perjantai 26. huhtikuuta 2019

Hyväksymistäkö?

Mun on niin vaikea sisäistää tai hyväksyä itteäni, kun oon mielestäni niin muuttunut. Ehkä se on vain ikääntymistä, ehkä ei. On paljon mukavampi ajatella, että kortisonin syönti on sen aiheuttanut. Mutta, mutta, ei se taida ainakaan koko totuus olla....



Runoa lausumassa Laihialla.

Tämmösenä tahdon edelleen nähdä itseni, ja tämmönen mä oon


Hupsista. Ei ole nykyistä koko kuvaa, olen nimittäin lihonut 5-6 kiloa. Matti siitä jo mainitsi ennen kuolemaansa ja ite oli lihonut yli 30 kiloa. Hih. Että semmosta.

On ilmeisestikin aika vaikeaa hyväksyä muodonmuutosta, vaikka se lienee väistämätöntä - siis se muutos ikääntyessä. Olenkin rukoillut, että voisin hyväksyä itseni tällaisena. Se olisi ideaali tila. Kaiketikin. Mistäs sen etukäteen tietää?

Nyt on sitten etunimikin muutettu. En oo enää Pirjo Hellevi, ainoastaan Hellevi. Kun kaikissa virallisissa papereissa, joihin tiedot otetaan väestörekisteristä, olin Pirjo enkä tunnista sitä nimeä. Ei ole auttanut, että olen ilmoittanut kutsumanimekseni toisen nimeni. Eli nyt sitten ei ole sitä vaikeutta, mutta äidin ja isän antama nimi on muuttunut. Se ei tunnu hyvältä, mutta parempi silti näin. Onhan sukunimenikin muuttunut ties monennenko kerran. Viittiskö edes kirjoittaa kaikkia nimiä, joita mulla on ollut: Pellinen, Torkko, Salo, Pesonen, Pellinen ja nyt sitten Pellinen-Jyrhä. Toivottavasti ei enää tule muutoksia. Olin Pesonen 25 vuotta, vaikka Munnin tytär kirjoitti, ettenhän ole Pesonen ollutkaan, oli iloinen, että olin ottanut tyttönimeni takaisin. Noh jokaisen saa mielipiteensä pitää.

Pakko vielä laitta yksi ihana kuva. Hessu-mieheni käväs kaupassa kävellen ja toi mulle valkovuokkoja.



Korkeaveisu/Laulujen laulu 4:13 "Sinä versot kuin paratiisi, jossa on granaattiomenia ynnä kalliita hedelmiä, koofer-kukkia ja narduksia."



Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...