sunnuntai 19. maaliskuuta 2017

Sunnuntaiaamuna klo 8


Sinä lähdit,
minä jäin.
Näin sen kai pitikin mennä.
Vaikka ikävä vaivaa sisintäni.
Lähdit nukkuessasi.
Minä nukuin sänkysi takana
omassa sängyssäni.
Olimme yhdessä,
kuitenkin erikseen.
En nähnyt lähtöäsi.
Ehkä hyvä niin.
Jälleennäkemisen toivossa odotan.

Eilen ne sitten oli - hautajaiset. Kirkossa oli tosi raskasta olla, vaikka niin monet (111 henkeä) saattajat olivat tulleet kunnioittamaan Matin elämää. Muistotilaisuus oli ihan Matin näköinen. Jotkut vieraat sanoivat myös siunaustilaisuuden kirkossa olleen Matin näköinen. Siitä olen iloinen. En halunnut mitään nyyhkyjuhlia tai pönötystä, vaan avointa yhdessäoloa ja samalla kunnioitusta. Ja sen sain. Kiitos jokaiselle mukanaolleelle!

Mattihan oli itse pyytänyt Niemistön Juhania, joka on jo eläkkeellä oleva pappi, suorittamaan siunauksen. Ja minä selvitin voisiko sen tehdä kirkossa, jossa Matti työskenteli 8 vuotta. Se onnistui hienosti ja olen siitä tosi kiitollinen. Muistotilaisuus pidettiin sitten Vaasan helluntaiseurakunnan tiloissa juontajana oma pastorimme Laihian helluntaiseurakunnasta.

Tyttäreni Catariina kantoi ison vastuun muistotilaisuuden järjestelyistä apunaan Mira. Olen tavattoman kiitollinen heille. Kiitollinen olen ihan jokaiselle, joka halusi muistaa Mattia.

Elämäni jatkuu nyt yksin täällä kotona - sitten siellä uudessa kodissa, jonne tästä liian isosta ja kalliista asunnosta muutan. Paljonhan olin yksin Matin sairauden aikanakin, mutta nyt hän ei enää tule kotiin - tänne maalliseen kotiin. Luotan ja uskon hänen olevan Jeesuksen seurassa ja terveenä oikeassa kodissa. Pakko on tässä mainita Matin veljentyttärentyttären, joka on 5-vuotias, kertoneen Matin kuolinpäivänä, että hän kävi salaa taivaassa ja Matti oli juuri päässyt sinne. Olivat halanneet ja pussanneet ja Matti oli lukenut kirjan. Matti oli myös näyttänyt hyvältä ja siellä oli ollut pilvistä, koska Jeesus asuu pilvissä. Ja tämä tytär on tavannut Matin kaksi kertaa vain. Ovat rukouksissa muistaneet perheenä sairasta Matti-setää.

Siihen luottaen kiitän vielä jokaista mukana ollutta!

Jesaja 35:10 "Niin Herran vapahdetut palajavat ja tulevat Siioniin riemuiten, päänsä päällä iankaikkinen ilo. Riemu ja ilo saavuttavat heidät, mutta murhe ja huokaus pakenevat."

1 kommentti:

ArtojaSaara kirjoitti...

Matin hautajaiset ja sinä olitte vahvasti mielessäni eilisen päivän kun oli Kuopion hell.srk Naistenpäivässä. Osa minusta tunsi, että olisi halunnut olla hautajaisissa. Lämmöllä ajattelen teitä molempia ja siunaan.

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...