torstai 6. elokuuta 2009

Musaa...


Olin just ryhtymässä rupeemaan - sitä haastattelua - niin ulkoa alkoi kuulua musisiointia. Pakkohan sitä oli pysähtyä kuuntelemaan. Munni puheli illalla jostain orkesterista, joka tulee yöllä eikä luvannut olla heitä varten hereillä. Saunan lupasi kuitenkin laittaa päälle. No, eipä hätää - täällä on keva-rippileiri (kehitysvammaiset) ja yövahti päästi pojat sisään.


Tuonne meren puoleiselle pihalle raahasivat vehkeensä ja ryhtyivät soittelemaan. Kun laulu alkoi, alkoi mullakin jalat notkua ja peppu hyppiä. Sanoin Munnille, että mukavaa musiikkia. Ihan kuin lastenlauluja. Munni siihen, että ne on jotkin palikat, jotka menee illalla taiteiden yöhön soittelemaan. No, minä heti äkkäsin - FRÖBELIN PALIKAT - eeeiiii, ne on meidän takapihalla ja laulaa ihania lastenlauluja. Ihan totta ja ihka elävänä. Konsertti alkaa yhdeltä ja voitte arvata kuka kans on mukana. Tosi mukavia sanoja lauluissa on.


Laitan teille kuvia sitten ensi kirjoitukseen - jos jaksan..... Viaton


 


No niin konsertti on pidetty. Ja on korjattava edellistä kirjoitusta sillä, ettei kyseessä ollut suinkaan Fröbelin palikat vaan Pieni suuri seikkailu -niminen orkesteri. Oli tosi hyvä 45 minuuttinen. tässä kuva orkesterista



ja kansa eli mukana. Siinä samalla tuo sini-puna-paitainen laulajamies voimistelutti meitä melkein joka laulun kanssa. Videoin yhden laulun, mutta en viitti laittaa nettiin. Kannattaa mennä illalla taiteiden yöhön kattoon näitä kirkon puistoon.

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...