perjantai 19. elokuuta 2016

Ai mikäköhän otsikko olis? Vaikkapa haimatulehdus - ainako etanolista?



No joo, tuli tässä päivänä muutamana äkillisesti viides haimatulehdus. Kaiken kaikkiaan paljon ärhäkämpi kuin edelliset. Tulehdusarvotkin aivan eri luokkaa. Google kertoo, että suomessa 70 % haimatulehduksista johtuu viinasta eli sen sisältämästä etanolista. Ja 10 % sapesta. Ja sitten mulla on tuo idiopaattinen homma - ihan idiootti!

Että miksikö nyt tämmöstä kirjoittelen? Noh, kun eikös kaikkia pitäis kohdella samalla tavoin? Ei mua huonosti kohdeltu - en sitä tarkoita, mutta selväksi tuli ainakin viimeisellä lääkärikierrolla, ettei mua uskottu - siis ainakaan kaikki eivät uskoneet - etten käytä alkoholia. Vielä viimeisenä lääkäri kysyi, että oliko meillä edellisenä iltana juhlat, että söinkö paljon. Tuntui, että tuolla syömisellä pehmennettiin äänetöntä kysymystä, että joitkohan vähän liikaa. Totesin vaan, että ei, kun oli ihan tavallinen arki. Enhän ole iltaisin juurikaan uskaltanut kuuden jälkeen syödäkään - paljon mitään.

Olisi kait ollut hyvä sanoa, että ai niin, unohdin kertoa, että käytänhän minä alkoholia. Kerran kuukaudessa ehtoollisella semmoset 5 milliä viiniä.

Eikös kuitenkin ihan kaikesta huolimatta kaikkia tulisi kohdella samalla tavalla. Onhan niin monia muitakin itse aiheutettuja sairauksia kuin haimatulehdus. Entä sitten? Mistä me oikeastaan ees tiedetään, mikä sairaus on ns. itse aiheutettu ja mikä ei? Eli tällä kirjoituksella peräänkuulutan ihmisten samanarvoisuutta!

Tietenkin ihmisiä ne lääkäritkin ovat ja hoitajat ja heillä on tunteet. Mutta silti!

On kyllä vielä kerrottava, että kyllä jotkut hoitajat ihan selvästi uskoivat tuodon idiopaattiseen haimatulehdukseen. Eräs heistä kertoi, että hoitajien keskuudessa sitä kutsutaan idiootti pankreaksi. (Pankrea on haima.) Se oli musta aika hauskaa!

Nyt mua hirvittää, jos tää muuttuu krooniseksi. Silloin on nauru kaukana!

Psalmit 92:2-3 " Hyvä on Herraa kiittää ja veisata kiitosta Sinun nimellesi, Sinä Korkein, aamulla julistaa Sinun armoasi ja yön tullen Sinun totuuttasi"



2 kommenttia:

Sesse kirjoitti...

No voi harmi! Toivotaan ettei muutu krooniseksi...tsemppiä!

Anonyymi kirjoitti...

💕💕💕💕💕

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...