sunnuntai 26. kesäkuuta 2011

Juhannus on ohi


Tänään on juhannuksen jälkeinen päivä eli eilen oli juhannuspäivä. Tarkoituksena oli lähteä jo keskiviikkona Keuruulle konferenssiin, oltiin sovittu jo vaunun vuokrauksestakin. Mutta. Suunnitelmaksi se jäi. Munnin jalka oli sen verran huono, ettei voinut ajatella lähteä sinne ramppaamaan. Ja toinen syy oli se, etten millään olisi uskaltanut ajaa vaunun kanssa sinne.


Siispä olemme viettäneet erilaisen juhannuksen. Olemme katselleet koko juhannuksen ajan melkein kaikki tilaisuudet Keuruulta netin kautta. Ainoastaan nuorten iltamyöhän kokoukset ovat jääneet väliin. On ollut tosi hyvää sanaa siellä. Voisi sanoa, että erityisen hyvää ja koskettavaa sanaa. Juhannuspäivänä käväisimme Vassorissa Helinän ja Unton mökillä, jossa he Liisan ja Kajn kanssa ovat viettäneet juhannuksen.


Nytkin kuuntelemme musiikkia Keuruulta. Vartin päästä alkaa viimeinen tilaisuus - ehtoolliskokous.


Sen jälkeen olen ajatellut laittaa saunan lämpiämään ja tehdä pienen pyöräretken lämpiämisen aikana. Onkin jäänyt yli viikoksi koko pyöräily.


En nyt oikein osaa keskittyä tähän kirjoittamiseen, kun soi nuo kuorolaulut tuolla taustalla ja välillä radiotoimittaja juttelee. Siispä lukemisiin toiseen kertaan.


























Psalmit 97:9 ”Sillä sinä, Herra, olet Korkein yli kaiken maan, sinä olet ylen korkea, ylitse kaikkien jumalain.”

Ei kommentteja:

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...