Työ tehty on, ma pääsin voittajaksi......

Näin tais Vänrikki Stoolin tarinoissa von Döbeln sanoa. Ja nyt sen sanoo Heeka. Tekaisin tuossa raportinkin harjoittelusta, sellaiset 4,5 sivua. Kiitos vain jokaiselle, joka on jaksanut huokaista puolestani Isän puoleen.

Vaikka ei vielä sovi kovin isoon ääneen julistaa voittoa, sen verran on vielä painimista jäljellä. Voi pojat ja tytöt, jos se päivä joskus koittaa, että saan käteeni sosionomin paperit, mitä ihmettä teenkään. Sanokaas se!!

Ei ole Rappe-hösseliä näkynyt ja tuo Umakin on aika hömppä. Kun istuin tässä koneella, niin eikös tyttö tullut siihen ja käpälällään työnsi näppäimistön pois, että mahtui syliin. Välillä se tulee naukuen ja kun nousen ylös ja meen sen luo, se paiskaa itsensä selälleen ja rupeaa piehtaroimaan ja tarjoamaan mahaansa rapsutettavaksi. Höh....kukas mua rapsuttais.....

Eikä sun Ulpu mulle tarvi niitä joululaatikoita tehdä, mullahan alkaa taas pyöriä eläkepäivät...hihii....
Kommentoimisiin...

Rapido on kateissa...

Poikakisua ei ole näkynyt kuin viimeksi eilen illalla. Missä lienee. Jokohan on ruvennut riiamaan vai onko joutunut surman suuhun?

Huomenna vielä 3,5 tuntia harjoittelua ja sit...huhhuh...
hokasin just, että mun pitääkin tehdä vielä tästä harjoittelusta yksi tehtävä.. blääh.. mutta tehtävä on.

Tänään olin kahdessa asiakastapaamisessa ja toinen oli tosi mielenkiintoinen, oltiin A-neuvolassa.

Saken piti tulla tänään käymään, hän kun on Vaasassa tekemässä jotain ohjelmointityötä, mutta työ taisi venähtää niin pitkäksi, ettei ennätä enää tänne, kun kello on jo varttia vaille 9. Mukavaa, että otti kuitenkin yhteyttä.

Herättiin Munnin kanssa aamulla neljältä eikä enää uni tullut silmään. Loikoiltiin kuuteen ja sit noustiin ylös. Ei yhtään väsytä silti. En olekaan ainakaan kuukauteen valvonut yöllä. Koko syksyn on ollut yksi tai pari yötä viikossa, jolloin olen noussut yöllä katsomaan hetkeksi kristillista tv-kanavaa ja sitten on uni taas tullut.

Oon muuten kadottanu hammastukeni, jota pidin yöllä. Ja se maksoi 125 euroa!! Ei mitään käsitystä, minne se on joutunut. Aamulla sen vielä pesin ja hain keittiöstä talouspaperia kuivatakseni sen ja lähdin viemään sitä yöpöydällä olevaan rasiaan, muttei se sinne koskaan ole päätynyt. Illalla aioin noin vain sen sieltä poimia, mutta rasia oli tyhjä. Mulla on täysin musta aukko siinä kohti, kun lähdin keittiöstä. Ei hajuakaan minne sen olen pannut. Pengottiin kaikki roskiksetkin, mutta hukkapiilossa se vain pysyy. Kaipaan sitä joka iltan, olin jo niin tottunut siihen. Se kyllä auttoi, en pureskellut poskiani ja kieltäni rikki yöllä enkä narskutellut hampaita. Mutta ei auta itku markkinoilla....

Hyvää yötä Jeesus myötä, eikä unohdeta lähetystyötä.....

Ei mitään uutta auringon alla

Olen rekisteröitynyt facebookiin - naamakirjaan. Kaikkea sitä tulee tehdyksi. Nuorten juttuja, mutta aika mukava tapa pitää yhteyttä ihmisiin. Maanantain luento oli peruutettu - onneksi - eilen oli kriminaalityöstä pari luennoitsijaa. Tehtävän siitä olen jo tehnyt ja enää jäljellä yksi tentti. Siihen en vielä ole opiskellut juuri mitään.

Vällipojan perhe oli viime sunnuntaina käymässä ja istuttiin kahvipöydässä. Tytär 2 vee sanoi, kun sai maitoa kuppiinsa:"Mamma osaa kaataa hyvää maitoa. Munni ei osaa kaataa hyvää maitoa. Munni on niin vanha." Voi rakkaus, kun meillä oli hauskaa. Naurettiin vedet silmissä ja typy ihmetteli, että mitä ne nyt nauraa. Sitten totesi vielä ykskantaan mua kattoen: "Isu ei oo vanha." Että lasten ja imeväisten suusta jne..... :)

Huomenna vielä koko päivä soskussa harjoittelussa ja perjantaina vihoviimeiset 3,5 tuntia. Sitten helpottaa.

Kyllä tämä tästä...

Olet Milja aivan oikeassa, ratkaisu on vaikea - ja kuitenkin niin selvä. En mitenkään voi jättää opiskelua tässä vaiheessa enää. Jos vaikka ajattelisin siirtääkin, niin se toisi erilaista ahdistusta. Kunhan selviän ensi viikosta, niin harjoittelu on loppu ja saan takaisin eläkepäivät. Sitten helpottaa. Eikä onneksi joulukuussa ole enää koulua paljon jäljellä ja ainoastaan yksi tenttikin vain.

Onneksi Munni on niiiiiin ihana, se tekee kaikki kotona. Iltaisin voin vain olla, sekin on jo paljo se. Ja Munni on tukenut mua tosi paljon tässä opiskelussa, en ilman sitä olisi voinut jatkaakaan. Täytyy vain ottaa pieniä ilon ja onnen hetkiä, kuten äsken, kun kävin olemassa hetken aikaa ulkona. On pimeä ja muutama sentti lunta. Vain pihavalot ja yhdet jouluvalot päällä. Lapioin hieman kevyttä pakkaslunta ja tein pienen lenkin tuossa pihalla. Kun Uma on ulkona, ei voi lähteä kävelylle autotielle. Se seuraa perässä kuin koira. Toissailtana lähdettiin Munnin kanssa kävelylle, mutta jouduttiin menemään ihan pimeälle metsätielle, kun Uma ei suostunut jäämään kotiin. Tuolla isolla tiellä olis valot merelle päin mentäessä, mutta liikenne on niin kova, ettei me uskallettu riskeerata. Uma olis voinut juosta auton alle. Ja siinä olisi voinut käydä monelle huonosti.

Uma ja Rappe ovat muuten saamassa uuden kodin ensi keväänä. Iinan ystävä on muuttamassa Helsingistä Vaasaan ja on innolla ottamassa kissat taloineen....



Nyt on eteinenkin valmis. Miltäs näyttää? Enää se lattialämmitys. Iinan poikakaveri on valmistumassa sähköinsinööriksi ja olen sanonut, että on hänen tehtävänsä suunnitella se lämmitys taloon ennen kuin tulee kovat pakkaset. Kissat on kyllä nykyään sisällä pariin kolmeen otteeseen joka päivä. Pienestä hetkestä pariin tuntiin, nytkin Uma nukkuu tuossa sohvalla. Tämä on sellaista siedätystä meidän allergioille. Pahinta on se, että välipojan avovaimo on niin pahasti kissoille allerginen, ettei voida antaa niiden olla liikaa täällä.

No tämä tällä erää...

Mittari ja valot

Nyt on stressimittari punaisella ja varoitusvalot vilkkuu.....

Mitä tehdä, kun ei mitään voi tehdä? Töissä on oltava ja harjoittelua vielä tällä ja ensi viikolla (pakko suorittaa) eikä opiskelujakaan viittis enää tässä vaiheessa lopettaa. Jos koet asian omaksesi, voit muistaa mua Isän edessä.

 

Äidin kädet

Mua on viime viikkoina puhutellut sellainen aihe kuin äidin kädet. Veljenpoika Jarno, joka on valokuvaaja on ikuistanut pariin kuvaan äidin käsiä ja nuo kuvat muistuttavat mua niin rakkaasti äidistä. Minä sain isän äidille hääpäivänä 1961 ostaman sormuksen. Äiti lupasi sen mulle jo vuosia vuosia sitten ja kun täytin 60, hän sitten otti sen sormestaan ja painoi käteeni. Joka kerta, kun laitan sen aamuisin sormeeni, muistan äitiä. Niin monta kertaa katselin noita käsiä ja silmissäni näen niissä aina tuon sormuksen.

Kouluun piti kerran viime talvena viedä itseä puhutteleva valokuva. Minä vein tämän kuvan



Ja, kun siitä piti kertoa, en voinut liikutukselle mitään. Netistä löysin tällaisen runon, joka kertoo kuin äidistä:

Kädet paljon työtä tehneet, mua lasna kantaneet, kädet väsyneet, kädet rakkaat, mun puolesta rukoilleet ne peitteellä hiljaisina suonin sinisin ne viimeisen, viimeisen kerran on käyneet ristihin.

Joka kerta, kun katselen noita käsiä, ne vaikuttavat muhun tosi syvästi, ne kertovat mulle äidin elämästä ja rukouksesta meidän lasten puolesta.

 

Ei kaikki ole sitä, miltä näyttää...

Äsken Uma oli tietokonepöydällä ja käpälöi näyttöruutua.... aikoi varmaan hakea juttuseuraa jostain chatista :)

Mitäs sanoat allaolevasta?

Eräänä päivänä viisaan
kiinalaisen miehen hevonen karkasi aitauksesta. Naapurit tulivat valittelemaan
ja sanoivat: ”Voi, mikä onnettomuus sinua kohtasi!”

Viisas mies vastasi:
”Mistä tiedätte, oliko se onnettomuus?”

Jonkin ajan kuluttua
miehen hevonen palasi takaisin mukanaan lauma villihevosia.

Naapurit tulivat miehen
luo ja sanoivat: ”Olipa sinulla onnea!”

Viisas mies vastasi:
”Mistä tiedätte, oliko se onni?”

Sitten kävi niin, että
miehen poika putosi hevosen selästä ja hänen jalkansa katkesi.

Taas naapurit tulivat
valittelemaan ja sanoivat: ”Voi, mikä onnettomuus sinua kohtasi!”

Tähän viisas mies
vastasi: ”Mistä tiedätte, oliko se onnettomuus?”

Jonkin ajan kuluttua
alkoi sota ja kylän kaikki muut nuoret miehet paitsi viisaan miehen poika
joutuivat sotaan.