lauantai 13. heinäkuuta 2013

Pikkumetsä on menetetty :(

Nyt se sitten rävähti. Naapuri oli huomannut asuntolehdestä, että tuohon MUN pikkumetsään tulee kaksi rivitaloa. Ennakkomarkkinointi on jo alkanut. Kyllähän siitä on huhuja ollut, mutta aina ne on kumottu. Nyt se sitten näyttää toteutuvan. Tietenkin jos rakennusliike pysyy pystyssä. Ensi kesänä pitäisi olla muuttokunnossa.

Tarkkaan täytyi kiinteistövälityksen sivuilta tiirailla miten talot asettuvat meidän asuntoon nähden. Onneksi toisen talon pääty tulee meille päin ja tontin loppuosa, joka rajoittuu meidän takapihaan, näyttäisi jäävän metsäksi ja sen viereen tulee leikki- ja oleskelutila. Eli ei sen puoleen näytä kovin pahalta. Ongelmana - siis meidän näkökulmasta - on se, ettemme tiedä, missä on tontin raja. Jos se on siinä ojassa, mitä luulemme, tulee meidän puolelle jäämään pieni pala metsää. Sitä toivon todella.

Jossain tuon oikealla kauempana näkyvän kiven edessä on oja, jonka toivomme olevan tontin raja.

Toisaalta, täytynee nähdä asiassa jotain hyvääkin. Saadaan uusia naapureita. Ja tuo mainitsemani seikka, ettei talon etu- eikä takapihakaan tule meille päin.

Mutta näillä sitä sitten vaan mennään. Eli kohta rupeaa ryskymään, kun puita kaadetaan ja perustuksia kaivetaan.

Matt. 7:24 "Sen tähden on jokainen, joka kuulee nämä minun sanani ja tekee niiden mukaan, verrattava ymmärtäväiseen mieheen, joka huoneensa kalliolle rakensi."

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...