Ei menny niinku Strömsössä...

Elämä on todellakin ihmeellistä. Eilen mulla oli saunavuoro klo 17 - 18 ja kun tulin saunaan, siellä oli lämpöä noin + 30 astetta. Lienee sauna laitettu liian myöhään päälle - tai sitten kiuas oli rikki. Äsken kävin kirjoittamassa saunan varauslistaan asiasta. Toivon samalla, että ensi viikolla tilanne olisi parempi. Aikaisemmin ei ole ollut tällaista. Kyllähän virheitä sattuu meille kaikille.

Noh samalla tein erään huomion. Edelläni meni nuori nainen valkoisesta ovesta ja minähän kurkkasin sinne myös. Siellä oli kylmäkomeroita. Asiasta ei mulle ole sanottu, kun tänne muutin. Oli myös tyhjiä komeroita. Viime syksynähän en tietenkään olisi voinut mitään säilöäkään, kun oli tuo nilkka murtunut. Mutta jos tässä asun, aion kyllä ensi syksynä tehdä toisin. Voisin keittää mehua ja tehdä säilökkeitä. Tosin mun maha ei kestä etikkaa, mutta jos lasten perheitä varten. Katsotaan, mikä tilanne on ensi syksynä.

Luukkaan evankeliumi 3:11 "Hän vastasi ja sanoi heille: 'Jolla on kaksi ihokasta antakoon toisen sille, joka on ilman; ja jolla on ruokaa, tehköön samoin.'

Lauantaina

Kummallista on, että en vaan tunnu tänne Maalahteen kotiutuvan. Vaikka kaikki on hyvin. On ihan hyvä asunto ja pojat asuu lähellä. Lieneekö syy tuossa ruotsinkielessä? En tiedä. Kyllähän mä pärjään tällaisessa jokapäiväisessä keskustelussa ruotsiksikin, mutta eihän se ole mun tunnekieli, kuten tytär sanoo. Hän onkin muuttanut äidinkielekseen ruotsin, sillä se on hänen tunnekielensä. Pojilla lienee äidinkielenä suomi, vaikka oikeasti sen kai pitäisi olla ruotsi. Sillä kielellä he ovat koulunsakin käyneet. Jokainen.

Vointi on ollut parempi jonkin aikaa. Mahtaakohan masennus antaa periksi? Toivotaan niin. Käväisin tällä viikolla tyttären luona Helsingissä. Oli mukava matka, vaikka istuinkin mennessä 7,5 tuntia ja tullessa 6 tuntia bussissa. Mutta halpahan se oli. Edestakaisin vain 23 euroa. Eihän sitä halvemmalla voisi tuota matkaa tehdä. Ja onhan mulla aikaa istua bussissa. Mentiin Porin ja Turun kautta ja takaisin tultiin Seinäjoen kautta. Nämä bussit ovat hyvin ahtaita. Penkkien väli on tosi pieni, samoin käytävä on kapea. Se, mitä eniten kaipasin oli penkkien takaosan selustassa oleva verkkopussi. Siitä olisi ollut kyllä hyötyä, mutta sellaista ei niissä busseissa ole. Pitäisiköhän kirjoittaa palautetta?
Hih! Niin ja roskistakin kaipasin joka penkin päähän. Kerroksessa oli vain yksi roskis ja se ihan etuosassa. Eli jos istuit taaempana, piti mennä erikseen roskikselle. Noh saihan siinä vähän liikuntaa. Nyt sai tilatessaan varata myös istumapaikan. Jos halusi jotain vähän erilaisempaa kuten esimerkiksi pöydän, se maksoi hieman. Ei tosin paljon. Minä otin vain tarjotun paikan. Eli olin yläkerroksessa
molemmilla matkoilla. Yksi veski oli ekassa kerroksessa. Pieni ja muistutti ihan lentokoneen vessaa. Vain menomatkalla tarvi sitä onneksi käyttää.

Naapurin nuorimies (46 v) piti mun autoa sen aikaa ja toi sekä haki mut bussilta. Hän voi samalla suorittaa omia asioitaan. Hän on Ruotsista kotoisin enkä todellakaan läheskään aina ymmärrä - en myöskään kuule - hänen puhettaan. Mutta väliäkö sillä. :)

Tänään on lauantai ja saunapäivä. Mulla on tapana varata itselleni saunavuoro klo 17 - 18. On mahtavaa käydä saunassa. Mulla tosin kuluu siihen vain puoli tuntia. En kauaa jaksa olla, vaikka kahdesti käyn lauteilla. Onhan mulla suihkukin vessassa ja sitäkin tietenkin käytän, mutta sauna on aina sauna!

1.Timoteus 5:5 "...leski ja yksinäiseksi jäänyt panee toivonsa Jumalaan ja anoo ja rukoilee alinomaa, yötä päivää;"

Kaikenlaista

En ole jaksanut/viitsinyt/saanut aikaan kirjoittaa tekstiä blogiini. Olen pahoillani. Mulla lienee jonkinasteinen masennus. Välillä on helpompia päiviä, välillä taas oikein vaikeita. Mutta sellaistahan se on - elämä.

Tämän vuoden aikana on tapahtunut niin monenlaista. En niitä tässä julkisesti käy kertomaan, lähimmät kyllä tietävät asiat. Vasta nyt olen päässyt oikeastaan surutyöhön - näin uskon. Ikävä on. En millään haluaisi elää yksin eikä kuitenkaan ole mitään tarvetta hankkia enää uutta kaveria - ei todellakaan. On niin yksinäistä. En kaipaa kodin ulkopuolella olevaa elämää niinkään kuin ihan vaan kotimiestäni. Mutta ymmärrän hyvin, että hänelle oli parempi päästä pois. Hän oli niin sairas. Voi niin huonosti. Olen sitä tässä miettinyt muutamina päivinä - eniten sängyssä maatessani illalla tai aamulla.

Syyllisyys lienee mulla päällimmäisiä tunteita - ehkä se on jo hieman helpottanut. Koen, etten osannut olla tarpeeksi läheinen hänen kuolinvuoteensa vierellä. Toki siellä istuin kolme päivää ja vietin myös ne väliyöt hänen huoneessaan. Olisin niin halunnut olla hereillä hänen lähtiessään, mutta nukuin. Uskon hänenkin nukkuessaan henkäisseen viimeisen kerran. Hänhän sai edellisen päivän iltapäivästä lähtien morfiinia, mikä helpotti vaikeaa hengitystä. Välitön kuolinsyyhän oli dialyysin lopettaminen eli munuaisten toiminnan loppuminen, varsinainen syy kuitenkin oli se myelooma eli luuydinsyöpä, joka ei enää antanut vastetta hoitoihin. Ne sitten lopetettiin. En edes tiedä keskusteliko hematologi, joka häntä hoiti, hänen kanssaan asiasta. Ei ainakaan minun kanssani. Saatiin tieto aivan ihanalta munuaislääkäriltä, joka minun läsnäollessani kysyi dialyysin lopettamisesta. Minä en halunnut ottaa kantaa asiaan ja Matti ja lääkäri päättivät yhdessä sen lopettamisesta. Sen jatkaminen olisi ehkä antanut hieman lisää aikaa, mutta minkälaista!! Ei ainakaan hyvää aikaa. Miehellähän oli molemmat käsivarret poikki, reisiluussa niin iso pesäke, ettei saanut kävellä, vasen silmä pullotti ja sarveiskalvo yritti tulla ulos. Nämä nyt näin pahimpina mun mielestä.

Matti oli syömättä sunnuntaista lähtien - kuoli keskiviikkoa vasten yöllä. Puoli litraa laitettiin nestettä yhtenä päivänä suoneen. Hoitajat olivat hyviä. Ei ole mitään valittamista. Mattihan oli kaikkien suosiossa. Hän osasi sen taidon. Kun hän tuli viimeisestä dialyysistä, kaksi hoitajaa kysyi hänen lempiruokaansa. Ja sitä hän sai sinä päivänä päivällisellä. Ja sehän oli hernekeitto. Matti usein kertoi, miten hän oli eräänä päivänä sairaana kotona, mutta kun tiesi koulussa olevan hernekeittoa, oli pakko päästä sinne syömään sitä. Ja sen jälkeen tuli oksennut. Silti tämä ruoka pysyi hänen herkkunaan. Mun äiti tapasi keittää sitä ison kattilallisen ja kutsua meitä ja muita syömään. Siitä Matti nautti. Minäkin silloin tällöin sitä hänelle keitin.

Kaipaus ei kai lähde koskaan, mutta suru laimenee. Niin se ilmeisesti on. Mattihan on läheisin ihminen, jonka olen menettänyt kuoleman kautta. Nyt sitten vaan odotellaan omaa kuolemaa. Edessäpäin on parempaa! Ei mulla ole mitään elämänhalua enää. Ei toki ole itsetuhoajatuksiakaan. Onneksi! Mutta mitä täällä enää teen? Onneksi olen saanut olla vähän apuna lastenlapsien kuskauksissa ja hoidossa. Siinä se elämä menee. Tämä loppuelämä.

Nyt taidan mennä kurkistamaan uuniin lounastani. :)

Matteuksen evankeliumi 6:25 "Sen tähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?"

Vanhalla meiliosoitteella

Huhhuh onpas kulunut aikaa, kun viimeksi kirjoitin. Kun otin takaisin tyttönimeni, tein myös uuden sähköpostiosoitteen, mutta tämä blogi menee vanhalla ja niin ollen kaikki kommentit menee ensin sinne. Siksi on jäänyt tarkistamatta, että eräs lukija on jättänyt kommentin ja pyytänyt vastausta. Voipihan olla, että voisin muuttaa tähän blogiin tulevien kommenttien osoitteen. En vain ole ajatellut sitä enkä taida nyt jaksaa sitä miettiä.

Kommentoija kysyi, miten jalkani nyt voi. On sanottava, että nilkka on stabiili ja olen vienyt pois kyynärsauvat sekä rollaattorin. Elikkä kävelen ilman apuvälineitä. Silti nilkka ei ole vielä ollenkaan kunnossa. Jalkapöytä on edelleen osittain tunnoton ja siinä on semmosta kummallista hermo"särkyä", varsinkin, kun siihen koskee, mutta muutenkin. Se ei ole varsinaista särkyä, vaan sellaista kummallista karvastelua ja kirvelyä. Mulle on sanottu, että se voi kestää kuukausia tai vuosia tai jopa loppuelämän. Nilkka ei kuitenkaan kestä pitkää kävelyä. Jo kilometrin matkalla se kipeytyy niin, että juuri ja juuri pääsen kotiin.

Kummityttäreni - 51-vuotis Jaana - oli luonani neljä yötä. Kiitos siitä Jaana! Käytiin kävelyllä, noin 2,5 km ja oli työtä, että pääsin kotiin saakka. Sen jälkeen jalka oli tosi kipeä pari päivää. En silloin yrittänytkään kävelylle. Nyt olen tehnyt vain pieniä, alle kilometrin lenkkejä. Ja sauvojen kanssa tietenkin. Vähän olen ulkona kävellyt ilman sauvoja. Ja hyvin varovaiseksi olen tullut. Hitaasti etenen. Kömpelyyttä oli havaittavissa jo ennen tätä tapaturmaakin, nyt se on vain lisääntynyt.

Koin saaneeni sanan Jumalalta Pirkko Vesavaaran Herätys-ohjelman kautta. Hän sanoi yhtäkkiä kesken rukouksen tähän tapaan: "Olet kokenyt äkkipysähdyksen. Mutta se ei ole tullut Jumalan selän takaa....." Loppua en muista. Mut kertakaikkiaan pysäytettiin äkisti. Vietin pari kuukautta melkein yksinomaan neljän seinän sisällä, kun en päässyt ulos. Meidän uloskäynnissä kun on muutama rappu enkä saanut kipsillä varata pariin viikkoon ollenkaan ja neljä viikkoa vain pienellä varauksella. Mutta siitä on selvitty. Toki yksinäisyys tuntuu pahalta. Taidan olla masentunutkin. Ihan oikeasti.

Aloitin torstaina syöpäyhdistyksessä alkaneen leskien ryhmän. Toinen tapaaminen on parin viikon päästä. Kokoonnumme viisi kertaa psykoterapeutin johdolla. Meitä oli siellä neljä. Ihan hyvältä tuntuu. Ehkä en ole vielä edes kunnolla aloittanut surutyötä. On ollut kaikenlaista kummallista tässä elämässä tämän tapaturman lisäksi. Ne ovat vieneet ajatukset muualle. Ja lisäksi Matin nuorin veli kuoli pari päivää sitten samaan tautiin kuin Matti. Hän sairasti vain ehkä 3 kk ja Matti yli vuoden. Sekin on aika kummallista ja kurjaa.

Mutta tässä nyt olivat viimeaikaiset kuulumiseni, jos jotakuta kiinnostaa.

Saarnaaja 3:1-8 "Kaikella on määräaika, ja aikansa on joka asialla taivaan alla. 
Aika on syntyä ja aika kuolla. Aika on istuttaa ja aika repiä istutus.
Aika on surmata ja aika parantaa. Aika on purkaa ja aika rakentaa.
Aika on itkeä ja aika nauraa. Aika on valittaa ja aika hypellä.
Aika on heitellä kiviä ja aika kerätä kivet. Aika on syleillä ja aika olla syleilemättä.
Aika on etsiä ja aika kadottaa. Aika on säilyttää ja aika viskata pois.
Aika on reväistä rikki ja aika ommella yhteen. Aika on olla vaiti ja aika puhua.
Aika on rakastaa ja aika vihata. Aika on sodalla ja aika rauhalla."

Kipsi on pois ja elämä jatkuu...

Kipsini poistettiin 19.9. eli viikko sitten. Jumppaohjeiden kanssa lähdin kotiin saatteena myös kokovaraus ja silleen. Eilen vietin päivystyksessä kuusi (6) tuntia, sillä jalka oli niin valtavan kipeä. Olin varma, että jalan käyttö oli vahingoittanut luita. Sääri ultrattiin tukosvaaran takia ja nilkka röntgattiin. Kaikki oli normaalia. Eli olin ilmeisesti "vain" rasittanut jalkaa liikaa. Sehän vahingoittui kunnolla. Yhden kirurgin kommentti oli, että murtuma oli hurja. Noh, mitä tuohon rasittamiseen tulee, niin minähän ajelin autolla parina päivänä Vaasaan ja takaisin. Kytkimen käyttö oli kivuliasta ja hankalaa. Piti siirtää penkki hyvin lähelle, että pystyin käyttämään koko jalkapohjaa.

Kun mietin päivystykseen pääsemistäni, oli vaikeuksia. En enää uskaltanut ajaa autoa, jalka oli niin vietävän kipeä. Pojat ja miniät olivat töissä eikä oikein ollut varaa kela-taksiinkaan. Yksi pkl-käynti kela-taksilla tulee maksamaan 91,70 e eli aivan liian paljon mun rahoihin, joita ei juurikaan ole. (Onneksi on eläkepäivä pian!) Noh tähän tuli avuksi naapurin nuorimies (46 v), joka lupautui kuskikseni. Hän oli aikaisemmin kysellyt tarvinko apua. Kehotin häntä lähtemään välillä kotiin sairaalasta, kun tiesin, että päivystyksessä kuluu tunteja. Hän oli mulle valtava apu.

Sairaalasta lähtiessäni sain tulehduskipulääkekuurin tai siis Burana-reseptin. Lääkäri kehotti syömään lääkettä pari viikkoa. Apteekissa tosin sanottiin, että kymmenenkin päivää riittää. Saa nyt nähdä miten mun käy. On kyllä hyvä lääke tuo Burana 600 mg. Olen ottanut näinä kipupäivinä 1g Panadolia kaksi kertaa päivässä, mutta tuo yksi Burana on auttanut paremmin kuin nuo kaksi. Mutta täytynee yrittää syödä niitä kolme kertaa päivässä nyt jatkossa. Ehkäpä se siitä laantuu - tuo kipukin, kun mahdollinen tulehdus saadaan hoidetuksi ja turvotus laskee.

Näinä sairaalassa viettäminäni päivinä - sekä edesmenneen mieheni vuoteen vierellä että omien sairauksien kanssa - olen kiinnittänyt huomiota vanhusten määrään sairaalassa. Suuri osa näkemistäni potilaista on ollut vanhoja ihmisiä. Olenkin miettinyt siihen syytä. Yksi lienee parantunut lääkitys eli tiedon lisääntyminen sairauksista. Sitäkin olen miettinyt, että jos sairastuisin syöpään tai muuhun kuolemaan johtavaan tautiin, ottaisinko hoitoja siihen vai ei. Varmaan riippuu taudista ja sen ennusteesta. Ei varmaankaan ole kovin helppoa elämää sekään, jos koko ajan pitää pelätä sairauden uusimista ja vielä lisäksi käydä läpi kaikki vaikeat hoidot. Eivät nekään ihan ilman oireita tapahdu. Tässä tietenkin on muistettava se, että ajatukset varmasti muuttuvat, kun on oikeasti sairauden edessä. Tässä vaiheessa on helppo sanoa toimivansa tietyllä tavalla, mutta sairaudesta kuuleminen muuttaa varmasti tilanteen toisenlaiseksi.

Nyt siis jatkan Burana-kuuria ja toivon jalan kipujen vähentyvän ja jalan tervehtyvän.

Saarn. 12:6-7 "...ennen kuin hopealanka katkeaa ja kultamalja särkyy ja vesiastia rikkoutuu lähteellä ja ammennuspyörä särkyneenä putoaa kaivoon. Ja tomu palajaa maahan, niin kuin on ollutkin, ja henki palajaa Jumalan tykö, joka sen on antanutkin..."

Hei mä imuroin!

Kyllä, luit oikein. Oon imuroinu tänään. Arvaapas oliko haastavaa rollan kera?? Hiki virtasi pitkin naamaa - tosin se olisi virrannut ilman rollaakin. Tässä vähän tulosta

Kuten arvoisa lukija huomaa, matot on poistettu ja viettävät aikaa ravisteltuina ja rullalla varastossa - sisäsellaisessa. Täällä mulla kun on sekä sisä- että ulkovarasto. Pakko vaan nyt olla ilman mattoja, semmosia, jotka menee ruttuun rollan edessä. Kun en halua enää kaatua.

Niin ja imuroinnin jälkeen kävin ihan yksin suihkussa. Ja sekin meni hyvin. Tosin olen jo kauan selvinnyt suihkusta ihan ite, mutta se vessan kuivaaminen on ollut hankalaa. Nyt sekin sujui, kun harjoittelin viime lauantaina. Helinä kun oli meillä taustatukena.

Näin tässä nyt sitten kirjoitellaan. Yritän pitää tuota kipsijalkaa ylhäällä aina, kun istun. Se auttaa hermosärkyyn. Tosin ei nyt paljon ole särkyä enää ollut. Viikon jo olen ollut ilman särkylääkkeitä. Tai otinhan toissayönä, kun särki niin eikä tullut uni - ei sitten millään. Huonosti meni koko yö. Mutta onneksi sillä ei ole niin suurta väliä, miten yö menee, kun ei ole päivisin ohjelmaakaan.

Saarnaaja 12:1-2 "Ja muista Luojaasi nuoruudessasi, ennen kuin pahat päivät tulevat ja joutuvat ne vuodet, joista olet sanova: 'Nämä eivät minua miellytä.'"

Hyvä päivä - huono päivä!

Illalla nukahdin tyytyväisenä ja väsyneenä - pitkästä aikaa väsyneenä - oli ollut tosi hyvä päivä. 

Kun matkasin Kela-taksilla sairaalaan suunnitellulle polikäynnille, niin puhelin soi. Helinä-sisko soitti ja sanoi ajatelleensa tulla meille kylään. Juuri olin ajatellut, että kunpa kehtaisi soittaa jollekulle ja pyytää viemään kotiin. Toivotin siskon tervetulleeksi hakemaan mut polilta kotiin. Muuten: ei kannattais sairastella. Yksi poliklinikkakäynti tulee maksamaan - kun ei pysty autoa ajamaan - 2 x 25 e eli Kela-taksin omavastuut + pkl-käynti 41,70 e. Eli muutamaa euroa vaille satanen. Hirveää pienituloiselle eläkeläiselle. Ja kukas se sairasteleekaan kuin eläkeläinen, jolla tämä vuokra-asunto pakkaa ruveta reistailemaan.

Noh, kun tulin gastroenterologin luota, sisko ootteli aulassa. Niin sitten mentiin ensin kanttiiniin kahville. Se oli mulle jo luksusta. 

En tiennyt siskon ottavan musta kuvaa.

Sitten sisko vei mut kauppaan. Ruokakauppaan. Ja sekin oli luksusta. Eka kertaa kuukauteen. Olihan mukavaa.

Kotona sitten sisko otti mukanaan tuomansa possunlihat ja laittoi ne uuniin juuresten kera. Ruoka maistui pitkästä aikaa hyvältä. Sitten istuskeltiin parvekkeella, sinne pääsin jo hyvin keppien avulla. Kolmas kerta jalan telomisen jälkeen. Mukavaa oli istuskella auringossa ja välillä nyppiä petunioita.

Ja kaiken kukkuraksi mentiin iltasella Nellyn 11-vuotissynttäreille. Ei meitä oltu kutsuttu, mutta Nelly halusi isun tulevan käymään. Nelly teki mutakakkua, Maria haki pihalta mustia viinimarjoja ja Hannes vatkasi kermaa. Olihan hyvää. 

Sitten sisko vei mut kotiin. Oli tosi hyvä päivä! Kiitos kaikille!

------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Tänään sitten oli kova väsymys aamulla ja selkääkin särki. Sekin eka kertaa tapaturman jälkeen. Kävelin aika paljon eilen ja kepeilläkin. Ehkä se johtuu siitä. Mutta tämä on vain elämää ja tästäkin selvitään niin kuin niin monesta muusta.

Eilinen on mennyt, huomisesta emme tiedä, mutta tänään auttaa Herra!