Pitkät rintaliivit - hyvä vai paha?

Aloitetaanpas kuvalla

Tämmöset nuoren neidon päällä

Tämmöset vähän vanhemman rouvan päällä.

Kääk, en mä noin lihava oo, kuva valehtelee. :)

Rupesin sitten tässä päivänä muutamana miettimään, mitä tekisin tuolle pallealihakselle, joka on tullut liian näkyväksi. Tuli mieleen ihan nuoruudessa käytetyt pitkät rintaliivit. Ei muuta kuin etsimään. Kössissä ei ollut. Laitoin viestiä Kultasukkaan Vaasassa ja lupasivat hoitaa asian. Kerroin vain kokoni. 

Viikon kuluttua liivit olivat saapuneet ja ostin ne. Maksoivat maltaita. Ihan hirvitti ja nyt kun selasin nettiä uudelleen, niin samanmerkkiset pitkät liivit ovat siellä puolta halvemmat. Kääk. Sen siitä sitten saa, kun ei selvitä asiaa kunnolla.

No, mutta asiaan. Ihan hyviltähän nuo päällä tuntuvat - aina kun muistaa pitää hyvän ryhdin. Eli taitavat yrittää palauttaa sen mulle. Muistan, kun teininä vaasalaiset teinipojat sanoivat mulla olevan niin hyvä ryhti. Eivät taitaisi sanoa enää! On vuosikymmenten toimistotyö tehnyt tehtävänsä.

Aina, kun liivissä oleva jokin kohta rupeaa painamaan, saan muistutuksen, että ryhti, se ryhti. Ja kun korjaan sen, painon ja kivunkin tunne lakkaa.

No eihän tää nyt ollut mikään blogin kunnollinen aihe. Tulipahan kuitenkin kirjoitettua. 

Hyvää viikonloppua vaan jokaiselle!

Luukas 12:27-28 "Katselkaa kukkia, kuinka ne kasvavat: eivät ne työtä tee eivätkä kehrää. Kuitenkin minä (Jeesus) sanon teille: ei Salomo kaikessa loistossansa ollut niin vaatetettu kuin yksi niistä. Jos siis Jumala näin vaatettaa kedon ruohon, joka tänään kasvaa ja huomenna uuniin heitetään, kuinka paljoa ennemmin teidät, te vähäuskoiset!"

Minun tapani, sinun tapasi vai molempien? Onko monta tapaa päästä samaan tulokseen?

Ajattelin, että tämä runo olisi hyvä johdatus aatoksiini tänään. Tai oikeammin nämä aatokset ovat sisimmässäni velloneet jo muutaman vuoden - ainakin kaksi! Eli enemmän kuin yksi.

Kun olin nuori - tai ainakin nuorempi - luulin, ettei ole muuta tapaa tehdä jotain asiaa kuin se, miten minä sen teen. Se oli ainut oikea tapa! Tulee mieleeni eräs asia, jota nyt häpeän. Tosin hän, jota asia koski, on jo edesmennyt, samoin hänen miehensä ja poikansa. Eli näin: olin apulaisena eka avioliitosta lähdön jälkeen eräässä perheessä, jossa oli äiti, isä ja alle yksivuotias poika, Jouni. Hoitelin poikaa ja heidän kotiaan. Tapahtuihan siinä kaikenlaista, mutta tämä asia, jota nyt muistelen meni näin: Kaarina - se oli perheen äidin nimi - kääri lakanat rullalle. Minä taas olin oppinut talouskoulussa, että ne piti kääriä noin kämmenen levyisiksi litteiksi paketeiksi. No enköhän yhtenä päivän ottanut kaikki hänen käärimänsä lakanat rullilta auki ja käärinyt ne niin kuin oli mielestäni ainut oikea tapa. Voi aikoja, voi tapoja - o tempora o mores!! Ja eräs ylihyvä ystäväni kertoo, miten he lapsina meillä tiskatessaan saivat kuulla mun suusta: "Kuka on järjestänyt astiat noin kuivauskaappiin??"

Onneksi olen vihdoinkin ymmärtänyt, että asiat voidaan - ja saadaan - tehdä tosi monella tavalla. Jokaisella lienee omansa. Eikä kukaan voi sanoa, mikä tapa on ainut oikea tapa. Tätä olen opetellut monta vuotta. Luulen sen jo oppineeni.

Olen viime aikoina todennut olevani oikea nipottaja. Terapiassa näitä joskus kertoessani totesin, että ne mahtavat juontaa juurensa isääni ja hänen tapoihinsa. Oli aika rankkaa elää hänen kanssaan. Koskaan ei tiennyt, millä päällä hän oli. Kun ympäristö on järjestyksessä, se luon turvallisuutta. Sitä olen ilmeisesti hakenut näillä tavoillani. Ei isä huono ihminen ollut, vain ääripäiden ihminen. Joskus tosi hyvä, joskus ei sitten niin hyvä - ainakaan lapsen mielestä. Kuitenkin maatessani viimeisen kerran synnytyspöydällä, kiitin isää siitä, että hän oli opettanut minutkin, kuten kaikki lapsensa, tottelemaan. Osasin totella kätilöä, joka sanoi: huutaa ei saa, mutta ääntä saa pitää.

Joskus koin suurta syyllisyyttä siitä, etten ole onnistunut lasteni kasvatuksessa hyvin. Kunnes tyttäreni kerran sai silmäni aukenemaan sanomalla: "Sittenhän me ollaan huonoja!" Silloin heräsin. Hehän ovat maan mainioita ja tosi hyviä ihmisiä - minusta ja kasvatuksestani huolimatta!!! Nyt ymmärrän, että olen tehnyt parhaani ja se riittää. Eihän kukaan muuhun pystykään - kuin parhaaseensa.

Kasvua tämä on koko elämä ja olisi hyvä joskus tehdä kuten tuossa runossa sanotaan!

Psalmit 103:8-13 "Laupias ja armahtavainen on Herra, pitkämielinen ja suuri armossa. Ei Hän aina riitele eikä pidä vihaa iankaikkisesti. Ei Hän tee meille syntiemme mukaan eikä kosta meille pahain tekojemme mukaan.
Sillä niin korkealla kuin taivas on maasta, niin voimallinen on Hänen armonsa niitä kohtaa, jotka Häntä pelkäävät. Niin kaukana kuin itä on lännestä, niin kauas Hän siirtää meistä rikkomuksemme. Niin kuin isä armahtaa lapsiansa, niin Herrakin armahtaa pelkääväisiänsä.

Vanheneminen

Viime aikoina mieleni on vallannut vanheneminen - tietystä syystä. Täytin viime kuussa 70 vuotta. Ajattele, olen jo seitsemänkymppinen ja menen kovaa vauhtia kahdeksankymppistä kohti! Tai niin kovaa kuin päivät kulkevat. Ei sen kovempaa.

Mielestäni on tosi kummallista, että yht'äkkiä minusta tuli vanha. Ihan yht'äkkiä. Viime vuonna en vielä ollut vanha - mielestäni! Nyt se tuntuu olevan totta. Ja tuntuukin tosiaan. En enää ole yhtä notkea tai joustava keholtani kuin ennen. Jalkojen nostaminen ei onnistu kuin ennen. Lihakset eivät toimi kuin ennen. En siis kokonaisuutena toimi kuin ennen.

Ja mikä pahinta, paino nousee. Toki syytän pari kuukautta kestänyttä, ja edelleen jatkuvaa kortisonikuuria. Mutta pakko tunnustaa, että kyllä se alkoi jo ennen kuuria. Siis painon nousu. Että mistäkö sen huomaa? Minä huomasin kuntosalilla, kun kuntopiirin kanssa lämmiteltiin ennen varsinaista piiriä jumppasalissa. Se on kamala paikka. Nimittäin se jumppasali. Siellä on kaksi seinää täynnä peilejä. Ne peilitkään eivät enää ole yhtä hyviä kuin ennen. Oli pakko nähdä itsensä sellaisena kuin on - ei sellaisena kuin vielä luulee olevansa. Kauhistuin näkemääni! Olen alkanut jonkin verran ymmärtää mm. anoreksikoita, jotka näkevät itsensä lihavina, vaikka todellisuudessa ovat laihoja. Se on siellä korvien välissä. Se kehon koko.

Apua! Kuka söi mun viimeisen (kahdesta) tumman suklaapalan? Tuossa se just oli ja nyt se on poissa. Sinne meni!

No niin, jatketaan. Olenhan asunut tässä majassa jo 70 vuotta. Kyllä talokin siinä ajassa rapistuu, miksei sitten ihminen. Kuulolaite ollut jo kohta kahdeksan vuotta. Sairauksia tulee lisääntyvässä määrin. Huomiokyky heikkenee - niin ainakin luulen - todennut en ole vielä! Muisti pätkii. Entä kuuluuko lyhytpinnaisuus vanhenemisen oireisiin? En tiedä, mutta lyhentynyt se on ja oli lyhyt jo ennestään. Tai kai sekin riippuu asiasta ja kaverista. Väsymys tulee entistä nopeammin - siis koko kehoon. Ei vaan jaksa kuten ennen.

Onko sekin vanhenemisen oire, että kun olin esikoisen lasten kanssa heidän kotonaan, ja istuskelin sohvalla, kuulin yhtäkkiä jonkun sanovan "äiti" katselin ympärilleni, mutta en nähnyt mitään sen ihmeellisempää. Ja sitten uudelleen "äiti" ja se oli esikoisen ääni. Juoksin molemmille ulko-oville, mutta vastassa oli vain pimeys. He olivat vielä matkalla. Pakkohan siinä oli soittaa ja kysyä onko jokin hätä. Ei ollut! Ja niin selvästi kuulin ne äänet. En koskaan ennen ole silleen kuullut. Muuta kuin unissani jonkun äänen ja siihen herännyt ja saanut todeta sen olleen vain unta. Mutta nyt en nukkunut. Olin täysin hereillä. Silti olin varma, että kuulin ne sanat. Ei niissä hätää ollut, vain sellainen tavallinen "äiti"-sana. Ihan kuin kutsu, että tultiin nyt. Ajatella, olen tuollaisen ison, 45-vuotiaan miehen äiti. Ja vielä kahden aikuisen sen lisäksi.

Jatketaan vaan tätä vanhenemista!

Saarnaaja 12:1-4 "Ja muista Luojaasi nuoruudessasi ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: "Nämä eivät minua miellytä", ennen kuin pimenee aurinko, päivänvalo, kuu ja tähdet, ja pilvet palajavat sateen jälkeenkin - jolloin huoneen vartijat vapisevat (kädet ja jalat) ja voiman miehet käyvät koukkuisiksi (selkä) ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin (hampaat) ja akkunoistakurkistelijat (silmät) jäävät pimeään, ja kadulle vievät ovet (korvat) sulkeutuvat ja myllyn ääni heikkenee ja noustaan linnun lauluun ja kaikki laulun tyttäret hiljentyvät:..." 
jatkuu...
"myös peljätään näkiä, ja tiellä on kauhuja, ja mantelipuu kukkii, ja heinäsirkka kulkee kankeasti ja kapriisinnuppu on tehoton: sillä ihminen menee iankaikkiseen majaansa, ja valittajat kiertelevät kaduilla - ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy ja vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon. Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin. Turhuuksien turhuus, sanoi saarnaaja; kaikki on turhuutta."