Ystäväpiiri

Onkin vierähtänyt aikaa, kun olen kunnolla kirjoittanut. Noita reseptejä vain sinkoillut tänne sivulle.

Alettiin Liisan kanssa tammikuussa (vai oliko se helmikuussa) Vanhustyön keskusliiton järjestämä Ystäväpiiri-ohjaajakoulutus. Koulutuspäiviä on ollut jo kolme ja ne on olleet tosi hyviä. Voisin jopa sanoa, että parhaasta päästä koulutusta, jota olen saanut ja sitähän on tullut harjoitelluksi jo aika lailla elämäni aikana. Meinaan tuota koulutusta. Vaikka koulutus maistui tosi hyvältä, mietin usein, että koskahan oikein opin, etten ole koko ajan lykkimässä päätäni kaiken maailman juttuihin mukaan. Mua hirvitti ajatellakin ryhmän ohjausta, jota sisältyy koulutukseen 3 kk ajan, kerran viikossa.

Liisa ja minä

Olikohan se toisena koulutuspäivänä valitin Liisalle, että mua niin masentaa eikä mikään oikein huvita. Liisallahan oli heti - tapansa mukaan - resepti asiaan. Olin nimittäin ollut jo jonkin aikaa vähähiilihydraattisella (VHH) dieetillä ja saanut painoa alas kolme kokonaista kiloa, ja tämä kuuri saattaa joillekin kuulemma aiheuttaa masennusta. Liisa oli sen itse kokenut. No, minähän heti uskoin siskoa - hän kun on meidän suvun suurin auktoriteetti. Ja tämä ihan ilman sarvia ja hampaita sanottuna. Kaikki uskoo, mitä Liisa sanoo. Minä oon vain sellainen hurlumheisisko, joka kyllä sanoo sanansa joka asiaan, mutta ne ei oo niin painavia kuin isosiskolla. No niin, minä heti innoissani palasin normaalimpaan päiväjärjestykseen ja siirryin aamiaisaikaan ihanaan kaurapuuroon. Jota, rehellisyyden nimissä täytyy tunnustaa, aloin syödä vasta muutama vuosi sitten. Ettäkö mistä se johtuu? No, kun olin lapsi, isä pakotti kerran mut syömään kaurapuuroa, vaikka se maistui inhottavalta mielestäni. Olin polvillani lattialla ja puurolautanen tuolilla edessäni, oksennusta niellen sen pakottauduin syömään. Sen jälkeen jopa kaurapuuron haju on saanut etomisen tunteen syntymään mahakollussani.

Mutta nytpä se jo maistuukin tosi hyvältä ja siitä sitten tullee sen verran hiilareita, että masennus on häipynyt ja intoakin löytyy. Mutta näyttää siltä, että pakko on joka päivä syödä niitä hiilareita jonkin verran, muuten ei hyvä seuraa.

Niin, asiaan sano aasi. Siitä ystäväpiiristä piti kirjoittamani. Meidän piti aloittaa oma ryhmämme 10.3., mutta minä sairastuin sillä viikolla ja Liisalla oli kaikkien meidän isosisko luonaan viikon, joten hänen viikkonsa oli aika raskas. Toinen syy siihen, että siirsimme ryhmän alkamista oli se, ettemme saaneet sitä kasaan. Tarvitaan vähintään kuusi vanhusta, että ryhmä voi alkaa. Ryhmä on tarkoitettu yksinäisille vanhuksille lievittämään heidän yksinäisyyttään ja mahdollisesti antamaan heille uusia virikkeitä ja ystäviä.

Pitkin hampain olin ryhmän kokoamisessa voimieni mukaan mukana toivoen, ettemme saisi sitä kokoon ja pääsisin ulos koko jutusta. Vihdoin se onnistui - siis ryhmän kasaus - ja päätimme alkaa tänään klo 13. No, eilen sitten kaksi henkilöä ilmoitti, etteivät pääse tänään tulemaan, mutta tulevat jatkossa. Me päätimme kuitenkin aloittaa. Teimme kaksi tuntia kestävään tapaamiseen suunnitelman 10 minuutin tarkkuudella ja vielä varasuunnitelmaa varmuuden vuoksi, ellei tekemistä riittäisikään koko ajaksi.

Kun ryhmä oli ohjattu ja ryhmäläiset poistuneet, tunsin valtavaa tyydytystä ja iloa. Sehän oli oikein mukavaa ja meni hyvin. Me ollaan voittajia kaikki!!!! Nyt sitten ihmetellään, miten jo ryhmäytymään alkaneeseen ryhmäämme vaikuttavat kaksi uutta tulokasta ensi torstaina. Toivottavasti hyvin. Tulemme kokoontumaan 12 kertaa ja tavoitteena olisi saada ryhmästä itseohjautuva siten, että kun me ohjaajat jäämme pois, ryhmä ehkä jatkaisi omasta halustaan ja olisi muodostunut ystävyyssuhteita. Jännittävää nähdä, miten tämä tästä etenee.

Olen jo heti tehnyt hommaan kuuluvan oppimispäiväkirjan ja lähettänyt sen meidän tutorohjaajallemme, joka tulee tutustumaan ohjaamiseemme kolmannella tapaamiskerralla. Niin ja kirjoitin puhtaaksi yksinäisyydestä kokoamamme runon ja ryhmän säännöt ynnä muuta. Elikkä mulle tekee hyvää, kun on jotain tekemistä. Ideoita ryhmän aktiviteetteihin löytyy Ystäväpiirin kotisivuilta ideapankinsa. Ja siellä onkin kaikkea kivaa tekemistä, eli sitäkään ei tarvi ite keksiä. Toki saa, jos on ideoita.

Kaipaan tosiaankin paljon jo pois täältä periferiasta. Kun ei voi käväistä missään kävellen - muuta kuin kävelyllä - joka paikkaan pitää lähteä autolla, lähin kauppakin on 9 km päässä. Vaikka tämä on asuinpaikkana aivan ihana ja kaunis ja kaikkea mukavaa, niin aikansa kutakin. Niin sanoi pässikin, kun siltä päätä leikattiin.

Taidan tykätä myös tällaisista kirjallisista hommista. Jos sua kiinnostaa tutustua seurakuntalehteemme, jonka päätoimittaja olen, voit kurkkailla sitä sivuiltamme täällä http://www.vaasanhelluntaiseurakunta.fi/index.php?option=com_content&task=blogsection&id=17&Itemid=163

Eipä tässä muuta tällä kertaa kuin, että

"Olkaa toivossa iloiset, ahdistuksessa kärsivälliset, rukouksessa kestävät." Roomalaiskirje 12:12

p.s. tässä viimeinen kuva meistä sisaruksista äidin kanssa. Äiti eli tämän jälkeen enää 5 kk. Yksi veli oli tässä vaiheessa jo siirtynyt ajan rajan toiselle puolelle.

En ole kysynyt sisaruksilta lupaa laittaa tämä kuva tänne, mutta ei liene kenelläkään mitään sitä vastaan. Ja jos on, niin ilmoittakaa, niin poistan sen täältä.