maanantai 31. lokakuuta 2016

Majorcan matkan tunnelmia

Käväisin pienellä matkalla Majorcalla tai Mallorca se vissiinkin kirjoitetaan, mutta serkkuni mukaan lausutaan Majorca. Serkku on asunut siellä 45 vuotta ja oli tosi mukavaa tavata melkein 60 vuoden jälkeen. Muuten Majorcalla puhutaan majorcaa, joka on erilaista kuin espanja. Sitä en tiennyt ennen. Kertoilen tässä hieman kuvien kera matkasta.



Murattia oli melkein joka paikassa. Tässä alemmassa kuvassa koko aita oli peittynyt murattiseinään.


 Vanhassa kaupunginosassa kadut oli tosi kapeita ja jalkakäytävä ehkä puolisen metriä leveä. Ei paljoa mahtunut ohittelemaan.
Vanhan kaupunginosan talojen edessä oli poikkeuksetta muuri ja siinä portti, joko umpinainen tai sitten takorautaisin pylväin varustettu.

Tämmösiä rahankerääjiä oli basaarialueella. Mies näyttää istuvan ilmassa, mutta kyllä alla on varmasti jonkinmoinen istuinalusta.


Kävin myös kuuluisassa Le Seun katedraalissa, jonka rakentaminen kesti kuulemma nelisensataa vuotta. Ei ihme, että joku muuttui puiseksi kuvaksi.

Kun käytiin syömässä, aina oli kolmen ruokalajin kattaus: eturuoka, pääruoka ja jälkiruoka. Samoin oli, kun serkkuLissu laittoi meille kaksi kertaa ruuan.

Tämmönenkin siellä oli.

Ja näitä köynnöskasveja oli ihan joka paikassa. Olihan nyt jo syksy siellä eikä enää kuiva ja kuuma kesä, jolloin luonto on vaan ruskeaa.

Matkalla rantakatua pitkin katedraalille oli tosi monia muureja, jotka kaikki olivat köynnöskasvien peitossa. Jotkin vielä kukkivat. Etuosassa on kaksi taatelipalmua.

Miksiköhän ennen oli noissa kirkko- yms. rakennuksissa niin valtavan isot ja korkeat ovet? Mä vaan kysyn.

Ja satamassa Palman lahdella kellui miljoonia euroja. Noita aluksia oli varmasti tuhansia ellei kymmeniätuhansia!!


Kävin Bellveren linnan edustalla. Kun en kestä korkeita paikkoja, niin en mennyt sisään linnaan ja sen torniin. Tämä on muistaakseni kuningas Jaakon rakentama linna.

Kait se nyt yksi kuva pitää olla minustakin.



Majapaikkani Hostel Gomila Parkin edustalla oli 64 isoa kukkapurkkia kasveineen.

Enkelipasuuna kukkii

Kotiinlähtövalmiina


Majapaikkani edustan kasveja.

Junassa ei ollut tilaa matkalaukulle, muttei onneksi tullut ketään tuohon viereen istumaan.

Tästä blogikirjoituksesta tuli nyt vain tämmönen kuvakooste, mutta olkaapa hyvät kuitenkin!

Psalmit 121:1-8 Matkalaulu.
Minä nostan silmäni vuoria kohti; mistä tulee minulle apu? Apu minulle tulee Herralta, joka on tehnyt taivaan ja maan. Hän ei salli sinun jalkasi horjua, sinun varjelijasi ei torku. Katso, Hän, jojka Israelia varjelee, ei torku eikä nuku. Herra on sinun varjelijasi. Herra on suojaava varjosi sinun oikealla puolellasi. Ei polta sinua aurinko päivällä, eikä kuu yöllä. Herra varjelee sinut kaikesta pahasta, Hän varjelee sinun sielusi. Herra varjelee sinun lähtemisesi ja tulemisesi, nyt ja iankaikkisesti."





Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...