Louna Leia Lucia, 23.2.18
Oon aivan onnesta pyöreenä. Aivan ihana, pikkiriikkinen vauveli. Painoi vain 2290 g ja pituutta oli kertynyt 47 cm. Pieni oli äitinsäkin, kuitenkin 3970 g ja 48 cm. Kunpa pääsis pian nuuskuttelemaan. Mutta ensin pikku perheen pitää saada tutustua toisiinsa, vaikka haluaisin nähdä nyt heti.
Tänään on talven kylmin päivä täällä. Aamulla seitsemältä oli -25, mutta on se siitä noussut. Aurinko paistaa ja lämmittää jo, mittari näyttää keittiön puolella enää -12 ja parvekkeella, johon paistaa aurinko, +1. Että kyllä se kesäkin siitä vielä tulla tohahtaa.
Mun nilkka ei ole ollenkaan hyvä. On kuin olisi saapas tuossa nilkan ympärillä. Tammikuun röntgenissäkin oli pieni taipuma pohjeluussa. Nyt se on kuulemma alkanut luutua. Vasta vuosi traumasta poistetaan metalleja. En oikein uskalla lähteä kävelemäänkään, kun nilkkaan ihan vähän sattuu, että jos vaikka luustossa tapahtuu jotain. Mullahan on se osteopenia eli osteoporoosin esiaste ja oon syöny kortisonitabuja puolitoista vuotta autoimmuuniseen ja krooniseen haimatulehdukseen. Kortisonihan haurastuttaa luuta. Nyt oli kyseinen arvo hieman noussut, joten otetaan labrat jo 3 kk:n kuluttua eikä vasta puolen vuoden päästä kuten oli ennen.
Ulkona on aivan ihanan näköinen ilma. Aurinko paistaa ja taivas on ihan sininen. Täältä sisältä sitä vaan ihailen. Saunan olen varannut klo 18:ksi. Sitä odotellessa...
Matt. 5:45 "...sillä Hän antaa aurinkonsa koittaa niin pahoille kuin hyvillekin, ja antaa sataa niin väärille kuin vanhurskaillekin."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti