perjantai 8. huhtikuuta 2011

Riikan matka


Käväistiin la-ma Riikassa välipojan perheen kanssa. Netistä varatun neljän tähden hotellin tiedoissa luki, että kaikki ruuat kuuluvat hintaan, joka oli erittäin edullinen. Paikan päällä todettiin, ettei hotellissa edes ollut täysihoitopalvelua, joten saimme tyytyä aamiaiseen. Välipoika ja miniä lupasivat tehdä valituksen asiasta. Hotelli oli tasokas, ihan länsimaista tasoa.


Matka oli ihan mukava, Nelly nukkui meidän huoneessa ja Hannes vanhempiensa. Lapset kestivät matkan rasitukset yllättävän hyvin. Hanski sai vain yhden kiukkukohtauksen, mutta sekin oli aika lyhyt ja sen jälkeen aurinko taas paistoi.


Käytiin Akvapark-vesipuistossa, joka oli kolme-neljä kertaa isompi kuin Tropiclandia. Siellä oli monia erilaisia altaita ja vempaimia ja saunojakin kolme. Yritin saunassa - se oli yhteissauna - eivätkö he heitä vettä kiukaalle, tällöin tulisi pehmeämpi lämpö. Vähän kiusaantuneesti eräs nuorehko mies puolusteli, että kun kyseessä on yleinen sauna, ei vettä käytetä, mutta ehkä joissain kotisaunoissa. Tällaista käytävää pitkin puistoon mentiin



ja tällaisia ikkunoita käytävän katossa oli kolme



Illalla käytiin Lido-nimisessä paikassa, joka oli lasten huvipuisto ja siellä oli myös ISO ravintola.




 



Tässä ihmetellään, miten tässä valtavassa buffe-tyyppisessä ravintolassa edetään.




Näihin kakkuihin me ei koskettu :(


No, olishan noita muitakin kuvia, mutta säästän teitä. Syötiin hyvin ja edullisesti. Munnin ja mun anokset: possun sisäfileetä n. 10 cm pätkä kiedottuna pekoniin + lisukkeet maksoivat yhteensä noin 10 euroa. Muut näkemäni hinnat niissä parissa kaupassa, joissa käytiin, olivat suurinpiirtein meikäläistä tasoa.


Maanantaina tehtiin kävelyretki vanhaan kaupunkiin. Joka paikassa oli aika hiljaista, ihmiset, joita nähtiin, olivat hyvin - oikeastaan erittäin hyvin - pukeutuneita. Kaupungissa oli paljon kunnostamattomia rakennuksia, mutta paljon myös vanhoja, hienoja, upeasti entisöityjä rakennuksia.



tämä kuva on kaupungilta, ei siis vanhasta kaupungista.


Autokanta näytti hyvältä. Eli kaiken kaikkiaan pieneltä osalta nähtynä vielä paljon kunnostamista tarvitseva, kaunis kaupunki.


Vielä yksi kuriositeetti Iinan iloksi. KID-ravintolan kattolamppu


Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...