lauantai 9. joulukuuta 2017

Lauantaina

Kummallista on, että en vaan tunnu tänne Maalahteen kotiutuvan. Vaikka kaikki on hyvin. On ihan hyvä asunto ja pojat asuu lähellä. Lieneekö syy tuossa ruotsinkielessä? En tiedä. Kyllähän mä pärjään tällaisessa jokapäiväisessä keskustelussa ruotsiksikin, mutta eihän se ole mun tunnekieli, kuten tytär sanoo. Hän onkin muuttanut äidinkielekseen ruotsin, sillä se on hänen tunnekielensä. Pojilla lienee äidinkielenä suomi, vaikka oikeasti sen kai pitäisi olla ruotsi. Sillä kielellä he ovat koulunsakin käyneet. Jokainen.

Vointi on ollut parempi jonkin aikaa. Mahtaakohan masennus antaa periksi? Toivotaan niin. Käväisin tällä viikolla tyttären luona Helsingissä. Oli mukava matka, vaikka istuinkin mennessä 7,5 tuntia ja tullessa 6 tuntia bussissa. Mutta halpahan se oli. Edestakaisin vain 23 euroa. Eihän sitä halvemmalla voisi tuota matkaa tehdä. Ja onhan mulla aikaa istua bussissa. Mentiin Porin ja Turun kautta ja takaisin tultiin Seinäjoen kautta. Nämä bussit ovat hyvin ahtaita. Penkkien väli on tosi pieni, samoin käytävä on kapea. Se, mitä eniten kaipasin oli penkkien takaosan selustassa oleva verkkopussi. Siitä olisi ollut kyllä hyötyä, mutta sellaista ei niissä busseissa ole. Pitäisiköhän kirjoittaa palautetta?
Hih! Niin ja roskistakin kaipasin joka penkin päähän. Kerroksessa oli vain yksi roskis ja se ihan etuosassa. Eli jos istuit taaempana, piti mennä erikseen roskikselle. Noh saihan siinä vähän liikuntaa. Nyt sai tilatessaan varata myös istumapaikan. Jos halusi jotain vähän erilaisempaa kuten esimerkiksi pöydän, se maksoi hieman. Ei tosin paljon. Minä otin vain tarjotun paikan. Eli olin yläkerroksessa
molemmilla matkoilla. Yksi veski oli ekassa kerroksessa. Pieni ja muistutti ihan lentokoneen vessaa. Vain menomatkalla tarvi sitä onneksi käyttää.

Naapurin nuorimies (46 v) piti mun autoa sen aikaa ja toi sekä haki mut bussilta. Hän voi samalla suorittaa omia asioitaan. Hän on Ruotsista kotoisin enkä todellakaan läheskään aina ymmärrä - en myöskään kuule - hänen puhettaan. Mutta väliäkö sillä. :)

Tänään on lauantai ja saunapäivä. Mulla on tapana varata itselleni saunavuoro klo 17 - 18. On mahtavaa käydä saunassa. Mulla tosin kuluu siihen vain puoli tuntia. En kauaa jaksa olla, vaikka kahdesti käyn lauteilla. Onhan mulla suihkukin vessassa ja sitäkin tietenkin käytän, mutta sauna on aina sauna!

1.Timoteus 5:5 "...leski ja yksinäiseksi jäänyt panee toivonsa Jumalaan ja anoo ja rukoilee alinomaa, yötä päivää;"

1 kommentti:

Sesse kirjoitti...

Olipa pitkä aika istua bussissa! Sieltä yläkerrasta näki varmaan hyvin maisemia...itse olen ollut vain nuorena teininä kaksikerroksisessa bussissa, ja silloinkin alakerrassa...se oli joku erikois-london-bussi, joka vieraili paikkakunnallamme, ja siihen sai pienen kierto-ajelun :) Ei niitä silloin 70-luvulla muuten Suomessa ollut.

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...