Hietalahtelaisena

Kun ei ole tullut otettua kameralla kuvia, niin laitanpa koneelta jonkun vanhan

Kuva on Laihian keittiöstä vuodelta 2015. Ikkunaverhot ovat äidin vanhat pitsiverhot. Taisin muutossa laittaa ne keräykseen. Nätit ovat.

Minä niin viihdyn täällä. Nämä ulkoilumaastot on aivan mahtavat. Käväisin pienellä 3 km:n kävelyllä tuolla Hietalahden Villan metsässä. On aivan ihanaa, kun on pieni pakkanen, vähän lunta maassa ja metsä. En ole tiennytkään, että kaipaan oikeaa metsää. Toivottavasti tuota ei kaadeta. Siellä on pururata, jota pitkin kuljin, paitsi sitten poikkesin metsään. Oi, miten mahtavaa. En kuitenkaan jaksanut pidempään. Olisi vielä voinut kiertää vaikka missä tuolla rannalla, mutta kun en jaksanut, niin en jaksanut. 

Kaupungillakin on kiva kävellä, eritoten illalla, kun on nuo jouluvalot ja ne loistaa niin ihanasti.

Illalla tulee Jussi perheineen käväisemään. Semmosta se on lesken elämä. Ei mulla mitään tulevaisuutta kuitenkaan vielä ole mielessä, kunhan etenen päivä kerrallaan ilman unelmia. Ehkä ne tulevat aikanaan nekin. 

Psalmit 56:5 "Jumalaan minä luotan ja ylistän Hänen Sanaansa, Jumalaan minä turvaan enkä pelkää. Mitä liha minulle tekisi?"

Paluumuuttaja etsii apteekkia

Niin se on kuulkaa, että olen nyt vaasalainen. Taas. Onhan siitä jo kuutisentoista vuotta, kun viimeksi olin. Olen ollut jo kuukauden. Asun Hietalahdessa.

Vaikka Vaasa on tuttu kaupunki, niin sain oikein ajella kunnolla ennen kuin löysin apteekin, joka oli ihan oikea apteekki. Koska olin autolla liikkeellä, ajattelin mennä sellaiseen apteekkiin, jossa on parkkitilaa ilmaiseksi. Onhan tuossa torin ympärillä kolme apteekkia - ja hyvä niin - mutta jos olet liikkeellä autolla, niin eihän niissä ole parkkipaikkoja. Ainakaan ilmaiseksi. Paitsi Kirkkoapteekissa on pari-kolme paikkaa Hovipuistikolla.

Niin se etsiminen. Ajattelin siis ajella Vetokannaksen apteekkiin. Mutta, mitä ihmettä, liiketila oli vuokrattavana eikä siis ollut enää apteekkia. Siispä ajattelin mennä Palosaaren apteekkiin. Mutta, mutta, tietyöt olivat niin pahat, että lähdin Järvikadun ja Wärtsilän kautta sinne. Ja kas kummaa, ei sielläkään ollut enää apteekkia, niin kuin ennen. Siispä auton nokka takaisin kaupunkiin päin. Ja Kirkkopuistikolla parkkasin maksulliselle paikalle - olisi Hovipuistikolla ollut ilmainen paikka, mutta en jaksanut lähteä ajelemaan ympäri Raastuvankadun risteyksen kautta. Siispä maksamaan parkkimaksua. Onneksi mulla oli 50 senttisiä, ettei mene niin paljon rahaa.  Sainkin asiani toimitetuksi nopeasti. Ostin vaan kalkkia ja sitruunahappoa. Tuo viimeksi mainittu on pyykkikonetta varten. Se kun on ruvennut haisemaan eikä etikkakaan ole auttanut. Katsotaan, miten käy tämän uuden konstin kanssa. Puhdistettu on sihti eikä haju sieltä tule. Kuulemma pesuainekin voi sitä ajan mittaan aiheuttaa - varsinkin, jos käyttää liikaa. Mikä sitten on liikaa, sitä en tiedä.

Eli tämän postauksen syy oli tuo apteekkijuttu. Miksi nämä esikaupunkialueiden apteekit on lopetettu? Onko myynti ollut liian pientä? Yleensä apteekeilla on isot katteet ja apteekkarit kuuluvat niihin hyvätuloisiin ihmisiin. Näin olen ymmärtänyt.

Toki on hienoa, että keskustassa niitä on, jos satut kulkemaan kävellen siellä. Mutta auton kanssa on kyllä mahdotonta. Ellei sitten ole paljon muita asioita, että kannattaa parkkeerata vaikkapa toriparkkiin.

Psalmit 146:1 "Halleluja! Ylistä minun sieluni Herraa."

Tunteiden käsittely...

Katon silloin tällöin tv:stä ohjelmaa Hengenvaarallisesti lihava. Tänään tuli erittäin hyvä jakso. Kyseessä on siis amerikkalainen ohjelmasarja, jossa eräs lääkäri tekee lihavuusleikkauksia. Jaksossa yleensä kerrotaan yhden ihmisen tarinaa vuoden ajalta leikkauksen jälkeen. Ennen leikkausta tulee osoittaa pystyvänsä laihduttamaan - eli että on tosissaan. Tänään tuli Ashley R:n tarina. Siinä oli paljon mullekin sopivia asioita. Ashley painoi 303 kg !!! Vuoden kuluttua leikkauksesta, hän oli laihtunut 112 kg ja se jatkui. Mutta puolessa välissä hänen oli pakko mennä terapiaan käsittelemään tunteitaan. Se pelotti häntä, mutta hän oli päättäväinen. Hän oli aikaisemmin käsitellyt kaikkia tunteitaan syömällä. Sen piti siis muuttua.

Noissa sarjoissa mua on aina ihmetyttänyt, miten hyvin he asuvat ja miten heillä oikeasti on varaa tehdä kaikki se, mitä tekevät. Toki ymmärrän, että, kun antautuu tv:sarjaan kuvattavaksi, siitä saa rahaa. Mutta sittenkin. Tämän Ashleynkin mies oli koko ajan kotona hänen kanssaan eli ei voinut käydä työssä.

Mutta se tunteiden käsittely taitaisi tehdä hyvää mullekin - ja monelle muulle. Uskon, että Vaasaan muutto tekee mulle hyvää. En muista milloin olisin tehnyt jotain kivaa! Haluan käydä katsomassa teatterissa Myrskyluodon Maijan. Muun muassa. Olen kuullut paljon hyvää siitä näytelmästä. Toki katsoin sen vuosikymmeniä sitten tv:stä, mutta teatteri on eri juttu. Jo jokin aika sitten olen ymmärtänyt, että mun on itse aktivoitava itseni. Ei mua kukaan tule kotoa hakemaan!

 Jeremia 29:11 "Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

Kummallista...

Taas tulee postaus ilman kuvia. Tai voihan olla, että löydän jonkun sopivan kuvan.

Aloitetaan sitten radiosta. Tapaan kuunnella PatmosRadiota pitkin päivää, nyt on kyllä radio kiinni. Ja päivällä siirrän radion lattialle, että kuuluisi koko asuntoon. Eräänä iltana se jäi lattialle makkarin ja eteisen oviaukkoon ja yöllä, kun lähdin pisulle, niin jotenkin sohaisin antennia, niin että se meni poikki. Mutta eihän naiselta konstit lopu. Noita sukkapuikkoja on monen vahvuisia ja yksi sai luvan olla antennin pidikkeenä. Hih.

Sitten on nuo ihanat parvekekukat. Sain keväällä aikaisin kaksi orvokkikukkaa Helinältä ja ne kukkivat vieläkin. Tässä on niistä toinen. Tosin kuva on otettu kesällä eli orvokki on hieman kasvanut, mutta kukkia on paljon edelleen.

Ja nämä pikkuneilikatkin kukkii edelleen partsilla. Tosin ei ole ihan näin paljon kukkia, mutta kuitenkin. En jaksa nyt ottaa kuvia.

Tuosta jaksamisesta mun oikeastaan pitikin kirjoitella. On ollut taas viisi todella väsynyttä päivää. Eilen aamulla en millään olisi jaksanut edes nousta sängystä. Ja jos olisi ollut joku, joka hoitaa ja laittaa ruuan, en olisi varmaan noussut koko päivänä. Samaa on ollut - tosin hieman vähempänä - jo edelliset neljä päivää. Tänä aamuna asia oli taas kunnossa. Tätä on ollut mulla kauan. Jo Lepikon aikoina eli vuosia sitten. Yhtäkkiä vaan tuli muutama oikein väsypäivä. Luulen sen jotenkin johtuvan sydämestäni. Mutta saa nähdä. Ja loppuun saakka sekin kestää kuten kaikki muutkin elimet. Hih.

Juuri tuli viesti, että autotarvikeliikkeeseen on tullut tilaamani tavarat. Elikkä auto ei mennyt katsastuksesta läpi. Onneksi Jaakko on luvannut korjata. Oikean etupyörän jousi oli poikki ja laakeri sökö. Ne oon tilannu. Sitten oli vielä yksi hylky eli päästöissä. Pakoputkessa on kaksi reikää. Ja sitten oli vielä viisi huomautusta. Eli rekisteri- ja sivuvilkkuvalot sekä oikea ajovalo eivät toimi. En muista, mitä ne kaksi muuta olivat, lamppuja muistaakseni kuitenkin.

Eli näillä mennään, vaikkei rahaa olisikaan.

Markuksen evankeliumi 12:41-44 "Ja Hän (Jeesus) istui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka kansa pani rahaa uhriarkkuun. Ja monet rikkaat panivat paljon. Niin tuli köyhä leski ja pani kaksi ropoa, yhteensä muutamia pennejä. Ja Hän kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille: ´Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun. Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä´."

Yksinäisyyttä vai onko se?

Olen kuulemma - tai testin mukaan - introvertti eli sisäänpäinkääntynyt suurimmaksi osaksi luonteeltani. Ja voin sen allekirjoittaa. Tähän saakka olen ajatellut ja puhunut yksinäisyydestä. Mutta, mutta, nyt olen huomannut, että oikeasti viihdyn kotona - sen olen aina tiennyt - mutta olis kiva, jos täällä olis joku toinenkin, esimerkiksi Matti. Ketään uutta miestä en toivo, ei ole mitään halua ruveta totuttelemaan uusiin tapohin yms. Niin ja taisin kirjoitella tässä yhtenä päivänä tänne blogiinkin, että tosi erinomainen tulisi tuon miehen olla, jos hänet huolisin kumppanikseni.

Mitä sitä voi enää elämältä 7-kymppinen toivoa? Onko mitään näille jäljellä oleville vuosille? Missä minun olisi hyvä asua? Mitä itse toivon? Siinäpä muutamia kysymyksiä. Niihin ei ole vielä vastausta. En edes tiedä, mitä toivon ja haluan. Siksipä vain olen ja odotan - tosin etsin kyllä asuntoa koko ajan, mutta kun en tiedä, missä sen pitäisi olla. Enkä halua vain lähteä ja sitten huomata, että se olikin väärin.

Kaikesta huolimatta koen, että olen tarvinnut tämän ajan täällä Maalahdessa. Ehkä olen jotain oppinutkin, kuka tietää.

Eilen poistin parvekkeen kukkalaatikoista samettikukat ja lobeliat. Olivat jo aika lailla kuivuneita. Sijaan laitoin kuusen ja katajan oksia. Orvokit, jotka sain Helinältä, ovat vielä hyvässä kukassa telineissään. Iltapäivisin on ollut vielä tosi lämmin partsilla ja kukat ovat hieman sivussa eli eivät ihan etutilassa ja näin ollen pysynevät kauemmin kauniina.

Laitanpa kuvan Lepikon aikaisesta kärhöstä ja sen seurana olevista krassista ja muurikellosta. Siellä kukat olivat mahtavia. Taisivat pitää meri-ilmastosta.

Jesaja 55:12 " Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä."

Matin eka? Raamattu

Matin poika täyttä pyöreitä tässä kuussa ja ajattelin lähettää hänelle isänsä Raamatun. Sen luullakseni ensimmäisen uskoon tulon jälkeen. Otin teksteistä valokuvan itselleni.

Tässä nämä tekstit ovat.

Psalmit 84:2 "Kuinka ihanat ovat Sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!"

Vähemmistössä

No niin, kun nyt on alettu blogata, niin sitä riittää. En ole pystynyt pariin vuoteen juurikaan kirjoittamaan. Kait nuo mielialalääkkeet (onneksi vaan 5 mg) vaikuttaa tämän.

Niin mun piti kirjoittaa, miltä tuntuu olla vähemmistössä. Ei se niin herkkua ole. Tän vuoden aikana, mitä olen täällä Maalahdessa asunut olen ymmärtänyt jotain siitä. Kun et voi puhua tunnekieltäsi (Iinan sana), tai voinhan toki puhua ja kyllä täällä palveluammateissa osataan suomea. Mutta, mutta puutteellisesti. Koskaan et voi olla varma onko sinut ymmärretty oikein.

Toisaalta on tuosta ruotsinkielestä ollut paljonkin hyötyä, varsinkin lapsilleni, ei silleen mulle. Olen huomannut, että vähemmistössä olevat ruotsinkieliset saavat paljon helpommin opiskelu- ja työpaikan. Myös asunto on löysemmässä. Kaiken tämän olen huomannut lasteni elämästä.

Tässä teksti Wikipediasta:

"Suomenruotsalaiset

Suomenruotsalaiset ovat kielivähemmistö. Heidän osuutensa suomen väestöstä on n. 5% eli n. 300 000 henkilöä. Suomenruotsalaisia asuu eniten Ahvenanmaalla, Hangossa, Länsirannikolla ja pääkaupunkiseudulla. Useissa Länsi-Suomen kunnissa ruotsin kieli toimii enemmistökielenä ja esim. Itsehallinto-alueena toimivalla Ahvenanmaalla suomen kieli ei toimi virallisena kielenä ja siellä suomenkielisessä koulussa opiskelu ei ole ollenkaan mahdollista.

Suomenruotsalaisilla on vahva identiteetti. Heillä on suomessa omat koulunsa ja yliopistonsa ruotsin kielellä. Suomenruotsalaisten identiteettiä vahvistaa myös ruotsinkielinen kirjallisuus, lehdistö, teatteri, oma tv-tuotanto ja vahvat juhlaperinteet.

Ruotsi on suomen toinen virallinen kieli. Suomenruotsalaisen väestön asioita ajaa kielipuolue RKP. Puolue pitää tärkeänä, että ruotsia opiskellaan suomenkielisissä peruskouluissa ja lukioissa jatkossakin ja että kaksikielisissä kunnissa palvelut tulee järjestää myös ruotsin kielellä."

Ellen olisi vuosia opiskellut ruotsinkieltä, en ehkä oikein kunnolla pystyisi täällä asumaan. Tai ehkä pystyisinkin. En tiedä. Toisaalta, ei tämä niin helppoa ole. Mun on vaikea ymmärtää tätä kieltä. Pystyn paremmin kirjoittamaan ja lukemaan ruotsia. Se lienee tämän meidän - ainakin entisen - koulusysteemin syytä (tai ansiota). Ennen ainakin pidettiin teoriaa tärkeämpänä kuin puhumaan ja ymmärtämään oppimista.

Kun asuin Ruotsissa pari vuotta ja kävin puolen vuoden toimistokurssin, niin äidinkielen eli ruotsin kokeessa taisin saada parhaimman numeron. Kiitos suomalaisen koulun. Teoria on siis hallussa, muttei niinkään käytäntö. Huhhuh.

Psalmit 103:1-5 "Kiitä Herraa minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, Hänen pyhää nimeänsä.Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt, Hän joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella, joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan."

Ikääntymisen ihanuutta

No niin, taas täällä. Ajattelin kirjoitella hieman siitä, miten olen kokenut tämän ikääntymisen.

Se on niin kummallista, että parissa vuodessa olen vanhentunut ainakin kymmenen vuotta. Paikat repsottaa, asiat ovat saaneet erilaisen tuntuman, tasapaino on hävinnyt (jos sitä juuri on ollutkaan), muisti takkuaa ja semmosta. Niin ja makailen sängyssä päivisinkin, mitä en juuri koskaan aikaisemmin ole tehnyt. Siihen varmasti vaikuttaa myös Matin kuolema. Ei ole enää juurikaan tekemistä eikä sitä vähääkään huvita tehdä. 😊

Tälleen nykyisin

Kun tyttärelle sanon olevani vanha, hän kiistää sen. Siispä olen ruvennut sanomaan, että ikäännyn. Sitähän se on. Kyllä tämä yli 7-kymppisenä oleminen tuntuu jo vanhuudelta, vaikka tänään olemme kai senioreita. 😎

Jo Laihialla asuessa rupesi tuntumaan, ettei enää kannata metsään mennä, kun siellä on niin epätasainen maasto eikä ainakaan hyppiä ojien yli. Ei ollut enää sitä joustavuutta, mitä ennen oli ihan riittävästi. Vuosi sitten murtui nilkka ja siitä aiheutuu edelleen ongelmia. Muutama päivä sitten aamiaista syödessäni yhtäkkiä leukaluu kipeytyi oikealta puolelta niin, etten meinannut saada purruksi ollenkaan. Se onneksi meni ohi päivässä. Nyt kolme päivää sitten, kun heräsin aamulla, niin oli oikealla puolella selässä tai lonkan yläpuolella niin kipeä paikka, että en meinannut liikkeelle päästä. Nåh, siihen on pikkuisen auttanut Voltaren. Selkä on edelleen aika kipeä. Pukeminenkin on pitänyt suunnitella uudelleen. 😌

Sukat pitää pukea istualtaan, samoin housut, Ja kaikki muu seinään nojaten. Oi ei, tätäkö tämä on ja vain huonommaksi menee.

Enhän ole pystynyt juurikaan liikkumaan viimeisen kuukauden aikana. Ensi maanantaina alkaa Eläkeliiton kuntopiiri. Kyllä sinne menen, saa nähdä onko siitä hyötyä ja mitä yleensä pystyn tekemään.

Eilen illalla pyöräilin 3,5 km Åminnentietä. Meillä oli kaksikielinen Bön för alla -tilaisuus. Siinä olen pyrkinyt käymään. Mutta ei se pyöräily niin helposti sujunut kuin voisi luulla. Pitäisi kyllä enemmän tehdä sitä. Auto on vaan niin mukava.

Olen etsinyt kaksiota Vaasan keskustasta. Kyllä niitä on, mutten vielä ole sitä omaani löytänyt. Kaikki tuntuu niin turhalta ja epätoivoiselta. En tiedä, mitä tästä tulee ja mistä vielä itseni löydän. Miehistä olen sanonut lapsille, että kyllä sen miehen pitää olla tosi erikoinen, jonka matkaan lähden.

Paljon olen myös miettinyt avioliittoa Matin kanssa. Syyllisyys on usein seurana, vaikka miten yritän antaan itselleni anteeksi. Olenhan tehnyt sen, mitä olen osannut ja mihin pystynyt. Mutta kai tämä on aika luonnollista. Myös ne hänen suvussaan meneillään olevat asiat ovat valvottaneet. Mutta niillehän en voi mitään. Ja olenhan nykyään Pellinen, en enää Pesonen. 

No niin, joko tämä valittaminen riittää? Mullahan on oikeasti kaikki ihan hyvin. Tänään tuli eläkekin ja vanhaa on vielä jäljellä nelisenkymmentä euroa. Ei ollenkaan hullummin. Permanenttiajan kuitenkin tilasin. Se on vaan pakko ottaa, vaikka en ulkonäöstäni enää silleen piittaa. Kunhan selviän päivästä päivään. Mutta selvitty on tänne saakka.

Jesaja 46:4 "Teidän vanhuuteenne asti minä olen sama, hamaan harmaantumiseenne saakka minä kannan; niin minä olen tehnyt, ja vastedeskin minä nostan, minä kannan ja pelastan."

Ainako vaan.....

Oon potenu masennusta melkein neljä vuotta. Oon välillä harrastanu terapiaakin, mutta kuutisen viikkoa sitten aloitin vihdoinkin mielialalääkityksen. Ja kas, siitä tuntuu ihan oikeasti olevan apua. Sanovat, että masennus voi kroonistua, ellei sitä hoida. Olenhan yrittänyt hoitaa. Mutta on ollut viime vuosina niin paljon asioita, jotka siihen vaikuttavat ja joihin en itse voi vaikuttaa.

Viimeisin kurja juttu on vuosi sitten tapahtunut nilkan murtuminen. Nyt elokuussa siitä poistettiin ulkonilkasta levy ja muutama ruuvi. Nilkan sisälle jäi ruuvit. Samoinhan mulla on toisessa nilkassa. Tämä on vaan ollut niin paljon pahempi juttu. Ensinnäkin siinä on tullut hermovaurio. Eli kävin hermoratakuvauksessa (ENMG), jossa todettiin juuri tämän poistetun levyn yhden ruuvin alle jääneen hermon. Se on tuntunut koko ajan eli yli vuoden. Kirurgi ei luvannut poiston edes asiaa parantavan, eli se jäänee silleen. Nåh siihen on jo tottunut. Tuo haavan paraneminen on vaan niin työlästä.

Tuo kuva on äsken otettu. Kuva ei oo niin hyvä. Leikkauksesta on jo kaksi viikkoa ja ylikin eikä alaosa ole vieläkään parantunut. Olen käynyt monta kertaa tk:ssa ja syönyt yhden antibioottikuurinkin. Viimeisen tabletin otin tänä aamuna. Kirurgikin on soittanut kaksi kertaa, mutta eihän hän puhelimessa näe haavaa. Kun hoitaja toissapäivänä poisti ompeleet, hän oli sitä mieltä, että lääkärin pitäisi katsoa haavaa ja mahdollisesti tarvitsen toisenkin antibioottikuurin. Ahkerasti oon suihkutellut haavaa ja vaihtanu laastaria ja siteitä.

Tää on niin kurjaa, kun ei uskalla kävelyllekään lähteä. Eilen tosin pitkästä aikaa tein pienen 2,5 km lenkin. En jaksa enää olla paikalla. Mulla on aina haavat parantunu hyvin ja nopeasti. Nyt oon syöny kipulääkkeitä 2 viikkoa. Se on ennätys. Aina oon pärjänny parilla-kolmella päivällä. Huomenna saan mennä näyttämään tk:een. Katotaan sitten.

Jesaja 58:8 "Silloin sinun valkeutesi puhkeaa esiin niin kuin aamurusko, ja haavasi kasvavat nopeasti umpeen; sinun vanhurskautesi käy sinun edelläsi, ja Jumalan kunnia seuraa suojanasi."

p.s. Tässä Raamatun kohdassa puhutaan paaston oikeasta vietosta. Voit lukea koko luvun. Se on tosi hyvä.

Åminnessa museossa

Kävin Åminnessa museossa. Taisi olla venemuseo, mutta siellä oli kaikenlaista muutakin. Veneistähän mä en ymmärrä mitään, kun en edes tykkää olla vesillä.

Tämmönen hökötyskin siellä oli. Tämä lienee ensimmäisiä moottorikelkkoja. Aika makee.

Vanhat kuvat kiinnostavat ja yleensä vanha aika. Tässä malliksi pari kuvaa:

Tässä on perhe koolla joskus viime vuosituhannen alussa.

Ja tässä aviopari samalta ajalta. 

Oli tosi mielenkiintoista tutustua siihen kaikkeen. Muistelen, että mulla on myös Laihialta Huitun laavulta museokuvia täällä blogissa. Se on vaan niin kiinnostavaa. Muistuu niin mieleen omat lapsuusajat siellä maalla. Toki ei ihan noin kaukaa, vaan siitä 50-luvulta. Muutimme Vaasaan heinäkuussa 1958 eli silloin jäi maaseutu taaksen asuinpaikkana. Toki siellä vierailtiin useinkin.

Taidan toiste kirjoitella nykytilastani.

Saarnaaja 7:11 "Älä sano: ´Mikä siinä on, että entiset ajat olivat paremmat kuin nykyiset?´ Sillä sitä et viisaudesta kysy."

Ruskeaa vettä

Tekis niin mieli keittää sitä omaa maitokahvia, kun vihdoinkin voin tehdä sen joka päivä ilman seuraamuksia mahassa. Mutta, mutta, vesi on ihan ruskeaa. Kaivavat jotain täällä päin. Soitin vesilaitoksellekin, niin kehottivat vaan juoksuttamaan vettä, kunnes se on kirkasta. Mutta ei se auta. Juoksutin jo kahdesta hanasta varmaankin varttitunnin.

Äsken soitin talkkarille ja hän kehotti laittamaan hanat kiinni ja odottamaan. Talossa on nimittäin vuokraan sisältyvä vesi. Eli maksaa, jos kauan juoksuttaa. Toki kait se aina maksaa, mutta nyt maksajana on vuokranantaja eli kunta. En nyt oikein ymmärrä tätä. Miksi ei voida kaivaa niin, ettei se vaikuta veteen????

Mutta tämä nyt tästä. Ei mulla tän enempää.

Tässä on kuva  yhden kerrostalon vesiputkesta. Ei taidettais juoda vesijohtovettä, jos tiedettäis, miltä putken sisällä näyttää. :/

Johanneksen evankeliumi 4:13 - 14 "Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: ´Jokainen, joka juo tätä vettä, janoaa jälleen, mutta joka juo sitä vettä, jota minä hänelle annan, se ei ikinä janoa; vaan se vesi, jonka minä hänelle annan, tulee hänessä sen veden lähteeksi, joka kumpuaa iankaikkiseen elämään.' "

Naapurin Karjalassa

Sain viettää ystävien kanssa kolme päivää naapurin Karjalassa. Oli tosi hieno matka. He pitivät Lahdenpohjassa seminaarin Nehemiasta. Laitan pari kuvaa heidän rukoushuoneestaan, joka on mahtava.

Rukoushuoneessa oli tällainen huone - toimisto - siinä minä nukuin kolme yötä. Onhan vähän hieno?

Tässä kuva ruksan takaosasta.

Tässä on video rukoushuoneelta.

Rukoushuoneen ovat rahoittaneet ja suunnitelleetkin - niin ymmärsin - ruotsalaiset. Haluan kertoa lisää tuosta takaseinän aivan mahtavasta teoksesta. Se on kuulemma savea ja se on tehty lusikalla, haarukalla ja veitsellä. Näin kertoi tulkkimme. Joku taiteilija on ollut kuulemma asialla. Se on tosi hieno.

Nukuimme kyllä muuallakin, mutta en kaikista paikoista aio kuvia laittaa. Eka yö nukuttiin Tohmajärven ruksalla. Matkan jälkeen nukuttiin seuralaisteni ystävien kotona Hoilolassa ihan rajan pinnassa. Sen jälkeisen yön nukuin ystävien luona Lahdessa.

Tällaisessa veneen puolikkaassa seminaari pidettiin. Kuvassa ystävä Juhani sekä tulkkimme Aili.

Tämä tulkkimme kertoi ihmeellisen asian. Hän on koulutukseltaan erityisopettaja eikä hänellä ole arvosanaa mistään kielestä. Hän osasi vain venäjää. Asui pienellä paikkakunnalla, jossa ei hänen koulutuksellaan ollut työpaikkoja. Sitten hän täyttyi Pyhällä Hengellä ja sai samalla Jumalalta viestin, että hänestä tulee tulkki. Hän ei sitä oikein voinut uskoa, kun ei osannut kuin yhtä kieltä.

Sitten tuli Suomesta ryhmä, joka tarvitsi tulkkia. Hänelle sanottiin, että hänen olisi tulkattava. Hän kielsi ja sanoi, ettei hän osaa suomea eikä niin ollen voi tulkata. Asiaa vaan hänelle väännettiin, että hänen pitää tulkata. Lopuksi hän totesi, että voihan puhuja pitää puheen ja hän pitää omansa. Kun hän sitten asettui tulkiksi, hän yhtäkkiä ymmärsi kaiken, mitä suomalainen puhui ja tulkkasi sen venäjäksi. Suomenkielen taito on jäänyt hänelle pysyväksi. Tämä tuntuu aivan ihmeelliseltä. Kysyin häneltä vielä ennen lähtöämme, onko hän opiskellut suomen kieltä. Hän kielsi sen. Hän oli muuten tosi hyvä tulkki. Tulkkasi myös simultaanina mulle suomeksi venäjänkielestä. 

Tämä kuva on Lahdenpohjan ruksan tontin rajalta otettu.

Tämä laatuiset rakennukset ovat ihan yleisiä siellä. Nämä lienevät autotalleja.

En halua laittaa kaikkia ottamiani kuvia tänne. Tässä kuitenkin on yksi, joka näyttää, minkälaista siellä on rakennusten suhteen. On muutaman kymmenen vuotta jäljessä meitä. En kyllä omasta lapsuudestani muista, että näin huonoa olisi ollut.

Ja tiet ovat asia sinänsä. Aivan kammottavia. Kuoppaisia. Todella kuoppaisia. Niin ja tie Lahdenpohjaan oli niin mutkainen, etten sellaista ole ennen kokenut. Olisi mielestäni voitu rakentaa hieman suoremmiksi. Mutkat olivat  yllättäviä ja ainakin 90 astetta. Ihan pelotti.

Tässä on Suomen aikaisen Jaakkiman kirkon rauniot.

Kävimme myös yllä olevan kirkon raunioilla. Kirkko on rakennettu vuonna 1850 ja se on palanut 1977, sinne mahtui noin 3000 ihmistä kerralla. Oli hienot rauniot. Pakko sanoa, että hienommat kuin Vanhan Vaasan kirkon rauniot. Mutta eihän näitä ole mitenkään suojeltu eli ovat ihan palon jälkeisessä tilassa tai kaiketi vielä pahemmassa kunnossa.

Minäkin sain mieleeni rauhaa tällä matkalla. Olen ajatellut aivan vääränlaisia ajatuksia - antanut niiden vallata mieleni. Yritän päästä niistä eroon. Olenhan kuninkaan tytär. :)

Psalmit 45:14 "Ylen ihana on kuninkaan tytär sisäkammiossa, kultakudosta on hänen pukunsa."

Uni

Ihan oikeasti näyttää siltä, että uni on todella tärkeää.

Olen viime päivinä voinut todella huonosti. Nukkuminen on mennyt huonoksi. En tiedä milloin olen nukkunut enemmän kuin 6 tuntia yhteen menoon - tai yleensä edes tuon 6 tuntia. Heräilen parin tunnin välein. Ja aamulla väsyttää karmeasti ja pitää loikoilla sängyssä vielä aamiaisen jälkeenkin. Niin ja itkua pukkaa joka päivä. Ja on raskas ja kurja olo. Ja lopulta unikaan ei enää illalla tahtonut tulla.

Kunnes eilen illalla päätin, että ensi yönä sitten nukutaan. Niinpä kaivoin Munnin unitabletit esiin ja nappasin puolikkaan. Nukahdin puoli kymmeneltä ja heräsin puoli kuusi!!!!!!!!!!!!! Jee, kuusi tuntia yhtäjaksoista unta. Vessakäynnin jälkeen nukuin vielä pari tuntia. Eikä tarvinnu enää aamiaisen jälkeen mennä takaisin sänkyyn. Olen pukeutunut ja ihan pirteä. Kuvia vaan ette nyt saa, kun en tykkää niistä selfieistä. Jostain syystä ne on niin huonoja nykyään. ;)

Psalmit 127:2 "Turhaan te nousette varhain ja myöhään menette levolle ja syötte leipänne murheella: yhtä hyvin Hän antaa  ystävilleen heidän nukkuessansa."

Kevät on tullut

On tosi ihanaa, kun on kevät. Tuntuu tosi hienolta kävellä tuolla ulkona, kun jalkakäytävätkin (joo on niitä täällä) on siivottu sorasta ja aurinko paistaa. Vaikka ensi viikoksi onkin luvattu kylmempää. Saas nähdä.

Maalahdenjoen jäät on lähdössä.

Tuon kuvan jälkeen alkoi yläjuoksulta tulla jäätä, joka kulki keskellä virtaa. Naapurin "nuori"mies kuvasi sitä. Hän tapaa käydä ulkona tupakalla ja kahvia juomassa ja kuvailee aina välillä samalla.

Olen ollut hieman huonossa kunnossa. Olin varma, että haimatulehdus taas jyllää (mullahan on autoimmuunihaimatulehdus), mutta ei se onneksi ollut sitä. Kyseessä oli lääkärin ja TT-kuvan mukaan ohutsuolen pään limakalvon ärtymistila tai tulehdus. Mutta kipeä olen ollut. Sain kahta kipulääkettä lääkäriltä. Siis reseptit.  En sitä toista vahvempaa hakenut heti ja siinä tein virheen. Kaksi päivää kipuilin ja yritin pärjätä sillä toisella (Litalgin) ja Panadolilla. Mutta eilen oli pakko soittaa välipojalle, että hän hakis sen vahvemmankin (Trampalgin) lääkkeet apteekista mulle. Ja kas kummaa, kun sitä otin, niin kivut ovat ollet poissa. Toki kävellessä ylävatsassa tuntuu jotain. Jopa nukuin ihan ok viime yönä, kun illalla otin vahvempaa kipua taltuttavaa.

Kävin tänään kävelyllä pitkästä aikaa. Siinä kävellessä ja tuntiessani pitkästä aikaa hyvää oloa mietin, miten emme osaisi arvostaa hyviä aikoja ilman niitä huonoja. Mieleeni tuli jälleen kerran yksi vanha laulu, jonka lauloi Ragni Malmsten. Riepumatto. Laitan linkin juutuubiin tähän, jospa joku haluaisi kuunnella. "Jos nuo tummat raidat ottaisimme pois, ei niin kirkkaita nuo vaaleatkaan ois."

https://www.youtube.com/watch?v=Tnwca8_e3cc

Eipä muuta tällä kertaa.

Saarnaaja 1:13 "Ja minä käänsin sydämeni viisaudella tutkimaan ja miettimään kaikkea, mitä auringon alla tapahtuu. Tämä on vaikea työ, jonka Jumala on antanut ihmislapsille, heidän sillä itseään rasittaaksensa."

Runua ja muuta

Mitähän tästä päivästä tulee?
Mikään ei huvita.
Pitäiskö sitten huvittaa?
Kuka sen tietää?
Ei aina voi tehdä jotain
eikä aina osaa olla tekemättäkään.
Siinäpä se.
Elämä menee menojaan
päivä kerrallaan.

Ajattelin laittaa - ja laitoinkin Pellisen Paavon ja Helvin katraasta kuvan. On otettu joskus 50-luvulla Halmeella, Kortesjärven Pellisen kylässä, metsässä kotimme takana.

Vasemmalta takarivissä: Antti, Kaarina, Esa ja äiti

Edessä: isällä sylissään Helinä ja Tuomo, minä seison vieressä ja Liisa mun vieressä.

Oon aika muttusen näköinen. Mahdoinko olla tommonen aina? Enpä usko. Vaikka nykyään kyllä tiedän, että olen melankolinen luonne. Helposti masentuvaista sorttia. Isäkin oli. Oon kai aika paljon tullut häneen. Äiti oli niiiiiiin positiivinen ja iloinen ihminen. Mutta isän kanssa hänestäkin tuli hieman eristäytynyt. Ei halunnut lähteä oikein minnekään isän kuoleman jälkeen.

-----------------------------------------------------------------------------------------------------

Naapurin vietnamilainen mies soitti ovikelloa ja antoi mulle puhelimensa. Ja jos oikein ymmärsin - hän ei osaa ruotsia kuin muutaman sanan - niin hän olisi halunnut, että poistan tulleen puhelun, johon hän ei ollut vastannut sekä viestit. En löytänyt paikkaa, mistä poistaa puhelu. Poistin kaikki viestit, mutta en tiedä ymmärsikö hän oikein, kun kysyin saako ne poistaa. Luulin hänen tarkoittavan niitä, mutta hän tarkoitti ilmeisestikin sitä puhelua. Kummallista, ettei löytynyt paikkaa, josta sen olisi voinut poistaa. Hänellä oli vanhan mallinen puhelin, mutta kyllähän mullakin on niitä ollut, joten osasin kyllä sitä käyttää. Kädestä hän kiitti, vaikkei saanut sitä apua, jota etsi. Hän asuu poikansa kanssa, mutta poika ei tainnut olla kotona, kun hän tuli apua pyytämään.

--------------------------------------------------------------------------------------------------------

Olen tutustunut kolmeen tämän rapun asukkaaseen - tai oikeastaan neljään, jos lasketaan tämän vietnamilaisen poika mukaan. Heitä on: Ruotsista yksi, nämä vietnamilaiset ja yksi suomenruotsalainen. Tätä suomenruotsalaista olen paljon auttanut. Sitten on vielä kaksi perhettä Bosniasta tässä rapussa. Mutta en tunne yläpuolellani asuvia bosnialaisia. Tällä alueella asuu paljon maahanmuuttajia. Alue on hyvä ja asuntoni tosi hyvin suunniteltu. Täällä on kyllä jotain, mikä häiritsee. Tunkkainen haju, välillä tulee liesituulettimen kautta naapurien ruuanlaitonhajut tänne. Eilen tuli jälleen, sitä ennen ei pitkään aikaan. Parvekkeeni vieressä olevalla parvekkeella käy ukrainalainen nuori nainen tupakalla. Eli olkkarin ikkunaa ei oikein voi pitää auki, ellei halua tupakansavua sisälle. He ovat asuneet täällä toista vuotta. Heillä on kaksi lasta. Tyttö on Hanneksen luokalla ja poika päiväkodissa. 

Pakkasella keittiön ja makkarin ikkunan alaosat on aina ihan märät ja kerran ollut jopa jäässä. Eli ihan niin kuin ennen vanhaan. Talohan on rakennettu 1974 eli vanha on. Niin ja rappukäytävässä on ajoittain todella paha haju. Siivooja käyttää raikastussuihketta! Minä ja joku muukin tapaa laittaa alaoven auki. En tiedä, mistä haju tulee. Jostain asunnostako vai?

Tämän päivän uskonkirjojen päivän sana sopinee tähän.

Sananl. 19:17 "Joka vaivaista armahtaa, se lainaa Herralle, ja Hän maksaa jälleen hänen hyvän tekonsa."

Aloin lukea kirjaa...

... pitkästä aikaa

Tätä aloin lukea. En ole varmaan pariin vuoteen kyennyt lukemaan yhtään mitään - oikeastaan. Nyt aika tuntuu sopivalta. Tämän kirja on siis kirjoittanut Kinnusen Saara - vaasalainen, eläkkeellä oleva perheasiainneuvottelukeskuksessa työskennellyt terapeutti. Olen hänen luonaan käynyt useita kertoja eri kriisien yhteydessä terapiassa. Kirja sisältää myös tyttäreni kirjeen minulle ja minun vastaukseni hänelle. Jos kiinnostaa, niin lue. On mielenkiintoinen kirja.

Psalmit 139:14-15 " Minä kiitän Sinua siitä, että olen tehty ylen ihmeellisesti; ihmeelliset ovat sinun tekosi, sen minun sieluni kyllä tietää. Minun luuni eivät olleet sinulta salatut, kun minut salassa valmistettiin, kun minut taiten tehtiin maan syvyyksissä."

Lomaa Yyterissä

Ei, en ottanut yhtään kuvaa, siispä taas kuvatonta tekstiä.
Sain siis Maaseudun Terveys- ja lomahuollolta Omaishoitajien liiton kautta hoidettavansa menettäneille omaishoitajille tarkoitetun viiden päivän loman (täysihoitoineen) Yyterin kylpylässä ihan vaan omakustannushintaan eli 100 euroa koko juttu.

Oli oikein mukavaa. Lomaa isolla L:llä. Olihan siellä vertaistukikeskusteluja joka päivä kaksi kertaa, mutta en oikein kokenut saavani vertaistukea itelleni. Huonetoverini oli mulle hyvä tapaus. Tosin jouduin holhoamaan häntä koko ajan, kun hänellä oli muisti niin huono. Mutta ei se mua haitannut. Kaikkein mukavinta oli mennä valmiiseen pöytään kolme kertaa päivässä ja käydä uimassa tai vesijuoksemassa tai -jumpassa.

Kyllä, kävin vesijuoksussa. En koskaan oo tykänny koko asiasta, mutta nyt oli hyvä ohjaaja ja totesin, että sehän onkin tosi tehokasta liikuntaa. Tehokkaampaa kuin uinti. Hih!

Olin matkalla omalla autolla, joka edellisenä päivänä näytti huonoa tapaa. Eli vitosvaihde ei millään meinannut mennä päälle. Soitin jo Jaakollekin asiasta. Hän totesi, että sitten pitää ajaa nelosella. Rukoilin kuumeisesti illalla ja kas, kun piti ajaa sinne Yyteriin, vaihteet toimivat moitteettomasti. Samoin kotimatkalla. Eli nyt olen jo kotona ja olen purkanut laukutkin. Se oli Matille tosi tärkeää. Eli laukut piti purkaa heti kotiin tultua, vaikka oltais tultu yöllä. Tosin yhden kerran sanoin, kun tulimme yöllä kotiin, että puretaan laukut vasta aamulla. Ja se onnistui! Nyt Matin ei tarvi enää laukkuja purkaa. Hän ylistelee Herraa korkeuksissa - tai missä se paikka nyt sitten onkaan.

Psalmit 103:1-2 "Kiitä Herraa minun sieluni ja kaikki, mitä minussa on, Hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa Minun sieluni. äläkä unhota, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt,..."

Hammaslääkärissä

Ei, ei älä luulekaan, että näin kävi. Ei ollenkaan!

Viime kesänä päätin tilata ajan tk:sta hammashygienistille. Sieltä sanottiin, että koska ei ole tietoja ennestään, täytyy ensin mennä hammaslääkärille. Tänään sitten oli aika. Hammaslääkäri oli nuori nainen, joka puhui leveää suomea ja vähän ruotsia väliin - suomalaisittain.

Mun suuta ei ole koskaan aikaisemmin - ja ajattele, olen jo 71-vuotias - tutkittu niin hyvin. Sanoinkin siitä. Otettiin myös röntgenkuvat hampaistosta. Kaikki oli kuulemma hyvin. Sain kiitosta hyvästä hammasten hoidosta ja  hygieniasta. Jess. Ei ole turhaan niitä hampaita hiottu nämä vuosikymmenet.

Tuli mieleen, miten Halmeella, kun asuttiin - siis Kortesjärven Purmojärven Pellisen kylässä - 50-luvulla, meillä lapsilla oli yhteinen hammasharja ja hampaita harjattiin suolavedellä. On kyllä pakko sanoa, miten meidän vanhemmat - varsinkin äiti - ovat olleet edistyksellisiä. Kynsien valkoiset puolikuutkin hän opetti pitämään esillä.

Muistan, miten kylän naiset olivat sanoneet, että "Helevin tytöistä tulee ylypeitä, kun ne puetaan niin hienosti". No onko tullut ylpeitä? Ei varmaankaan, mutta kyllä äiti meille kauniita vaatteita ompeli. Varmasti olivat kylä tyttöjen kauneimpia.

Senkin muistan, miten istuin ompelukoneen takana katsellen, kun äiti ompeli jotain kummallista laamapaitakankaasta. Sellaisia pitkultaisia ja kapeita moninkertaisia juttuja, joihin laitettiin nauhat molempiin päihin. Meillä oli kaapissa semmonen verkkopussi, jossa sellaisia oli ja sitä pussia sanottiin taikapussiksi. Myöhemmin ymmärsin äidin ommelleen kuukautissuojia. Ja ne menivät Sanni-tädille Hämeenlinnaan. Suojathan pestiin pyykkipäivinä. Ei silloin ollut kertakäyttöisiä - ei ainakaan meillä.

Mutta asiaan. Hammaslääkäri sanoi, että laitetaan hygienistille aika hammaskiven poistoon. Mutta loppujen lopuksi hän poisti kiven itse. Olin sisällä noin puolitoista tuntia. Ja tulin vaan tarkistukseen. Kävinkin antamassa infoon palautetta mahtavasta hammaslääkäristä.
Oli tosi hieno käynti. Nyt on valkoiset ja puhtaat hampaat. Ne, jotka on jäljellä.

Saarnaaja 12:3 "...ja jauhajanaiset ovat joutilaina, kun ovat menneet vähiin...."

Seitsemäs lapsenlapsi

Tässä hän on

Louna Leia Lucia, 23.2.18

Oon aivan onnesta pyöreenä. Aivan ihana, pikkiriikkinen vauveli. Painoi vain 2290 g ja pituutta oli kertynyt 47 cm. Pieni oli äitinsäkin, kuitenkin 3970 g ja 48 cm. Kunpa pääsis pian nuuskuttelemaan. Mutta ensin pikku perheen pitää saada tutustua toisiinsa, vaikka haluaisin nähdä nyt heti.

Tänään on talven kylmin päivä täällä. Aamulla seitsemältä oli -25, mutta on se siitä noussut. Aurinko paistaa ja lämmittää jo, mittari näyttää keittiön puolella enää -12 ja parvekkeella, johon paistaa aurinko, +1. Että kyllä se kesäkin siitä vielä tulla tohahtaa.

Mun nilkka ei ole ollenkaan hyvä. On kuin olisi saapas tuossa nilkan ympärillä. Tammikuun röntgenissäkin oli pieni taipuma pohjeluussa. Nyt se on kuulemma alkanut luutua. Vasta vuosi traumasta poistetaan metalleja. En oikein uskalla lähteä kävelemäänkään, kun nilkkaan ihan vähän sattuu, että jos vaikka luustossa tapahtuu jotain. Mullahan on se osteopenia eli osteoporoosin esiaste ja oon syöny kortisonitabuja puolitoista vuotta autoimmuuniseen ja krooniseen haimatulehdukseen. Kortisonihan haurastuttaa luuta. Nyt oli kyseinen arvo hieman noussut, joten otetaan labrat jo 3 kk:n kuluttua eikä vasta puolen vuoden päästä kuten oli ennen.

Ulkona on aivan ihanan näköinen ilma. Aurinko paistaa ja taivas on ihan sininen. Täältä sisältä sitä vaan ihailen. Saunan olen varannut klo 18:ksi. Sitä odotellessa...

Matt. 5:45 "...sillä Hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin."

Hyväksyminen alkakoon!

Taitaapi olla niin, että tilanteeni hyväksyminen on alkanut. Viime viikolla eräänä päivänä totesin itsekseni, että voihan sitä yksinkin elää! En ole oikeastaan ymmärtänyt, miten kovasti Matin kuolema minuun sattui. On ollut niin paljon muuta vaikeaa ajateltavaa. Tästä on hyvä lähteä etenemään. Olen muuten aloittanut pitkään masennuskauteeni - nelisen vuotta - mielialalääkityksen. Saa nähdä onko siitä apua. Toivottavasti!

Vaikka Maalahti asuinpaikkana on vielä vieras, tykkään asunnostani. Tässä on hyvän kokoiset huoneet. Talo on rakennettu vuonna 1974, jolloin vielä tehtiin kunnon kokoisia huoneita. Keittiökin on ihan ok. Tässä kuvat joka huoneesta

Keittiö on ihan oikea eikä vain pieni komero!

Makkarissa tätä kirjoittelen.

Olkkari onkin sitten iso, tässä ei näy etuosa, joka vielä jatkuu.

Olenkin ajatellut, että sellainen tupakeittiö olisi oikein kiva. Kun tässä olkkarissa tulee oltua niin vähän. Iltaisin vain siinä istuskelen tv:tä katsoessani, en oikeastaan muuten.

Niin ja tuolla ikkunan takanahan on sitten pieni parveke. Ihan riittävä mulle.

Nyt mulla on ruoka tulossa. Jauhelihapihvejä uunissa timjamilla ryyditettyinä. Ja porkkanoita öljy-hunaja- mausteseoksessa hellalla kattilassa. Taidan käydä heittämässä sinne joukkoon keitetyt perunatkin. Niin siinä lienee sitten koko ateria.

1.Tim. 6:6-8 "Ja suuri voitto onkin jumalisuus yhdessä tyytyväisyyden kanssa. Sillä emmem ole maailmaan mitään tuoneet, emme myöskään voi täältä mitään viedä; mutta kun meillä on elatus ja vaatteet, niin tyytykäämme niihin"

Sekalaista

Oli ihan pakko laittaa tämä kuva. Löysin sen vasta pakastimesta. Siinä on sisällä mustaviinimarjoja. Teippaus on Matin käsialaa - hänen huumoriaan. Ihana!

Yritin epätoivoisesti tallentaa puhelimesta toistakin kuvaa, mutta se ei monista yrityksistä huolimatta onnistunut. Toissasyksynä ihanat laihialaiset ystävät keräsivät meille puolukoita, kun me ei enää päästy metsään. Tai olisinhan minä päässyt, muttei Matti. Hän oli kova puolukoiden ja vattujen kerääjä. Niin, päätin laittaa toisen pakastimen pois päältä ja piti sieltä saada pakastetut puolukat pois eivätkä mahtuneet keittiössä olevaan pakastimeen kaikki. Niinpä päätin keittää sosetta. Jätin kattilan vahtimatta joksikin aikaa ja tulin koneelle. Kun palasin keittiöön, oli suuri osa soseesta hellalla. Ei kyllä naurattanut. Kauhalla kyllä otin siitä suuren osan talteen ja lisäsin soseeseen, loput piti pyyhkiä pois.

Olen tässä mietiskellyt tätä yksinäistä elämääni. Olen tulossa sellaiseen johtopäätökseen, että yksinkin voi elää. Siinä on omat hyvät ja huonot puolensa. Olen yrittänyt ajatella nyt enemmän niitä hyviä puolia. Saa tehdä mitä haluaa ja silloin, kun haluaa. Saa piereskellä ihan rauhassa - ei tarvi mennä vessaan tekemään sitä. Siinä ne sitten taisivatkin olla - ne hyvät puolet. Mutta tätä tilannettahan en voi muuttaa, joten parempi on vaan hyväksyä se. Ja sitä yritän.

En nyt muuta osaa kirjoitella. Hyvää kevään odotusta vaan kaikille lukijoille!

Hoosea 6:1-3 "Tulkaa, palatkaamme Herran tykö, sillä Hän on raadellut meitä, ja parantaa meidät, Hän on lyönyt meitä, ja sitoo meidät. Hän tekee meidät eläviksi kahden päivän kuluttua, kolmantena päivänä Hän meidät herättää, ja me saamme elää Hänen edessänsä. Niin tuntekaamme, pyrkikäämme tuntemaan Herra: Hänen nousunsa on varma kuin aamurusko, Hän tulee meille kuin sade, kuin kevätsade, joka kostuttaa maan."

Odotusta ja rahan menoa kaupungissa

Mun rannekello pysähtyi viime viikonloppuna. Heti arvelin patterin loppuneen. Kun naamassa mainitsin, että täytynee lähteä sen takia käymään Vaasassa tai Laihialla, niin yksi petolahtelainen ystävä totesi, että kyllä Maalahdessakin eräässä video- yms liikkeessä vaihdetaan kelloon patteri. No minä sinne heti maanantaina. Mutta, mutta, ei se käynytkään noin vain. Mies käänteli vähän aikaa kelloa kädessään ja totesi, että kupera lasi. Ei meillä ole työkaluja patterin vaihtoon. 😒

Siispä piti odotella keskiviikkoon, kun oli asiaa kaupunkiin - enemmänkin asioita. Ensin ajoin Kivihakaan asioille ja kun siellä näkyi olevan Kultajousen liike, niin sinne sitten. Menin liikkeeseen ja mua ennen oli nuori naisasiakas, jolla oli kolme asiaa. Niissä tuntui menevän niin kauan, etten jaksanut odotella, vaan sanoin palaavani myöhemmin. Menin GW-centerissä olevaan kahvilaan ja tilasin laskiaispullan ja teen. Käväisin myös KappAhlissa ja käteeni tarttui neule kahdellakympillä. En yleensä tee semmosia heräteostoksia, mutta, mutta....

Sitten uudelleen Kultajouseen. Siellä myyjä katseli kelloani ja totesi, että on niin vaikea avata, että pitänee kellosepälle mennä. Toki olisin sinnekin voinut jättää, mutta odotusaika olisi ollut yli viikon. Hän myös totesi, että Leijona-merkkiset kellot on yleensä vaikeita.

Noh, kun olin käynyt pankkiasioilla - meidän pankin konttoria ei ole Maalahdessa, mutta Laihialla on 😊, siellä piti odottaa, kun oli kaksi asiakasta ennen mua. Parkkeerauksesta piti maksaa euro ja aikaa jäi vähän käyttämättäkin. Eihän sitä etukäteen tiedä, miten kauan asian hoitaminen kestää. Sitten ajoin Hoviseppiin ja maksoin taas parkkeerauksesta. Siellä kello otettiin vastaan ja sanottiin odotusajan olevan yli viikon. Sanoin vain, että en ole vaasalainen, että olisiko mahdollista saada se heti? Se kävi. Kesti viitisen minuuttia, kun patteri oli vaihdettu ja kello kävi taas.

Nyt mulla on käyvä kello ranteessa ja olo on kuin ennenvanhaan.

Jesaja 38:8 "... katso, minä annan aurinkokellon varjon siirtyä takaisin kymmenen astetta, jotka se jo on auringon mukana laskeutunut Aahaan aurinkokellossa." Ja aurinko siirtyi aurinkokellossa takaisin kymmenen astetta, jotka se jo oli laskeutunut."

Vuosi 2017 meni jo

Vanha vuosi vaipui hautaan riemuineen ja murheineen.....
Ja uusi 2018 tuli tilalle. Ajattelin laittaa kuvia viime vuoden tapahtumista, mutta mutta, eivät olleet niin vain löydettävissä. Tässä nyt kuitenkin muutama:

Rakas Mattini

Näin siinä sitten kävi...

Muistokirjoitus Ristin Voitto -lehdessä

Tämäkin piti tehdä

Sitten tuli muutto Maalahteen

...ja tapaturma, nilkka murtui

 Leikkauksen ja kipsin poiston jälkeen

Siinähän niitä muutamia tapahtumia viime vuodelta on kuvina. Ovat kaiketi olleet täällä blogissa ennenkin, mutta nyt koosteena.

Maalahdessa asun edelleenkin. Yksinäistä vaan pakkaa olemaan. Paljon on päiviä, jolloin olen aivan yksin, käyn ehkä kävelyllä, mutta muuta kontaktia ei sitten olekaan, eikä usein sillä kävelylläkään. Mutta aika aikaa kutakin..... kuten vanha kansa tapasi sanoa.

Psalmit 132:13-14 "Sillä Herra on valinnut Siionin, halunnut sen asunnoksensa: 'Tämä on minun leposijani iankaikkisesti; tässä minä asun, sillä tänne on minun haluni ollut.'"

Ahkera päivä

Tänään olen ollut ahkera. Imuroin ja pesin lattioita eli siivosin ja vaihdoin lakanat. Nyt tuntuu pyykkikone olevan valmis lakanoiden pesun kanssa. Eli kuivamaan vaan.

Aika kummallista, miten sitä hikoaa paljon enemmän siivotessa nyt kuin nuorempana. Hih! Hiki suorastaan virtaa kasvoilla. Onneksi on saunaan aika neljältä. Jos se nyt on silloin vielä lämmin! Kaksi kertaa on käynyt niin, että saunassa on ollut vähän yli 30 astetta lämmintä, kun olen sinne mennyt. Olen ollut päivän ensimmäinen saunoja - kuten tänäänkin. Laitoin kyllä varauslistaan toivomuksen, että olisi lämmintä. Toivossa on hyvä elää. Näinhän se lapamatokin sanoi. Toisella kerralla, jolloin mennessäni saunaan, siellä oli 39 astetta lämmintä, lähdin pois ja odotin tunnin ja menin uudelleen. Silloin oli melkein ok. Onneksi seuraava tunti oli varaamatta, muuten en sitä olisi voinut tehdä.

Huomenna menen esikoisen luokse mm. syömään ja olemaan. Tänään on loppiainen ja siivosin joulun pois eilen. Yksi tavara jäi. Aina jotain jää, vaikka miten yrittää tarkistaa joka huoneen. Mutta ei se haittaa, laatikot ovat tuossa sisävarastossa, joten on helppo sinne laittaa. Mietinnässä on ollut, että vienkö joulutavarat ulkovarastoon vai annanko olla täällä sisällä. Saa nähdä, miten käy.

Sananlaskut 12:27 "Laiska ei saa ajetuksi itselleen riistaa, mutta ahkeruus on ihmiselle kallis tavara."

2018 eka postaus

Olenpahan minä ollut laiska kirjoittamaan viime vuonna. Toisaalta vuosi oli niin täynnä vaikeita ja jotenkin traumatisoiviakin tapahtumia. Mutta näillähän sitä vaan on mentävä, kun muuta ei ole annettu.

En oikein tiedä, mitä kirjoittaisin. Kun aamulla leivoin, niin tuli mieleen asioita, joita haluaisin kirjoittaa, mutta mutta - en muista niitä enää. Aika kummallista. Enkä kuitenkaan koe, että mulla mitään muistisairautta olis. Ennemminkin neurologisia muistiaukkoja. Niitähän on.

Ajattelin lisätä joitain kuvia ja hoksasin, että puhelimestakin voi tänne lisätä. Mutta ei siellä ollut semmosta, jota lisäisin. Eli saatta jälleen vaan tekstiä, vaikka vanhan sanonnan mukaan yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Kummallista vaan, että se näyttää puhelimessa olevan kuvia, joita siellä ei todellakaan enää ole. Höh!

Olet jo varmaankin huomannut, ettei mulla oikein ole sellaista asiaa, mitä viitsisin kirjoittaa tänne. 😆

Ehkä voisin jonkun sanan sanoa yksinäisyydestä. Se on sekä negatiivista että positiivista. On vaikeaa olla näin paljon yksin, kun ei koskaan ennen elämässään ole elänyt yksin. Toisaalta tähän on jo sen verran tottunut, että voisi olla vaikeaa, jos aina olis joku muukin läsnä. Illat on vaikeimpia. Istun ja surffailen tv-kanavilla. Eikä sieltäkään läheskään aina tule sellaista, mitä viittis kattoa. Eniten katselen kait Taivas-tv7:aa. Niin ja sit Ylen ykköstä. Joskus joku leffa alkaa kiinnostaa esim. Herolla. Niin ja joitain ihmedokumentteja eli kadonneitten etsintää ja lentoturmatutkintaa.
Paljon on ollut mietinnässä, missä oikein on mun paikka. Ehkäpä se nyt on tässä, kun ei muutakaan ole tullut esiin.

Tärkeintä on kai odottaa, milloin kello lähenee yhdeksää ja voi ruveta kattelemaan sänkyyn päin.

Saarnaaja 11:8 "Niin, jos ihminen elää vuosia paljonkin, iloitkoon hän niistä kaikista, mutta muistakoon pimeitä päiviä, sillä niitä tulee paljon."