Kaksi meiliosoitetta

Kyllä kesti ennen kuin pääsin tänne kirjoittamaan. Mulla on nimittäin nykyään kaksi sähköpostiosoitetta ja tämä blogi on vanhalla osoitteella enk ämillään muistanut salasanaa eikä se oikein tuntunut auttavan, että ilmaisin asian. No nyt kuitenkin pääsin tänne ja tuossa on kaatunut puu. Käveltiin nimittäin metsässä, kun siellä ei ole lunta ollenkaan, mutta myrsky oli kaatanut monta puuta.

Tuo yksi meni polun yli. Hessu kysyi kierretäänkö ja minä itsepäisenä tyttönä halusin vain mennä siitä yli. Mutta joutuihan Hessu mua auttamaan siinä. Meni ensin itse yli ja tuki mua sitten, kun minä punnersin yli.

Niin mun piti kirjoittaa siitä, etten millään osaa siirtää kuvia puhelimesta enää tänne läppäriin, kun tähän laitettiin Windows 10 seiskan tilalle. Kääk. Välillä se onnistuu, sitten taas ei. Kummallista. Mutta tekniikkahan on ihmeellistä. Pitänee pyytää apua osaavilta.

Ai niin, taitaa olla kulunut jo puoli vuotta, kun tänne viimeksi kirjoittelin. Olen asunut Ylöjärvellä ja ollut naimisissa Hessun kanssa jo vuoden. Matin kuolemasta tuli eilen kolme vuotta. Mehän mentiin Hessun kanssa yhteen nopeasti, seurusteltiin kokonainen viikko. Hän on todella ihana mies. Just sellainen, jonka mä tarvin ja Hessu sanoo minusta samaa. Olen kuulemma vielä ihanakin. Hupsista. Minäkö? Mutta hänen mielestään olen ja se mulle riittää. Mutta en halua enempää repostella suhdettamme täällä. Sen kuitenkin haluan sanoa, että on ihanaa saada "uusi" elämä näin vanhana. Kun tietää elämästä ja rakkaudesta jo jotain - ehkä vähän enemmänkin.

2.Kor. 6:2 "Sillä hän sanoo: "Otollisella ajalla minä olen sinua kuullut ja pelastuksen päivänä sinua auttanut." Katso, nyt on otollinen aika, katso, nyt on pelastuksen päivä."

Minkähän kuvan laittais?

Esikoisen tytär Cajsa kesäteatterissa

Tässä olin Vaasan hellunteiseurakunnan naisten iltapäivässä Maaritin haastateltavana miehen poismenon jälkeen

Ihan vaan kevään keltaista näin elokuun iloksi

Onpahan taas aikaa kulunut viime kirjoituksesta. Ollaan välillä kävelty Hessun kanssa. Tänäänkin tehtiin 3,7 km lenkki ja mä väsyin ja hikosin niin, ettei oo tosikaan. Lenkin varrella meni kiviä kenkiin ja istahdin kivelle niitä pois ottamaan niin eiköhän tämä mies tuu ja ota multa kengät vuorotellen jaloista, karista kiven menemään ja laita uudelleen jalkaan. Solmi tietenkin nauhatkin. Ja myöhemmin, kun syötiin vattuja ja mä vähän menin liika syvälle, niin nosti mut sieltä pois. Eikä. Tämmöstä mä en oo ansainnu. Mutta sehän taitaakin olla armosta eikä ansiosta.

Tämän viikon perjantaina lähdetään Lappiin. Oon kyllä ihmetelly, miten jaksan siellä vaeltaa. Ei kuulemma oo kiirettä. Saa nähdä. Luulen kyllä, että osa tätä huonoa kuntoa ja lihomista on lääkkeillä. Sisko tuumas niitten täällä TAYSissä tekevän musta terveen, mutta ovat tainneet vaan tehdä musta saitramman. Kääk.

Mun on niin vaikea hyväksyä tätä uutta, isompaa olemusta ja huonoa kuntoa. Todella vaikeaa. Ovat multa lopettaneet kortisonin, joka aiheutti osteoporoosin ja ilmeisesti kakkostyypin diabeteksenkin, siihen ei tosin oo vielä ainakaan lääkitystä. Mutta luukatoon on. Oon nyt ottanu sitä kolme kertaa. On kuulemma ainut lääke, joka oikeesti muodostaa uutta luuta ja korjaa ne viat siis. Pitää pistää itteä joka ilta kaksi vuotta. Huhhuh. Muttei se mitään, jos siitä on hyötyä, nimittäin on aika kipee toi oikea lonkka ja alaselkäkin. Ja oikea polvi petti eilen, onneksi Hessu piti mua kädestä, muuten olisin langennut alas.

Eilisestä on ollut kova huoli ystävän läheisestä, joka oli kadoksissa pari päivää. Nyt löytynyt ja lienee sairaalassa. Oli kaatunut ennen katoamistaan ja naama mustelmilla eli oli loukannut päänsä. Ilmeisesti jotain aivoissa tapahtunut. Olo on kyllä helpottunut, kun vanhus (88 vee) on löytynyt hengissä.

Että semmosta tänään.

Hesekiel 34:16 "Kadonneet minä tahdon etsiä, eksyneet tuoda takaisin, haavoittuneet sitoa, heikkoja vahvistaa...."

Täällä taas...

Onkin pitkä aika siitä, kun kirjoitin viimeksi.

Laitetaan nyt edes yksi kuva, kun niitä ei oo pitkään aikaan ollut. Johtuu siitä, että mun läppäri ei tunnistanut mun uutta puhelinta ja kameralla en ole pitkään aikaan kuvannut. Puhelimessa olis kuvia mielin määrin, mutta antaa nyt olla. Pitäisi kyllä nyt siirronkin onnistua, kun käytiin Gigantissa ja siellä yksi kaveri know howssa teki puhelimelle jotain - en nyt muista mitä, mutta väliäkö sillä.

Oon viime aikoina miettinyt sitä, miten hyvää tämä suhde on mulle tehnyt - tai sanotaanko suoraan, että se hyväntekijä on ollut tuo Heikki. Minähän oon ollut semmonen tavallinen pohojalaanen, joka on ittellinen ja teheny kaiken ite palio muilta kyselemättä. Nyt mulla on semmonen mies, joka haluaa osallistua kaikkeen ja mä oon antanu periksi. Eihän mun tarvi kaikkea tehdä ite ja osata kaikkea. Tänään haettiin Fidan kirpulta mulle takki syksyn ruskareissua varten ja mä kysyin - ajatelkaa ny, mä kysyin - että otetaanko tämä? Minä, joka ennen oon ostanu miehellenikin vaatteet sen kummemmin kyselemättä. Mutta eihän tuo vastaankaan pannut.  Että semmosta muutosta on tapahtunu. Ainakin. Voi olla ja onkin muutakin, mutta olkoon nyt. Eiköhän tässä jo oo tarpeeksi, vai mitä sanoo sisarukset ja lapset? Ne mut kaikkein parhaiten tuntee.

Voi, miten on tullu mieleen noita vanhoja murresanoja, mutten ny viitti niitä kaikkia käyttää. Olokoon tän kerran.

Tuli muuten kans mieleen, että tuo Heikki on kun tehty mulle tähän vaiheeseen ja samaa sanoo hän, tietenkin toisinpäin, että minä oon hälle tarpeeseen. Ollaankin sitä mieltä, että Jumala, joka kaiken tietää, on meidät yhdistänyt. Oon ruukannu sanoa, että oon jo tullu riippuvaiseksi hänestä. Hih. Revi sitten siitä!

Kun kirjoitin tuota Saarnaajan kohtaa, tuli mieleen, että neljän kuukauden aikana Heikki on nostanut mua jo kolme kertaa ylös maasta. Kerran pääsin ite. Että semmonen juttu!

Saarnaaja 4:9-12 "Kahden on parempi kuin yksin, sillä heillä on vaivannäöstänsä hyvä palkka. Jos he lankeavat, niin toinen nostaa ylös toverinsa; mutta voi yksinäistä, jos hän lankeaa! Ei ole toista nostamassa häntä ylös.
Myös, jos kaksi makaa yhdessä, on heillä lämmin; mutta kuina voisi yksinäisellä olla lämmin? Ja yksinäisen kimppuun voi joku käydä, mutta kaksi pitää sille puolensa. Eikä kolmisäinen lanka pian katkea."

Hyväksymistäkö?

Mun on niin vaikea sisäistää tai hyväksyä itteäni, kun oon mielestäni niin muuttunut. Ehkä se on vain ikääntymistä, ehkä ei. On paljon mukavampi ajatella, että kortisonin syönti on sen aiheuttanut. Mutta, mutta, ei se taida ainakaan koko totuus olla....

Runoa lausumassa Laihialla.

Tämmösenä tahdon edelleen nähdä itseni, ja tämmönen mä oon

Hupsista. Ei ole nykyistä koko kuvaa, olen nimittäin lihonut 5-6 kiloa. Matti siitä jo mainitsi ennen kuolemaansa ja ite oli lihonut yli 30 kiloa. Hih. Että semmosta.

On ilmeisestikin aika vaikeaa hyväksyä muodonmuutosta, vaikka se lienee väistämätöntä - siis se muutos ikääntyessä. Olenkin rukoillut, että voisin hyväksyä itseni tällaisena. Se olisi ideaali tila. Kaiketikin. Mistäs sen etukäteen tietää?

Nyt on sitten etunimikin muutettu. En oo enää Pirjo Hellevi, ainoastaan Hellevi. Kun kaikissa virallisissa papereissa, joihin tiedot otetaan väestörekisteristä, olin Pirjo enkä tunnista sitä nimeä. Ei ole auttanut, että olen ilmoittanut kutsumanimekseni toisen nimeni. Eli nyt sitten ei ole sitä vaikeutta, mutta äidin ja isän antama nimi on muuttunut. Se ei tunnu hyvältä, mutta parempi silti näin. Onhan sukunimenikin muuttunut ties monennenko kerran. Viittiskö edes kirjoittaa kaikkia nimiä, joita mulla on ollut: Pellinen, Torkko, Salo, Pesonen, Pellinen ja nyt sitten Pellinen-Jyrhä. Toivottavasti ei enää tule muutoksia. Olin Pesonen 25 vuotta, vaikka Munnin tytär kirjoitti, ettenhän ole Pesonen ollutkaan, oli iloinen, että olin ottanut tyttönimeni takaisin. Noh jokaisen saa mielipiteensä pitää.

Pakko vielä laitta yksi ihana kuva. Hessu-mieheni käväs kaupassa kävellen ja toi mulle valkovuokkoja.

Korkeaveisu/Laulujen laulu 4:13 "Sinä versot kuin paratiisi, jossa on granaattiomenia ynnä kalliita hedelmiä, koofer-kukkia ja narduksia."

Kevättä pukkaa!!!

On niin ihanaa, kun kevät on jo tullut.... ainakin tänne Ylöjärvelle. Terassillakin oli tuossa pari tuntia sitten +22 astetta. Eikös se ole sitten jo kevättä? Eikä lunta ole enää juurikaan. Metsässäkin on käyty muutama kertaa taapertamassa. Sillä semmosta mun kävely nykyään on; hidasta taapertamista. Mut pysäytettiin ensin kaksi ja puoli vuotta sitten täysin ja sitten tuli akillesjänteen tulehdus tuohon liikaa rasittuneeseen jalkaan ja kas kummaa, muutama päivä sitten alkoi toisessakin jalassa sama kipu. En siis paljon kävele nykyään. Metsässä on helpompaa, vaikka sielläkin jalkoihin sattuu, muttei niin paljon kuin asfaltilla. Ehkä mulle opetetaan kärsivällisyyttä? Mene ja tiedä!

Pannaan nyt yksi kuvakin - tosin aika vanha. Joskus 80-luvulta, mutta oon mä tonkin näköinen joskus ollu. Hehheh. Se oli silloin, kun mulla oli se  Aspens-liike.

Tänään oon vähän laitellut tuota isoa terassia.

 Tuohon saviruukkuun ostan jonkun kesäkukan sitten joskus...

Orvokitkin ostettiin tänään ja mä istutin ne uusiin ruukkuihin.

Tässä yksi istutettu ruukku. Toinen roikkuu katossa...

Ripustelin mun juttuja seinille. Ei vielä ihan kannata muita kesäkukkia laittaa. Tosin narsisseja on etukuistilla.

Tässä on virpojien tekemiä juttuja lisänä. Mutta ihan nättejä ovat, vaikka välillä satoi lunta ja olivat ihan jäässä. Siitä sitten nousivat uudelleen.

Odotan kesää todella paljon. Täällä se kait tulee hieman ennen kuin Vaasassa eikä täällä tuulekaan, kun on sisämaata. 😍 Että jotain etua Pohjanmaahan verrattuna, jos nyt tuuletonta säätä pitää etuna.

Johannes 2:13 "Ja juutalaisten pääsiäinen oli lähellä, ja Jeesus meni ylös Jerusalemiin."

Sopeutumista

Yritän sopeutua tänne Pirkanmaalle. Luulen sen kyllä jo melkein tapahtuneenkin. Mut on otettu niin hyvin vastaan.
Yksi asia on mun mielestä hieno. Täällä bussien nimi on Nysse. Niissä lukee aina jotain. Kaksi muistan: Nysse on kiva ja Nysse on tyylikäs. Sitten bussien takana lukee: Välillä siellä, välillä täällä. Mutta sydän aina Tampereella.
Olispas kivaa, jos Vaasassakin oltais noin leikillisiä ja nokkelia.

Käytiin äsken kolmen km lenkillä kaupassa ja matkahuollossa. Mullahan on tuossa vasemmassa nilkassa akillesjänteen tulehdus ja nyt tuntuu toiseenkin tulleen. Mulle ei siis kävely sovi. Täytynee tiivistää uintikertojen määrää viikossa. Voihan rähmä, kun jalat on huonossa kunnossa. Onhan ne jo kyllä kestäneetkin yli 70 vuotta. Rupesin 9 kk vanhana kuulemma kävelemään ja siitä asti on menty.

Hoosea 4:11 "...viini ja rypälemehu vievät järjen."

Tiistaina huhtikuussa

Eilen oli aprillipäivä, menin yhteen lankaan - tosin se oli tarkoitettu kaikille fb-kavereille. Ite en aprillannu ketään. Yön aprillipäivää ennen nukuin tosi huonosti. Valvoin kait jotain neljä tuntia, mutta seuraava eli viime yö menikin sitten hyvin taas. Onneksi mulla on mies, joka haluaa tietää, miksi valvon ja mikä huolestuttaa. Hänen rukouksensa vapautti mut taas ajattelemasta niitä ikäviä asioita, joita päässä pyöri.

Tänään mennään uimahalliin - eka kertaa täällä. Jess. Sitä oon odottanu. Kun tutustun paikkaan, voin mennä yksinkin. Uiminen on mulle tärkeää ja ihanaa. En tosin tykkää uiskennella luonnonvesissä, kun siellähän voi olla mitä vaan. Vaikkapa kaloja ja kaikenlaisia kasveja, jotka takertuu jalkoihin. Hyi teki. Onneksi on altaita. Mun onneksi. Ainakin.

Ei tuu kuvia tälläkään kertaa. Kun en tykkää niitä puhelimesta siirrellä, kamerasta on paljon helpompaa. Ai, että miksikö? No vaikka siksi, että puhelin tarjoaa kaikkia montaa sataa kuvaa eikä vaan niitä, joita ei vielä oo siirretty. Kamera ei tee niin. Tai ohjelmahan sen tekee eli kait se on nimeltään ajuri.

Mutta hyvä on olla - edelleen. Vaikka peilistä kattookin ihan väärä ihminen. En se oo minä. En varmasti. Toukokuun 2. päivänä mulla on aika TAYSin gastropolille. Siellä tutkivat tän mun haimatulehdukseni yliopistolliseen malliin. Saas nähdä. Osteoporoosi on vaivannu melkein joka päivä. Ei tosin eilen. Tuossa oikeassa lonkassa ja alaselässä se tuntuu. Taisi se muutto Maalahdesta Vaasaan olla alkusysäys kipuihin. Olinhan sen jälkeen 3 viikkoa tosi kipeä selästä. Söin kipulääkkeitäkin sen ajan. Ei koskaan ennen oo semmosta ollu. Mutta kait se on tuo kortisoni, joka sen on tehnyt, kun on sukurasitustakin. TAYSin lääkäri sanoikin soittaessaan, että kortisoni ehkä voidaan lopettaa. Sitä toivoisin, koska se on muuttanu mua tosi paljon. On onneksi auttanut pitämään tuon tulehduksen kurissa yli kaksi vuotta. Mutta päivä kerrallaan mennään - kahtahan ei voikaan.

Ei muuta kun koitetaan mennä eteenpäin - kaikesta huolimatta.

Sananlaskkut 4:25 "Katsokoot sinun silmäsi suoraan, eteenpäin olkoon katseesi luotu."