Vaikka ulkona on niin mahtava keli, että se ihan kutsuu ulkoiluun, silti istuin tähän koneen ääreen kirjoittelemaan rakkaille lukijoilleni. Osaattekohan te edes arvostaa sitä? Uskonpahan että kyllä. No niin, asiaan. Lauantaina siis ajoimme vajaan sadan kilometrin matkan Finspångista Motalaan Vätternin rannalle Mikan ja Josianen häihin, jotka alkoivat kello 13 paikallista aikaa. Käyttelen aina paikallista aikaa ihan kuin laiva-aikataulutkin 
Minä matkustin polvihousuissa ynnä tavallisessa puserossa ja pukaisin häävaatteet vasta paikan päällä invavessassa ja hyvin sujui, vaikka laukku meinasikin jäädä sinne. Kirkko täyttyi ääriään myöten vihkimistä seuraamaan tulleista vieraista. Kaikki saivat tulla kirkkoon ja kutsutut sitten jatkoille. Vihkiminen tapahtui jumalanpalveluksen yhteydessä. Sulhanen on vammautunut 17-vuotiaana ajaessaan trialia ja istuu pyörätuolissa, hän tuli ensi paikalle tuolillaan huristellen suoraan sivuovesta salin etuosaan alttarille.
Tässä alttari.
Sen jälkeen saapui morsian morsiusneitojen perässä burundilaisen musiikin soidessa, tanssiaskelin. Nuorisoryhmä esitti ensin noin 20 minuutin ajan rytmikkäitä ylistyslauluja. Koska en ole kysynyt lupaa laittaa morsiusparin kuvaa nettiin, en voi sitä tehdä, joten saatte vain yleisiä kuvia.
No niin, jatketaan. Ylistyslaulujen jälkeen pastori piti saarnan, minkä jälkeen pari vihittiin. He poistuivat alttarilta rytmimusiikin tahdissa. Kaiken kaikkiaan tilaisuus kesti vähän yli tunnin. Sen jälkeen hääpari lähti valokuvaajalle ja koko hääväki parin korttelin päähän veden ääressä olevaan kaupungin puistoon, jossa oli tarjoilua
Kupeissa oli pieniä uusia perunoita, silliä, tillikastiketta ja meloonin tai näkkileivän pala.
Uudet perunat ja silli ovat ruotsalaista juhannusruokaa.
Odotellessamme puistossa esittivät burundilaiset nuoret miehet rumpumusiikkia pari kertaa ja myös silloin, kun hääpari saapui sinne noin puoli neljältä.
Tässä rumpuryhmä.
Kevennyksenä mainittakoon, että minun mielestäni ruotsalaiset naiset eivät oikein osaa pukeutua. Hääkutsussa mainittiin vieraiden asuksi "hienointa, mitä teillä on". Täytynee todeta, ettei heillä ole hienoja vaatteita. Mielestäni ehkä yksi kutsuttu vieras oli pukeutunut kutsun edellyttämällä tavalla, tai sitten heillä todellakaan ei ole hienompia vaatteita. Burundilaiset olivat pukeutuneet kaikki hienosti. No, kun istuin puistossa, kaksi burundilaista nuorta naista meni ohisteni ja toinen sanoi mulle, että sinä olet hieno. Tällainen olin
Leninki on pellavaa ja ostettu Bibistä, jakku Kapp Ahlista ja kukka Ninjasta. Ettäs tiedätte. Eikä se tähän vielä loppunut. Kun istuimme kirkon eteisessä odottelemassa päivällisen alkua ja muiden vieraiden palailemista puistosta, eräs nuori ruotsalaisäiti katseli mua ja tuli sanomaan, että sulla on kaunis leninki. Se on sellainen, jonka heti huomaa. 
Mihinkäs oikein jäinkään? Niin, siellä puistossa hääparia onniteltiin ja sen jälkeen kutsutuille oli katettu päivällinen kirkon alasaliin. Se pääsi alkamaan noin varttia vaille viisi!! Vieraita oli arviolta runsas sata ja istumajärjestys oli salin ulkopuolella taululla kuin oikein hienoissa juhlissa ainakin. Tosin suurin syy tähän lienee kieliasiat. Suomenkieliset oli istutettu samaan pöytään sulhasen perheen kanssa, burundilaiset omiinsa ja ruotsalaiset omiinsa. Hääparin saavuttua, alkoi päivällinen. Alkuruoka oli nautittu jo puistossa, pääruokana oli lime ja hunajamarinoitua possun sisäfilettä alkukesän vihannesten kanssa, uusia perunoita ja basilikakastiketta. File oli kylmää ja todella hyvää kuten kaikki muukin. Jälkiruokana oli mansikkapannacotta. Kokki kävi esittäytymässä ja kertoi ruokalistasta. Erittäin onnistunut päivällinen, joka tosin kesti kauan, sillä ruokalajien välit olivat pitkät. Ja ohjelma alkoi vasta ruokailun jälkeen.
Tässä ruokapöytää ennen siihen istumistamme.
Jälkiruoka.
Olisi niin mukavaa näyttää kuvia morsiusparista, mutta koska en voi, niin kerron ainakin, että morsian on todella kaunis, tummanruskea iholtaan. Sulhanen on vaalea, komea ja erittäin miellyttävä. Myös morsiamesta sanotaan, että hän on todella miellyttävä.
Ruokaillun jälkeen alkoi ohjelma ja yhtenä oli morsiusneitojen ja muiden burundilaisnaisten tervehdys morsiamelle. Naiset tulivat rytmimusiikin tahdissa tanssahdellen kantaen päälaellaan erinäköisiä koriastioita. Sen jälkeen he hakivat morsiamen lavalle ja lauloivat hänelle ja tanssivat.
Morsiamen ystävien tervehdys. Lavalla on jo yksi morsiusneidoista valkoisessa lengingissä.
Välillä vieraita kehotettiin siirtymään kirkkosalin puolelle, jossa burundilaisnaiset esittivät meille tanssia. Sen jälkeen saimme mennä ulkokautta pääovesta sisälle ja sinne kirkon eteiseen oli katettu täytekakkubuffé. Tämä tapahtui vähän ennen kymmentä illalla.
Tätekakkubuffé tarjoiltiin kirkon eteisessä. Pöydässä oli useita erilaisia kakkuja.
Morsiuspari on takana vasemmalla, uskallan laittaa tämän kuva, sillä heitä ei voi siitä tunnistaa.
Hääkakun ylin osa, jossa nököttää hääpari.
Me poistuimme paikalta noin vartin yli kymmenen.
Jossain vaiheessa iltaa nainen, joka otti kuvia, tuli kysymään onko hän jo kuvannut meidät. Hänen tehtävänään oli kuvata jokainen vieras. Pyysimme häntä ottamaan kuvan myös meidän kameralla ja tässä on tulos.
Lähdimme siis ajelemaan Finspångia kohti ja samalla päätimme, ettemme jää enää nukkumaan, vaan pakkaamme ja jatkamme matkaa Tukholmaan Viking Linen satamaan ja nukumme siellä autossa pari-kolme tuntia. Niinpä sitten yhden paikkeilla yöllä suuntasimme auton noka jälleen tielle kohti Tukkiholmaa. Saavuimme satamaan kolmen jälkeen ja yritimme nukkua. IsoM ei liene juurikaan nukkunut, minä kyllä otin kolmeen otteeseen pienet tupluurit. Tosin olin nukkuessanikin tuntevani olevani autossa ja tiedostavani ulkomaailman. Pääsimme laivaan seitsemän jälkeen. Onneksi meillä oli hytti, joten paiskauduimme heti sinne päästyämme sänkyihin ja nukuimme yhteentoista. Olimme kotona vähän yli 12 yöllä ja aamulla isoM lähti jo taas ajelemaan pois kotoa. Ihan Seinäjoelle saakka, jossa aikoo viipyä kolme päivää. Ja minä olen täällä sen ajan ilman autoa enkä pääse edes kauppaan. No me käytiin Turussa ostamassa sen verran murkinaa, että pärjäilen. Ja Iinakin on tulossa illalla hakemaan mua, että pääsen käymään miniän syntymäpäivillä.
Että tällainen reissu. IsoM totesi yöllä ajaessamme Vaasaa kohti, ettei hetikohta lähde näin pitkälle ajoreissulle. Kaiken kaikkiaan meille kertyi mittariin parin viikon aikana vähän yli 2000 km. Eihän se ollut mitään nuorempana, mutta kyllä tämä ikä jo ottaa veronsa.
Toivottavasti jaksoit lukea tänne saakka. Nyt taidan ottaa ja lähteä ulkoiluttamaan sauvoja - luultavasti.
