keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Änttikankaalla

Jaa, etkö tiedä mikä se on? Lapsuudessani, jos joku meillä väitti toisen olevan hänen paikallaan, tuli usein vastaukseksi: "Sun paikkas on Änttikankaalla." Eli se on Kortesjärven hautausmaa. Käytiin Munnin kanssa laittamassa isän, äidin ja vanhimman siskoni Kaarinan hauta talvikuntoon.

Tällainen siitä tuli. Ei paha, vaikka ite sanonkin. 

Munni kävi aamulla puukottamassa kuusenoksia säkillisen mukaan. Minä tein sen edellisellä kerralla, kun oli meidän vuoro laittaa hauta talvikuntoon. Jouduin kuitenkin toteamaan rakkaalleni: "Sinä otit määrää ja minä laatua!" Lisäksi ostin eilen Vaasasta callunoita.

Änttikankaalta ajoimme äidin ainoan elossa olevan siskon, Ilmi-tädin ja mun varaäitini luo, mutta siellä oli ovet säpissä. Siispä auton nokka kohti Kivimaata, jossa miehet olivatkin kotona. Isän sisko Kaisa-täti oli varaäidin kanssa senioripäivää viettämässä kirkolla. Varaäiti on oikea vauhtihirmu ollakseen kohta 87-vuotias. Ajelee autolla vielä pitkiäkin matkoja ja käy monta kertaa vuodessa Pärnussa kylpylässä - tosin ei sinne ajele omalla autolla :). Taas on kuulemma lähdössä, vaikka edellisellä kerralla käydessämme kovasti vakuutti, että tämä oli nyt sitten viimeinen kerta. Ihanaa, että hän jaksaa olla niin pirteä. Toki siihen vaikuttaa hyvä terveys. Mutta on hän luonteeltaankin iloinen eikä pienistä krempoista piittaa.

Kivimaalla serkku kertoi Harjun Ellin käyneen heillä vieraisilla. Hän on 96-vuotias ja kuulemma erittäin pirteä. Nåh, siitähän sain kimmokkeen, että ajamme kirkolle ja käymme hänen luonaan. Saimme vain tien nimen ja suunnan missä päin täti asuu. Tai ei hän ole mun tätini, vaan eräs kylällä meidän aikana asunut nainen. Mutta löytyihän sieltä ovi, jossa luki hänen nimensä. Ei muuta kuin sisään. Siellä täti istui keittiössä syömässä. Menin hänen viereensä ja kysyin mahtaako hän minua tuntea. Kerroin, että vuonna 1958 ollaan  viimeksi nähty ja että olen samalta kylältä. Ei hän tuntenut. Sitten kysyin, että enkö yhtään muistuta Pellisen Helviä. Sitten sytytti, että Paavontuvan tyttäriähän siinä. Ja sitten me halattiin.

Oli aivan ihana täti. Hän suri, että on niin sekaista, kun hänellä on lonkassa tulehdus eikä pääse kävelemään ilman kyynärsauvoja eikä niin ollen pysty paljon mitään tekemään. Minähän sitten otin ja tiskasin sillä aikaa, kun täti söi. Sitten istuttiin olohuoneessa ja juteltiin kaikenmaailman asioita. Lopuksi rukoiltiin ja pyysin hänen eteensä polvistuen häntä siunaamaan minut. Itkuhan siinä tuli. Kovasti hän ilahtui käynnistämme ja kutsui uudelleenkin käymään. Luulenpa, että saimme yhden uuden esirukoilijan.

Eikös vain olekin nuorekkaan näkoinen 96-vuotias?

Lopuksi luimme vielä kaikki yhdessä toistemme ylle Herran siunauksen.

Herra siunatkoon sinua lukijani ja varjelkoon sinua. Herra kirkastakoon kasvonsa sinulle ja olkoon sinulle armollinen. Herra kääntäköön kasvonsa sinun puoleesi ja antakoon sinulle rauhan. Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Amen!

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No, olihan juttu. Oot sinä aikmoinen, ei mun kyllä olis tullu tehtyä tuota,että etsisin käsiini lapsuudenajan kaverin äidin! Hyvä Hellevi! sanoo Liisa

Heeka kirjoitti...

K-serkku se niin ylistävästi kertoi Elli-tädistä, että pakkohan se oli mennä ite tarkistamaan. Eikä kyllä ole kaduttu. Oli niin ihana täti ja itselle jäi hyvä mieli.

Elina kirjoitti...

tässäkin pitäs nyt taas olla se "tykkää" nappi. :) Olipahan taasen niin mukavaa luettavaa.kiitos,varaäiskä.

 Alla oleva kirjoitus oli paikallisessa Ylöjärven Uutisissa mielipiteenä: Pohojalainen Pirkanmaalla Oon vähä miettiny tätä elämää ja sitä,...