maanantai 13. maaliskuuta 2017

Hautajaisia ootellessa

Haluan tässäkin jakaa tämän ystäväni tekemän kuvakollaasin Matin vuosista Vaasassa ja osin myös Mustasaaressa eli Lepikossa.

Vaikkeihän hautajaisia oikeasti odotella. Ne vaan tulee, kun on pakko. Viisi päivää niihin on jäljellä. Vähän sielua käpristää ajatella niitä. Tullee olemaan yksi vaikeimmista päivistäni. Mutta Isän avulla siitäkin selvitään.

Sitten mulla alkaa aivan uusi elämänvaihe - tai on se kai jo alkanut. Yksinäisyys. Kaikki tehdään yksin. Ennen taidettiin tehdä tosi paljon asioita yhdessä. Tässä yksi päivä ajattelin Mattia ja huomasin - todellakin huomasin - luonteenpiirteitä, joita en ennen ollut ajatellut. Matti ei KOSKAAN vaatinut mitään. Hän oli vaatimaton mies. Ja hän oli aina tyytyväinen. En muista näinkö häntä koskaan tyytymättömänä. Mitä itse niin usein olen ollut. Toivottavasti tämä herättää jotain omassakin mielessä.

Pakko tässä on myös kiitellä - vaikkeivät tätä luekaan - sairaalan henkilökuntaa. Hoitivat Mattia isolla sydämellä. Toisaalta häntähän oli helppo hoitaa. Ei ollut niin pientä asiaa, joka hänelle tehtiin, ettei hän muistanut kiittää. Se oli hänelle tosi luontevaa. Eikä hän koskaan valittanut, vaikka oli välillä tosi kipeä. Toki hoitajissa oli eroja, mutta niinhän meissä ihmisissä on. Ja oli niitä lääkäreissäkin. Aivan erityisesti kunnioitan ja muistan dialyysin lääkäriä Katariina Kiiliä - mainitsen hänen nimensä, sillä hän oli ainakin meille ihan vertaansa vailla. Hänellä oli aina aikaa potilaalle, ei koskaan kiireen tuntua, vaikka sitä hänellä varmasti oli. Ja hän on hyvä Lääkäri isolla ällällä. Kun he Matin kanssa päättivät dialyysin lopettamisesta Matin voinnin koko ajan heikentyessä - syöpälääkitys oli lopetettu jo pari viikkoa ennen tehottomana - lääkäri kävi vielä seuraavana päivänä kysymässä Matilta onko hän vielä samaa mieltä. Dialyysin lopettaminenhan on kuolemantuomio. Toisaalta, ellei sitä olisi tehty, ehkä Matti olisi saanut hieman lisäaikaa, mutta minkälaista. Ja kuolema olisi sitten johtunut myeloomasta ja olisi tietojeni mukaan ollut paljon pahempi. Viikko dialyysin lopettamisesta Matti nukkui pois.

Lääkäri kävi myös palliatiivisen hoidon aikana katsomassa Mattia joka päivä. Viimeisenä päivänä, kun miehen hengitys oli todella pahan kuuloista - Matti ei ollut syönyt kolmeen päivään silloin - lääkäri määräsi morfiinin. Sen saatuaan Matti nukkui lopun ajan, hengitys oli helpompaa ja hän lähti nukkuessaan. Minäkin nukuin hänen sänkynsä takana vierassängyssä. Sain olla hänen vierellään kolme viimeistä vuorokautta.

Ja aivan ihanaa oli se, että niin monet ystävät kävivät Matin luona vierailemassa. Viimeisenä tai sitä edellisenä - en enää muista kumpana - kävi entinen esimies, entisistä työkavereista kaksi, entisen esimiehen vaimo, ihan vaan muutamia luetellakseni. Matti oli jättänyt työpaikallaan ISON jäljen, jota ei ollut helppo täyttää. Näin uskon.

Aika hassua on, ettei mulla ollut ollenkaan ajatus tällaista kirjoitella. Olen monta kertaa sanonut, että kun rupean kirjoittamaan, ei minulla useinkaan ole hajuakaan siitä, mitä kirjoitan. Kun laitan sormet näppäimistölle, niistä vaan alkaa tulla tekstiä. Mahtaako se teksti ollakin mulla sormissa, ei päässä? Hih!

Mutta elämän on vaan mentävä eteenpäin niin kauan kuin sitä on mulle suotu. Siis eteenpäin, sanoi mummo lumessa! Vaikkei suunta vielä olekaan tiedossa minulla, mutta Isällä on - onneksi!

Johanneksen evankeliumi 3:16-17 "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että Hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka Häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Sillä ei Jumala lähettänyt Poikaansa maailmaan tuomitsemaan maailmaa, vaan sitä varten, että maailma Hänen kauttansa pelastuisi."

1 kommentti:

Sesse kirjoitti...

Oletko lukenut Emilien "Hurahtanut" blogia, hän menetti miehensä vuosi sitten.. Siunausta ja voimia sinulle <3

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...