tiistai 8. joulukuuta 2009

Leipää ja hammasta


Aamu alkoi loistavasti hyvin nukutun yön jälkeen. Eilisestä mahataudista vain muistot jäljellä. Ei kun vääntämään leipää uudella reseptillä. Välissä vähän kudottiin, mutta enpä kerrokaan mitä, kun joulun alla ei saa olla utelias Viaton


Leivistä tuli komeat ja korkeat ja koska mun oli pian lähdettävä kaupunkiin hoitamaan Kallea siksi ajaksi, kun äitinsä on naprapaatilla, päätin syödä vain nopeasti siivun lämmintä leipää. Parin kolmen nautinnollisen haukkauksen jälkeen tuntui jotain kummallista hampaissa. Lähtikö pala vai mitä se oli - leipähän on pumpulinpehmeää. Siihen jäi se syöminen, sillä asiaa tutkittuani huomasin yhden paikatun poskihampaan haljenneen. Siinä se sisäpuolinen hampaanpuolikas roikkui ikenen varassa. Onneksi Sepänkylän hammashoitolasta yleensä saa akuuttiajan nopeasti ja mullekin järjestyi jo puoli kolmelta. Mian puolen tunnin naprapaattiaika oli puoli kaksi, joten arvelin ehtiväni hyvin.


Kalle nukkui autossa ja minä siinä istuskelin häntä ihaillen. Kyllä lapset ja lastenlapset on maailman kauneimpia. Mia tekstasi viittä vaille kaksi, että hän istuu vielä odotushuoneessa. Mulle tuli hätä. Soitin hammashoitolan tädille, joka ei ole niitä maailman ystävällisimpiä asiakaspalvelijoita ja kerroin hankalan tilanteeni ja kysyin voisiko aikaa mitenkään siirtää. No ei tietenkään, sillä se on päivän viimeinen aika. Eikä mitään muuta! Mulla ajatus vipatti sinne tänne, ketä nyt pyytäisin apuun. Mian äiti on töissä ja isän puhelinnumeroa mulla ei ole ja hänkin lienee töissä ja Iina on Hesassa eikä Matilla ole autoa, kun se on mulla. Kääk....mitä mä teen? No hädässä ystävä tutaan. Soitin siskoLiisalle ja hän heti avuliaana lupasi tulla hätiin. Samassa Kalle heräsi ja rupesi itkemään. Vaikka yritin miten lohduttaa ja ottaa syliin ja mennä ulos ja kaupassakin käymään, ei itku vain lakannut.


Tekstasin Mialle, miten jouduin toimimaan ja samassa Liisa tulikin. Pyysin häntä puhumaan Kallelle ruotsia ja niin he menivät autoon sylikkäin istumaan ja minä Sepänkylään. Ja tietenkin siellä oli lääkärit aikojen suhteen jäljessä, joten pääsin sisään vasta 20-15 vailla kolme. Eli jos vähänkään asiakaspalvelija olisi halunnut olla avuksi, hän olisi voinut kertia sen, kun tiesi tilanteeni. No, Kalle oli lakannut itkemästä, kun Liisa lauloi hänelle. Onneksi! Harmitti kyllä niin vietävästi.


Hammaslääkäri oli nuori, nätti nainen, joka oli tosi tehokas ja hyvä. Hän kertoi, että ellei voi paikata, täytynee hammas poistaa. Hän puudutti ensin eikä se tuntunut melkein ollenkaan. Pala oli aika iso, kiilamainen ja oheni ikenettä kohti eikä onneksi ollut hermo paljastunut. Lääkäri sanoi, että sen kyllä voi paikata ja katsotaan sitten, miten se kestää. Oli ilo seurata hammashoitajan ja lääkärin yhteistyötä, se sujui niin hienosti. Ja lääkäri työskenteli varmoin ja tehokkain ottein. Oli tosi turvallinen olo, vaikka en minä koskaan ole hammaslääkäriä pelännyt.


Tämä oli jo toinen hammasvaurio mulle tänä syksynä. Aikaisemmin lohkesi hampaasta ennen ekaa poskihammasta päästä pala, mutta se korjattiin vain hiomalla. Mitenkähän sitä sais itelleen uudet ehot hampaat? Ihan omat sellaiset. Luin jostain, että Amerikoissa on pystytty kasvattamaan hampaita. Mahtaiskohan tuosta tulla apu mullekin jatkossa?


Nellyllä on menossa roolileikit ja kaikki ovat saaneet häneltä uuden identiteetin. Iskä on kuningas kolmonen. Kun iskä kysyi, kuka on ykkönen, Nelly vastasi, että Munni. Mamma on kuningatar jä hän itse prinsessa. Isu on kuulemma enkeli. Munni jo tänä aamuna hersytteli mun moitteille, että hän onkin kuningas ykkönen ja minä vain enkeli. Täytynee totutella tähän uuteen rooliin.

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...