sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

Kasvien tutkailua kävelyllä

Lähdin sitten juhannuspäivän jälkeisenä päivänä ulkoiluttamaan sauvoja. Tietenkin unohdin laittaa painot jalkoihin. No meneehän se näinkin, tuumasin vaan. Päätin kävellä tuonne metsäiselle tielle. Siinä kävellessäni ihailin samalla tien vierustojen kasveja. Mietin, miten ihmeellisesti Luoja onkaan kaiken luonut. Jokaisen kasvin omanlaisekseen. Ja niitähän on enemmän kuin kaksi.

Siinä kävellessäni sanoin ääneen jokaisen tuntemani kasvin nimen. Eikä  niitä ollut ihan vähän. Ei tainnut Kultalahden Kaukon biologian oppitunnit aivan hukkaan mennä. Mun aikanahan meidän piti kerätä kasvio eli herbaario, jonne kerättiin kesien aikana kasveja, jotka sitten prässättiin ja liimattiin A3-kokoiselle paperille. Paperin oikeaan alakulmaan piti liimata tunnistuslappunen, jossa oli kasvin nimi suomeksi ja latinaksi ja sitten vielä löytöpaikka. Kun herbaario oli valmis, siitä oli koe. Mentiin koko komeuden kanssa open viereen sen pöydän taakse ja ope otti sieltä joitain kasveja ja peitti nimilapun. Sitten piti tietää kasvin nimi suomeksi ja latinaksi. Mulle on jäänyt mieleen yksi latinankielinen nimi; lutukka, capsella bursa pastoris (kapsäkki pussas pastoria). Eli aika pieni prosentti kuitenkin latinaksi.

Tämmönen se oli.

Tässä muutama näyte kasveista.

Ja tämmönen nimilappu.

Nämä kasviston kuvat löysin netistä eli ovat sieltä lainattuja.


Tässä vähän kuvasatoa matkan varrelta:

Tämä ei näy oikein hyvin ja ajattelin kysyä sen nimeä, mutta googlasin ja se on nurmitädyke.

Tässä lienee eniten pietaryrtin lehtiä, niin luulen. Oikaiskoon ken tietää paremmin.

Mun kesäsuosikeista yksi on tässä: koiranputki, joka on kuin pitsiä ja edustaa mulle kesää.

Tässä vasemmalla on mesiangervo ja oikealla hiirenvirna.

No niin ihana jokapaikan niittyleinikki.

Tämän olisin nimittänyt ojatähtimöksi, mutta google väittää sen olevan metsätähtimö.


Ja tässä pääosassa puna-ailakki, joka oli meidän perheen rakastaman Elvi-päivähoitotädin syntymäpäiväkukka.

Ruusukin oli ilmestynyt metsätien pientareelle.

Horsmaa ja siankärsämöä. Kärsämöä oli sekä valkoisena että vaaleanpunaisena.

Ja tässä ihanan herkkä vanamo. tosin kuva on aika huono, mutta tunnistaa kuitenkin.

Näiden ihanuuksien lisäksi löytyi tien varrelta metsään heitettynä kaikenlaista romua. Tässä muutama esimerkki. 

Kalanraato.

Rautaromua.

Nämä lienevät joitain sähköpylväsjuttuja. 

Aika kummallista, että tuollaisiakin heitetään metsään. Sitä on aika vaikea ymmärtää. Lahoavat jätteet - paitsi tietenkin ruuanjätteet - jotenkin voi ymmärtää, mutta että tämmöistä romua. Kun hyötykäyttöasemakin on aivan lähellä. Ja jotenkin vielä vaikuttaa, ettei tämä voi olla kenenkään yksityisen henkilön, vaan esimerkiksi sähköyhtiön. Sitä suuremmin ihmetyttää.

Nautin aivan tavattomasti kesäluonnosta. Ja noista ihanista metsäteistä. En millään meinannut malttaa edes kääntyä takaisin, kun oli niin kaunista ja tuoksuvaa. Olihan siellä tietenkin vielä paljon muitakin tunnistamiani kasveja, mutta en kaikkia viitsinyt kuvata.

Toisaalta tämä oli hyvä oppitunti mulle, joka aina yritän tehdä kaiken 110 lasissa. Että voi myös pysähtyä ja ottaa kuvia. Vaikka mittariin tuleekin aikaa liian paljon metreihin nähden. Oppia ikä kaikki! Sanoo vanha sanonta.

Psalmit 96:12 "Ihastukoot kedot ja kaikki, mitä kedolla on, riemiutkoot silloin kaikki metsän puut..."


lauantai 4. kesäkuuta 2016

Eläkeläisen arkea

Päätin sitten lähteä pyörällä kylille ja hoitaa vähän asioita sillä aikaa, kun kotimies on dialyysissä. Aamulla jo pesin vessan ja leikkasin nurmikon. Hyvä minä!

Ajattelin, että käyn pankissa sen Skatteverketin lähettämän pyynnön kanssa. Tahtovat tietää, että pankkitili on varmasti kotimiehen. Kait sieltä joskus vieläkin tulee veronpalautuksia. Pankin on se alkuperäistodistuksella todistettava. Luulin jo kirjoittaneeni verkkopankin kautta pitkän viestin, mutten enää löydä sitä. Ehkäpä se sittenkin jäi lähettämättä eli painamatta se lähetä-painike. Hehheh.

No niin, farkkujakku päälle, pyöräilykypärä päähän ja muut tarvikkeet laukkuun ja menoksi. Ai niin, piti laittaa Heiaheia ja gps päälle, että se mittaa kuljetun matkan ja ajan. No niin, sitten polkaisin matkaan. Mietin ajaessani, että kummassa käyn ensin, syömässä uudessa aasialaisessa ravintolassa vai pankissa. Päädyin pankkiin. On kaivattukin Laihialle uutta, ruokaa tarjoavaa paikkaa, kun täällä ei oikein ole ei ainakaan viikonloppuisin mitään kunnon syömäpaikkaa. Matkahuollossa on lounaspaikka arkisin ja ruoka hyvää, mutta se loppuu aina, huom AINA kesken. Pitsasta tai hampsarista en piittaa ja varsinainen ravintola on pimeä ja tunkkainen paikka. Eikä ainakaan edellisen omistajan aikana ruoka mitään kehuttavaa ollut.

Niin sitten päädyin pankin pihaan, parkkasin pyörän ja lukitsin sen. Asetin myös kypärän sarvikoriin. Kuka sitä nyt pyöräilykypärä päässä pankkiin? Höh. Ovella ihmettelen, miksi se on lukossa. Tiirailen aukioloaikoja ja päättelen, että ovat lounaan ajaksi sulkeneet oven, kunnes hoksaan, että nythän on lauantai. Eivätkä ne pankin ruukaa lauantaina olla auki. Hieman nolona seinävieriä pitkin palaan pyörälle.

Nyt sitten syömään. Olen sen ansainnut. Kerrankin saan syödä toisten laittamaa ruokaa. Sitä ei todellakaan usein tapahdu. Eikä se oikeastaan mitään haittaa, tykkään ruuanlaitosta. Kurvaan pyöräni uuden ravintolan pihaan. Parkkeeraan sen tyylikkäästi ja astelen ovelle. Kypärän jätin edelleen pyöräkoriin. Eihän sitä nyt aikuinen nainen kypärä päässä syömään mene. Tulen ovelle - ja mitä, mitä - ovessa on lappu: Olemme viikonloppuisin suljettuna! Kääk. Eikö ne yrittäjät ymmärrä, että viikonloppuisin se tili tehdään. Voi hyvät hyssykät! Pakko kait on ostaa jotain syötävää sitten kaupasta.

Pyöräilen paikalliseen S-Marketiin, joka on suosikkikauppamme. Vaikea on valita noista valmisruuista, kun en niistä pahemmin piittaa. Päädyn sitten muna-pekoni-tuorepastatortelloneihin. Jotain muutakin tarttuu hihaan sieltä kaupasta.

Sitten kotia kohden. Niin taisin välillä huomata, ettei gps ollutkaan mitannut matkaa. Noh, onneksi tiedän jo matkan pituuden. On tosi kylmä pyöräillä. Kädet ovat melkein kuin jääkalikat. Pakko vaan laittaa menoksi. Yhtäkkiä housun reisitaskusta kuuluu ääni, joka ilmoittaa kilometrien määrän ja viimeisimpään kilometriin käytetyn ajan. Höh, miten se nyt yhtäkkiä onkin ruvennut matkaa mittaamaan. Oli kuitenkin mitannut vain paluumatkan, siihen lisäsin menomatkan eli vähän yli 7 km tuli poljettua. Ehkä se riittää tälle päivälle. Ai niin, taisin lankuttaa 40 sekkaa. Hyvä minä taas!

Mulla ei nyt oikein oo kuvia tähän kirjoitukseen muuta kuin tortelloneista. ISO lautasellinen niitä tuli ja päätin syödä kaikki, vaikken olisi jaksanutkaan. Eikä ne nyt niin kehuttavia olleetkaan. Teen ite paljon maistuvampaa ruokaa. Kukas se kissan hännän jne.......


Että tommosen annoksen sitten pistelin kitaani.

Luukas 11:3 "...anna meille joka päivä meidän jokapäiväinen leipämme..."

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...