keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Asentohuimausta

Eka kerran, kun sain tuon yllämainitun oireen, luulin sairastuneeni aivosyöpään. Olihan veljeni muutamaa vuotta aikaisemmin sellaiseen menehtynyt. Mulla oli kaiken lisäksi vielä kipsi jalassa, kun nilkkamurtumat korjattiin. Aamulla sängyssä aloin yhtäkkiä yökätä ja koko maailma meni silmissä vinhaa vauhtia ympyrää. Rollaattorin ja kotimiehen avulla pääsin vessaan oksentamaan. Onneksi oli lääkäri, joka tunsi vaivan. Tutki mua ensin puolisen tuntia ja lopuksi teetti muutaman kummallisen liikkeen, joiden aikana yökkäily jatkui. Mutta kun liikkeet oli tehty, huimaus ja muut oireet lakkasivat. Kyseessä oli siis hyvänlaatuinen asentohuimaus.

Netistä löytyy erilaisia asentohoitoja. Minä sain lääkäriltä seuraavanlaisen ohjeen: istu sängyn reunalla ja taivuta pää sivulle kohti olkapäätä. Käännä siitä päätä ylöspäin toiseen suuntaan niin pitkälle kuin saat. Kaada tässä asennossa itsesi sängylle kyljelle. Tee sama viisi kertaa kummallekin puolelle. Helppoa.

Ensimmäisen kohtauksen jälkeen tila on uusinut lievempänä muutaman kerran. Toissapäivänä olin hammaslääkärissä ja hammashygienistillä ja heidän tuolistaan noustessani, huimaus alkoi. Sama tänä aamuna ennen sängystä nousua. Siispä harjoituksia tekemään ja kaikki taas ok.

Psalmit 121:1-2 "Minä nostan silmäni vuoria kohti; mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan."

Tässä faktaa asiasta: "

Asentohuimauksen oireet ja syyt

Hyvänlaatuisella asentohuimauksella tarkoitetaan sisäkorvaperäistä huimausta, joka johtuu toimintahäiriöstä sisäkorvan kaarikäytävissä. Kaarikäytävissä kehon asentoa ja tasapainoa aistivaan kaarikäytävään kertyvä sakka saa aikaan virheaistimuksen, joka 2–20 sekuntia asennon muutoksen jälkeen tuntuu kiertohuimauksena. Huimaus tulee usein vain pään ollessa tietyssä asennossa siirryttäessä esimerkiksi istualta makuulle tai taivutettaessa päätä esimerkiksi kasvoja pestessä. Sen sijaan huimaus ei yleensä estä liikkumista.
Vaiva kestää useiden viikkojen ajan, keskimäärin 10 viikkoa, mutta voi kestää huomattavasti kauemminkin. Se voi myös parannuttuaan uusia."

1 kommentti:

marumummeli kirjoitti...

Äiteellä ollut kans tuollasta asentohuimausta, hankala vaiva jos pahaksi äityy. Hoitona hällä oli kans tuo makuulle käyminen. Olikohan se minuutti tai kaks mitä makoilla ja sitte vaihtaa puolta.
Onneksi löytyy hoito-keinoja joita voi ihan omaalotteisesti alakaa tekemään. Siunausta päiviisi ja mukavia kevätpäiviä.

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...