Aamulla yhdeksäksi ruksalle siivoustalkoisiin. Mun oli määrä olla yhtenä työnjakajan. Hieman jännitti mahtaako tulla porukkaa, kun oli niin hieno ilma, mutta se pelko oli turha. Ihmiset olivat alttiita ja saapuivat joukolla. Mukana oli vanhoja, keski-ikäisiä. nuoria aikuisia, nuoria ja lapsia. Miehiä ja naisia. Suomalaisia ja maahanmuuttajia. Hyvä me!
Mun oli määrä olla yhtenä työnjakajana ja hyvinhän se meni. Mun luonteella kun ei anneta toiselle huonoa hommaa, niin ite sitten pesin vessat 
Viisi tuntia, kun olin huhkinut, katosin takavasemmalle. Osa jäi vielä lopettelemaan hommiaan. No ei se koko viisi tuntia siellä vessassa mennyt, ehdin kyllä muutakin soosata: pestä lattioita, pyyhkiä pintoja toimistossa, siivoilla Arin kanssa toimiston kaappeja ja siinä sivussa heitellä paljon turhaa roinaa sieltä roskiin. Mitähän mahtaa toimiston käyttäjäAnja tuumata, kun maanantaina tulee työpaikalleen. Toivottavasti ei ammu meitä. Mutta se lienee hieman liioiteltu pelko, mehän ollaan uskovaisia.
Kun sitten katosin sinne takavasemmalle ja istahdin autooni, näytti lämpömittari +28,5 selsiusta - siis C-astetta. Eikä se siitä alentunut, vaikka lähdin liikkeelle. Siinä hikisenä ajaessani siunasin mielessäni auton ilmastointia. Mutta antakaahan olla, kun lähestyin Alskatia ja Lepikon leirikeskusta, rupesi lämpömittarin lukemat laskemaan: 21,5 - 21 - 20 - 19 - 18.5 - ja pysähtyi 18:aan. Kymmenen astetta kylmempää kuin viidentoista kilometrin päässä kaupungissa. Pah! Harmittaa asua näin pohjoisessa.
Vaikka toisaalta eilen, kun pyöräilin sellaiset kahdeksisentoista kilometriä tuonne Raippaluotoon, niin ihastelin noita maisemia tuolla sillalla kävellessäni. Ai että miksikö en polkenut siltaa ylös? Poljinhan kyllä menomatkalla, mutta tulomatkalla oli vastatuuli, olin väsynyt eikä yksikään auto antanut yhtään peesiä, kun tulivat vastaan eikä samaan suuntaan kuin minä. Menomatkalla oikein huomasin, miten peesi antoi vauhtia, kun isot autot hurahtivat takaapäin ohitseni. Raippaluodossa pysähdyin tankkaamaan vettä mukanani olleesta pullosta. Ihan ehtaa Mustasaaren vesilaitoksen toimittamaa sellaista. Niin ja ennen uutta sillan ylitystä, söin banaaninkin. Silti en jaksanut polkea mäkeä yhtään. Ja kun laskettelin siltaa alas tulomatkalla, ei vauhti noussut paljonkaan. Siispä se vastatuuli oli minua vastaan, vaikka tuulimittarin lukemat näyttivät vain vaivaiset 6 m/s. Oikeasti se oli varmasti paljon enemmän.
Nyt on grillattu lihapuikkoja, jotka nautimme kokoamani salaatin kera. Maha on niin täynnä kuin Turusen pyssy. Ei se varmaan se Turunen ollut, joka kidnappasi sen raharikkaan tyttären ja piti sitä oliko se nyt jopa kolme viikkoa kerrostaloasuntoon rakentamassaan pimeässä "majassa".
Nelly ja Hannes olivat meillä eilen, kun vanhemmat olivat ruokaostoksilla. En tosin tiedä mahtoivatko ostaa jotain muutakin. Nelly rakastaa Soihdut sammuu -laulua ja sitä piti ryhtyä soittamaan. Ja jokaisen käteen jokin musisointiväline: helistin, tamburiini tai riiseillä täytetty purkki. Jokaiselle riitti omansa. Ja sitten hypittiin pöydän ympäri ja helisteltiin soittimia. Ja kun laulu loppui, Hanneskin viittoisi kovaäänisen suuhtaan ja sanoi: "ööh, ööh.." Hannes näyttääkin olevan kiinnostuneempi noin yleisesti musiikista kuin Nelly, joka taas rakastaa kirjoja. Hannes ryhtyi myöhemmin tanssimaan yksikseen, vaikkei musiikkiakaan enää ollut.
No tässäpä tätä paasausta nyt oli, jos jaksoitte tänne saakka lukea.
p.s. lueskelin muuten tässä eräänä lähimenneisyyden päivänä Israelissa kirjoittamiani blogikirjoituksia ja voi, kun tuntui mahtavalta, kun muistot palautuivat tuoreina mieleen. Olen jo pitkään ajatellut, että tulostan ne sieltä järjestyksessä ja sidon vihoksi. Sitä on sitten mukava lukea. Täällä blogissa niitä on niin tyhmä lukea, kun vanhin teksti on viimeisenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti