on jo ruvennut hieman antamaan takaisin Pallerolle. Pallero myös haluaisi leikkiä koko ajan - tai silloin, kun ei nuku. :) Joskus annankin sille vauhtia heittelemällä sen lelua ja aina se hakee sen. Munni saa sen tanssimaan takajaloilla, kun pitelee jotain herkkua sen melkein ulottuvilla. Hieno koira tulee Pallerostakin. Kunhan kasvaa sisäsiistiksi. Tuli tässä mieleen, että kun Fanny on ollut hoidossa, ei koskaan ole tarvinnut mitään tavaraa siirtää pois sen ulottuvilta. Varmaan Pallerokin oppii, kun ikää ja kokemusta hieman karttuu. Onhan sillä hyvä opettaja - Fanny!

Kuten eka kuvasta näkyy, Pallerolla on tapana mennä Fannyn mahan alle. :)

Kahden koiran ulkoiluttaminen ei ole ihan helppoa. Hihnat pakkaa sotkeutua koko ajan. Toinen vetää itään ja toinen länteen. Nämä koirathan ovat tottuneet vapaaseen ulkona oloon kotonaan, mutta tosi hyvin Pallerokin on tottunut hihnaan. Fanny osaa kulkea tien viertä eli ojan penkkaa ja tehdä tarpeensa sinne. Noin yhdeksän pissaa ja pari kakkaa kävelyn aikana. Mutta tämä Pallero!  Vääntää rusettinsa keskelle asfalttia! Enkä minä koskaan muista ottaa muovipussia mukaan. Siinä sitten oksilla ja heinillä yritän kasoja siirtää ojaan.

Tähän asti ollaan kävelty kierros asfalttiteillä, mutta eilen hoksasin, että onhan tässä metsääkin ihan vieressä. Ja niin tehtiin metsäretki sekä eilen että tänä aamuna. Tosin aamulla käveltiin hieman tietäkin pitkin. Silloin huomasin suurta kehitystä Pallerossa. Se kulki Fannyn vieressä nuuhkien ja tutkien tien vierustoja. Aikaisemmin se oli vain nokka pystyssä tepsutellut keskellä tietä. Niin sitä oppii isommiltaan kaikkea kivaa.

Munnikin oli eilen metsäkeikalla, mutta ei hänen jalkansa oikein sitä kestä. Hyvä, että pääsi ontumalla kotiin asti. On kärsinyt nilkkakivusta jo kohta kaksi kuukautta. Ilmeisesti akillesjänteessä on jotain häikkää. Jalka ei kestä kehon painoa kunnolla eikä Munni näin ollen ole voinut lenkkeillä kanssani. Toisaalta en minäkään ole jaksanut lenkkejä tehdä. Mikä lie väsymys? Laiskamato taitaa vaivata! Munni lähti aamulla Pekalle äestämään peltoja. Traktoria ajaessa ei jalka vaivaa.

Psalmit 36:6-7 "Herra, sinun armosi ulottuu taivaisiin, sinun totuutesi pilviin asti. Sinun vanhurskautesi on kuin Jumalan vuoret, sinun tuomiosi niin kuin suuri syvyys, ihmistä ja eläintä sinä autat, Herra."