Metsässä rämpimistä

Lähdin sauvakävelylle soratielle tuossa lähellä. Mutta jostain kumman syystä metsä alkoi niin ihmeesti houkutella sisäänsä. Oli ihan pakko mennä. Vaikka pelotti. Kun täälläpäin on nähty sekä karhuja että susia. Mutta se metsä on niin ihana. Ja vielä ihanammaksi se tuli, kun melkein astuin suppilovahveroitten päälle. Panin paikan mieleeni, kun mukana ei ollut mitään, mihin ne olisin voinut kerätä. Jatkoin siis matkaa, tällä kertaa pois metsästä ja tien yli toiseen metsään, joka vaikutti turvallisemmalta, sillä se on parasta aikaa rakennettavan lähiön vieressä.

Mutta tämä metsä olikin varsinainen räme. Kaadettuja puun runkoja ja oksia pitkin ja poikin, kiviä, mättäitä ja märkää. Ennen pitkää eteen tuli leveä oja, jonka reunat olivat höttöä. Mites tästä nyt yli. Nåh, löytyihän se paikka ja viimein kovempaakin maaperää. Kun olin jo melkein tiellä, näin polun vieressä muutaman supparin ja pistin ne taskuuni. :)

Kävin kotona ja jätin sauvat, otin muovirasian mukaani ja päätin palata hakemaan ne supparit parempaan talteen. Vähän ennen paikkaa, josta piti poiketa metsään, polku taas kutsui. Tule tänne, tule tänne! Eihän siinä auttanut. Ja kas, kohta löysin pienen suppariesiintymän.

Mutta pakkohan oli lähteä eteenpäin löytämään sitä alkuperäistä paikkaa, jossa arvioin olevan saman verran noita ihanuuksia. Kuljin etsien sinne ja tänne enkä millään löytänyt enää sitä paikkaa. Miksi en laittanut vaikka jotain keppiä merkiksi? mutisin. Hoilasin ja laulelin, etteivät ne kamalat pedot tulisi tervehtimään. Eivätkä ne tulleetkaan. Mutta sienipaikkaa en vain löytänyt. Pakkohan sieltä oli lähteä kotiin.

Koko matka kesti tunnin. Housunpultut olivat märät, mutta onneksi kengät pitivät vettä - kirpparilta ostetut vaelluskengät. Kotona puhdistin sienet ja laitoin pannulle, että neste kiehuu pois. Sitten lisäsin paaaljon voita ja sipulia pilkottuna. Viimeksi vielä eilen keitettyjä perunoita. Mausteeksi suolaa ja mustapippuria myllystä. Särpimenä eilen keittämääni lohta. Mums.

Psalmit 145:14-15 "Kaikkien silmät vartioitsevat sinua, ja sinä annat heille heidän ruokansa ajallaan. Sinä avaat kätesi ja ravitset suosiollasi kaikki, jotka elävät."

Mistä sen ikääntymisen huomaa?

Viime aikoina olen miettinyt tätä ikääntymistä ja ennenkaikkea sen huomaamista. Jo 60-luvulla asuin muutaman vuoden täällä Laihialla ja näin tutustuin moniin ihmisiin, olinhan appivanhempien (silloisten) kaupassa töissä.

Nyt vuosikymmeniä myöhemmin olen tavannut näitä ihmisiä ja tehnyt mielenkiintoisen havainnon. He ovat vanhentuneet - jotkut aika paljonkin - omaa vanhenemista sen sijaan en oikein ole ymmärtänyt. Laitetaanpas tähän pieni kuva. Siinä on kaksi kuvaa, joiden väliä on yli neljäkymmentä vuotta. Otettu samalla rapulla.

Laskin juuri, että kuvien välillä on 47 vuotta. 

Pakkohan se on uskoa noita kuvia katsellessa, että ikä on tehnyt tehtävänsä. Parhaiten kuitenkin olen ajan kulumisen huomannut muiden silloisten tuttujen vanhenemisesta. Se on aika kumma juttu. Mahtaako johtua siitä, että tämän naaman näkee joka päivä? Eli iän näkyminen tulee hiipien ja siihen tottuu ajan mittaan.

Kotimiehen serkkuvainaja laukaisi kerran: "On se kummaa, kun entiset morsiamet tulee nykyisin rollaattorilla vastaan." 

Muistellaan vielä menneitä yhden kuvan verran. Tosin en ole lupaa kysynyt siskoilta, mutta onhan tämä jo ollut naamakirjassa eivätkä ole mua toruneet.

Siinä me ollaan. Siskokset. Yksi puttuu eli esikoinen. Minä olen vasemmalla, sitten meistä nuorin ja oikealla vanhin.

Tämä kuva on otettu 80-luvun lopulla meidän silloisessa keittiössä, joka nykyisin on esikoiseni keittiö - tosin uusittuna.

Huomaahan sen ikääntymisensä myös lapsista, kun mullakin esikoinen täyttää huomenna jo 43 vuotta ja välipoika viikon päästä 41. Kuopuskin tulee joulukuun puolessavälissä 34 vuoden ikään eli samaan ikään, joka minulla oli, kun hän syntyi. Ja kuitenkin heidän syntymänsä tapahtui kuin eilen!

Eipä sitä tämän kummempia tänään. Voikaahan lukijat hyvin!

Psalmit 92:13-16 "Vanhurskas viheriöitsee kuin palmupuu, hän kasvaa kuin Libanonin setri. He ovat istutetut Herran huoneeseen, he viheriöitsevät meidän Jumalamme kartanoissa. Vielä vanhuudessaan he tekevät hedelmää, ovat mehevät ja vihannat ja julistavat, että Herra on vanhurskas, hän, minun kallioni, ja ettei Hänessä vääryyttä ole."

Laiskuutta vs. priorisointia

Kukat ovat kihlajaispäivän kukat, jotka kotimies eilen toi. Tänään on se päivä. Eli 23 vuotta sitten ostettiin kihlat Ruotsin Finspångissa, jossa sulhanen silloin asui. Paljon on vettä virrannut Kyrönjoessa kuten myös muissa joissa sen jälkeen.

Mutta eihän mun siitä pitänyt puhua, vaan viime aikojen mietinnöistä. Tämä ei siis ole mikään valtiovallan mietintö, vaan ihan oman pikku pääni ajatus. Vierailin veljentyttären luona. Hänellä on kaksi pientä lasta. Hän on kotiäiti. Koulutukseltaan erityislastentarhanopettaja. Välillä hän luennoi amk:ssa ja välillä pitää Leikkien-kutsuja. Käy zumbassa ja lasten kanssa harrastaa ties mitä. Niin ja Jippu-koiran kanssa agilityä. Sisustaa, tekee käsitöitä ja ties mitä muuta. Hän sanoi olevansa laiska. Nåh. Minä siitä asiaa miettimään. Mikä on laiskuutta ja mikä priorisointia?

Mun mielestä hän ei ole laiska, vaan priorisoi asioita. Laittaa tärkeysjärjestykseen. Ehkä se järjestys ei ole kaikkien mielen mukainen, mutta hänelle se lienee oikea. Eikä mielestäni olekaan kovin viisasta elää sen mukaan, mitä muut sanovat saati ajattelevat. Tärkeintä on olla sinut oman elämänsä kanssa.

Että tällaisia ajatuksia tänään, kun välipojan lapset ovat tulossa yökylään. Kovasti jo odotan heitä. Käväisin kävelylläkin. Oli jotenkin hauskan näköistä, kun poikkesin tieltä metsään. Siellä oli ohut lumikerros kaikkialla muualla paitsi polulla, jota kuljin. Se oli ruskeitten havunneulasten peittämä eikä lunta ollut hiutalettakaan. Harmi, etten ottanut siitä kuvaa. Sen sijaan saatte kuvan tuosta talon vieressä olevasta metsästä, jonka kautta yleensä kuljen.

Näkyyhän tosin tässäkin hieman tuota samaa ilmiötä.

Jesaja 55:10-11 "Sillä niin kuin sade ja lumi, joka taivaasta tulee, ei sinne palaja, vaan kostuttaa maan, tekee sen hedelmälliseksi ja kasvavaksi, antaa kylväjälle siemenen ja syöjälle leivän, niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin."