Minä ainakin olen epäillyt, ettei sitä oikeasti ole. Mutta nyt on pakko uskoa. Kärsin nimittäin siitä ihan itse koko talven ennen lumen tuloa. Ja diagnoosi on aivan ite tehty. Koko musta syksy oli sellaista pikku hiljaa kasvavaa alakulon aikaa. Se vain paheni, mitä pitemmälle talvi kului. Loppuvuodesta nukuin myös tosi huonosti. Heräilin monta kertaa yössä (kaksi kertaa lasken vielä normaaliksi) ja aamusta aikaisin en enää saanut unta, vaan piti nousta ylös. Onneksi naapuri halusi lainata mulle kirkasvalolampun ja sen valossa sitten istuinkin aamiaisella tunnin verran.
Yllä mainitun diagnoosin tein sen jälkeen, kun joulun mentyä jäi muutama aamu ilman valohoitoa. Jostain syystä. Ja arvata saatattekin, että heti alakulo ja melkein jo masennukseksikin sitä nimittäisin, palasi - oli niin huono olo. Koko elämäkin tuntui jo turhalta. Tämähän on jo nähty -tyyliin. En jaksanut oikein mitään, kaikki tuntui vain liian raskaalta.
Kunnes sitten
kaivatut saapuivat: lumi ja aurinko. Sen jälkeen ei ole ollut alakuloa, päinvastoin, mieli on aurinkoinen ja iloinen.
Psalmit 11:7 "Suloinen on valo, ja silmille tekee hyväänähdä aurinkoa."
.jpg)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti