Ei kait kukaan oo kaivannut mun sepustuksia? En usko, ainakin kommenteista tai niiden puutteesta päätellen.
Eikä mua oikein huvita mitään kirjoittaakaan, kun ei oo mitä kirjoittaa. No seurakuntalehdestä on tulossa hiano. Vaikka ite sanonkin. Kattelkaa sitten netistä www.helluntaiseurakunta.fi siis maaliskuun puolenvälin paikkeilla viimeistään.
Oltiin kolme tuntia tänään Munnin kanssa tuolla Kustaanlinnan poskessa isoissa rakennuksissa. Kirjoittivat pari kuukautta lisää lepolomaa Munnille. Ei oikein vielä ole terässä vaari. Mutta eiköhän se siitä, kunhan jaksaa edetä hitaasti. Sitä siellä koko ajan neuvottiin.
Saatiin paljon hyvää ja uuttakin tietoa toipumisesta infarktin jälkeen. Munni jo luuli, että hän on aivan ainutlaatuinen poikkeus, mutta osoittautui olevan aivan tavallisen tapainen toipilas. Pyörän polkeminen luontui muuten hyvin, mutta henkeä pakkas ruveta ahistaan. Sekin kuuluu asiaan - kuulemma. Ei siis huolta huomisesta, mennään päivää kerrallaan. Äitini sanoin: "Mennään nyt tätä!" Voi miten monta kertaa hän mulle sen sanoi, kun taistelin vaikeitten asioitten kanssa aikanaan. Siunattu, rakas äiti.
Pahinta kait Munnilla on, kun on pakko kattella toisten tekevän sen töitä ja sormia niin kovasti kutittais olla mukana. Mutta välillä meitä taidetaan panna etenemään hitaasti. Oppia ikä kaikki, kuten vanha kansa sanoi.
Eipähän tässä kummempia kuin, että pitäkäähän huoli, ettei nenänpää jäädy!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti