Oon potenu masennusta melkein neljä vuotta. Oon välillä harrastanu terapiaakin, mutta kuutisen viikkoa sitten aloitin vihdoinkin mielialalääkityksen. Ja kas, siitä tuntuu ihan oikeasti olevan apua. Sanovat, että masennus voi kroonistua, ellei sitä hoida. Olenhan yrittänyt hoitaa. Mutta on ollut viime vuosina niin paljon asioita, jotka siihen vaikuttavat ja joihin en itse voi vaikuttaa.
Viimeisin kurja juttu on vuosi sitten tapahtunut nilkan murtuminen. Nyt elokuussa siitä poistettiin ulkonilkasta levy ja muutama ruuvi. Nilkan sisälle jäi ruuvit. Samoinhan mulla on toisessa nilkassa. Tämä on vaan ollut niin paljon pahempi juttu. Ensinnäkin siinä on tullut hermovaurio. Eli kävin hermoratakuvauksessa (ENMG), jossa todettiin juuri tämän poistetun levyn yhden ruuvin alle jääneen hermon. Se on tuntunut koko ajan eli yli vuoden. Kirurgi ei luvannut poiston edes asiaa parantavan, eli se jäänee silleen. Nåh siihen on jo tottunut. Tuo haavan paraneminen on vaan niin työlästä.
Tuo kuva on äsken otettu. Kuva ei oo niin hyvä. Leikkauksesta on jo kaksi viikkoa ja ylikin eikä alaosa ole vieläkään parantunut. Olen käynyt monta kertaa tk:ssa ja syönyt yhden antibioottikuurinkin. Viimeisen tabletin otin tänä aamuna. Kirurgikin on soittanut kaksi kertaa, mutta eihän hän puhelimessa näe haavaa. Kun hoitaja toissapäivänä poisti ompeleet, hän oli sitä mieltä, että lääkärin pitäisi katsoa haavaa ja mahdollisesti tarvitsen toisenkin antibioottikuurin. Ahkerasti oon suihkutellut haavaa ja vaihtanu laastaria ja siteitä.
Tää on niin kurjaa, kun ei uskalla kävelyllekään lähteä. Eilen tosin pitkästä aikaa tein pienen 2,5 km lenkin. En jaksa enää olla paikalla. Mulla on aina haavat parantunu hyvin ja nopeasti. Nyt oon syöny kipulääkkeitä 2 viikkoa. Se on ennätys. Aina oon pärjänny parilla-kolmella päivällä. Huomenna saan mennä näyttämään tk:een. Katotaan sitten.
Jesaja 58:8 "Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi."
p.s. Tässä Raamatun kohdassa puhutaan paaston oikeasta vietosta. Voit lukea koko luvun. Se on tosi hyvä.
torstai 30. elokuuta 2018
keskiviikko 29. elokuuta 2018
Åminnessa museossa
Tämmönen hökötyskin siellä oli. Tämä lienee ensimmäisiä moottorikelkkoja. Aika makee.
Vanhat kuvat kiinnostavat ja yleensä vanha aika. Tässä malliksi pari kuvaa:
Tässä on perhe koolla joskus viime vuosituhannen alussa.
Ja tässä aviopari samalta ajalta.
Oli tosi mielenkiintoista tutustua siihen kaikkeen. Muistelen, että mulla on myös Laihialta Huitun laavulta museokuvia täällä blogissa. Se on vaan niin kiinnostavaa. Muistuu niin mieleen omat lapsuusajat siellä maalla. Toki ei ihan noin kaukaa, vaan siitä 50-luvulta. Muutimme Vaasaan heinäkuussa 1958 eli silloin jäi maaseutu taaksen asuinpaikkana. Toki siellä vierailtiin useinkin.
Taidan toiste kirjoitella nykytilastani.
Saarnaaja 7:11 "Älä sano: ´Mikä siinä on, että entiset ajat olivat paremmat kuin nykyiset?´ Sillä sitä et viisaudesta kysy."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...
-
Mulla on ollut monta kertaa mieli lähteä jonnekin ulos luontoon nuotion ääreen. Olin joskus löytänyt netistä sellaisen paikan täältä Laihial...
-
Hyi kauheeta, minkälaiset hampaat. En viitsi laittaa kuvaa isommaksi. Onneksi eivät hampaani noin huonossa kunnossa ole eivätkä toivotta...
-
Se on kaikista sanoista suurin. Se on kirkas ja ihmeellinen. Se on kaikista sanoista kaunein. Kaikkein pieninkin ymmärtää sen. Y...