Hyväksymistäkö?

Mun on niin vaikea sisäistää tai hyväksyä itteäni, kun oon mielestäni niin muuttunut. Ehkä se on vain ikääntymistä, ehkä ei. On paljon mukavampi ajatella, että kortisonin syönti on sen aiheuttanut. Mutta, mutta, ei se taida ainakaan koko totuus olla....

Runoa lausumassa Laihialla.

Tämmösenä tahdon edelleen nähdä itseni, ja tämmönen mä oon

Hupsista. Ei ole nykyistä koko kuvaa, olen nimittäin lihonut 5-6 kiloa. Matti siitä jo mainitsi ennen kuolemaansa ja ite oli lihonut yli 30 kiloa. Hih. Että semmosta.

On ilmeisestikin aika vaikeaa hyväksyä muodonmuutosta, vaikka se lienee väistämätöntä - siis se muutos ikääntyessä. Olenkin rukoillut, että voisin hyväksyä itseni tällaisena. Se olisi ideaali tila. Kaiketikin. Mistäs sen etukäteen tietää?

Nyt on sitten etunimikin muutettu. En oo enää Pirjo Hellevi, ainoastaan Hellevi. Kun kaikissa virallisissa papereissa, joihin tiedot otetaan väestörekisteristä, olin Pirjo enkä tunnista sitä nimeä. Ei ole auttanut, että olen ilmoittanut kutsumanimekseni toisen nimeni. Eli nyt sitten ei ole sitä vaikeutta, mutta äidin ja isän antama nimi on muuttunut. Se ei tunnu hyvältä, mutta parempi silti näin. Onhan sukunimenikin muuttunut ties monennenko kerran. Viittiskö edes kirjoittaa kaikkia nimiä, joita mulla on ollut: Pellinen, Torkko, Salo, Pesonen, Pellinen ja nyt sitten Pellinen-Jyrhä. Toivottavasti ei enää tule muutoksia. Olin Pesonen 25 vuotta, vaikka Munnin tytär kirjoitti, ettenhän ole Pesonen ollutkaan, oli iloinen, että olin ottanut tyttönimeni takaisin. Noh jokaisen saa mielipiteensä pitää.

Pakko vielä laitta yksi ihana kuva. Hessu-mieheni käväs kaupassa kävellen ja toi mulle valkovuokkoja.

Korkeaveisu/Laulujen laulu 4:13 "Sinä versot kuin paratiisi, jossa on granaattiomenia ynnä kalliita hedelmiä, koofer-kukkia ja narduksia."

Kevättä pukkaa!!!

On niin ihanaa, kun kevät on jo tullut.... ainakin tänne Ylöjärvelle. Terassillakin oli tuossa pari tuntia sitten +22 astetta. Eikös se ole sitten jo kevättä? Eikä lunta ole enää juurikaan. Metsässäkin on käyty muutama kertaa taapertamassa. Sillä semmosta mun kävely nykyään on; hidasta taapertamista. Mut pysäytettiin ensin kaksi ja puoli vuotta sitten täysin ja sitten tuli akillesjänteen tulehdus tuohon liikaa rasittuneeseen jalkaan ja kas kummaa, muutama päivä sitten alkoi toisessakin jalassa sama kipu. En siis paljon kävele nykyään. Metsässä on helpompaa, vaikka sielläkin jalkoihin sattuu, muttei niin paljon kuin asfaltilla. Ehkä mulle opetetaan kärsivällisyyttä? Mene ja tiedä!

Pannaan nyt yksi kuvakin - tosin aika vanha. Joskus 80-luvulta, mutta oon mä tonkin näköinen joskus ollu. Hehheh. Se oli silloin, kun mulla oli se  Aspens-liike.

Tänään oon vähän laitellut tuota isoa terassia.

 Tuohon saviruukkuun ostan jonkun kesäkukan sitten joskus...

Orvokitkin ostettiin tänään ja mä istutin ne uusiin ruukkuihin.

Tässä yksi istutettu ruukku. Toinen roikkuu katossa...

Ripustelin mun juttuja seinille. Ei vielä ihan kannata muita kesäkukkia laittaa. Tosin narsisseja on etukuistilla.

Tässä on virpojien tekemiä juttuja lisänä. Mutta ihan nättejä ovat, vaikka välillä satoi lunta ja olivat ihan jäässä. Siitä sitten nousivat uudelleen.

Odotan kesää todella paljon. Täällä se kait tulee hieman ennen kuin Vaasassa eikä täällä tuulekaan, kun on sisämaata. 😍 Että jotain etua Pohjanmaahan verrattuna, jos nyt tuuletonta säätä pitää etuna.

Johannes 2:13 "Ja juutalaisten pääsiäinen oli lähellä, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin."

Sopeutumista

Yritän sopeutua tänne Pirkanmaalle. Luulen sen kyllä jo melkein tapahtuneenkin. Mut on otettu niin hyvin vastaan.
Yksi asia on mun mielestä hieno. Täällä bussien nimi on Nysse. Niissä lukee aina jotain. Kaksi muistan: Nysse on kiva ja Nysse on tyylikäs. Sitten bussien takana lukee: Välillä siellä, välillä täällä. Mutta sydän aina Tampereella.
Olispas kivaa, jos Vaasassakin oltais noin leikillisiä ja nokkelia.

Käytiin äsken kolmen km lenkillä kaupassa ja matkahuollossa. Mullahan on tuossa vasemmassa nilkassa akillesjänteen tulehdus ja nyt tuntuu toiseenkin tulleen. Mulle ei siis kävely sovi. Täytynee tiivistää uintikertojen määrää viikossa. Voihan rähmä, kun jalat on huonossa kunnossa. Onhan ne jo kyllä kestäneetkin yli 70 vuotta. Rupesin 9 kk vanhana kuulemma kävelemään ja siitä asti on menty.

Hoosea 4:11 "...viini ja rypälemehu vievät järjen."

Tiistaina huhtikuussa

Eilen oli aprillipäivä, menin yhteen lankaan - tosin se oli tarkoitettu kaikille fb-kavereille. Ite en aprillannu ketään. Yön aprillipäivää ennen nukuin tosi huonosti. Valvoin kait jotain neljä tuntia, mutta seuraava eli viime yö menikin sitten hyvin taas. Onneksi mulla on mies, joka haluaa tietää, miksi valvon ja mikä huolestuttaa. Hänen rukouksensa vapautti mut taas ajattelemasta niitä ikäviä asioita, joita päässä pyöri.

Tänään mennään uimahalliin - eka kertaa täällä. Jess. Sitä oon odottanu. Kun tutustun paikkaan, voin mennä yksinkin. Uiminen on mulle tärkeää ja ihanaa. En tosin tykkää uiskennella luonnonvesissä, kun siellähän voi olla mitä vaan. Vaikkapa kaloja ja kaikenlaisia kasveja, jotka takertuu jalkoihin. Hyi teki. Onneksi on altaita. Mun onneksi. Ainakin.

Ei tuu kuvia tälläkään kertaa. Kun en tykkää niitä puhelimesta siirrellä, kamerasta on paljon helpompaa. Ai, että miksikö? No vaikka siksi, että puhelin tarjoaa kaikkia montaa sataa kuvaa eikä vaan niitä, joita ei vielä oo siirretty. Kamera ei tee niin. Tai ohjelmahan sen tekee eli kait se on nimeltään ajuri.

Mutta hyvä on olla - edelleen. Vaikka peilistä kattookin ihan väärä ihminen. En se oo minä. En varmasti. Toukokuun 2. päivänä mulla on aika TAYSin gastropolille. Siellä tutkivat tän mun haimatulehdukseni yliopistolliseen malliin. Saas nähdä. Osteoporoosi on vaivannu melkein joka päivä. Ei tosin eilen. Tuossa oikeassa lonkassa ja alaselässä se tuntuu. Taisi se muutto Maalahdesta Vaasaan olla alkusysäys kipuihin. Olinhan sen jälkeen 3 viikkoa tosi kipeä selästä. Söin kipulääkkeitäkin sen ajan. Ei koskaan ennen oo semmosta ollu. Mutta kait se on tuo kortisoni, joka sen on tehnyt, kun on sukurasitustakin. TAYSin lääkäri sanoikin soittaessaan, että kortisoni ehkä voidaan lopettaa. Sitä toivoisin, koska se on muuttanu mua tosi paljon. On onneksi auttanut pitämään tuon tulehduksen kurissa yli kaksi vuotta. Mutta päivä kerrallaan mennään - kahtahan ei voikaan.

Ei muuta kun koitetaan mennä eteenpäin - kaikesta huolimatta.

Sananlaskkut 4:25 "Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu."