Odotusta ja rahan menoa kaupungissa

Mun rannekello pysähtyi viime viikonloppuna. Heti arvelin patterin loppuneen. Kun naamassa mainitsin, että täytynee lähteä sen takia käymään Vaasassa tai Laihialla, niin yksi petolahtelainen ystävä totesi, että kyllä Maalahdessakin eräässä video- yms liikkeessä vaihdetaan kelloon patteri. No minä sinne heti maanantaina. Mutta, mutta, ei se käynytkään noin vain. Mies käänteli vähän aikaa kelloa kädessään ja totesi, että kupera lasi. Ei meillä ole työkaluja patterin vaihtoon. 😒

Siispä piti odotella keskiviikkoon, kun oli asiaa kaupunkiin - enemmänkin asioita. Ensin ajoin Kivihakaan asioille ja kun siellä näkyi olevan Kultajousen liike, niin sinne sitten. Menin liikkeeseen ja mua ennen oli nuori naisasiakas, jolla oli kolme asiaa. Niissä tuntui menevän niin kauan, etten jaksanut odotella, vaan sanoin palaavani myöhemmin. Menin GW-centerissä olevaan kahvilaan ja tilasin laskiaispullan ja teen. Käväisin myös KappAhlissa ja käteeni tarttui neule kahdellakympillä. En yleensä tee semmosia heräteostoksia, mutta, mutta....

Sitten uudelleen Kultajouseen. Siellä myyjä katseli kelloani ja totesi, että on niin vaikea avata, että pitänee kellosepälle mennä. Toki olisin sinnekin voinut jättää, mutta odotusaika olisi ollut yli viikon. Hän myös totesi, että Leijona-merkkiset kellot on yleensä vaikeita.

Noh, kun olin käynyt pankkiasioilla - meidän pankin konttoria ei ole Maalahdessa, mutta Laihialla on 😊, siellä piti odottaa, kun oli kaksi asiakasta ennen mua. Parkkeerauksesta piti maksaa euro ja aikaa jäi vähän käyttämättäkin. Eihän sitä etukäteen tiedä, miten kauan asian hoitaminen kestää. Sitten ajoin Hoviseppiin ja maksoin taas parkkeerauksesta. Siellä kello otettiin vastaan ja sanottiin odotusajan olevan yli viikon. Sanoin vain, että en ole vaasalainen, että olisiko mahdollista saada se heti? Se kävi. Kesti viitisen minuuttia, kun patteri oli vaihdettu ja kello kävi taas.

Nyt mulla on käyvä kello ranteessa ja olo on kuin ennenvanhaan.

Jesaja 38:8 "... katso, minä annan aurinkokellon varjon siirtyä takaisin kymmenen astetta, jotka se jo on auringon mukana laskeutunut Aahaan aurinkokellossa." Ja aurinko siirtyi aurinkokellossa takaisin kymmenen astetta, jotka se jo oli laskeutunut."

Vuosi 2017 meni jo

Vanha vuosi vaipui hautaan riemuineen ja murheineen.....
Ja uusi 2018 tuli tilalle. Ajattelin laittaa kuvia viime vuoden tapahtumista, mutta mutta, eivät olleet niin vain löydettävissä. Tässä nyt kuitenkin muutama:

Rakas Mattini

Näin siinä sitten kävi...

Muistokirjoitus Ristin Voitto -lehdessä

Tämäkin piti tehdä

Sitten tuli muutto Maalahteen

...ja tapaturma, nilkka murtui

 Leikkauksen ja kipsin poiston jälkeen

Siinähän niitä muutamia tapahtumia viime vuodelta on kuvina. Ovat kaiketi olleet täällä blogissa ennenkin, mutta nyt koosteena.

Maalahdessa asun edelleenkin. Yksinäistä vaan pakkaa olemaan. Paljon on päiviä, jolloin olen aivan yksin, käyn ehkä kävelyllä, mutta muuta kontaktia ei sitten olekaan, eikä usein sillä kävelylläkään. Mutta aika aikaa kutakin..... kuten vanha kansa tapasi sanoa.

Psalmit 132:13-14 "Sillä Herra on valinnut Siionin, halunnut sen asunnoksensa: 'Tämä on minun leposijani iankaikkisesti; tässä minä asun, sillä tänne on minun haluni ollut.'"

Ahkera päivä

Tänään olen ollut ahkera. Imuroin ja pesin lattioita eli siivosin ja vaihdoin lakanat. Nyt tuntuu pyykkikone olevan valmis lakanoiden pesun kanssa. Eli kuivamaan vaan.

Aika kummallista, miten sitä hikoaa paljon enemmän siivotessa nyt kuin nuorempana. Hih! Hiki suorastaan virtaa kasvoilla. Onneksi on saunaan aika neljältä. Jos se nyt on silloin vielä lämmin! Kaksi kertaa on käynyt niin, että saunassa on ollut vähän yli 30 astetta lämmintä, kun olen sinne mennyt. Olen ollut päivän ensimmäinen saunoja - kuten tänäänkin. Laitoin kyllä varauslistaan toivomuksen, että olisi lämmintä. Toivossa on hyvä elää. Näinhän se lapamatokin sanoi. Toisella kerralla, jolloin mennessäni saunaan, siellä oli 39 astetta lämmintä, lähdin pois ja odotin tunnin ja menin uudelleen. Silloin oli melkein ok. Onneksi seuraava tunti oli varaamatta, muuten en sitä olisi voinut tehdä.

Huomenna menen esikoisen luokse mm. syömään ja olemaan. Tänään on loppiainen ja siivosin joulun pois eilen. Yksi tavara jäi. Aina jotain jää, vaikka miten yrittää tarkistaa joka huoneen. Mutta ei se haittaa, laatikot ovat tuossa sisävarastossa, joten on helppo sinne laittaa. Mietinnässä on ollut, että vienkö joulutavarat ulkovarastoon vai annanko olla täällä sisällä. Saa nähdä, miten käy.

Sananlaskut 12:27 "Laiska ei saa ajetuksi itselleen riistaa, mutta ahkeruus on ihmiselle kallis tavara."

2018 eka postaus

Olenpahan minä ollut laiska kirjoittamaan viime vuonna. Toisaalta vuosi oli niin täynnä vaikeita ja jotenkin traumatisoiviakin tapahtumia. Mutta näillähän sitä vaan on mentävä, kun muuta ei ole annettu.

En oikein tiedä, mitä kirjoittaisin. Kun aamulla leivoin, niin tuli mieleen asioita, joita haluaisin kirjoittaa, mutta mutta - en muista niitä enää. Aika kummallista. Enkä kuitenkaan koe, että mulla mitään muistisairautta olis. Ennemminkin neurologisia muistiaukkoja. Niitähän on.

Ajattelin lisätä joitain kuvia ja hoksasin, että puhelimestakin voi tänne lisätä. Mutta ei siellä ollut semmosta, jota lisäisin. Eli saatta jälleen vaan tekstiä, vaikka vanhan sanonnan mukaan yksi kuva puhuu enemmän kuin tuhat sanaa. Kummallista vaan, että se näyttää puhelimessa olevan kuvia, joita siellä ei todellakaan enää ole. Höh!

Olet jo varmaankin huomannut, ettei mulla oikein ole sellaista asiaa, mitä viitsisin kirjoittaa tänne. 😆

Ehkä voisin jonkun sanan sanoa yksinäisyydestä. Se on sekä negatiivista että positiivista. On vaikeaa olla näin paljon yksin, kun ei koskaan ennen elämässään ole elänyt yksin. Toisaalta tähän on jo sen verran tottunut, että voisi olla vaikeaa, jos aina olis joku muukin läsnä. Illat on vaikeimpia. Istun ja surffailen tv-kanavilla. Eikä sieltäkään läheskään aina tule sellaista, mitä viittis kattoa. Eniten katselen kait Taivas-tv7:aa. Niin ja sit Ylen ykköstä. Joskus joku leffa alkaa kiinnostaa esim. Herolla. Niin ja joitain ihmedokumentteja eli kadonneitten etsintää ja lentoturmatutkintaa.
Paljon on ollut mietinnässä, missä oikein on mun paikka. Ehkäpä se nyt on tässä, kun ei muutakaan ole tullut esiin.

Tärkeintä on kai odottaa, milloin kello lähenee yhdeksää ja voi ruveta kattelemaan sänkyyn päin.

Saarnaaja 11:8 "Niin, jos ihminen elää vuosia paljonkin, iloitkoon hän niistä kaikista, mutta muistakoon pimeitä päiviä, sillä niitä tulee paljon."

Ei menny niinku Strömsössä...

Elämä on todellakin ihmeellistä. Eilen mulla oli saunavuoro klo 17 - 18 ja kun tulin saunaan, siellä oli lämpöä noin + 30 astetta. Lienee sauna laitettu liian myöhään päälle - tai sitten kiuas oli rikki. Äsken kävin kirjoittamassa saunan varauslistaan asiasta. Toivon samalla, että ensi viikolla tilanne olisi parempi. Aikaisemmin ei ole ollut tällaista. Kyllähän virheitä sattuu meille kaikille.

Noh samalla tein erään huomion. Edelläni meni nuori nainen valkoisesta ovesta ja minähän kurkkasin sinne myös. Siellä oli kylmäkomeroita. Asiasta ei mulle ole sanottu, kun tänne muutin. Oli myös tyhjiä komeroita. Viime syksynähän en tietenkään olisi voinut mitään säilöäkään, kun oli tuo nilkka murtunut. Mutta jos tässä asun, aion kyllä ensi syksynä tehdä toisin. Voisin keittää mehua ja tehdä säilökkeitä. Tosin mun maha ei kestä etikkaa, mutta jos lasten perheitä varten. Katsotaan, mikä tilanne on ensi syksynä.

Luukkaan evankeliumi 3:11 "Hän vastasi ja sanoi heille: 'Jolla on kaksi ihokasta antakoon toisen sille, joka on ilman; ja jolla on ruokaa, tehköön samoin.'

Lauantaina

Kummallista on, että en vaan tunnu tänne Maalahteen kotiutuvan. Vaikka kaikki on hyvin. On ihan hyvä asunto ja pojat asuu lähellä. Lieneekö syy tuossa ruotsinkielessä? En tiedä. Kyllähän mä pärjään tällaisessa jokapäiväisessä keskustelussa ruotsiksikin, mutta eihän se ole mun tunnekieli, kuten tytär sanoo. Hän onkin muuttanut äidinkielekseen ruotsin, sillä se on hänen tunnekielensä. Pojilla lienee äidinkielenä suomi, vaikka oikeasti sen kai pitäisi olla ruotsi. Sillä kielellä he ovat koulunsakin käyneet. Jokainen.

Vointi on ollut parempi jonkin aikaa. Mahtaakohan masennus antaa periksi? Toivotaan niin. Käväisin tällä viikolla tyttären luona Helsingissä. Oli mukava matka, vaikka istuinkin mennessä 7,5 tuntia ja tullessa 6 tuntia bussissa. Mutta halpahan se oli. Edestakaisin vain 23 euroa. Eihän sitä halvemmalla voisi tuota matkaa tehdä. Ja onhan mulla aikaa istua bussissa. Mentiin Porin ja Turun kautta ja takaisin tultiin Seinäjoen kautta. Nämä bussit ovat hyvin ahtaita. Penkkien väli on tosi pieni, samoin käytävä on kapea. Se, mitä eniten kaipasin oli penkkien takaosan selustassa oleva verkkopussi. Siitä olisi ollut kyllä hyötyä, mutta sellaista ei niissä busseissa ole. Pitäisiköhän kirjoittaa palautetta?
Hih! Niin ja roskistakin kaipasin joka penkin päähän. Kerroksessa oli vain yksi roskis ja se ihan etuosassa. Eli jos istuit taaempana, piti mennä erikseen roskikselle. Noh saihan siinä vähän liikuntaa. Nyt sai tilatessaan varata myös istumapaikan. Jos halusi jotain vähän erilaisempaa kuten esimerkiksi pöydän, se maksoi hieman. Ei tosin paljon. Minä otin vain tarjotun paikan. Eli olin yläkerroksessa
molemmilla matkoilla. Yksi veski oli ekassa kerroksessa. Pieni ja muistutti ihan lentokoneen vessaa. Vain menomatkalla tarvi sitä onneksi käyttää.

Naapurin nuorimies (46 v) piti mun autoa sen aikaa ja toi sekä haki mut bussilta. Hän voi samalla suorittaa omia asioitaan. Hän on Ruotsista kotoisin enkä todellakaan läheskään aina ymmärrä - en myöskään kuule - hänen puhettaan. Mutta väliäkö sillä. :)

Tänään on lauantai ja saunapäivä. Mulla on tapana varata itselleni saunavuoro klo 17 - 18. On mahtavaa käydä saunassa. Mulla tosin kuluu siihen vain puoli tuntia. En kauaa jaksa olla, vaikka kahdesti käyn lauteilla. Onhan mulla suihkukin vessassa ja sitäkin tietenkin käytän, mutta sauna on aina sauna!

1.Timoteus 5:5 "...leski ja yksinäiseksi jäänyt panee toivonsa Jumalaan ja anoo ja rukoilee alinomaa, yötä päivää;"

Kaikenlaista

En ole jaksanut/viitsinyt/saanut aikaan kirjoittaa tekstiä blogiini. Olen pahoillani. Mulla lienee jonkinasteinen masennus. Välillä on helpompia päiviä, välillä taas oikein vaikeita. Mutta sellaistahan se on - elämä.

Tämän vuoden aikana on tapahtunut niin monenlaista. En niitä tässä julkisesti käy kertomaan, lähimmät kyllä tietävät asiat. Vasta nyt olen päässyt oikeastaan surutyöhön - näin uskon. Ikävä on. En millään haluaisi elää yksin eikä kuitenkaan ole mitään tarvetta hankkia enää uutta kaveria - ei todellakaan. On niin yksinäistä. En kaipaa kodin ulkopuolella olevaa elämää niinkään kuin ihan vaan kotimiestäni. Mutta ymmärrän hyvin, että hänelle oli parempi päästä pois. Hän oli niin sairas. Voi niin huonosti. Olen sitä tässä miettinyt muutamina päivinä - eniten sängyssä maatessani illalla tai aamulla.

Syyllisyys lienee mulla päällimmäisiä tunteita - ehkä se on jo hieman helpottanut. Koen, etten osannut olla tarpeeksi läheinen hänen kuolinvuoteensa vierellä. Toki siellä istuin kolme päivää ja vietin myös ne väliyöt hänen huoneessaan. Olisin niin halunnut olla hereillä hänen lähtiessään, mutta nukuin. Uskon hänenkin nukkuessaan henkäisseen viimeisen kerran. Hänhän sai edellisen päivän iltapäivästä lähtien morfiinia, mikä helpotti vaikeaa hengitystä. Välitön kuolinsyyhän oli dialyysin lopettaminen eli munuaisten toiminnan loppuminen, varsinainen syy kuitenkin oli se myelooma eli luuydinsyöpä, joka ei enää antanut vastetta hoitoihin. Ne sitten lopetettiin. En edes tiedä keskusteliko hematologi, joka häntä hoiti, hänen kanssaan asiasta. Ei ainakaan minun kanssani. Saatiin tieto aivan ihanalta munuaislääkäriltä, joka minun läsnäollessani kysyi dialyysin lopettamisesta. Minä en halunnut ottaa kantaa asiaan ja Matti ja lääkäri päättivät yhdessä sen lopettamisesta. Sen jatkaminen olisi ehkä antanut hieman lisää aikaa, mutta minkälaista!! Ei ainakaan hyvää aikaa. Miehellähän oli molemmat käsivarret poikki, reisiluussa niin iso pesäke, ettei saanut kävellä, vasen silmä pullotti ja sarveiskalvo yritti tulla ulos. Nämä nyt näin pahimpina mun mielestä.

Matti oli syömättä sunnuntaista lähtien - kuoli keskiviikkoa vasten yöllä. Puoli litraa laitettiin nestettä yhtenä päivänä suoneen. Hoitajat olivat hyviä. Ei ole mitään valittamista. Mattihan oli kaikkien suosiossa. Hän osasi sen taidon. Kun hän tuli viimeisestä dialyysistä, kaksi hoitajaa kysyi hänen lempiruokaansa. Ja sitä hän sai sinä päivänä päivällisellä. Ja sehän oli hernekeitto. Matti usein kertoi, miten hän oli eräänä päivänä sairaana kotona, mutta kun tiesi koulussa olevan hernekeittoa, oli pakko päästä sinne syömään sitä. Ja sen jälkeen tuli oksennut. Silti tämä ruoka pysyi hänen herkkunaan. Mun äiti tapasi keittää sitä ison kattilallisen ja kutsua meitä ja muita syömään. Siitä Matti nautti. Minäkin silloin tällöin sitä hänelle keitin.

Kaipaus ei kai lähde koskaan, mutta suru laimenee. Niin se ilmeisesti on. Mattihan on läheisin ihminen, jonka olen menettänyt kuoleman kautta. Nyt sitten vaan odotellaan omaa kuolemaa. Edessäpäin on parempaa! Ei mulla ole mitään elämänhalua enää. Ei toki ole itsetuhoajatuksiakaan. Onneksi! Mutta mitä täällä enää teen? Onneksi olen saanut olla vähän apuna lastenlapsien kuskauksissa ja hoidossa. Siinä se elämä menee. Tämä loppuelämä.

Nyt taidan mennä kurkistamaan uuniin lounastani. :)

Matteuksen evankeliumi 6:25 "Sen tähden minä sanon teille: älkää murehtiko hengestänne, mitä söisitte tai mitä joisitte, älkääkä ruumiistanne, mitä päällenne pukisitte. Eikö henki ole enemmän kuin ruoka ja ruumis enemmän kuin vaatteet?"