torstai 12. kesäkuuta 2014

Riippuvuuksista

Tänä päivänä puhutaan paljon erilaisista riippuvuuksista. Useimmiten tarkoitetaan päihderiippuvuuksia - alkoholi ja huumeet. Mutta on niitä muitakin. Viime aikoina mediassa on nostettu esiin peliriippuvuutta. Myös seksiriippuvuus on puhuttanut. Nämä ovatkin vaikeita asioita. Ihminen on antanut vallan haluilleen, niin että se sitoo jo koko ihmisen ja vie häneltä kaiken, tahtoa ja rahoja myöten.

Mielestäni on kuitenkin olemassa paljon muitakin riippuvuuksia, joita ei aina siksi mielletä. Ovatko kaikki ylilihavat ihmiset syömisriippuvaisia? Joku voi olla ostosriippuvainen, toinen läheisriippuvainen http://laheisriippuvaiset.com/, kolmas sokeririippuvainen, neljäs riippuvainen jostain muusta asiasta. Voiko siis tulla riippuvaiseksi mistä asiasta tahansa? Ja mitä se riippuvaisuus oikein on?

Ajattelen, että se on sitä, että antaa haluilleen niin suuren vallan, että ne rupeavat hallitsemaan melkein koko elämää. Riippuvuuden taso taas määräytyy siitä, miten suuren vallan olemme tälle halullemme antaneet.

Mutta ei siinä kaikki - mun mielestä. Minä näytän olevan hyvin herkkä kofeiinille. Tulen siitä tosi herkästi riippuvaiseksi. Muistan, että jo nuorena kahvi teki oloni  huonoksi ja siksi rupesin sitä enemmän juomaan vasta aikuisena. Ja joinkin paljon. Kunnes kiintiö tuli täyteen. Ja rupesivat sisäelimet panemaan kampoihin. Liekö tuo sitten kofeiinin vai jonkin muun kahvin sisältämän aineen vaikutusta, ken tietää. Mutta oli pakko jättää sen juonti. Itse asiassa olen lopettanut kahvin juonnin ainakin kaksi, ehkä kolmekin kertaa elämässäni. Tähän mennessä viimeisin kerta oli noin 7-10 vuotta sitten, en muista tarkalleen. Kävin kaiken maailman kokeissa sairaalassa mahavaivojeni vuoksi, mutta mitään erityistä - paitsi helikobakteeri, joka häädettiin - ei löytynyt. Pakko siis olla toiminnallisia vaivoja.

Nyt kolmen haimatulehduksen jälkeen napsaisen joka aamu happopumpun estäjän ja tämän lääkityksen myötä olen taas uskaltautunut kahvinjuojaksi. Tosin ei ihan tavallisen, vaan maitokahvin. Se tarkoittaa, että lämmitän puoli mukillista maitoa mikrossa sopivan lämpöiseksi ja vasta sen jälkeen on kahvin vuoro täyttää kuppi. Tällaisen mukillisen pystyn juomaan ilman vatsan vastusteluja. Jos tämä nyt sitten meinaa jäädä väliin, tulee päänsärky. Eli nopeasti minusta tuli kahviriippuvainen!


Efesolaiskirje 5:15-20 "Katsokaa siis tarkoin, kuinka vaellatte: ei niin kuin tyhmät, vaan niin kuin viisaat, ja ottakaa vaari oikeasta hetkestä, sillä aika on paha. Älkää sen tähden olko mielettömät, vaan ymmärtäkää, mikä Herran tahto on. Älkääkä juopuko viinistä, sillä siitä tulee irstas meno, vaan täyttykää Hengellä, puhuen keskenänne psalmeilla ja kiitosvirsillä ja hengellisillä lauluilla, veisaten ja laulaen sydämessänne Herralle, kiittäen aina Jumalaa ja Isää kaikesta meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen nimessä."

1 kommentti:

marumummeli kirjoitti...

Niihän se on että monenmoista houkutusta maailmasta löytyy mihin ihimisen sisin voi kiintyä. Riipuvuuttahan sekin on jos ihiminen kantaa sisällään katkeruutta ja kaunasta mieltä. Syystä tai toisesta ei vaan halua laittaa sitä asijaa pois. Onneksi on parannuksen teon mahollisuus olemasa,jonka kautta katkee kaikenmoiset riippuvuuet jos ihimisen sydän vilpittömästi sitä haluaa.

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...