Huitun laavulla mahtava päivä

Mulla on ollut monta kertaa mieli lähteä jonnekin ulos luontoon nuotion ääreen. Olin joskus löytänyt netistä sellaisen paikan täältä Laihialta, kun Huitun laavu. En ollut varma, missä se on, mutta sinne lupasi kotimies lähteä mun kanssa.

Niinpä laitoin lounaan foliopussukoihin - juureksia kahteen, lohta kahteen ja yhteen maisseja - kotimies keitti itelleen kahvia ja mulle teetä. Otin jopa pullaa (kardemumma ja rusinakranssi http://www.soppa365.fi/resepti/42738/kardemumma-rusinakranssi-2/) pakkasesta. Niin ja tietenkin mehua. Meinasin ottaa suolaa, mutta en ottanutkaan. Olisi tarvittu. Ja öljyn unohdin nyyteistä kokonaan. Mutta niillä mennään, mitä on.

Laavu löytyi helposti ja yllätti kyllä positiivisesti ihan mahdottoman paljon. Se oli oikea museoalue. Joskus 2000-luvun alussa yksityisen ihmisen perustama samoin kuin lähellä olevan pienen kappelinkin. Pakko sanoa, että laavulle haluan kyllä mennä uudelleenkin. Oli sen verran hieno paikka.

Tykkäsin etenkin museotorpasta, jonne oli kerätty vanhoja tavaroita. Myös ladossa oli vanhaa sälää. Paikalla oli myös vanha myllyrakennus ja savusauna. Tietenkin oli itse laavu, jossa oli paljon kuivia puita ja kaksi tylsää kirvestäkin puiden pilkkomista varten.

Laavulle oli juuri tullut noin 15 hengen ryhmä kehitysvammaisia ja heidän ohjaajiaan, joten sinne ei ollut menemistä. Onneksi vieressä oli IKLU eli grillikota, jossa oli parempikin meidän nyyttejämme kypsytellä.

Tällainen lounaastamme tuli

Seuraavassa hieman kuvia rakennusten sisältä 

Isä tuollaisilla höylillä tapasi höylätä talvi-iltoina tuvassa

Kaikenlaista pikkusälää seinällä, mm. keritsimiä (lampaita kerittiin niillä) piippaussakset hiuksille, sokerisakset, silitysrauta jne.

 Kangaspuut. Äiti tommosilla on kutonut kankaita satoma metrejä. Oli siellä luomapuutkin, joiilla kangas luotiin.

Separaattori kerman erottamiseksi maidosta. Tuollaista äiti käytti saunassa lypsyn jälkeen.

Vyyhdinpuu ym. sälää

Työkaluja

Suksia eri ajoilta ja tuolla ylhäällä maitosiivilöitä ja hinkki.

Lihamylly ja tuossa etualalla vyyhdeille teline, en muista nimeä.

Viikatteita ja sirppejä. Niillä vielä mun lapsuudessa kaadettiin viljaa.

Ja vielä muuta yleiskuva alueelta

Kun lähdimme laavulta, pysähdyimme hetkeksi saman miehen rakentamaan pieneen kappeliin ja siellä kotimies sai seistä saarnapöntössä

Kappeli ulkoa

Kappeli sisältä. Sinne mahtuunoin 30 ihmistä istumaan.

Kotimies "saarnaa".

Kappelin vieressä on muinaishauta

Olihan mahtava päivä.

Filippiläiskirje 2:10-11 "...kaikkien polvien pitää Jeesuksen nimeen notkistuman, sekä niitten, jotka taivaissa ovat että niitten, jotka maan päällä ovat, ja niitten, jotka maan alla ovat, ja jokaisen kielen pitää tunnustaman Isän Jumalan kunniaksi, että Jeesus Kristus on Herra."

Taulu

Kaikki lukijathan luonnollisesti tietävät, että teen vapaaehtoistyötä meidän srk:n kirppiksellä. Yksi ystävä oli muuton edellä halunnut vähentää tavaroiden määrää ja kuskasi niitä kirpulle. Mukana oli tämä taulu. Kun näin sen, ihastuin heti ja ostin sen.

En oikein osaa sanoa, mikä taulussa viehättää. Siinä ei ole signeerausta eli en tiedä tekijää. Eikä se liene mikään miljoonia maksava teos, mutta se on niin hieno. Ripustin sen olkkarin seinälle ja usein istun vain katselemassa sitä.

Eilen mietiskelin tuota seinää, jossa on portti. Se jotenkin ei kuulu kuvaan. Aivan kuin se haluaisi peittää jotain. Mielikuvitus herää, kun mietin, mitä seinän takana voisi olla. Aivan kuin seinä olisi maalattu tauluun myöhemmin kuin verhoksi, että en haluakaan tätä näyttää. 'Kadun sitä mitä maalasin ja peitän sen.'

Joskus mietin, mihin nuo kolme ihmistä ovat matkalla. Ja nuo kukkaruukut ovat niin kauniita. Taulu tuo mieleeni eteläeurooppalaisen kaupunkimaiseman.

Taulu on maalattu oljyväreillä kankaalle. Sitäkin mietin, miksi tekijä ei ole sitä signeerannut. Mielestäni se on taideteos. Mutta ehkä vain mun mielestä.

Nyt tuleekin pitempi pätkä Korkeasta veisusta.

Korkea veisu 5:10-16 "Minun rakkaani on valkoinen ja punainen, kymmentätuhatta jalompi. 
Hänen päänsä on kultaa, puhtainta kultaa, hänen kiharansa kuin palmunlehvät, mustat kuin kaarne. Hänen silmänsä ovat kuin kyyhkyset vesipurojen partaalla, jotka ovat maidossa kylpeneet ja istuvat runsauden ääressä. 
Hänen poskensa ovat kuin balsamilava, kuin höystesäiliöt; hänen huulensa ovat liljat, ne tiukkuvat sulaa mirhaa. 
Hänen käsivartensa ovat kultatangot, krysoliitteja täynnä. 
Hänen lantionsa on norsunluinen taideteos, safiireilla peitetty. 
Hänen jalkansa ovat marmoripatsaat aitokultaisten jalustain nojassa. 
Hän on näöltänsä kuin Libanon, uhkea kuin setripuut. 
Hänen suunsa on sula makeus, hän on pelkkää suloisuutta.
Sellainen on minun rakkaani, sellainen on ystäväni, te Jerusalemin tyttäret."

Pelkoa

Oltiin pojantyttären Nellyn kanssa shoppailemassa. Lelukaupassa kierrettiin hyllyt ainakin kymmeneen kertaan, ellei enemmänkin. Kaksi kertaa pitä käydä, että vihdoin typykkä osasi päättää, mitä haluaa synttärilahjaksi.

Kyllä me kestitsimmekin itseämme

Nelly rakastaa munkkeja, niinpä käväisimme syömässä suklaamunkin ja colaa. Minä vain katselin ihastuneena, miten munkki katosi typykän suuhun. Kyllä me kävimme lopuksi vielä pitsalla. Tosin se ei kyllä mielestäni maistunut oikein miltään. Liekö vika mun makuhermoissa vai itse pitsassa?

Mutta siitä pelosta mun piti kirjoittaa. Kun on ollut niin paljon uutisissa ja kaikenlaisissa medioissa kirjoituksia niin hirveän pahoista asioista, joita lapset kohtaavat nykymaailmassa, niin mun piti ihan koko ajan pitää silmällä tyttöä. Kädestähän ei voi koko aikaa pitää 9-vuotiasta! Mutta silmistäni en tyttöä päästänyt. Koskaan aikaisemmin ei ole ollut sellaista tunnetta. Nykyään kun voi tapahtua ihan mitä tahansa. Vaikkapa kassajonossa, kun joku ei tykkää sun puhelimenkäyttötavoistasi! Voi tätä maailman menoa. 

Mutta me selvisimme Nellyn kanssa hienosti. Lopuksi käytiin vielä Henkassa ja Maukassa ja sieltä tyttö bongasi ihanan pehmeän puseron ja vielä lisäksi toisen lohenpunaisen. Mutta pitihän Hanskillekin jotain vietävää olla. Nelly löysi puseron, josta hän uskoi pikkuveljen pitävän.

Mukava päivä meillä oli! Kiitos Nelly <3

Psalmit 127:3 "Katso lapset ovat Herran lahja, ja kohdun hedelmä on anti."

Pikku jalat kärsii

Oltiin Savonlinnassa viikonloppuna yhteisellä bussilla. Mua ei tuo politiikka jaksa kiinnostaa, siispä käveleskelin kaupungilla pari päivää sillä aikaa, kun kotimies ja muut politikoivat. Kävelin runsaat kuusi kilometriä päivässä. Perjantaina oli tosi huono ilma. Satoi koko päivän. Kastuin aika lailla, vaikka käytinkin sateenvarjoa. Vällillä kävin kuivattelemassa vaatteita ja istuskelemassa sängyssä täkin alla tv:tä katsellen. Tässä muutama kuva matkalta.

Savonlinnan tärkeimpiä nähtävyyksiä

Olavinlinna lienee nähtävyyksistä tärkein. Kävin siellä, mutta opastuskierros oli juuri alkanut enkä ryhtynyt odottelemaan uutta. Kuviakin on lisää, mutta tässä uudessa tietokoneessa ei ole kuvien puhelimestani siirron ohjelmaa.

Perjantai-iltana oli juhla puoluekokouspaikalla eli Savonlinnasalissa. Oli tosi hyvä ohjelma. Kannatti olla mukana.

Lauantaina ei satanut ja istuskelin torilla. Siellä oli tosi paljon varpusia norkoilemassa pöydältä putoavia muruja. Tässä yksi niistä.

Kävin Algeria-kahvilassa. Oli kiva yllätys. Siellä kaikki oli vanhaa. Pöydillä isoäitien erilaisia pöytäliinoja, tuolit eriparisia samoin kuin pöydätkin. Viihtyisä paikka. Ikkunalaudoilla oli kirjoja lueettavaksi. Nappasin tällaisen kirjan. En enää muista kirjoittajaa, mutta siinä oli hyviä ajatuksia. Tämä sivu aukesi ensimmäisenä. Harmi, etteivät tekstit näy kokonaan.

Mutta oikeastaan tarkoitus oli kirjoittaa hieman jaloistani. Ne tulivat nimittäin tosi kipeiksi. Minulla oli kyllä hyvät kengät - tosin uudet ja sen tiesin jo alussa virheeksi. Koskaan ei saa lähteä pitkille kävelyille uusilla kengillä!! Muista se tästä lähtien! 

Lauantaina oli vaikeuksia kävellä. Joka askel sattui säärilihaksiin, jalkapohjiin ja jalan päälle. Jouduin ottamaan ortopediset pohjalliseni pois, että jaloille olisi enemmän tilaa.

Kun lähdimme viiden jälkeen bussilla kotia kohti, jalkoja särki koko matkan tosi paljon. Ei auttanut Panadol siihen. Välillä oli iso äksidenttikin. Istuimme kotimiehen kanssa etupenkillä, joten näimme koko tapahtuman. Kaksi peuraa meni vasemmalta tien yli - minä tosin näin vain jälkimmäisen. Ja tuo jälkimmäinen päättikin tien pientareelle päästyään kääntyä ja lähti uudelleen ylittämään tietä toiseen suuntaan. Nåh, kolarihan siitä seurasi. Paukaus vain kuului, kun peura osui auton keulaan. Siinä meni joku ihme ilmajarruputki rikki ja jarrut menivät jumiin.

Onneksi meillä oli laihialainen mies mukana, joka on vuosikymmeniä työkseen huoltanut tuollaisia isoja autoja. Hän selvitti, mitä osia/osaa tarvitaan ja muutaman soiton jälkeen löytyi henkilö, joka lähti osaa meille tuomaan puolen yön jälkeen. Kuski soitti myös poliisit, jotka soittivat edelleen metsästysseuralle, joka tuli lopettamaan vielä hengissä olevan eläimen. Poliisit ohjasivat liikennettä, kunnes päästiin lähtemään. Siinä vietimme yötä parisen tuntia.

Kun vika oli korjattu uusilla/uudella varaosalla, pääsimme jatkamaan matkaa. Olimme kotona kolmen paikkeilla yöllä.

Ja jalkoja särki aivan mahdottomasti. Kun otin kengät ja sukat pois pikkuisista ja laihoista jaloistani, ne olivat muuttuneet aivan palleroisiksi - kuin vauvan jalat. Jalkapöydät olivat turvonneet kunnolla. ei mulla koskaan ennen ole moisia vaivoja ollut. Aamulla jalat toki olivat entisensä, mutta nyt, kun olemme palanneet kokouksesta kotiin, on jalkapöydissä jälleen hieman turvotusta. En taida tänään mennä kävelylle.

Antoisa matka monella tapaa!

Psalmit 119:105 "Sinun sanasi on minun jalkaini lamppu ja valkeus minun tielläni."

Kummallinen kesä

Ja etenkin, sori, etten ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään. Toisaalta enhän edes tiedä kiinnostaako juuri ketään mun sepustukset. ;)

Tosi paljon olen ihmetellyt kukkien vointia tänä kesänä. Kato vaikka

Tämmönen on mun miljoonakello tänä kesänä. Kukinnot vaan ruskistuu ja kuolee, vain muutama kukka kukoistaa. Tältä näyttivät mun miljoonakellot Lepikossa vuonna 2002 ja 2007

Monena vuotena käytin parvekkeella miljoonakelloa ja aina ne olivat yhtä kauniit. Tässä lobelian kanssa, joskus lumihiutaleen ja muratin kanssa ja miten milloinkin.

Kyllä täällä Laihiallakin ovat kukat yleensä onnistuneet, mutta tämä kesä ei ole ollut ollenkaan otollinen - ainakaan mun kukille. Tosin samanlaista olen kuullut joiltain muiltakin.

Ja tilli näyttää tältä. Höh. Ei mitään mieltä. Eikä pinaatti onnistunut ollenkaan. Yleensä siitä on tullut hyvä sato. 

Ja maljaköynnös oli Lepikossa tällainen

Tänä kesänä muutama kukka ja pudottelee nuppujaan aivan laureen. Nostin sen pari viikkoa sitten sisään ja kyllä muutama kukka tuli heti lisää, mutta edelleen pudottelee nuppuja, joita on kyllä paljon.

Eikä mainitsematta kannata jättää keisarinkruunua, joka kukki aikaisemmin näin hienosti

mutta tänä kesänä muutama kitukasvuinen kukka ja lehdet aivan ruskeat. Mikä nyt mättää? Oliko se alkukesän kylmyys ja sateisuus vai mikä?

Vielä jää nähtäväksi saako kärhö kukintansa runsaaksi vai ei - ei nimittäin kuki vielä. Lepikossa näytti yhtenä kesänä tältä 

Nyt tietenkin nousee esiin se kysymys, että mahtoiko Lepikon sijainnilla olla merkitystä? Merenranta, paljon tuulta, viileä ilma jne. En tiedä, mutta en usko näin suurta eroa sen tehneen.

Mutta iloitaan siitä, että elokuu kuitenkin on ollut lämmin ja kaunis. Ja tämä sadekin tekee luonnolle hyvää.

Jesaja 55:12 "Sillä iloiten te lähdette, ja rauhassa teitä saatetaan; vuoret ja kukkulat puhkeavat riemuun teidän edessänne, ja kaikki kedon puut paukuttavat käsiänsä."

Luottamus - mitä se on?

Etsin kauan kuvaa/kuvia, jotka kertoisi otsikon asiasta. Löysin pari. Otettu sirkuksessa kuten tarkkaavainen lukija ehkä arvaakin.

Mun mielestä molemmat kuvat edustaa luottamusta jossain mielessä.

Valvoin aamuyöstä muutaman tunnin ja mietiskelin kaikenlaista. Mm. otsikon asia tuli mieleeni. Mitä se luottamus oikein on? Ylös noustuani kipaisin tietokoneelle ja googlasin. Wikipediassa asiaa luonnehditaan mm. näin: "Luottamus on tunne tai varmuus siitä, että johonkuhun tai johonkin voi luottaa, että joku tai jokin ei petä toiveita tai aiheuta pettymystä."

Lisäksi vielä näin: "Luottamus on ennen kaikkea tunne, jonka kohdistamme ihmiseen, johon luotamme. Luotetavuus sen sijaan riippuu omasta käyttäytymisestämme. Muut arvioivat miten luotettavasti käyttäydymme. Lyhin tie luottamukseen on käyttäytyä luotettavasti ja olla luottamuksen arvoinen. Luottavaisuus on ominaisuus, johon vaikuttaa sekä persoonallisuus että kasvuympäristö. Toiset luottavat helpommin kuin toiset."

Yllä olevissa kuvissa esiintyy mielestäni aikamoista luottamusta. Ensimmäisessä mm. siihen, että mies jaksaa ja haluaa pitää toisesta kiinni eikä päästä putoamaan. Myös molemmissa kuvissa, mutta varsinkin toisessa on vahva luottamus veitsen heittäjän taitoihin.

Olenko minä luotettava? Sitähän en itse pysty arvioimaan, se jääköön toisten tehtäväksi. Haluaisin kuitenkin olla. Jokin aika sitten siskontyttöni luonnehti mun tytärtä naamakirjassa ja antoi hänelle todella suuren luottamuksen - jopa itsensäkin sanoi uskaltavansa luottaa tyttäreni käsiin. Se on jotakin se! Koko hänen kirjoituksensa henki vahvaa luottamusta. Luulen sen olevan heillä molemminpuolista.

Kun menen esimerkiksi sairaalaan ja johonkin leikkaukseen, taidan luottaa aika lailla henkilökuntaan ja eritoten lääkäriin, joka leikkauksen suorittaa. Luotan myös siihen, että juna kulkee aikataulun mukaan - vaikka toisinkin tietenkin voi käydä. Luotan siihen, että tämä kone toimii - ainakin jotenkin ja joskus. Me taidetaan oikeasti luottaa aika moneen asiaan joka päivä. Myös moniin ihmisiin. Sitä ei vain tule ajatelleeksi - se lienee niin luonnollista.

Tuli mieleen hyvä kuvaus luottamuksesta. En tiedä onko tarina tosi, mutta se voi hyvin olla vaikkapa meidän jokaisen kohdalla. Eli, isä nosti pojan seisomaan korkealle pöydälle ja pyysi häntä hyppäämään syliinsä. Poika hyppäsi. Hän luotti siihen, että isä ottaa kiinni. Samalla tavalla haluan luottaa Taivaalliseen Isääni. Kun tunnen putoavani, saan pudota Hänen syliinsä.

Hebrealaiskirje 11:1 "Mutta usko on luja luottamus siihen, mitä toivotaan, Ojentautuminen sen mukaan, mikä ei näy."

Mitä et koskaan ole tehnyt!

Rodopensaat ovat kauneimmillaan.

Unikkoakin pukkaa. Ne tosin eivät tahdo pysyä pystyssä, vaan makailevat maassa. Täytyi tukea niitä toisiin kasveihin, kun ei ollut enää matalia kaaritukia.

Kaveri oli laittanut blogiinsa kyselyn aiheesta mitä en ole koskaan tehnyt! Niinpä laitan minäkin. Tässä tulee

Mitä en ole koskaan tehnyt:

1. En ole koskaan ollut lentokoneessa.
No jo vain olen ollut!

2. En ole koskaan uinut avannossa.
Tätäkin on kokeiltu muutaman kerran!

3. En ole koskaan ajanut autoa.
Ajokortti ollut 19-vuotiaasta saakka ja olen ajanut paljon! Olen ajanut jopa kauppa-autoa!

4. En ole koskaan hypännyt uimaan laituria korkeammalta.
Olen tainnut hypätä - joskus!

5. En ole koskaan ottanut tatuointia.
No en, ehkä en otakaan koskaan!

6. En ole koskaan käynyt Pohjanmaalla, Ahvenanmaalla tai Lapissa.
Pohjanmaalla syntynyt ja asun, Ahvenanmaalla käynyt ja myös Lapissa!

7. En ole koskaan laulanut karaokea.
Tätäkin tehtiin kummipojan 40-vuotisjuhlassa

8. En ole koskaan nukkunut asuntovaunussa.
No voi voi, kun sielläkin olen nukkunut!

9. En ole koskaan syönyt simpukoita.
Hyviähän nuo olivat!

10. En ole koskaan ollut yöllä töissä enkä varmaan muutenkaan koskaan valvonut koko yötä.
 Nuorena tyttönä olin lastenkodissa harjoittelijana ja siellä piti tehdä myös yövuoroa. Siitä olisikin jotain kerrottavaa! Ehkä joskus toiste.

Taisi käydä niin, että joka kysymykseen tuli vastaus - kyllä. Ai niin, tatuointiin tuli ei.