Englantia vai suomea?

Viime aikoina olen antanut itseni aatella semmosta asiaa, kuin varsinkin nuorten käyttämä enkun kieli. Olen nimittäin huomannut tosi monien nuorten ihmisten käyttävän englannin kieltä päivätyksissään esimerkiksi facaebookissa. Tämä tietenkin johtuu suurelta osalta siitä, että kyseisillä henkilöillä on useita englanninkielisiä kavereita ja he eivät luonnollisesti suomea osaa. Entä sitten ne suomenkieliset kaverit, jotka eivät osaa englantia? Itse olen lukenut tuota nykyään niin yleistä maailmankieltä aika monta vuotta ja silti en sitä hyvin ymmärrä. Se johtunee sanavarastoni kapeudesta ja sen iästä sekä kielen käyttämättömyydestä.

Kun olimme kesällä 2008 Israelissa vapaaehtoistyössä eräässä juutalaisessa vanhainkodissa, jouduin tulemaan toimeen vain englannin kielellä - ja myös tulkkaamaan miehelleni, joka ei tätä kieltä osaa kuin tämän verran: "this is my right hand into my pocket". Ja pärjättiinhän me - hyvin tai erittäin hyvin ja välillä huonosti. Mutta aina pärjättiin. Bongasin täältä netin syövereistä erään tutkimuksen, joka on tehty Jyväskylässä enkun kielen käytöstä Suomessa. Tuon kyselyn tulokset pähkinänkuoressa löytyvät täältä https://www.jyu.fi/hum/laitokset/kielet/tutkimus/hankkeet/paattyneet-hankkeet/varieng/fi/kysely/tutkimuksen%20tulokset/yhteenveto/yhteenveto

Tässä kuva

Osattomien, osallisten ja englannin täysin omakseen ottaneiden osuudet kohdeperusjoukossa.

Nykynuoret näyttävät osaavan tosi hyvin englantia. Ja olen täysin sitä mieltä, että kielten opiskelu ja osaaminen ovat tosi hienoja asioita. Omat kokemukseni kielten opiskelusta ovat seuraavanlaisia: aikanani koulussa painotettiin vieraan kielen kieliopin osaamisen tärkeyttä, puhumista ei pidetty niinkään tärkeänä. Tämän huomasin erittäin hyvin mm. silloin, kun asuin Ruotsissa pari vuotta. Mieheni, joka oli siellä asunut yli 20 vuotta, ymmärsi kieltä paljon paremmin kuin minä, joka taas puhuin sitä paremmin. Kävin siellä puoli vuotta kestävän toimistoasioihin perehdyttävän kurssin, jonka järjestämässä ruotsinkielen kokeessa taisin saada korkeimpia arvosanoja. Osasin siis kielen teoriassa, vaikken käytännössä hallinnutkaan. Toinen esimerkki on siitä, kun suoritin lukion englannin kielen kurssin siellä. Nämä ruotsalaiset opiskelutoverini puhuivat hyvin englantia, mutta minä päihitin heidät mennen tullen kirjallisissa kokeissa. 

Mitä tämä sitten kertoo? Ainakin sen, ettei meillä täällä ole aikaisemmin ainakaan - tämän päivän opetusta en tunne - välitetty vieraan kielen puhumaan oppimisesta, vaan ainoastaan siitä, että sanat tulevat oikeassa järjestyksessa ja oikein taivutettuina. Tämä luonnollisesti on saanut aikaan sen, että meidän on tosi rohkeaa ja uskaliasta yrittääkään puhua vierasta kieltä, kun eihän sitä tiedä, muistaako taivuttaa sanaa oikein ja ovatko ne oikeassa järjestyksessä. Suomen kielihän on siitä mukava, että sanajärjestys ei ole niinkään tärkeä - mutta ne sijamuodot, hui! Minulla on nykyään eräs ystävä, joka syyskuussa alkoi opiskella suomenkieltä. Hän muutti Suomeen kesällä avioiduttuaan täkäläisen kanssa. Olen yrittänyt sparrata häntä näissä suomenkielen lonkeroissa - mutta vaikeaahan se on, vaikka itse osaa puhua, on vaikeaa selittää (tai muistaa kieliopista) miksi sanat taipuvat jossain indikatiivin imperfektissä noin eikä näin, kuten on opetettu. Onneksi on netti. 😄  Aina on siis poikkeus ja siihen vielä poikkeus. Taitaa olla mullekin oppimista omasta kielestä! 

Psalmit 139:1-4 "Herra, Sinä tutkit minua ja tunnet minut. Istunpa minä tahi nousen, Sinä sen tieät; Sinä ymmärrät minun ajatukseni kaukaa. Käynpä tahi makaan, Sinä sen havaitset ja kaikki minun tieni ovat Sinulle tutut. Sillä katso, ei ole sanaa minun kielelläni, jota Sinä Herra et täysin tunne."