Äidin kädet

Mua on viime viikkoina puhutellut sellainen aihe kuin äidin kädet. Veljenpoika Jarno, joka on valokuvaaja on ikuistanut pariin kuvaan äidin käsiä ja nuo kuvat muistuttavat mua niin rakkaasti äidistä. Minä sain isän äidille hääpäivänä 1961 ostaman sormuksen. Äiti lupasi sen mulle jo vuosia vuosia sitten ja kun täytin 60, hän sitten otti sen sormestaan ja painoi käteeni. Joka kerta, kun laitan sen aamuisin sormeeni, muistan äitiä. Niin monta kertaa katselin noita käsiä ja silmissäni näen niissä aina tuon sormuksen.

Kouluun piti kerran viime talvena viedä itseä puhutteleva valokuva. Minä vein tämän kuvan



Ja, kun siitä piti kertoa, en voinut liikutukselle mitään. Netistä löysin tällaisen runon, joka kertoo kuin äidistä:

Kädet paljon työtä tehneet, mua lasna kantaneet, kädet väsyneet, kädet rakkaat, mun puolesta rukoilleet ne peitteellä hiljaisina suonin sinisin ne viimeisen, viimeisen kerran on käyneet ristihin.

Joka kerta, kun katselen noita käsiä, ne vaikuttavat muhun tosi syvästi, ne kertovat mulle äidin elämästä ja rukouksesta meidän lasten puolesta.

 

Ei kaikki ole sitä, miltä näyttää...

Äsken Uma oli tietokonepöydällä ja käpälöi näyttöruutua.... aikoi varmaan hakea juttuseuraa jostain chatista :)

Mitäs sanoat allaolevasta?

Eräänä päivänä viisaan
kiinalaisen miehen hevonen karkasi aitauksesta. Naapurit tulivat valittelemaan
ja sanoivat: ”Voi, mikä onnettomuus sinua kohtasi!”

Viisas mies vastasi:
”Mistä tiedätte, oliko se onnettomuus?”

Jonkin ajan kuluttua
miehen hevonen palasi takaisin mukanaan lauma villihevosia.

Naapurit tulivat miehen
luo ja sanoivat: ”Olipa sinulla onnea!”

Viisas mies vastasi:
”Mistä tiedätte, oliko se onni?”

Sitten kävi niin, että
miehen poika putosi hevosen selästä ja hänen jalkansa katkesi.

Taas naapurit tulivat
valittelemaan ja sanoivat: ”Voi, mikä onnettomuus sinua kohtasi!”

Tähän viisas mies
vastasi: ”Mistä tiedätte, oliko se onnettomuus?”

Jonkin ajan kuluttua
alkoi sota ja kylän kaikki muut nuoret miehet paitsi viisaan miehen poika
joutuivat sotaan.

Elämä taitaa sittenkin voittaa

Tuntuu todellakin siltä, että elämä alkaa voittaa. Voimia tuntuu tulevan tarpeen mukaan. Eihän sitä huomisen voimia voi tänään vielä saadakaan. Kolmena viikkona vielä harjoittelussa, sitten tunnit riittää. Sain muuten varmistuksen kevään harjoittelustakin. Pääsen seurakuntayhtymän diakoniatyöhön. Tuntuu ihan mukavalta. Näkee vähän, miten siellä asiat järjestetään. Eihän sitä koskaan tiedä, mitä tässä vielä eteen tulee.

Työtyökin tuntuu ihan mukavalta. Vielä mietin jäänkö vuoden päästä eläkkeelle vai en. Keväällä se pitää päättää. No, eiköhän jokainen tuleva päivä tuo viisautensa mukanaan!

Pian päästään tutustumaan pikkuponiin, kun esikoisen perheeseen sellainen hankitaan muiden kotieläinten lisäksi. Pitäisi vain tuon Munnin ehtiä laudoittamaan eläinsuoja, mutta on niin paljon leirejä, ettei ole ehtinyt ja jaksanut.

Tänään lopetan keski-ikäisen rukoukseen, kas tässä rukoukseni:

Herra, Sinä tiedät paremmin kuin minä, että olen tulossa vanhaksi. Suojele minua tulemasta liian puheliaaksi ja ajattelemasta, että minun on sanottava painava sanani joka asiassa ja joka tilaisuudessa. Vapauta minut haluistani järjestellä kaikkien muiden asioita. Tee minusta ajatteleva ihminen - ei ärtyisä, eikä ylemmyydentuntoinen. Ottaen huomioon viisauteni laajan varaston, on tosin sääli olla sitä kaikkea käyttämättä, mutta tiedäthän Herra, että haluan kuitenkin säilyttää muutaman ystävän itselläni elämäni loppuun saakka. Pidä mieleni vapaana loputtomien yksityiskohtien kertaamisesta ja anna minulle siivet, joilla voin lentää suoraan asian ytimeen. Sinetöi huuleni vaikenemaan kaikista kivuistani ja vaivoistani, jotka ovat lisääntymässä ja joista puhuminen on sitä miellyttävämpää mitä pidemmälle vuodet vierivät. Pyydän sen sijaan itselleni tarpeeksi voimaa kuunnella muiden vaivoja ja kestävyyttä ymmärtää heitä kärsivällisin mielin. Pidä minut suhteellisen lempeänä. En halua olla mikään pyhimys, sillä muutamien sellaisten kanssa on hyvin vaikea elää. Mutta hapan vanha ihminen on paholaisen suurimpia töitä. Auta minua saamaan elämästäni irti kaikki mahdollinen hauskuus. Ympärillämme on paljon hauskoja asioita, enkä haluaisi menettää ainoatakaan niistä.

Amen

Laiskottelun mestari

Olin eilen niin väsynyt, etten meinannut jaksaa mennä nukkumaan. No kun sitten pääsin sänkyyn, nukuin 10 tuntia. Mutta laiskottelun mestari on aivan muualla. Kattokaapas tätä..



Puhumattakaan tästä...



Uma sen osaa. Tässäkin kuvassa kierähti vain ympäri eikä viitsinyt parantaa asentoa, vaikka pöydän jalka tuli eteen. Näin kunpa osais olla rentona ja jättää murheet sinne, minne ne kuuluu. Sillä "..murheellanne ja murehtimisellanne ette lisää elämäänne kyynäränkään vertaa..." sanoi Jeesus.

Nämä kissat on niin mukavia. Annetaan niiden olla joka päivä vähän aikaa sisällä - se on sellaista siedätyshoitoa meille ja meidän allergioille. Vielä ei ole tullut oireita. Aamulla annoin niille purkillisen kermaa (laktoositonta ruokakermaa; tiedoksi Iinalle). Oi kun ne tykkää siitä.

Huomenna ja tiistaina on pitkä päivä. Ensin omassa työssä, sitten harjoittelupaikkaan joksikin aikaa. No tuntejahan siitä tulee. Harjoitteluun mun pitää saada 127 tuntia kasaan. Mun ohjaaja on kaatunut ja käsi murtunut, joten tulen saamaan uuden ohjaajan, en vielä tiedä kuka se on vai onko useampia. Ilmeisesti joku sosiaaliohjaajista. Siinä ainakin saa nähdä ihan sitä työtä itteään.

Pidä
pääsi ja sydämesi oikeassa suunnassa,

niin sinun ei koskaan tarvitse huolehtia jaloistasi.

Se on tehty...

No nyt se on tehty....nimittäin se kotitentti. 12 sivua tekstiä. Tosin 1,5 rivivälillä. Mutta iso urakka oli.

Ja hautajaiset meni hyvin. Ilmi-täti oli lastensa kanssa meilläkin ja syötiin metripizzaa. Kun kutsuin heidät meille, sanoin, ettei mulla ole mitään tarjoa, mutta täällähän olette syöneet tarpeeksi. Ilmi-täti totesi, että minä en viittis kutsua vieraita, jos mulla ei olis mitään tarjota. Täti on sitten niin ihanan hauska ihminen. Oli tosi mukavaa, kun kävivät.

Täti tapaa keittää meille aina juustovelliä ja se on sitten maailmanhyvää.... ja Marketan Eeli lupasi muurinpohjalättyjä, kunhan seuraavan kerran mennään käymään.

Nyt laiskottelemaan loppuillaksi.

Koulutusta ja tehtävän vääntöä

Huhh...kaksi päivää olen kuunnellut professoreita. Hikeä pukkaa... eka oli mies ja niin vauhdikas, että olen aivan varma ADHD-oireyhtymästä :) toinen oli nainen ja hänellä vaikutti olevan jonkinasteinen alemmuuskompleksi. Niin olin aistivinani eräistä pienistä vihjeistä. No, sainpahan olla pari päivää itseäni paaaaljon viisaampien seurassa. Kyse oli nimittäin sosiaali- ja terveysalan johtajuuskoulutuksesta, jonne mun harjoitteluohjaaja hommasi mut vähän niin kuin jäniksenä - eli salaa. Ihan mielenkiintoista - ainakin se, mitä jaksoin kuunnella ja mitä ymmärsin.

Ja nyt sitten olen taas vääntänyt sitä sosiaalialan organisaation ja  lainsäädännön  kotitenttiä. Taisi olla jo toinen tai kolmas ilta. Ei koskaan ennen ole yhdessä tehtävässä mennyt näin kauan. Ja vielä on puolitoista kysymystä vastattavana. Pitää saada kasaan 12 - 15 sivua tekstiä ja valmiina on vajaa seitsemän. Sit sain erityispedagogiikan luennot ja pitäsi hommata yksi kirja ja ne pitäis tenttiä jossain välissä.

Huomenna on Tyyne-tädin hautajaiset. Hän pääsi kaipaamaansa lepoon viikko sitten sunnuntaina 98-vuotiaana. Onneksi ehdin käydä häntä katsomassa syyskuussa. Olisi toki pitänyt käydä useamminkin. Kun äiti vielä eli, käytiin aina välillä, he kun olivat samassa vanhainkodissa eri osastoilla. Tyyne ei enää paljon kuullut eikä nähnytkään ja paha astma oli. Sai kuitenkin nukkua rauhallisesti pois. Simo-serkku oli ollut vierellä. Enää yksi äidin puoleinen täti on elossa, mutta hän onkin sitten oikea teräsmummo, 84 vee. Matkustelee paljon, lienee nytkin Pärnussa. Aikoo sieltä jouluviinat hankkia....huhhuhhh.. Ladakin lienee vielä iskussa samoin kuin Ilmi-täti.
Isän puolella on vielä Kaisa-, Raili- ja Pirkko-tädit. Niin se suku pienenee. Onneksi oma laajennettu perhe taas kohta kasvaa.

No niin, kirjoittelemisiin....

Ihmiset unohtavat mitä olet tehnyt.
Ihmiset unohtavat mitä olet sanonut.
Mutta he eivät unohda niitä tunteita
joita olet heissä herättänyt.

Kuun vaihde oli ja meni...

Ja sit on marraskuu. Enää 7,5 viikkoa jouluun. Huhh... ei yhtään lajaa vielä pussissa, vaikka ajatuksissa kyllä on, mutta ei vielä ole päässeet toteutukseen. Oon kyllä miettiny, että aika hurahtanut minäkin oon, kun rupesin tässä iässä opiskelemaan. Mutta pakko viedä loppuun saakka, kun näin pitkälle olen edennyt. Nyt on tullut vastaan ensimmäinen vaikea aine, sosiaalialan organisaation hallinto ja lainsäädäntö. Eikähän tuo hallinto, mutta lainsäädäntö.... yritän saada kasaan kotitenttiä, mutta on niin vaikeita kysymyksiä, ettei tahdo hyviä vastauksia löytyä millään. Nyt tekis mieli lyödä hanskat tiskiin.....

Nelly oli yökylässä lauantaina ja meni oikein hyvin. Tyttö totesi, kun hain hänet kotoa, että mennään Munnia moikkaamaan. Ja isu meinas paleltua, kun tyttö ei olisi malttanut tulla ulkoa sisälle, koska pihalla oli isoja leiriläistyttöjä, jotka jumppas ja hyppi narua. Lopulta sain kantaa neidin sisälle, kun puolentoista tunnin jälkeen mun varpaat oli kuin jäiset nakit.

Nyt rupeen taas ettimään vastauksia niihin kotitenttikysymyksiin....

"Kaikki muuttui sinä päivänä, kun hän
ymmärsi, että on täsmälleen riittävästi aikaa kaikille tärkeille asioille hänen elämässään."
-Brian Andreas