2018 eka postaus

Olenpahan minä ollut laiska kirjoittamaan viime vuonna. Toisaalta vuosi oli niin täynnä vaikeita ja jotenkin traumatisoiviakin tapahtumia. Mutta näillähän sitä vaan on mentävä, kun muuta ei ole annettu.

En oikein tiedä, mitä kirjoittaisin. Kun aamulla leivoin, niin tuli mieleen asioita, joita haluaisin kirjoittaa, mutta mutta - en muista niitä enää. Aika kummallista. Enkä kuitenkaan koe, että mulla mitään muistisairautta olis. Ennemminkin neurologisia muistiaukkoja. Niitähän on.

Ajattelin lisätä joitain kuvia ja hoksasin, että puhelimestakin voi tänne lisätä. Mutta ei siellä ollut semmosta, jota lisäisin. Eli saatta jälleen vaan tekstiä, vaikka vanhan sanonnan mukaan yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Kummallista vaan, että se näyttää puhelimessa olevan kuvia, joita siellä ei todellakaan enää ole. Höh!

Olet jo varmaankin huomannut, ettei mulla oikein ole sellaista asiaa, mitä viitsisin kirjoittaa tänne. 😆

Ehkä voisin jonkun sanan sanoa yksinäisyydestä. Se on sekä negatiivista että positiivista. On vaikeaa olla näin paljon yksin, kun ei koskaan ennen elämässään ole elänyt yksin. Toisaalta tähän on jo sen verran tottunut, että voisi olla vaikeaa, jos aina olis joku muukin läsnä. Illat on vaikeimpia. Istun ja surffailen tv-kanavilla. Eikä sieltäkään läheskään aina tule sellaista, mitä viittis kattoa. Eniten katselen kait Taivas-tv7:aa. Niin ja sit Ylen ykköstä. Joskus joku leffa alkaa kiinnostaa esim. Herolla. Niin ja joitain ihmedokumentteja eli kadonneitten etsintää ja lentoturmatutkintaa.
Paljon on ollut mietinnässä, missä oikein on mun paikka. Ehkäpä se nyt on tässä, kun ei muutakaan ole tullut esiin.

Tärkeintä on kai odottaa, milloin kello lähenee yhdeksää ja voi ruveta kattelemaan sänkyyn päin.

Saarnaaja 11:8 "Niin, jos ihminen elää vuosia paljonkin, iloitkoon hän niistä kaikista, mutta muistakoon pimeitä päiviä, sillä niitä tulee paljon."