Vanhalla meiliosoitteella

Huhhuh onpas kulunut aikaa, kun viimeksi kirjoitin. Kun otin takaisin tyttönimeni, tein myös uuden sähköpostiosoitteen, mutta tämä blogi menee vanhalla ja niin ollen kaikki kommentit menee ensin sinne. Siksi on jäänyt tarkistamatta, että eräs lukija on jättänyt kommentin ja pyytänyt vastausta. Voipihan olla, että voisin muuttaa tähän blogiin tulevien kommenttien osoitteen. En vain ole ajatellut sitä enkä taida nyt jaksaa sitä miettiä.

Kommentoija kysyi, miten jalkani nyt voi. On sanottava, että nilkka on stabiili ja olen vienyt pois kyynärsauvat sekä rollaattorin. Elikkä kävelen ilman apuvälineitä. Silti nilkka ei ole vielä ollenkaan kunnossa. Jalkapöytä on edelleen osittain tunnoton ja siinä on semmosta kummallista hermo"särkyä", varsinkin, kun siihen koskee, mutta muutenkin. Se ei ole varsinaista särkyä, vaan sellaista kummallista karvastelua ja kirvelyä. Mulle on sanottu, että se voi kestää kuukausia tai vuosia tai jopa loppuelämän. Nilkka ei kuitenkaan kestä pitkää kävelyä. Jo kilometrin matkalla se kipeytyy niin, että juuri ja juuri pääsen kotiin.

Kummityttäreni - 51-vuotis Jaana - oli luonani neljä yötä. Kiitos siitä Jaana! Käytiin kävelyllä, noin 2,5 km ja oli työtä, että pääsin kotiin saakka. Sen jälkeen jalka oli tosi kipeä pari päivää. En silloin yrittänytkään kävelylle. Nyt olen tehnyt vain pieniä, alle kilometrin lenkkejä. Ja sauvojen kanssa tietenkin. Vähän olen ulkona kävellyt ilman sauvoja. Ja hyvin varovaiseksi olen tullut. Hitaasti etenen. Kömpelyyttä oli havaittavissa jo ennen tätä tapaturmaakin, nyt se on vain lisääntynyt.

Koin saaneeni sanan Jumalalta Pirkko Vesavaaran Herätys-ohjelman kautta. Hän sanoi yhtäkkiä kesken rukouksen tähän tapaan: "Olet kokenyt äkkipysähdyksen. Mutta se ei ole tullut Jumalan selän takaa....." Loppua en muista. Mut kertakaikkiaan pysäytettiin äkisti. Vietin pari kuukautta melkein yksinomaan neljän seinän sisällä, kun en päässyt ulos. Meidän uloskäynnissä kun on muutama rappu enkä saanut kipsillä varata pariin viikkoon ollenkaan ja neljä viikkoa vain pienellä varauksella. Mutta siitä on selvitty. Toki yksinäisyys tuntuu pahalta. Taidan olla masentunutkin. Ihan oikeasti.

Aloitin torstaina syöpäyhdistyksessä alkaneen leskien ryhmän. Toinen tapaaminen on parin viikon päästä. Kokoonnumme viisi kertaa psykoterapeutin johdolla. Meitä oli siellä neljä. Ihan hyvältä tuntuu. Ehkä en ole vielä edes kunnolla aloittanut surutyötä. On ollut kaikenlaista kummallista tässä elämässä tämän tapaturman lisäksi. Ne ovat vieneet ajatukset muualle. Ja lisäksi Matin nuorin veli kuoli pari päivää sitten samaan tautiin kuin Matti. Hän sairasti vain ehkä 3 kk ja Matti yli vuoden. Sekin on aika kummallista ja kurjaa.

Mutta tässä nyt olivat viimeaikaiset kuulumiseni, jos jotakuta kiinnostaa.

Saarnaaja 3:1-8 "Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. 
Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.
Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.
Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.
Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla."