Tuuleeko missään muualla kuin täällä Lepikossa? Koko kesänä - sinä aikana, kun on oltu kotona - ei ole ollut kuin pari tuuletonta päivää. Eikä tuo tuuli ole mikään leppoinen pikku vihellys, vaan oikein kunnon tuuli. Parvekkeella ei voi pitää amppelikukkaa roikkumassa enää, kun se on tippunut pari kertaa maahan. Ja muutkin kukat kärsivät kovasta tuulesta. No, okei on tietenkin hyvä, että kovalla helteellä tuulee, mutta vähempikin riittäisi. Eipä tässä tosin auta marista, kun tuulee, niin tuule, vaikka napisisin kuinka.
Pitäisi ruveta suunnittelemaan seuraavan lehden kirjoituksia, mutta ei oikein tahdo saada aikaiseksi ryhtyä rupeamaan.
Siirsin pöytäkoneelta kaikki kuvat pienelle, vaaleanpunaiselle Buffalo-kovalevylle, mutta en uskalla poistaa kuvia koneelta. Ajatella, jospa ne eivät olisikaan tuolla pienellä vaaleanpunaisella! VAIKKA olen muutaman kerran jo tarkistanut, että siellähän ne ovat. MUTTA jospa sittenkin... Pakko olis kyllä saada lisää tilaa pöytäkoneen kovalevylle.
Buffalo on kyllä tosi kätevä - onhan niitä toki muunkin nimisiä - sen voi ottaa mukaan vaikka käsilaukkuun ja näytellä lastenlasten kuvia, niin että kaikki ystävät ja tutut ovat korvia myöten kyllästyneitä.
Olis kiva lähteä jonnekin käymään, mutta ei kumpikaan - isoM tai minä - halua ajaa enää autoa kovin pitkästi. Minähän jo pääsen lastenlipulla junassa, mutta tuo isompi joutuu makselemaan koko hintaa ainakin vielä toistaiseksi. Matkustelusta puheen ollen, tilasin ja maksoin vihdoinkin lentoliput välille Vaasa-Tukholma-Vaasa syyskuulle. Oli kyllä turhan kalliit. Mutta hyvä puoli on se, että pääsemme lähtemään Vaasasta eikä tartte yöpyillä lentoasemalla, vaan kun lähdemme aamulla puoli seitsemän täältä, olemme samaan aikaan (siis Ruåttin aikaa) perillä ja vain neljän tunnin odotus, niin kone Tel Aviviin lähtee. Takaisin tullessa on vajaan kahden tunnin väli koneilla.
Niin ja jonnekin kauemmaksi lähtöä estää sekin, että aivan näinä päivinä pitäisi uuden lapsenlapsen syntymän. Eikä sitä sovi missata. Uusi ihana ihminen jälleen tutustuttavaksi. Jännittää minkälainen pikkuinen sieltä tällä kertaa tulee.
Siinähän ne tärkeimmät olivatkin. Tai ei sittenkään..
Joskus tuntuu siltä, että tämä vanheneminen on
iloinen seikkailu uuteen maahan.
Saa luopua pikkuhiljaa
järkevyydestä
arvokkuudesta
kunnianhimosta
suorituksista
jättää vastuuta nuoremmille,
löytää jotain, mikä muistuttaa lapsuuden maata,
iloita pienistä asioista.
Viis siitä, että selkää särkee, silmiä kirvelee,
jomottaa ja pakottaa sieltä täältä!
Uusi päivä on uusi seikkailu täynnä löytöjä, joita voi huomata vain,
jos on aikaa olla hiljaa ja katsella tarkasti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti