Hietalahtelaisena

Kun ei ole tullut otettua kameralla kuvia, niin laitanpa koneelta jonkun vanhan

Kuva on Laihian keittiöstä vuodelta 2015. Ikkunaverhot ovat äidin vanhat pitsiverhot. Taisin muutossa laittaa ne keräykseen. Nätit ovat.

Minä niin viihdyn täällä. Nämä ulkoilumaastot on aivan mahtavat. Käväisin pienellä 3 km:n kävelyllä tuolla Hietalahden Villan metsässä. On aivan ihanaa, kun on pieni pakkanen, vähän lunta maassa ja metsä. En ole tiennytkään, että kaipaan oikeaa metsää. Toivottavasti tuota ei kaadeta. Siellä on pururata, jota pitkin kuljin, paitsi sitten poikkesin metsään. Oi, miten mahtavaa. En kuitenkaan jaksanut pidempään. Olisi vielä voinut kiertää vaikka missä tuolla rannalla, mutta kun en jaksanut, niin en jaksanut. 

Kaupungillakin on kiva kävellä, eritoten illalla, kun on nuo jouluvalot ja ne loistaa niin ihanasti.

Illalla tulee Jussi perheineen käväisemään. Semmosta se on lesken elämä. Ei mulla mitään tulevaisuutta kuitenkaan vielä ole mielessä, kunhan etenen päivä kerrallaan ilman unelmia. Ehkä ne tulevat aikanaan nekin. 

Psalmit 56:5 "Jumalaan minä luotan ja ylistän Hänen Sanaansa, Jumalaan minä turvaan enkä pelkää. Mitä liha minulle tekisi?"

Paluumuuttaja etsii apteekkia

Niin se on kuulkaa, että olen nyt vaasalainen. Taas. Onhan siitä jo kuutisentoista vuotta, kun viimeksi olin. Olen ollut jo kuukauden. Asun Hietalahdessa.

Vaikka Vaasa on tuttu kaupunki, niin sain oikein ajella kunnolla ennen kuin löysin apteekin, joka oli ihan oikea apteekki. Koska olin autolla liikkeellä, ajattelin mennä sellaiseen apteekkiin, jossa on parkkitilaa ilmaiseksi. Onhan tuossa torin ympärillä kolme apteekkia - ja hyvä niin - mutta jos olet liikkeellä autolla, niin eihän niissä ole parkkipaikkoja. Ainakaan ilmaiseksi. Paitsi Kirkkoapteekissa on pari-kolme paikkaa Hovipuistikolla.

Niin se etsiminen. Ajattelin siis ajella Vetokannaksen apteekkiin. Mutta, mitä ihmettä, liiketila oli vuokrattavana eikä siis ollut enää apteekkia. Siispä ajattelin mennä Palosaaren apteekkiin. Mutta, mutta, tietyöt olivat niin pahat, että lähdin Järvikadun ja Wärtsilän kautta sinne. Ja kas kummaa, ei sielläkään ollut enää apteekkia, niin kuin ennen. Siispä auton nokka takaisin kaupunkiin päin. Ja Kirkkopuistikolla parkkasin maksulliselle paikalle - olisi Hovipuistikolla ollut ilmainen paikka, mutta en jaksanut lähteä ajelemaan ympäri Raastuvankadun risteyksen kautta. Siispä maksamaan parkkimaksua. Onneksi mulla oli 50 senttisiä, ettei mene niin paljon rahaa.  Sainkin asiani toimitetuksi nopeasti. Ostin vaan kalkkia ja sitruunahappoa. Tuo viimeksi mainittu on pyykkikonetta varten. Se kun on ruvennut haisemaan eikä etikkakaan ole auttanut. Katsotaan, miten käy tämän uuden konstin kanssa. Puhdistettu on sihti eikä haju sieltä tule. Kuulemma pesuainekin voi sitä ajan mittaan aiheuttaa - varsinkin, jos käyttää liikaa. Mikä sitten on liikaa, sitä en tiedä.

Eli tämän postauksen syy oli tuo apteekkijuttu. Miksi nämä esikaupunkialueiden apteekit on lopetettu? Onko myynti ollut liian pientä? Yleensä apteekeilla on isot katteet ja apteekkarit kuuluvat niihin hyvätuloisiin ihmisiin. Näin olen ymmärtänyt.

Toki on hienoa, että keskustassa niitä on, jos satut kulkemaan kävellen siellä. Mutta auton kanssa on kyllä mahdotonta. Ellei sitten ole paljon muita asioita, että kannattaa parkkeerata vaikkapa toriparkkiin.

Psalmit 146:1 "Halleluja! Ylistä minun sieluni Herraa."

Tunteiden käsittely...

Katon silloin tällöin tv:stä ohjelmaa Hengenvaarallisesti lihava. Tänään tuli erittäin hyvä jakso. Kyseessä on siis amerikkalainen ohjelmasarja, jossa eräs lääkäri tekee lihavuusleikkauksia. Jaksossa yleensä kerrotaan yhden ihmisen tarinaa vuoden ajalta leikkauksen jälkeen. Ennen leikkausta tulee osoittaa pystyvänsä laihduttamaan - eli että on tosissaan. Tänään tuli Ashley R:n tarina. Siinä oli paljon mullekin sopivia asioita. Ashley painoi 303 kg !!! Vuoden kuluttua leikkauksesta, hän oli laihtunut 112 kg ja se jatkui. Mutta puolessa välissä hänen oli pakko mennä terapiaan käsittelemään tunteitaan. Se pelotti häntä, mutta hän oli päättäväinen. Hän oli aikaisemmin käsitellyt kaikkia tunteitaan syömällä. Sen piti siis muuttua.

Noissa sarjoissa mua on aina ihmetyttänyt, miten hyvin he asuvat ja miten heillä oikeasti on varaa tehdä kaikki se, mitä tekevät. Toki ymmärrän, että, kun antautuu tv:sarjaan kuvattavaksi, siitä saa rahaa. Mutta sittenkin. Tämän Ashleynkin mies oli koko ajan kotona hänen kanssaan eli ei voinut käydä työssä.

Mutta se tunteiden käsittely taitaisi tehdä hyvää mullekin - ja monelle muulle. Uskon, että Vaasaan muutto tekee mulle hyvää. En muista milloin olisin tehnyt jotain kivaa! Haluan käydä katsomassa teatterissa Myrskyluodon Maijan. Muun muassa. Olen kuullut paljon hyvää siitä näytelmästä. Toki katsoin sen vuosikymmeniä sitten tv:stä, mutta teatteri on eri juttu. Jo jokin aika sitten olen ymmärtänyt, että mun on itse aktivoitava itseni. Ei mua kukaan tule kotoa hakemaan!

 Jeremia 29:11 "Sillä minä tunnen ajatukseni, jotka minulla on teitä kohtaan, sanoo Herra: rauhan eikä turmion ajatukset; minä annan teille tulevaisuuden ja toivon."

Kummallista...

Taas tulee postaus ilman kuvia. Tai voihan olla, että löydän jonkun sopivan kuvan.

Aloitetaan sitten radiosta. Tapaan kuunnella PatmosRadiota pitkin päivää, nyt on kyllä radio kiinni. Ja päivällä siirrän radion lattialle, että kuuluisi koko asuntoon. Eräänä iltana se jäi lattialle makkarin ja eteisen oviaukkoon ja yöllä, kun lähdin pisulle, niin jotenkin sohaisin antennia, niin että se meni poikki. Mutta eihän naiselta konstit lopu. Noita sukkapuikkoja on monen vahvuisia ja yksi sai luvan olla antennin pidikkeenä. Hih.

Sitten on nuo ihanat parvekekukat. Sain keväällä aikaisin kaksi orvokkikukkaa Helinältä ja ne kukkivat vieläkin. Tässä on niistä toinen. Tosin kuva on otettu kesällä eli orvokki on hieman kasvanut, mutta kukkia on paljon edelleen.

Ja nämä pikkuneilikatkin kukkii edelleen partsilla. Tosin ei ole ihan näin paljon kukkia, mutta kuitenkin. En jaksa nyt ottaa kuvia.

Tuosta jaksamisesta mun oikeastaan pitikin kirjoitella. On ollut taas viisi todella väsynyttä päivää. Eilen aamulla en millään olisi jaksanut edes nousta sängystä. Ja jos olisi ollut joku, joka hoitaa ja laittaa ruuan, en olisi varmaan noussut koko päivänä. Samaa on ollut - tosin hieman vähempänä - jo edelliset neljä päivää. Tänä aamuna asia oli taas kunnossa. Tätä on ollut mulla kauan. Jo Lepikon aikoina eli vuosia sitten. Yhtäkkiä vaan tuli muutama oikein väsypäivä. Luulen sen jotenkin johtuvan sydämestäni. Mutta saa nähdä. Ja loppuun saakka sekin kestää kuten kaikki muutkin elimet. Hih.

Juuri tuli viesti, että autotarvikeliikkeeseen on tullut tilaamani tavarat. Elikkä auto ei mennyt katsastuksesta läpi. Onneksi Jaakko on luvannut korjata. Oikean etupyörän jousi oli poikki ja laakeri sökö. Ne oon tilannu. Sitten oli vielä yksi hylky eli päästöissä. Pakoputkessa on kaksi reikää. Ja sitten oli vielä viisi huomautusta. Eli rekisteri- ja sivuvilkkuvalot sekä oikea ajovalo eivät toimi. En muista, mitä ne kaksi muuta olivat, lamppuja muistaakseni kuitenkin.

Eli näillä mennään, vaikkei rahaa olisikaan.

Markuksen evankeliumi 12:41-44 "Ja Hän (Jeesus) istui vastapäätä uhriarkkua ja katseli, kuinka kansa pani rahaa uhriarkkuun. Ja monet rikkaat panivat paljon. Niin tuli köyhä leski ja pani kaksi ropoa, yhteensä muutamia pennejä. Ja Hän kutsui opetuslapsensa tykönsä ja sanoi heille: ´Totisesti minä sanon teille: tämä köyhä leski pani enemmän kuin kaikki muut, jotka panivat uhriarkkuun. Sillä he kaikki panivat liiastaan, mutta tämä pani puutteestaan kaiken, mitä hänellä oli, koko elämisensä´."

Yksinäisyyttä vai onko se?

Olen kuulemma - tai testin mukaan - introvertti eli sisäänpäinkääntynyt suurimmaksi osaksi luonteeltani. Ja voin sen allekirjoittaa. Tähän saakka olen ajatellut ja puhunut yksinäisyydestä. Mutta, mutta, nyt olen huomannut, että oikeasti viihdyn kotona - sen olen aina tiennyt - mutta olis kiva, jos täällä olis joku toinenkin, esimerkiksi Matti. Ketään uutta miestä en toivo, ei ole mitään halua ruveta totuttelemaan uusiin tapohin yms. Niin ja taisin kirjoitella tässä yhtenä päivänä tänne blogiinkin, että tosi erinomainen tulisi tuon miehen olla, jos hänet huolisin kumppanikseni.

Mitä sitä voi enää elämältä 7-kymppinen toivoa? Onko mitään näille jäljellä oleville vuosille? Missä minun olisi hyvä asua? Mitä itse toivon? Siinäpä muutamia kysymyksiä. Niihin ei ole vielä vastausta. En edes tiedä, mitä toivon ja haluan. Siksipä vain olen ja odotan - tosin etsin kyllä asuntoa koko ajan, mutta kun en tiedä, missä sen pitäisi olla. Enkä halua vain lähteä ja sitten huomata, että se olikin väärin.

Kaikesta huolimatta koen, että olen tarvinnut tämän ajan täällä Maalahdessa. Ehkä olen jotain oppinutkin, kuka tietää.

Eilen poistin parvekkeen kukkalaatikoista samettikukat ja lobeliat. Olivat jo aika lailla kuivuneita. Sijaan laitoin kuusen ja katajan oksia. Orvokit, jotka sain Helinältä, ovat vielä hyvässä kukassa telineissään. Iltapäivisin on ollut vielä tosi lämmin partsilla ja kukat ovat hieman sivussa eli eivät ihan etutilassa ja näin ollen pysynevät kauemmin kauniina.

Laitanpa kuvan Lepikon aikaisesta kärhöstä ja sen seurana olevista krassista ja muurikellosta. Siellä kukat olivat mahtavia. Taisivat pitää meri-ilmastosta.

Jesaja 55:12 " Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä."

Matin eka? Raamattu

Matin poika täyttä pyöreitä tässä kuussa ja ajattelin lähettää hänelle isänsä Raamatun. Sen luullakseni ensimmäisen uskoon tulon jälkeen. Otin teksteistä valokuvan itselleni.

Tässä nämä tekstit ovat.

Psalmit 84:2 "Kuinka ihanat ovat Sinun asuinsijasi, Herra Sebaot!"

Vähemmistössä

No niin, kun nyt on alettu blogata, niin sitä riittää. En ole pystynyt pariin vuoteen juurikaan kirjoittamaan. Kait nuo mielialalääkkeet (onneksi vaan 5 mg) vaikuttaa tämän.

Niin mun piti kirjoittaa, miltä tuntuu olla vähemmistössä. Ei se niin herkkua ole. Tän vuoden aikana, mitä olen täällä Maalahdessa asunut olen ymmärtänyt jotain siitä. Kun et voi puhua tunnekieltäsi (Iinan sana), tai voinhan toki puhua ja kyllä täällä palveluammateissa osataan suomea. Mutta, mutta puutteellisesti. Koskaan et voi olla varma onko sinut ymmärretty oikein.

Toisaalta on tuosta ruotsinkielestä ollut paljonkin hyötyä, varsinkin lapsilleni, ei silleen mulle. Olen huomannut, että vähemmistössä olevat ruotsinkieliset saavat paljon helpommin opiskelu- ja työpaikan. Myös asunto on löysemmässä. Kaiken tämän olen huomannut lasteni elämästä.

Tässä teksti Wikipediasta:

"Suomenruotsalaiset

Suomenruotsalaiset ovat kielivähemmistö. Heidän osuutensa suomen väestöstä on n. 5% eli n. 300 000 henkilöä. Suomenruotsalaisia asuu eniten Ahvenanmaalla, Hangossa, Länsirannikolla ja pääkaupunkiseudulla. Useissa Länsi-Suomen kunnissa ruotsin kieli toimii enemmistökielenä ja esim. Itsehallinto-alueena toimivalla Ahvenanmaalla suomen kieli ei toimi virallisena kielenä ja siellä suomenkielisessä koulussa opiskelu ei ole ollenkaan mahdollista.

Suomenruotsalaisilla on vahva identiteetti. Heillä on suomessa omat koulunsa ja yliopistonsa ruotsin kielellä. Suomenruotsalaisten identiteettiä vahvistaa myös ruotsinkielinen kirjallisuus, lehdistö, teatteri, oma tv-tuotanto ja vahvat juhlaperinteet.

Ruotsi on suomen toinen virallinen kieli. Suomenruotsalaisen väestön asioita ajaa kielipuolue RKP. Puolue pitää tärkeänä, että ruotsia opiskellaan suomenkielisissä peruskouluissa ja lukioissa jatkossakin ja että kaksikielisissä kunnissa palvelut tulee järjestää myös ruotsin kielellä."

Ellen olisi vuosia opiskellut ruotsinkieltä, en ehkä oikein kunnolla pystyisi täällä asumaan. Tai ehkä pystyisinkin. En tiedä. Toisaalta, ei tämä niin helppoa ole. Mun on vaikea ymmärtää tätä kieltä. Pystyn paremmin kirjoittamaan ja lukemaan ruotsia. Se lienee tämän meidän - ainakin entisen - koulusysteemin syytä (tai ansiota). Ennen ainakin pidettiin teoriaa tärkeämpänä kuin puhumaan ja ymmärtämään oppimista.

Kun asuin Ruotsissa pari vuotta ja kävin puolen vuoden toimistokurssin, niin äidinkielen eli ruotsin kokeessa taisin saada parhaimman numeron. Kiitos suomalaisen koulun. Teoria on siis hallussa, muttei niinkään käytäntö. Huhhuh.

Psalmit 103:1-5 "Kiitä Herraa minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, Hänen pyhää nimeänsä.Kiitä Herraa minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää Hän on sinulle tehnyt, Hän joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella, joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan."