Yksinäisyyttä vai onko se?

Olen kuulemma - tai testin mukaan - introvertti eli sisäänpäinkääntynyt suurimmaksi osaksi luonteeltani. Ja voin sen allekirjoittaa. Tähän saakka olen ajatellut ja puhunut yksinäisyydestä. Mutta, mutta, nyt olen huomannut, että oikeasti viihdyn kotona - sen olen aina tiennyt - mutta olis kiva, jos täällä olis joku toinenkin, esimerkiksi Matti. Ketään uutta miestä en toivo, ei ole mitään halua ruveta totuttelemaan uusiin tapohin yms. Niin ja taisin kirjoitella tässä yhtenä päivänä tänne blogiinkin, että tosi erinomainen tulisi tuon miehen olla, jos hänet huolisin kumppanikseni.

Mitä sitä voi enää elämältä 7-kymppinen toivoa? Onko mitään näille jäljellä oleville vuosille? Missä minun olisi hyvä asua? Mitä itse toivon? Siinäpä muutamia kysymyksiä. Niihin ei ole vielä vastausta. En edes tiedä, mitä toivon ja haluan. Siksipä vain olen ja odotan - tosin etsin kyllä asuntoa koko ajan, mutta kun en tiedä, missä sen pitäisi olla. Enkä halua vain lähteä ja sitten huomata, että se olikin väärin.

Kaikesta huolimatta koen, että olen tarvinnut tämän ajan täällä Maalahdessa. Ehkä olen jotain oppinutkin, kuka tietää.

Eilen poistin parvekkeen kukkalaatikoista samettikukat ja lobeliat. Olivat jo aika lailla kuivuneita. Sijaan laitoin kuusen ja katajan oksia. Orvokit, jotka sain Helinältä, ovat vielä hyvässä kukassa telineissään. Iltapäivisin on ollut vielä tosi lämmin partsilla ja kukat ovat hieman sivussa eli eivät ihan etutilassa ja näin ollen pysynevät kauemmin kauniina.

Laitanpa kuvan Lepikon aikaisesta kärhöstä ja sen seurana olevista krassista ja muurikellosta. Siellä kukat olivat mahtavia. Taisivat pitää meri-ilmastosta.

Jesaja 55:12 " Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä."