Samoin ryhdyin keräämään kaikenlaista aineistoa enkelilaatikoihin, joita jokaiselle on löytynyt omansa. Niissä on mm. lapsen syntymäpäivän Pohjalainen-sanomalehti, heidän piirustuksiaan ja muita aarteita, joita ovat minulle antaneet.
Omasta lapsuudesta tuli aamulla mieleen muistikirjat, joita silloin jokaisella - ainakin muistini mukaan - oli. Se oli kirja, jossa oli vain tyhjiä lehtiä ja niille sitten liimattiin kiiltokuva ja pyydettiin ystäviä ynnä muita kirjoittamaan muistolause. Harmi, että omani on matkan varrella hävinnyt. Oli mielenkiintoista lukea varsinkin vanhempien sisarusten tekstejä. Kaksi muistolausetta on erityisesti jäänyt mieleeni. En tiedä miksi. Ehkä siksi, etten alta kymmenvuotisena ymmärtänyt niiden merkitystä ja ne tuntuivat niin hienoilta. Tässä ne ovat:
"Elämä on meri, pursi olet sinä. Purjehdi puhtain purjein elämäsi merellä."
"Hiljaisuus on elämän puhujalava."
Hienoja lausahduksia, tosin en oikein vieläkään ymmärrä tuota jälkimmäistä. Sen kirjoitti kirjaani vanhin veljeni Esa ja tuon ensimmäisen muistaakseni jo edesmennyt vanhin siskoni Kaarina. En varmasti muista olivatko nämä lauseet omassa vai jonkun muun muistikirjassa, mutta usein niitä luin. Eivätkä muuten olisi mieleeni jääneetkään, ellen niitä silloin tällöin olisi tavaillut ja näin oppinut ulkoa.
Toinen kirjallinen muisto tulee mieleeni. Olen aina ollut kova lukemaan - tosin en enää lue niin paljon kuin ennen. Jostain olin saanut käsiini romaanin, jota luin kesällä vintillä. Se oli jonkinasteinen rakkausromaani ja eräs - nykyään varsin lievältä tuntuva - rakkauskohtaus oli niin mielenkiintoinen, että luin sen yhä uudelleen ja uudelleen. Siinä jompikumpi rakastavaisista astui lentokoneesta alas ja tapasi sitten rakkaansa. Se vain niin kummasti kutkutti mieltä.
Nykyään olen huomannut, että luen aivan liian nopeasti antamatta luetun painua ymmärrykseen saakka. On vain niin kiire saada tietää, mitä kaikkea tapahtuu. Se on sääli. Tai sitten ei. Näin voin lukea kirjan yhä uudelleen ja joka kerta aivan kuin uutena.
Tällaisia ajatuksia tänään.
Psalmit 119:105 "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni."
4 kommenttia:
Hiljaisuus on elämän puhujalava. Näin on sanonut V.A.Koskenniemi. Minä tajuiaisin asian niin että hiljaisuuttakin voi kuunnella, ja sillä on todella paljon sanottavaa, kun vaan rauhoittuu tästä elämän hässäkästä kuuntelemaan hiljaisuutta. <3 Tiina
ootpa tehny ihanat jutut lapsille, mistä liet saanut idean, mut hieno se on...
Minä täällä sit oottelen omaani (lapsenlasta), josko tekisin sama...
kirjotteli pikkusikkoo
Silmät ihmetyksestä soikeina luen täälä blogiasi.
Että joku voi olla noin systemaattinen ja täsmällinen ja pitkäjänteinen ja päämäärähakuinen. Ja sekin vielä, että lapsenlapsia on useampi. Meillä on tasan kaksi, enkä olisi varmaan jaksanut kaikkea noin kivaa kerätä ja kirjuutella, vaikka olisin hoksannutkin.
Hieno, kallisarvoinen ja monta rakkaudenailahdusta tulevaisuudessakin tuottava idea!
Sitten toiseksi: kuinka jollekulle voikin jäädä noin hienoja- ja ajattelua/pohtimista vaativia lauseita?
pikkutyttöajasta alkaen?
Olen lukenut paljon kirjoja elämäni aikana ja yksi lause on jäänyt jatkuvaan käyttöön ja sen muista aina, kun leivon.
Tuo lause on Päätalon Kallen Iijokisarjasta ja kuuluu näin:
-Äitipä leipoo nissua! Aikamoinen ero sinun muistamiisi lausahduksiin. ;)
Kallen pikkusisisko huusi noin Kallelle jo kaukaa järveltä soutaessaan hakemaan Kallea, hänen palatessaan tukkiuitosta kotiin.
Äiti leipoi nissua kovin harvoin, koska joutuivat hakemaan kunnalta jauhoja ja elämään muutoinkin köyhästi perheen isän, Herkoon, ollessa mielisairas.
Ensimmäinen lukemani romaani oli "Uimaopettaja Urban Hell". :D
Siitä en muista mitään (tapani mukaan), mutta se voi johtua siitäkin, että olin 7-8 vuotias. Se oli isoäitini kirja, eikä sitä oikein olisi kuulemma lapset saaneet lukea.;)
Mielenkiinnolla lukisin tämän kirjan uudelleen, koska muistan sen jonkinmoisia ajatuksentapaisia häivähdyksiä herättäneen harmaissa ajatusnystyröissäni.
Sinä Heeka olet idearikas ja ihastuttava sisko(kuten kaikki te siskokset olette).
Asvelikylässä aina mahottomasti teittejä ihailin. :D
No voi hertsileijaa, kun Kaisa kirjoittelee kauniita ajatuksia. Ihan tässä voin vaikka punastua. Mutta kiitos!
Kun aloitin tuon lastenlapsien muistojen keräämisen, heitä taisi olla tasan kaksi. Sitten neljän vuoden sisällä perheeni oli lisääntynyt vielä kolmella poikalapsella. Omat isot pojat olivat ahkerina asialla. :) Kiitos vain heille. Ja minä keräämieni muistoje kanssa melkein hukassa. Olihan saman juttu tehtävä jokaiselle, sehän on selvä. Mutta olen kyllä jaksanut kirjoitella jokaisen kirjaan ja piirustuksia keräillyt.
Lähetä kommentti